Blogimaailma on sellainen kuin sen halutaan olevan

Löysin Heijastuspinnan kautta Kaikki mitä rakastin-blogin Eeva Kolun käynnistämän keskustelun blogien aitoudesta, epäaitoudesta, pinnallisuudesta ja syvällisyydestä.

Blogimaailma ei ole yhtään sen pinnallisempi kuin reaalimaailma. Monet Suomen suositut blogit kyllä ovat pinnallisia, mutta se kertoo vain siitä mikä on kansalaisten maku ja millaisia juttuja he tykkäävät lukea ja jakaa. Se ettei Filosofian puutarha tai joku muu syvissä vesissä säännöllisesti souteleva blogi keiku tilastojen kärkisijoilla kertoo ehkä vähän kirjoittajista, mutta ennen kaikkea siitä etteivät tällaiset blogit sittenkään innosta suuria kansanjoukkoja. Blogien näkyvyys ja suosio riippuvat täysin lukijoista. Useimmat yksinkertaisesti etsivät blogistaniasta vähemmän syvällisiä juttuja, ja heillä on täysi oikeus tehdä niin. Jos (eli kun) ihmisille annetaan tilaisuus lukea joko postaus Boëthiuksesta tai sievän tytön päivänasusta, useimmat tsekkaavat mieluummin sen päivänasun. Se heille sallittakoon, ja sallittakoon myös sellaisten blogien olemassaolo jotka vastaavat tähän kysyntään.

Toinen juttu on sitten tämä perseilyn kulttuuri johon Mariakin puuttui. On ristiriitaista haluta bloggaajien kirjoittavan enemmän ns. syvällisistä aiheista ja samaan aikaan ylläpitää kulttuuria jossa pienetkin mokat ja ammattimaisen osaamisen puute liitataan kerkeästi ja mahdollisimman inhottavin sanankääntein. Toisaalta, väitänpä että sama pätee myös ”pinnallisiin” blogeihin: kyllä netissä käydään julmasti myös niiden kimppuun jotka bloggaavat muodista ja sisustamisesta vaikka eivät täytä kapeita kauneusihanteita tai kuluta hienostunutta luksusta. On olemassa suuri joukko ihmisiä joka haluaa löytää blogistaniastakin vain särötöntä, kaunista ja ammattimaisen teflonista höttöä. On monia jotka heittäytyvät ilkeiksi jos tavalliset ihmiset kehtaavat avata sanaiset arkkunsa. Kuka ei-ammattipoliitikko jaksaa blogata vuodesta toiseen ihmisille joilta saa vain kielteistä huomiota etenkin kun samaan aikaan näkee miten suosituiksi ja pidetyiksi nousee blogeja joiden sisältö on pinnallista ja visusti kantaaottamatonta? Ehkäpä aidosti avarakatseiset, moniäänisyydestä ilahtuvat ihmiset viihtyvät enimmäkseen jossain muualla kuin blogeja lukemassa? Ehkä peri-inhimillisesti hyville jutuille nyökyttelevätkin saavat helposti suunsa auki silloin kun on jotakin valittamista mutta kehuja on vaikeampi jakaa? Luulen, että olen siinä mielessä ihan tavallinen vakavammista aiheista bloggaaja, että vaikka reipas debatti ja kritiikki ovatkin minulle tervetulleita ja valaisevia ja asiattoman palautteen ymmärtää blogistaniaan kuuluvaksi välttämättömäksi pahaksi eikä viiltävän osuvaksi kritiikiksi, kannustus ja kehut ovat niitä mistä saa virtaa ja motivaatiota. Tämän blogin lukijakunta on harvinaisen rakastettavaa väkeä, ja nyt tarkoitan ”harvinaisella” sitä, että moni yhteiskunnallisista aiheista bloggaava saa osakseen paljon vähemmän kehuja ja paljon enemmän haukkuja. Viime vuosina päätään nostanut nettivihailmiö on johtanut siihen että minäkin olen päässyt kuulemaan tilityksiä ihmisiltä jotka mielellään aloittaisivat bloggaamisen...jos uskaltaisivat. Herkillä ja hauraillakin on hyviä ajatuksia, mutta täydellisyyttä vaativa, "mitäs läksit"-mentaliteetilla toimiva blogistania ei aina ole kovin ymmärtäväinen paikka. Sanalla sanoen, yleisesti ottaen ilmapiiri ei aina ole kovin kannustava syvällisistä, mielipiteitä jakavista ajankohtaisista aiheista bloggaamiseen.


Taas minulla siis olisi uudessa paketissa vanha totuus: maailma on enimmäkseen sellainen millaiseksi tavalliset ihmiset sen tahtovat. Yksilöiden pienistä, mitättömän tuntuisista valinnoista, sanoista ja vaikenemisista muodostuu suuri ja vaikutusvaltainen sosiaalinen todellisuus. Eeva Kolun pohdintaan sisältyi syvällinen viesti joka sopii sovellettavaksi muuhunkin kuin makuasioista kiistelemiseen: valittamista ja vaatimista tehokkaampaa on usein miettiä, mitä voisi itse tehdä. Kolun esimerkkiä lainaten, jos kadehtii fitnessbloggaajan timmiä vatsaa, on parempi suunnata jumpalle kuin kettuilla bloggaajalle ja toivoa hartaasti että sixpäkki lihoisi rantapalloksi. Jos kaipailee asiapitoisempaa, keskustelevampaa ja pohdiskelevampaa blogistaniaa, ehdotan että bloggaajille esitettyjen vaatimusten sijaan blogien lukijat kannustaisivat suosikkejaan ja lupaavia uusia yrittäjiä,  jakaisivat hyviä kirjoituksia ja puuttuisivat perseilyn kulttuuriin sellaiseen törmätessään. Tai sitten voi alkaa bloggaamaan itse ja saattaa maailmaan täydellisen blogin.

posted under , |

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Mä olen kans kuullut, että jotkut pelkääväät blogimaailmaa niin että yrittävät estää perheenjäseniäänkin aloittamasta bloggaamista. Kysymys kuuluu: "HÄH??!" Kai puhelimesta ja teeveestäkin lentää sitten silmille mitä vaan kun kerta netistäkin? Ei mitään mahdollisuutta vaikuttaa itse siihen mitä ottaa vastaan (ja mitä tuottaa), voi voi.

PUUUH, mitä kakkaa!

Asiasta viidenteen: "Kaikilla meillä on sixpack, jossain. " Lainaus kaveriltani.

Saara R kirjoitti...

Ero on ehkä siinä, että blogiin annettu palaute on henkilökohtaisempaa kuin tv:stä tuleva törky. Muutenkin jotkut ovat herkempiä kuin toiset, eikä se välttämättä ole huono asia. Ei paksu nahka sarvikuonoa kaunista.

Asiasta viidenteen: Hihihihihii

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments