Boëthiuksen auringonlasku

Pahat saavat raivota miten lystäävät. Silti seppele ei tipahda viisaan päästä eikä se liioin kuihdu.



-Boëthius, filosofian lohdutuksesta-

Anicius Boëthius eli mielenkiintoisena, levottomana aikana. Länsi-Rooman viimeiset päivät olivat käsillä, ja elinvoimaiset mutta karkeat, kristinuskon omaksuneet barbaarit olivat nousemassa valtaan. Länsi-Roomassa itägootti Odovakar oli toimittanut viimeisen keisarin, Romulus Augustuluksen l. Pikku Augustuksen varhaiseläkkeelle vuonna 476, todennäköisesti muutamaa vuotta ennen Boëthiuksen syntymää. Jo seuraavana vuonna valtaistuimelle nousi Theoderik. Antiikki oli vaihtumassa keskiaikaan. Filosofiallakaan ei mennyt kehuttavasti. Keisari Justinianus sulki Platonin Akatemian lopullisesti vuonna 529. Uuden uskon vanavedessä oli syntynyt uusi tiede, teologia, joka osasi selittää kaiken ja vähän päällekin. Filosofialle oli keskiajan maailmassa tilaa korkeintaan teologian aputieteenä jonka liialliseen opiskeluun tuli suhtautua suurella epäluulolla. Sivistyksen valo oli siirtymässä itään.

Roomalaiset olivat eteviä insinöörejä, sotilaita ja juristeja, mutta filosofiassa he jäivät lähinnä kreikkalaisten ajattelijoien kommentaattoreiksi. Boëthiuksen Consolationes on paljolti tutun tavaran uudelleenlämmitystä, maustettuna annoksella kristillistä ajattelua joka teki siitä myös keskiajalla hyväksyttyä luettavaa. Itseäni Filosofian lohdutukset puhuttelee ennen muuta kontekstiinsa, vangittuna kuolemantuomiotaan odottavan ajattelijan mielenmaisemasta nousevana tekstinä. Menestyneen, kunniallisen patriisin elämän päättyminen teloituskuoleman odotukseen Rooman auringonlaskun aikaan on palauttanut Boëthiuksen perusasioiden äärelle. Onni, menestys, inhimillisen pahuuden näennäinen voittokulku, ihmisen pienuus ja kaiken katoavaisuus, elämän merkityksellisyyden rakentaminen näillä realiteeteilla askarruttivat. Naispuolisen henkiolennon hahmossa Filosofia karkoittaa ajattelijan luota huikentelevaiset muusat ja muistuttaa, että ilman hyvettä suurinkin mainen menestys on yhtä tyhjän kanssa. Hyve on aarteista suurin, eikä sitä pysty omistajaltaan viemään sen paremmin häpeä kuin kuolemakaan.

Juuri kun kaiken katoavaisuus ja ihmisen pienuus universumin mittakaavassa ovat tulleet käsitellyiksi, palaa mieli taas Boëthiuksen elämäkerran kontekstiin. Ajan virta on vienyt mukanaan Boëthiuksen tuomarit ja teloittajat. Filosofin ajatukset ovat sen sijaan säilyneet ja levinneet perimmäisen Pohjolankin ajattelijoiden lohduksi. Ihmiset jotka pelottivat ja suututtivat vankilassa istuvaa ajattelijaa, ovat kadonneet ihmiskunnan muistista juuri niin perusteellisesti kuin Filosofia maalaili, huomattavana poikkeuksena ne rivit jotka filosofi itse heistä kirjoitti. Pitkä filosofialle ja tieteelliselle ajattelulle vihamielinen pimeä aika joka avautui Länsi-Rooman lopusta, päättyi sekin aikanaan renessanssin aamunkoittoon. Boëthiuksen auringonlaskua seurasi kyllä yö ja ajattelun lamaannus, mutta loppu se ei ollut.

posted under , , |

2 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Tässäpä hyvä teksti. Elämässä tulee hetkiä, jolloin on hyvä palata näiden ajatusten äärelle. Kunpa vain muistaisin tämän sitten tarpeen tullen!

Saara R kirjoitti...

Saman toiveen allekirjoitan minäkin! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments