Paljon hyväksyttävää yhdelle päivälle

Ajatus tuli mieleeni seisoessani Citarin kassajonossa täyden ostoskärryn takana. Katselin ostoksiani ja mietin, että ne eivät kyllä näytä yhtään siltä mitä tulee mieleen "eettisesti tiedostavan ihmisen ostoksista". No, oli siellä luomumunia ja soijarouhetta, mutta myös monta tölkkiä possujuomaa, keksejä, broileria, mysliä eikä vain jyviä ja rusinoita joita sekoitellaan itse kotona... Kasviksiakin oli, mutta luultavasti vähemmän kuin Kunnon Ituhipeillä (jos kasviksia ja marjoja on varastoissa tai peräti kasvimaalla, niin kuin kohta on, niitä ei tietenkään tarvitse ostaa kaupasta). Mietin, mitäköhän joku blogia lukeva ajattelisi, ja saako minusta vääremmän kuvan blogin vai ostoskärryni perusteella. Ennen kuin jono oli edennyt kassalle, ehdin myös kokea pienimuotoisen järjen voiton hetken. Käsitin, että vaikka osaan tarpeen tulleen argumentoida aika hyvin sen puolesta että Kuu on juustoa, minun kannattaisi silti lakata kuvittelemasta, että jos vain selitän tarpeeksi, onnistun välittämään itsestäni tarkan ja myönteisen kuvan ja sitten kaikki alkavat tykätä minusta ja olla ihania. Vaikka olen yhä sitä mieltä, että olisihan se hauskaa jos kaikenkarvaisia väärinkäsityksiä voisi näin välttää.

Yksinkertaistaminen tavoilla jotka asettuvat poikkiteloin Valtakulttuurin kanssa, olipa kyse sitten maalle muuttamisesta tai maalaismekkoihin siirtymisestä, onnistuu havaintojeni mukaan pidemmän päälle ainoastaan jos oppii tulemaan toimeen sen seikan kanssa, että väärinkäsityksiä tulee. Jotkut nostavat jalustalle, ja pettyvät sitten huomatessaan että todellisuudessa hyvään pyrkivät ihmisetkin ovat enimmäkseen aivan tavallisia. Toiset tulkitsevat vilpittömät yritykset pahantahtoisesti, ja sitten saa kuulla kommentteja huomiohakuisuudesta ja erikoisuudentavoittelusta. Molemmat reaktiot ovat sellaisia jotka saavat etenkin aloittelevan yrittelijän helposti epäröimään, jopa luovuttamaan. 

On hyväksyttävä, että jotkut ihmiset tulevat tulkitsemaan hyvät yritykset ja jalot aikeet ikävimmällä mahdollisella tavalla. Kyse ei silloin pohjimmiltaan ole siitä että en olisi selittänyt tarpeeksi tai että olisin tarkoituksella yrittänyt johtaa ihmisiä harhaan vaan siitä että ihmiset enimmäkseen näkevät asiat niin kuin he haluavat nähdä. Se on jokaisen perusoikeus josta pidetään kiinni sellaisella otteella jota ei aina murreta edes vankimmalla tieteellä (kuten jokainen kiihkouskovaisen kanssa evoluutiosta keskustellut hyvin tietää). On tyydyttävä siihen tietoon, että jos itse tiedän olevani vilpitön ja tekeväni parhaani, ikävät väärinkäsitykset voivat kertoa jostakin muustakin kuin minun puutteistani ja vioistani. Esimerkiksi siitä, miten arvostelija haluaa tekemiseni ja sanomiseni tullkita. On hyväksyttävä, että ne jotka suhtautuvat etäältä ystävällisesti ja ihailevasti, tulevat myös joskus reagoimaan ikävästi huomatessaan ettei Yksinkertaistaja olekaan pyhimys vaan vasta pelkkä yrittelijä. Jotkut kehittävät vahvoja ja epäoikeudenmukaisia mielipiteitä tekojen lisäksi myös persoonasta. Sellainen on ihmisluonto. Jokaisen joka yrittää pyrkiä hyvään, on ennemmin tai myöhemmin hyväksyttävä sekä oma keskeneräisyys että muiden omituiset käsitykset, sekä se että yrityksissä oikoa kaikkia väärinkäsityksiä todennäköisesti vain uuvuttaa itsensä. Onhan siinä paljon hyväksyttävää.


Jotta yksinkertaistaminen voi onnistua, on paitsi periaatteessa ymmärrettävä, myös sisäistettävä että tässä on kyse muustakin kuin Minusta ja siitä mitä ihmiset Minusta mahtavat ajatella. Että Minun joutuminen väärinkäsitysten kohteeksi ei ole sittenkään kovin iso haitta, ainakaan verrattuna siihen että pysyn passiivisena. Vasta kun tämä katseen nostaminen omasta rakkaasta navasta onnistuu, voi alkaa nauttimaan niistä hyvistä asioista joita muutokset kyllä tuovat mukanaan. Lisääntyneestä vapaudesta, paremmasta elämänhallinnasta, jopa sellaisista mukavuuksista ja ylellisyyksistä joista Valtavirrassa uivilla on korkeintaan hämäriä aavistuksia. Siinä se vaikeus onkin: sisäisen muutoksen pitäisi olla jo ainakin hyvässä vauhdissa ennen kuin ulospäin näkyville muutoksille voi povata pitkäaikaista menestystä. Toisaalta, oman keskeneräisyyden hyväksyminen näkyy myös siinä että malttaa kulkea eteenpäin sopivan pienin askelin. Ulkopuolisten on helppo vaatia täydellisyyttä ja olla tyytymättä heikkoihin esityksiin. Heillä ei ole minun rajoitteitani. On myös olemassa paljon ihmisipiraijoita joille havainto siitä että joku edes yrittää  on kuin veren tuoksu viidakkojoessa. He kiertelevät usein yksinkertaistajien, etiikan opettajien ja muiden hyveen yrittelijöiden ympärillä, valmiina tarttumaan pieneenkin puutteeseen ja repimään. Voitonriemu paistaa pitkälle kun he pääsevät sanomaan: "Hah, sainpas sinut kiinni inhimillisyydestä, vaikka muka oletkin olevinasi niin erinomainen." Vaikka erinomaisuutta ei olisi edes väittänyt, yritystä vain. Ihmisluontoa tämäkin.

Olen tullut yksinkertaistamisen polulla siihen ”ikään” jossa olen ehtinyt havaita monen innokkaan ekoilijan väsyvän tai kyllästyvän ja luopuvan (usein heille jää muistoksi entistä kyynisempi asenne). He ovat usein innostuksensa alkutaipaleella vaikuttaneet tavattoman aikaansaavilta, aatteessaan vahvoilta ja tavoitteiltaan selkeiltä. Silti, näin viiden-kymmenen vuoden päästä on selvää, että kaikki se into ja tarmo on ollut vain osa Ihastumisen ja Tylsistymisen sykliä, joka näillä ihmisillä on muutaman vuoden ajan sattunut kohdistumaan vihreään ajatteluun. Katseen nostaminen omasta navasta ja Ihastumisen ja Tylsistymisen ikuisen pyörän rikkominen ovat tärkeitä askelia elämänmuutoksen tekijälle. Ne ovat sisäisiä. Onnistuminen näissä kehitystehtävissä näkyy vasta pitkän ajan kuluttua, ja silloinkin etupäässä lähipiirille. Läheiset ne näkevät, onko suurilla puheilla katetta. Aitous on asia joka näkyy ennen muuta arkisessa tekemisessä ja elämisessä. Muualla se ei ehkä näy kuin hyvällä tuurilla, ja sekin täytyy hyväksyä. Kotona jakaessani ostoksia kaappeihin, mietin vielä sitäkin että maailmassa on hemmetin paljon asioita joiden hyväksyminen on vaikeaa mutta pakollista, jos tahtoo tällä polulla pysytellä.

5 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Aamen!

Marmustoi kirjoitti...

Osuit varmasti tärkeän asian ytimeen todetessasi, että näissä asioissa on nostettava katse irti omasta navasta ja liiallisesta miellyttämisenhalusta. Ne ovat vahvoja ajatuksen ja toiminnan sensoreita.

Olen muuten törmännyt noihin mainitsemiisi ihmispiraijoihin minäkin. En ole löytänyt muuta suhtautumiskeinoa kuin täydellinen välinpitämättömyys, elleivät ihan käy kiinni. Siinä tapauksessa taistellaan kuka milläkin tavalla. Kommenttisulku, lähestymiskielto, mitä näitä onkaan. Nimettömät ihmispiraijat ovat vaikeampia - ne on vain saatava poistumaan paikalta. Yleensä ne poistuvat itse kun haistavat verta muualla. Mutta rumia ja inhottavia ne kyllä ovat.

Saara kirjoitti...

Marmustoi: Näin täytyy tehdä, mutta ei ole ihme jos se on vaikeaa. Eikö koko kaupallinen kulttuuri piiskaa meitä nimenomaan miellyttämään muita? Mainokset vihjailevat koko ajan, että jos emme sopeudu ja miellytä, jäämme yksin vaille ystäviä ja kumppaneita eikä töissäkään oteta vakavasti.

Ihmispiraijat eivät ole mitenkään harvinaisia. Itse yritän vastustaa niitä ensisijaisesti rauhallisuudella. Ihmispiraijathan haluavat saada toisen nolostumaan tai defensiiviseksi. Jos pysyy viilipyttynä, nerokas kriittisyys jää vaille palkkiotaan.

Anu Hellsten kirjoitti...

Tämä osui ja upposi ja jonnekin hyvin syvälle. Olen noiden asioiden kanssa joutunut painimaan paljonkin viime aikoina. Tuli jotenkin lohdullinen fiilis.

Saara kirjoitti...

Mukava kuulla! Tulipa sitten kirjoitettua hyvään aikaan tämäkin. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments