Aloittelijan taidot riittävät yllättävän pitkälle

Jostakin yleiseen asenneilmastoon on tullut sellainenkin ajatus, että uusien taitojen opetteleminen on iso panostus sillä opetteleminen taitajaksi on rankkaa. Vasta kun takana on vuositolkulla täyspäiväistä opiskelua, voi sanoa osaavansa. Olen huomannut, että kaupallinen kulttuurimme ruokkii tätä synkeyttä kerkeästi: kun ammattilaistason jälkeä ei kuitenkaan synny itse tehden, on parempi unohtaa koko homma ja ostaa valmista. Kapitalismi kiittää.

Käytännössä, aloittelijan (eli ihmisen jolla on uskallusta vaan ei juurikaan taitoa) osa ei ole lainkaan huono. Kun päätin opetella ompelemaan, ensimmäinen oikea työni oli ommella käänteet uuden kodin verhoihin. Niistä selvisi suoraa ompelemalla. Säästöä tuli yli satanen verrattuna siihen että olisimme ompeluttaneet käänteet kangaskaupassa. Kolmasosa ompelukoneeni hinnasta kuittaantui ensimmäisten viikkojen aikana. Tänäkään päivänä en ole kovin hyvä ompelija. Osaan ommella maalaismekkoja, kahdenlaisia essuja ja muita helppoja tekstiilejä. Käytännössä se merkitsee, että saan vaatetettua itseni arkeen, tehtyä kotiin yhtä sun toista kivaa, ja kierrättää kuluneita tekstiilejä tehokkaasti kotona. Aina mestariksi tulemisen ei tarvitse olla edes lopullinen tavoite, vaan itselle tehdessä voi myös laskea rimaa ja kohtuullistaa vaatimustasoa. Tarvitsenko esimerkiksi arkivaatteiksi välttämättä vaatteita joissa on paljon yksityskohtia ja työvaiheita, vai pärjäisinkö yksinkertaisemmallakin? Saanko olla tyytyväinen jos osaan tehdä suunnilleen sen minkä haluankin osata vaikka tiedän että todelliset taitajat osaavat paljon enemmän? No tietysti saan!

Samansuuntaisia tarinoita on kerrottavana muistakin taidoista. Onko kotitarveviljelijä luuseri jos hän ei saa ruusukaaleja kasvamaan, mutta onnistuu kuitenkin kasvattamaan vaikka perunoita ja herukoita? Ei tietenkään, on paljon parempi osata kasvattaa perunoita ja herukoita kuin ei niitäkään. On parempi osata virkata omat pannulappunsa kuin ostaa kaupasta kalliita, epämääräisissä olosuhteissa tehtyjä. Aloittelija osaa tehdä vain helppoja ja simppeleitä asioita. Arjessa on kuitenkin paljon tilausta sellaisille tuotteille joiden tekeminen itse on helppoa ja simppeliä. Työnjäljenkin suhteen rimaa voi laskea kohtuullisella tasolla. Kotona ei yleensä ole niin väliä sillä, onko jokainen yksityskohta ja ommel onnistunut viimeisen päälle. Paljon tärkeämpää on, että materiaalit ovat kunnolliset ja että lopputulos kestää reipasta käyttöä. Se on todellista laatua, ja sen vastapainoksi useimmilla taitaa olla kokemusta tuotteista jotka näyttivät siisteiltä kaupassa mutta joiden työnjälki tai materiaalit eivät kestäneetkään arkea.


Joissakin arkisissa taidoissa olen jo päässyt aloittelua pidemmälle. Olen kuitenkin huomannut, että edistyneisyyden hyödyt ovat usein rajallisia. Osaan neuloa baijerilaissukat, mutta peltokumppareihin sopivat parhaiten yhä simppelit perussukat. Osaan virkata pitsiä, mutta helppo isoäidinraitapeittoni on silti rakas ja yksinkertaisuudessaan täydellinen. Tämän päivän työelämä piiskaa kuulemma ihmisiä usein ponnistelemaan osaamisen ja jaksamisen äärirajoilla, mutta kodin arjessa sellaiseen ei ole mitään tarvetta. Esimerkiksi käsityön taitaminen tarkoittaa omalla kohdallani sitä, ettei minun tarvitse miettiä aina projektia valitessani, onko jokin malli liian vaikea. Voin valita vaativan projektin, jos sellainen minua miellyttää. Tai sitten voin valita jotakin ihan helppoa. Tekemisen hauskuuden kannalta valinnanvara on mukavaa, mutta lopputuloksen käyttökelpoisuuden kannalta työn vaativuusasteella ei yleensä ole väliä. Usein arjen kannalta on kannattavampaa opetella kokonaan uuden taidon alkeet kuin hioa vanhoja huippuunsa. Taidokkaiden töiden tekemisessä on oma ilonsa, mutta jos tavoitteena on itsellisempi elämä, on hyvä osata vähän sitä sun tätä.

2 kommenttia:

kaisumarjatta kirjoitti...

mieleeni tuli tästä postauksesta, että ratkaisevaa on ihmisen luonne. jos on hyvin pedanttinen tyyppi ja vaatii itseltään täydellistä suoritusta hyvin nopeasti, voi jäädä uusien asioiden oppiminen rajatuksi, toisaalta jos on hyvin suurpiirteinen, niinkuin itse kai olen, ei vaadi koskaan täydellisyyttä vaan on innolla mukana kaikessa. osaan vähän melkeen mitä vain, mutta mestari en voi sanoa olevani missään asiassa. voisiko mestariksi sitten tulla vain sitkeällä harjoittelulla ja koulutuksella? Kyllä , veikkaisin niin, pitää siis olla pitkäjänteisyyttä ja sisua. hyvää juhannusta Saaralle

Saara R kirjoitti...

Osaan kyllä olla pedanttinenkin, mutta olen vähän oppinut rajoittamaan sitä piirrettä. On kiva osata vähän kaikkea.

Hyvää juhannusta sinnekin!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments