Tosi rakkaus toki odottaa, mutta mitä ja ketä ja miten?


Tuhannet suomalaisnuoret ovat viimeisen vuoden aikana saaneet seksuaalietiikan oppaan. Siinä itsetyydytys määritellään synniksi ja seksuaalivähemmistöjen olemassaolo sivuutetaan. Asiasta uutisoi ensimmäisenä viikko sitten Turun Sanomat.

Lehti kertoo, että vuonna 2012 Nuotta-median kustantamasta Tosi rakkaus odottaa -vihkosesta otettu 10 000 kappaleen painos on tilattu loppuun, ja uuden painoksen ottamista suunnitellaan. Nuotta-medianhan muistamme taannoisesta Älä alistu-kampanjasta jossa kerrottiin miten homoudesta voi kääntyä heteroksi niin että normaalin seksuaalisen suuntautumisensa sijasta alistuukin HerralleOppaan taustalla on ollut luterilaisia, vapaakirkollisia, helluntailaisia, adventisteja, baptisteja ja metodisteja tahoja. Toteuttajina on ollut useita kristillistaustaisia järjestöjä, kuten Missionuoret, Aslan, Kansanlähetys, Luterilainen evankeliumiyhdistys, Sanansaattajat sekä joukko kristillistaustaisia opistoja.Kirkkohallituksessa rippikouluista vastaava työalasihteeri Jarmo Kokkonen kertoo Turun Sanomissa, ettei opas ole kirkon linjan mukainen. Taas tämä virsi, mutta enpä tiedä, kannattaako alkaa vetoa lyömään siitä että kirkko olisi sen verran johdonmukainen että pistäisi kampanjalle täyden stopin nuortenilloissaan ja ripareilla.


Tietysti tosi rakkaus odottaa tarpeen tullen kunnes kuolema korjaa tai mustat aukot galaksien keskustoissa säteilevät olemattomiin, kumpi nyt tapahtuukaan ensin. Haluaisinkin nyt pysähtyä hetkeksi miettimään, mistä tässä ”odottamisessa” on kysymys.  Kärsivällisyydestä silloin kun päivät muuttuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi eikä mitään tapahdu? Harkitsevaisuudesta ja sen vastakappaleesta, toisen epäröinnin ja jahkailun ymmärtämisestä?  Ajan antamisesta silloin kun selviää että ratkaisut isoihin ongelmiin syntyvät paljon hitaammin kuin itse haluaisi? Toivomisesta silloinkin kun tilanne näyttää vaikealta? Menestyksekkäästä taistelusta masennusta, itsetunnon, elämänhalun ja itsearvostuksen laskua vastaan kun kumppania ei tunnu löytyvän etsimälläkään? Ei, vaan odottaminen on sitä että huolehtii siitä että on seksuaalisesti mahdollisimman pihalla. Sitä vastaa sitten oikeus vaatia, että poissa ollessani rakastetullani on velvollisuus kärsiä yksinäisyydestä, turhautua seksuaalisesti ja mahdollisesti voida hyvinkin huonosti. Tavatessamme voimme sitten ristikuulustella, arvostella ja päälle päätteeksi tuomita tai armollisesti kelpuuttaa toisemme. Jahve-jumalalle kelpaa kuulemma jokainen syntinen, mutta tosielämän uskovaisilta olen omin korvin kuullut että seksuaalinen kokemattomuus on hyvästä sillä kukaan ei halua puolisokseen käytettyä tavaraa. Niin. Tavaroitahan me kaikki olemme, ja vieläpä kulutustavaroita joiden arvo laskee heti kun käärepaperit on avattu. Siksi vaatteista saa kuoriutua vasta avioliitossa josta on vaikea luikerrella karkuun, vaikka mieli ehkä vähän tekisi kun ylisuurten odotusten kupla puhkeaa. Eivät ihmiset ole ainutlaatuisia persoonia, vain esineitä joita joko on tai ei ole etukäteen räplätty.

Tosi rakkaus ei ole ainutlaatuista koska rakastavaiset, heidän tunteensa ja suhteensa ovat ainutlaatuisia, vaan Tosirakkautta voi olla vain siinä määrin missä ihmiset ovat tietämättömiä seksuaalisuudesta, mukaan lukien oma seksuaalisuutensa. Kaikki riippuu siitä räpläämisestä. Ehdottomasti kenenkään kestävään parisuhteeseen päätyneen ei pidä olla onnellinen siitä ajatuksesta että hänet on kumppanikseen valinnut valistunut, harkintaan kykenevä ja huonompien vaihtoehtojen olemassaolon tiedostava ihminen. Hyvään harkintaan kykenee vain täydellisen kokematon ihminen. Minusta tämä fundiskristittyjen tosirakkaus näyttää varsin laimealta ja varsin vaativalta. Entä tuleeko teillekään mieleen, missä muussa asiassa ajatellaan että parhaan päätöksen pystyy tekemään kaikkein tietämättömin ja kokemattomin henkilö? Tässä logiikassa mättää tietysti se että rakkauteen liittyvät päätökset tehdään tällaisen kylmän logiikan sijasta tunteella. Se tunne on halveksunta.

Etenkin avioliiton kokoisia asioita olisi syytä harkita hieman muiltakin kanteilta. Harkitseminen on ihmiselle yleensä helpompaa jos hän ei ole kaameassa puutteessa tai kamppaile himon ja syyllisyyden aallokossa. Kuten monet naimisiin heti täysi-ikäisyyden koitettua kiiruhtaneet uskovaisetkin ovat saaneet huomata, hyvä harkinta olisi toivottavaa siitäkin syystä että äkkiseltään Tosirakkaudenkin voi helposti sekoittaa vähemmän yleviin tunteisiin. Seksin lisäksi myös sen puute, yksinäisyys, pikku ihastumiset, tiedostamattomat sosiaaliset paineet ja muut vastaavat voivat häiritä huolellista harkintaa. Omista tunteista ja niiden syvyydestä selville pääseminen ei aina ole yhtään helppoa. Ajatukseen rakkauden ja ihmisten ainutlaatuisesta kuitenkin sisältyy vielä enemmän kuin omien tunteiden ymmärtäminen. Jos ymmärrän että toinen on kaltaiseni ihminen, minun on myös käsitettävä etten ehkä ole hänellekään vain yksi numero listalla, vaan että minuakin voidaan rakastaa ainutlaatuisuuteni takia. Jos näin on, aliarvioisin itseäni jos syyttäisin toista hänen seksuaalihistoriastaan. Tekisin itsestäni yhden jonotusnumeron, vaikka toisen silmissä olisin korvaamaton. Siinähän sitä on isommankin tragedian ainekset kasassa. Joka tapauksessa, ihastuksia voi mahtua elämään paljonkin, mutta ainakaan itse en ole vielä tavannut ketään jonka elämässä olisi ollut kovin monia suuria rakkauksia. Jos kristillisfundisten tapaan ajatellaan, että merkittäviä ovat vain ulkokohtaisesti määritellyt seksuaaliset teot, tehdään väkivaltaa sekä ihmisille että heidän tunteilleen.

Pelkkä halu naimisiin ei riitä, vaan sitä pitäisi osata haluta oikeista syistä. Niin idealistiset rakkauskäsitykset kuin minullakin (kuulemma) on, kannatan kovasti myös harkinnan käyttämistä siinä vaiheessa kun suurten tunteiden lisäksi aletaan puhua myös yhteisestä arjesta. Esiaviollinen seksi voi siis pikemminkin edistää hyvää harkintaa ja auttaa välttämään hätiköityjä päätöksiä. Ja jos kumppani osoittautuisikin Siksi Vääräksi, on paljon parempi että sen kanssa ei ole naimisiin ehtinyt. Ja siinähän sitä kokemusta kertyy, sitä minkä avulla oikein valitseminen tulevaisuudessa toivottavasti helpottuu. Seksuaalisuus voi olla ainutlaatuista ja herkkää, mutta siitä ei totisesti seuraa se että sen nostaminen jalustalle, moralisoiminen ja sen käyttäminen koko ihmisen ja hänen moraalisuutensa mittana olisivat hyviä ideoita. Jos ihminen ei nuoruudessaan opi mitään seksistä ja omasta seksuaalisuudesta vaan vain analysoimaan ja tuomitsemaan kaiken ankarien normien ulkopuolelle menevän seksuaalisuuden, on lopputuloksena ajatusmaailma joka on yhtä yliseksuaalinen (joskin ehkä paljonkin ikävämpi) kuin pornoelokuvan ohjaajan työpäivä. Huonoiten ovat tietysti niiden asiat, jotka heittävät menemään mahdollisuuden elämänsä rakkauteen siksi että kandidaatilla on muutakin historiaa kuin selibaattihistoria

Sitä paitsi avioliitto ei ole seksisopimus, vaan sopimus jolla on myös kaikenlaisia juridisia vaikutuksia. Puolisot eivät voi taata toisilleen säännöllistä, intohimoista seksiä loppuelämäksi vaikka kuinka tahtoisivat. Realistista on lähteä siitä että odotettavissa olevan seksin määrä parhaassakin avioliitossa tulee vaihtelemaan, ja asiat ovat hyvin jos kuivat kaudet eivät ole kovin pitkiä eivätkä johdu kiinnostuksen puutteesta. Realistista on myös tunnustaa, että on olemassa paljon avioliittoja joissa eletään selibaatissa tai seksiä harrastetaan jonkun muun kuin aviopuolison kanssa.  Se miten onnellisia, onnettomia tai kestäviä nämä avioliitot ovat, selviää hyvin kysymällä osapuolilta. Ennen sitä on turha lähteä leimaamaan. Avioliiton onnea ei lisää tarmokas kieltäymys seurusteluvaiheessa vaan realistiset odotukset sekä ymmärrys siitä että jos kaikki ei suju "luonnostaan" täydellisen upeasti, kyse voi olla täysin normaalista tilanteesta jolle voi muutoksen rukoilemisen ohella myös tehdä jotakin itse.

Rakkaus. Seksi. Avioliitto. Näillä asioilla voi olla paljonkin tekemistä keskenään. Voi myös olla olematta. Siihen en kuitenkaan usko, että Tosirakkauden tunnistaa siitä miten toinen on itseään kiusannut odotellessa, puhumattakaan siitä että minun Tosirakkauteni olisi sellainen juttu jonka varjolla voisin tyynellä naamalla vaatia rakastettuani pitämään ikävää. Minusta odottamisen arvoinen rakkaus ei ole jotakin johon vetoamalla voin tuomita, arvostella, vaatia ja rajoittaa toista. Se on lempeää, ymmärtäväistä ja kärsivällistä. Sellaista joka tahtoo toiselle kaikkea hyvää ja ilahduttavaa. Vaan niinhän se tietysti on, että kun saa otteen ihmisen seksuaalisuudesta, kun saa syyllistettyä ja synnillistettyä normaalit halut ja teot, tunteet ja tavat luovia seksuaalisuuden viidakossa, saa koko ihmisestä aika pitävän otteen. Se sopii vallanhaluisille uskonnoille varmaan oikein hyvin, mutta ihmisen hyvään pyrkivälle, inhimilliselle etiikalle tällainen meno on kauheaa katsottavaa.

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments