Jos en näe sitä, eihän sitä ole?


Vappu on vietetty, ja palaan taas paheksumaan maailmanmenoa. Tänään paheksun syvästi bussiyhtiö Veoliaa joka kielsi sikhikuljettajaansa käyttämästä turbaania työasun osana.  Kielletty mikä kielletty ja piste.  Selkeitä ja järkeenkäyviä syitä kiellolle on vähän vaikeampi löytää. Esiintulleista kommenteista suosikkini on Nobinan liikennejohtaja Mårten Winqvistin lausuma, jonka mukaan kyseessä voi olla oikein turvallisuustekijä, jos asiakas ei voi erottaa kuljettajaa työasun perusteella. Niin, sellaiset seikat kuin bussiyhtiön takki ja muu virka-asu ja ratin takana istuminen eivät paina mitään jos kuljettajalla on päähine. Ainoa ratkaisu on kieltää päähine, ei esimerkiksi sopia siitä että sen tulee olla yhtiön väreihin sopiva tai firman logopinssillä koristeltu. Koska...niin, miksi?

Uutista lukiessani ensimmäinen tunteeni oli epäusko:  pitääkö tällaisestakin asiasta kamppailla tässä sivistysvaltiossa? Näemmä pitää, ja minun epäuskoinen tyrmistykseni on vain merkki siitä että olen taas viettänyt liikaa aikaa pikku valtakunnassani, poissa Realiteettien parista. Bussiyhtiöt eivät tietenkään ole yksin puolustamassa takapajuisuutta, vaan jutun kommenttiketjusta näkee että sen takana on sen kansanosan vankka tuki jonka mielestä suomalaisuus on ennen muuta suomalaiselta näyttämistä, eikä suinkaan sellaisten länsimaisen kulttuurin peruspilareiden kuin tasa-arvon, uskonnonvapauden ja ilmaisuvapauden toteuttamista. Reiluus ja suvaitsevaisuuskaan eivät ole mitään suomalaisia hyveitä, vaan järjestäytynyt yhteiskunta on omimmillaan kurmottaessaan harmittomalla tavalla erilaisia maahanmuuttajia pilkkuviila tanassa. 

Ymmärrän toki, että joskus työnantajalla on perusteltu syy rajoittaa työntekijöiden pukeutumista. Turvallisuus- ja hygieniasyyt tulevat ensimmäisenä mieleen (etenkin hygieniasyillä argumentoitaessa on tosin helpompi puolustaa päähineen käyttöä kuin käyttämättä jättämistä). Usein on myös hyvä erottaa henkilökunta asiakkaista. Enkä minäkään käytä oikeussalissa huivia, siitä syystä etten elä valistuneen väen kansoittamassa sivistysvaltiossa vaan maassa jossa on mahdollista että joku syytetty voi erehtyä epäilemään puolueettomuuttani pukeutumiseni perusteella. Syytetyn mukava olo on tällöin tärkeämpää kuin minun mukava oloni. Mutta mitä tiukempi koodi on, sitä tärkeämpää olisi sisällyttää siihen hieman joustovaraa jonka avulla huomioidaan työntekijät ihmisinä. Se on inhimillistä, kohtuullista ja sivistynyttä. Inhimillistä on sovitella intressejä, ei käskyttää vain siitä ilosta että se on mahdollista.

Mitä hyötyä kulttuurille on siitä jos kaikkien pitää teeskennellä tapaluterilaista? ”Maassa maan tavalla” sanoo moni, mutta neutraaliuskaan ei ole aatteen poissaoloa vaan asia jonka Valtakulttuuri määrittelee. Tosissaanko tässä väitetään että loukkaavaa on uskonnon tai vakaumuksen olemassaolo (vastakohtana esimerkiksi  aktiiviselle käännyttämiselle)?  Eikö kanssakäymistä pikemminkin helpota, jos näen ihmisistä helposti, mikä hiippari kukin on? Sittenpä osaan olla tarjoamatta Maija Muslimille sidukkaa ja aloittamatta keskustelua kevään meikkiuutuuksista Liisa Lestadiolaisen kanssa. Oikein änkyräistä sorttia edustavat ihmiset saavat mahdollisuuden kiertää vääräuskoiset ja muut epäilyttävät ihmiset kaukaa.  Ei sitten tule täytenä yllätyksenä se jos se kunnon kaveri viereisestä työpisteestä tai söpö lähikaupan myyjä onkin todellisuudessa pahimman sortin Väärinajattelija. Typerehtimistä kohtaavat Väärinajattelijat voivat taas säilyttää tyyneytensä miettimällä, miten foobikotkin istuvat elokuvissa vankilasta hiljan vapautuneiden tappajien ja inhoja tarttuvia tauteja kantavien lajitovereiden vieressä yhtä sujuvasti ja kohteliaasti kuin me muutkin, ja selviävät näistäkin seikkailuista hengissä ja hyvissä voimissa. 

Uskonnollisten tunnusten käyttö tulisi sallia kaikille myös työaikana ellei muuhun ole jotakin konkreettista syytä, sillä on mahdotonta ja syrjivää sallia vakaumuksensa ilmaiseminen vain osalle. Eikä neutraaliutta vaativa toisaalta voi mitenkään välttää sitä että osa saa ilmaista vakaumustaan sydämensä kyllyydestä, esimerkiksi uskontoneutraaliutta. Kun ateismi, tapakristillisyys, agnostisismi ja eimuakiinnostaöhhöhhöö ovat mahdollisia katsomuksia, myös tunnuksetonta ulkoasua voi pitää kannanottona ja viestinä.  Erilaisuuden kieltäminen ei siis ole mitään arvovapautta, vaan sen viestittämistä että tietyt katsomukset ovat muita parempia. Tietyt katsomukset saavat näkyä, kun taas uskonnollinen poikkeavuus on "yksityisasia" joka tulee peittää ja piilottaa. Tunnustuksettomuus ei poista erilaisuutta, se vain tekee sen näkymättömäksi niin että ennakkoluuloiset ihmiset voivat helpommin fantasioida elävänsä yhtenäiskulttuurissa jossa kaikki uskovat ja ajattelevat samalla tavalla. Todellisuudessa pakotettu neutraalius lisää eriarvoisuutta. Enemmistön arvoista poikkeavat tietävät kyllä olevansa b-luokkaa. He joutuvat pidättäytymään, vaikenemaan, olemaan kuin eivät olisikaan ja tuntevat siten hyvin nahoissaan eroavansa niistä joille neutraalius on luontevaa. Tunnustuksettomuuden vaatiminen vähemmistöiltä on kätevä, mukakorrekti keino alistaa, syrjiä ja rajoittaa yhteiskuntaan osallistumista. Jos poliisi ei saa käyttää hijabia, kuinka moni harras muslimityttö pyrkii poliisiksi? Jos bussikuski ei saa pitää turbaania, ajaako se jonkun pätevän sikhin työttömyyskortistoon? Ja jos vähemmistöjen edustajien pitäisi tällaisissa tilanteissa nöyrtyä, eikö silloin jossakin ole olemassa myös nöyryyttäjiä? Erilaisuuden näkymisen kieltäminen nöyryyttää niitä jotka taipuvat paineen alla ja marginalisoi ne jotka eivät taivu. Länsimaiset arvot joutuvat häviölle molemmissa tapauksissa.

Minulle kelpaa mainiosti sellainen suomalainen tapakulttuuri jossa jokainen voi olla vapaasti oma itsensä, silloin kun se on muiden kannalta konkreettisesti harmitonta. Puhe ”maan tavasta” on vain uusi yritys karkoittaa länsimaiset arvot, kuten vapaus ja tasa-arvo, yhden muotin tieltä. Vapauden kääntöpuolena on tietysti se että muut saavat vapaasti olla ennakkoluuloisia erilaisia kohtaan. Kun ennakkoluulojen tukena ei ole sääntöjä eikä koodeja, ennakkoluulo alkaa kuitenkin pian näyttämään juuri siltä mitä se onkin, ei miltään sivistyneeltä säännöistä kiinni pitämiseltä. 

Huolestuttavinta tässäkin jupakassa kuitenkin on se, että suomalaisuutta eli etnistä ja kansallista identiteettiä koplataan nyt tarmokkaasti yhteen tietyn maailmankatsomuksen kanssa. Se on ideologinen valinta joka vääristelee myös historiallista todellisuutta ja toiseuttaa osan kunnollisista suomalaisista. Toivoa herättää kuitenkin, että meillä on myös ihmisiä jotka kyseenalaistavat luutuneita rakenteita, pakottavat perustelemaan- ja jopa korjaamaan sääntöjä länsimaisen valtion ihanteita paremmin vastaaviksi, jos tarvis on. Gill Sukhdarshan Singh on onnistunut nostamaan kepin nokkaan paljon muutakin kuin turbaaninsa.

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments