Parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan
Uusin internet-vihapuhekohu on vallannut Hesarin ja kiinnittänyt kansakunnan huomion ylintä valtiojohtoa myöten. Jo oli aikakin. Kenenkään ei tosiaankaan pidä elää pelossa, ja valtakunnan lain on yletyttävä myös verkossa tapahtuvaan kanssakäymiseen. Olen kuitenkin hiukan ihmetellyt, miksi tämä herääminen tapahtuu juuri nyt (eli taas jotenkin jälkijunassa). Miksi juuri suomenruotsalaisiin kohdistunut vihakampanja on herättänyt päättäjät?
Miksi kansakunta ei närkästynyt, kun kirjaston keskusteluillassa tapahtui puukotus? Miksi yliopistoyhteisö, yksittäiset tutkijat ja toimittajat ovat saaneet käytännössä tulla varsin yksin toimeen heihin kohdistuvien vihapurkausten kanssa? Uutta tässä uusimmassa kohussa näyttää nimittäin olevan vain kohderyhmä. Ei kai vain ole kysymys siitä, että maahanmuuttajiin, seksuaalivähemmistöihin, edellisten puolustajiin ja vihervasemmistolaisiin kohdistunut viha on sittenkin ollut jollain tasolla ymmärrettyä, vaikkei hyväksyttyä? Onko yksittäistapauksista puhuminen ollut käytännössä tiettyjen ihmisryhmien marginalisointia? Korostan, että on pelkästään hyvä jos kansakunta on nyt havahtunut siihen todellisuuteen jonka kanssa eräät ryhmät ovat joutuneet elämään jo vuosien ajan. Huolestuttavaa on, jos heräämiseen liittyy jotenkin se että suomenruotsalaisia puolustetaan koska he ovat niin lähellä meitä. Muut ovat sitten...Toisia. He ovat olleet kerta toisensa jälkeen "yksittäistapauksia" joiden olisi ehkä itsekin ollut syytä miettiä provosoivaa käyttäytymistään. Kuten kirjan julkaisemista, tieteellisen tiedon tuottamista ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta aiheesta, erilaisuutensa julkista myöntämistä ja sen kuvittelemista että se tasa-arvo josta perustuslakikin puhuu olisi arjessakin totta.
Sananvapaus, kuten muutkin perustavat oikeudet, päättyy siihen mistä muiden vastaavat oikeudet alkavat. Perustuslaissa turvattu sananvapaus on vapautta ennakkosensuurista, ei vapautta mölöttää mitä tahansa vailla pelkoa joutumisesta edesvastuuseen. Sananvapauttakin on mahdollista käyttää tavalla joka vaarantaa muiden sananvapauden. Esimerkiksi laiton uhkailu tai kunnianloukkaus- ja herjausryöppy ovat sellaisia puhetapoja joita voidaan käyttää toisten vaientamiseen. Huomattavaa on, että nekään jotka eivät täysin vaikene, muuttuvat entistä varovaisemmiksi, epäilevämmiksi, huolestuneemmiksi. Onko sellainen yhteiskunta hyvä, jossa on kansanedustajalta vain järkevää varovaisuutta välttää julkisten kulkuneuvojen käyttöä tietynlaisten julkisten esiintymisten jälkeen? Puskastahuutelijoille tehdään mielellään keittiöpsykologisia profiileja, mutta totuus on, että puskastahuutelija voi olla kuka tahansa. Siksi anonyymien vihaajien ja visvapäiden pelko on lopulta tosiallisesti yleistä tuntemattomien pelkoa. Pelko voi erottaa hyvätkin ihmiset toisistaan, ja yksin olemme heikompia. Maksimaalinen sananvapauden käyttö ei siten voi olla vapautta sanoa mitä tahansa kenestä tahansa. Sivistyneessä yhteiskunnassa maksimaalinen sananvapauden käyttö on toimintaa josta on sovittu yhteisillä pelisäännöillä siten että kaikilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiallisesti, vailla pelkoa.
Vihapuheella on muitakin vaikutuksia. Se että vähemmistöjen ja naisten herjaamisesta ja uhkailusta on tullut nettiajan kansanhupia tarkoittaa, että jotkut meistä joutuvat elämään jatkuvassa tietoisuudessa siitä että he ovat joidenkin vihan ja sairaalloisten väkivaltafantasioiden kohde. Jokainen meistä tietysti tietää yleisellä tasolla, ettei kaikkia voi miellyttää emmekä itsekään pidä kaikista. Mutta viha joka ryöpsähtää esiin aina kun tietyt ihmisryhmät nousevat otsikoihin syystä tai toisesta on silti eri asia. Se on raakaa, hellittämätöntä eikä siihen kuitenkaan voi vastata. Miltä tuntuu tietää olevansa joidenkin kanssaihmisten mielestä ali-ihminen joka pitäisi tappaa, karkottaa maasta, vangita tai sulkea mielisairaalaan vain siksi että on mitä on? Ei se ainakaan lisää uskoa omaan yhteiskuntaan eikä paranna perusturvallisuuden tunnetta. Myös viha voi erottaa hyvätkin ihmiset toisistaan.
On hyvä, jos viimeisin kohu saa poliisin, päättäjät ja nettipalstojen ylläpitäjät vihdoin ottamaan netissä tapahtuvat uhkaukset ja viharikokset vakavasti. Nykyinen lainsäädäntö riittää kyllä ilmiön suitsimiseen, jos tahtoa on. Yhteiskunnalle joka tahtoo päästä anonyymistä vihasta eroon, tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Korjattavana on vähän enemmänkin vahinkoa. On vakavasti mietittävä, onko yhteiskunta reagoinut tasa-arvoisesti eri ihmisryhmien kohtaamaan vihapuheeseen vai onko yhteisö hiljaa hyväksynyt tiettyihin ryhmiin kohdistuvat rikokset. Epäluulon ja arkuuden ilmapiiriä on purettava. On opeteltava argumentoimaan. Sen ajatuksen, että sopu säilyy kun vaikeista aiheista vaietaan ja pidetään keskustelu pinnallisena, pitäisi lentää romukoppaan. Sen sijaan on opittava ajattelemaan, että sopu säilyy kun vaikeista asioista osataan keskustella reilusti argumentoiden. On päästävä eroon uhrina olemisen häpeästä ja sisäistettävä se että ainoa jolla on hävettävää on se joka ei kykene pelaamaan reilusti.
Recent Comments