Muistilappuja itselle: hankalista ihmisistä

Alan olla taas vaihteeksi hyvin kypsynyt ihmisiin. Ystävinä pitämiini jotka yllättäen paljastuvat joksikin ihan muuksi. Niihin, joita itseni tekisi mieli juosta karkuun täyttä vauhtia, vaan sekään ei käy niin siististi kuin toivoisi. Lapaluiden välissäkin kihelmöi ikävästi viimeisimpien selkäänpuukottajaisten jäljiltä. Hieman surullista myötätuntoa riittää myös hyville ihmisille joiden eteen elämä tuntuu heittävän kohtuuttomia vastoinkäymisiä siinä missä toiset tuntuvat porskuttavan menestyksestä toiseen silkan ilkeyden ja röyhkeyden voimalla. Enkä tietenkään ole itseenikään erityisen tyytyväinen. Toisenlaisena olisin varmaankin pidetympi. Jos minulla olisi parempi arvostelukyky, olisin ehkä nähnyt selkeämmin missä mennään. Ennen kaikkea: jos minulle olisi suotu enemmän viisautta, osaisin ehkä ratkoa oman elämäni solmuja jollakin itsekseni möksöttämistä, tai ainakin kirjaimellista karkuunjuoksemista kehittyneemmällä tavalla. Vaan ei. Tiettyjen ihmisten kohdalla karkuunjuokseminen on todellakin parasta ja viisainta mihin pystyn, ja toisaalta olen sitäkin mieltä että ei kannata vaatia itseltään liikoja sellaisten ihmisten seurassa jotka tavallisesti kuvittavat ahdistavimpia painajaisia. Ehkä viisastun joskus myöhemmin, tai ehkä riittämättömyyden kääntöpuolena on empatiakyvyn parantuminen ja hitaasti kehittyvä armeliaisuus omaa rajallisuutta kohtaan? 

Aikani murehdittuani ja märehdittyäni olen nyt muutaman päivän kokeillut ajatella positiivisesti, että tämä eri tahoilla ja eri tavoin käynnissä oleva elämän tyhjeneminen ihmisistä voi olla myös puhdistavaa. Että tässä nyt tehdään tilaa uusille ajatuksille ja asioille ja paremmille ystäville. Eihän introvertin elämään koskaan suurta ihmislaumaa mahdu. Kiireisten viikkojen jälkeen on ehkä myös hyvä hetki pysähtyä nauttimaan kaikesta siitä hyvästä mitä löytyy vaikka kotosalta. Kuten: kauniista mutta nopeasti kuluvista kesäpäivistä. Kodin rauhasta ja tehtävälistasta joka alkaa vihdoin osoittaa inhimillisiin mittoihin kutistumisen merkkejä. Viihdyttävistä (vaan ei erityisen opettavaisista) kirjoista. Uuden käsityöprojektin valitsemisesta ja aloittamisesta. Salaatin ja muiden kesävihannesten ahmimisesta ja vihreistä varpaankynsistä. Kirjoittamisesta. Pienistä onnistumisista, tunnustuksista ja kannustavista sanoista. Siitä että vaikka ihmiset enimmäkseen ja yleisesti ottaen nyppivät, perimmiltään asiani ovat kuitenkin varsin hyvällä tolalla. Siitä että toisin kuin viime kesänä, jaksan tänä vuonna taas rehkiä puutarhassa. Ja siitä, että törmäillessäni kiireisenä Ulkomaailmassa olen ehtinyt nauttia aivan liian vähän kaikesta hiljaisesta joka minua yleensä kannattelee. Hankalista ihmisistä voi olla hyvinkin paljon harmia, mutta aivan kaikkialle he eivät yllä vaikka ryömisivät aitojeni yli kaapeleita ja tukiasemia pitkin. He eivät yllä sinne mistä mielenrauha alkaa.


Sitä paitsi, Koksun ja Puolison mielestä olen yhä huipputyyppi (Lumpsukan mielestä en ole, sillä teen sille inhottavia ja itsemääräämisoikeutta loukkaavia lääkintätoimenpiteitä kuudesti päivässä). Sekään ei ole vähän se. Tuokin pilkullinen pikkukaveri joka saa riemusätkyn joka aamu saapuessani keittiöön tietää minusta kuitenkin enemmän ja olennaisempia asioita kuin kaikki Ulkomaailman hankalat ihmiset. Sama kaveri tietää myös kertoa, että vaikka tulevaisuudessa opin ehkä pärjäämään paremmin hankalien ihmisten kanssa, tällä päivällä olisi tarjota vielä monta rauhallista hetkeä, jos vain niihin tartun.

posted under , |

4 kommenttia:

eetu kirjoitti...

Ihailtavan lannistumaton asenne! Voimia sinne! Ja terkkuja suonpohjalta... :)

Saara R kirjoitti...

Kiitos! Voimia sinnekin. Suojuoksu kuulemma kohottaa kuntoa tehokkaasti. X)

Zepa kirjoitti...

Ai sielläkin :-( Mul on kans viime vuosina kariutunut pitkiä ystävyyksiä, kun ihmiset alkaa käyttäytyä... kuin ei-ystävät. Ikävä ja kaipuu jää. Mutta en hyväksi mitä vaan että ystävyys säilyisi.

Saara R kirjoitti...

Täälläkin. :/ Yhden ihmisen voimin ei pidetä kasassa sellaista mihin tarvitaan kaksi. Se menee vain roikkumiseksi.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments