Todellisuus on juhlan arvoinen

Uusimmassa Tähdet ja Avaruus-lehdessä (4/2013) arkeoastronomi Marianna Ridderstad valotti suomalaista vuodenkiertoa arkeoastronomian näkökulmasta. Suomipakanalle artikkeli oli erittäin mielenkiintoista luettavaa. Toisaalta, nimenomaan suomipakanan ominaisuudessa minua hiukan hirvittää se ajatus, että taas olisi vuoteen tarjolla lisää merkkipäiviä. Meillä kun on tekemistä jo nykyistenkin muistamisessa.

 Artikkeli osoitti kuitenkin, että tällä hetkellä seuraamme juhlakalenteria hieman epäjohdonmukaisesti. Heinäkuun Karhunpäivä ja tammikuinen Talvennapa ovat jo vakiintuneita juhlapäiviä, mutta myönnettävä on, ettei minulla ole järkevää selitystä sille, miksi meillä ei huomioida myös suvi- ja talviöitä, Syys-Mattia ja sen keväistä vastinetta Maarian- eli Päivättären päivää. Kun nyt tälle tielle on lähdetty. Astronomisesti vappu sijaitsee vuodenkierrossa Kekriä vastaavalla paikalla. Jos Kekri on tärkeä juhla, eikö ihan johdonmukaisuuden nimissä vappukin ansaitsisi vähän lisähuomiota?

Juhlakalenterin seuraamisen petraaminen on hyvä panostuksen kohde. Vanhat suomalaiset juhla-ajat eivät perustu myyttisten tapahtumien muistelemiseen vaan konkreettiseen vuodenkiertoon. Merkkipäivän tarkoituksena ei siten ole vain tauottaa arkea ja elävöittää myyttejä, vaan se on myös tapahtuma joka lähentää juhlijaa suurempaan todellisuuteen ja sen rytmiin. Ne muistuttavat suuren maailman tapahtumista ja kiinnittävät juhlijan elämän niihin. Juhlapäivä on hetki jonka koittamisen voimme havaita tutkimalla luontoa. Rituaaleissa ja perinnetavoissa tieto ja merkitys yhdistyvät elämykseksi ja palauttavat harjoittajansa mieleen elämän syviä, suuria totuuksia jotka helposti hukkuvat arjessa. Vaatimattomassakin juhlassa ollaan pohjimmiltaan tekemisissä tähtitieteellisen mittakaavan asioiden kanssa. Muutenkin olen vähän sillä kannalla, että ihmisen on vallan terveellistä nostaa katseensa omasta pikku arjestaan säännöllisesti ja miettiä vähän isompia asioita. Siinä missä valtauskontojen suuret juhlat perustuvat kaukaisessa menneisyydessä sattuneiden myyttisten tapahtumien muisteluun, luonnonuskonto pyrkii herättämään kannattajansa käsilläolevaan hetkeen ja muistuttelemaan, että emme ole pieniä saarekkeita vaan osa elävää maailmankaikkeutta. Todellisuus on juhlan arvoinen. Suomalaisen ajastajan mielestä se on sitä vähän väliä.

Uudet uskonnot ovat omineet vanhoja juhlapäiviä antamalla niille uusia nimiä ja merkityksiä. Silti vappu on yhä karnevalistinen, aivan kuten vanhat keväiset Hela- ja vakkajuhlat. Johannes Kastajalle nimettynä päivänä nousevat salot pystyyn Ukon kunniaksi ja kokot roihuavat kohti Päivättären valoa. Ja niin edelleen. Tämän valossa maahanmuuttokriitikoiden hellimä pelko siitä että uudet uskonnot voivat tuhota vanhan kulttuurimme, tuntuu suorastaan huvittavalta. Syytä huoleen on vain sellaisilla perinteillä jotka eivät koskaan ole aidosti omia olleetkaan. Maailmanuskontojen vaatima puhdasoppisuus on aina vaatinut tuekseen kontrollia, instituutioita ja väkivaltaa. Heti kun kuri hellittää, alkavat monimuotoisuus, paikallisuus ja vanhat perinteet versota. Maailmanuskontojen historia on helppo nähdä jännitteenä puhdasoppisuuden ja monimuotoisuuden välillä, ja ehkäpä tästä näkökulmasta voidaan johtaa niiden keskinäinen taistelu.  Luonnonuskonnon maailma sen sijaan on kaikessa hiljaisuudessaan vahva, sillä se pohjautuu perustuksista kestävimpään: itse todellisuuteen. Vuoden kierto ja ihmisen elämä sen osana ovat vahvoja voimia, paljon vahvempia kuin myytit ja miekat. Ihmisen ja ympäristön vaikutuksesta nousee sielunmaisema, ainutlaatuinen elämyksellinen suhde todellisuuteen.

Kärsivällisesti Todellisuus odottaa ihmisen hortoilua ajatusten ja myyttien harhapoluilla, valmiina puskemaan esiin heti kun tarjolla on vähänkin tilaa. Niin kauan kuin Maa kiertää Aurinkoa ja talvea seuraa kesä, niin kauan suomalaisen juhlakalenterin perustukset ovat kaikkialla ympärillämme. Juhlien nimet voivat tulla ja mennä, juhlapäivätkin voivat unohtua vuosisadoiksi, mutta niiden perustana oleva todellisuus pysyy. Kamppailu kuuluu niille maailmankuville jotka leviävät valloittamalla ja käännyttämällä, ja pysyvät puhdasoppisuuteen paimentamalla. Niiden joille rakasta on opin sijaan todellisuus itse, tarvitsee sen sijaan vain odottaa. Arkeoastronomiasta näyttäisi olevan paljonkin hyötyä vanhojen, osittain jo unohtuneiden merkkipäivien löytämisessä. Se miksi nämä päivät on hyvä huomioida, ei sitten olekaan niitä kysymyksiä joissa tiede ja uskonto ovat ristiriidassa vaan pikemminkin kysymys johon vastaamiseen tarvitaan aineksia molemmista maailmoista. En voi kehua sillä että kaiken jo ymmärtäisin, mutta sen verran kumminkin ounastelen ja arvelen, että näen hyväksi merkitä kalenteriini muutamia uusia merkkipäiviä.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments