Tekstiilijätteiden kierrättelyä


Eilisen hyvänä työnä vastasin tähän Kuluttajatutkimuskeskuksen nettikyselyyn tekstiilijätteen kierrätyksestä. Suhtautumiseni tekstiilien kierrätysmahdollisuuksien parantamiseen on vähän ristiriitainen. Toisaalta parantuvat kierrätysmahdollisuudet ovat hyvä juttu.  Tietysti. Toisaalta nimenomaan tekstiilijätteiden osalta jo kirpputorit toimivat sellaisena jokapojan viherpesukoneena, että tulee miettineeksi mahdollistavatko uudet kierrätyskeinot vain entistä villimmän vaatteiden kertakäyttökulttuurin. Maailmanmenoa seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että tämä on niitä ongelmia joiden alkusyynä eivät niinkään ole yhteiskunnan tarjoamien kierrätysmahdollisuuksien vähäisyys vaan se että kansasta on tullut välinpitämätöntä.

Meillä tekstiilijätteen kierrätys on niitä kierrätyksen lajeja joiden tilaan olen melko tyytyväinen (toisin kuin esimerkiksi biojätetilanteeseen…krhm…). Lähtökohta on, että tekstiilit käytetään loppuun kotona, ja sitten ne kierrätetään kotona, jos se vain on mahdollista. Tässä auttaa ensinnäkin se että meillä ollaan epämuodikkaita, joten muodin muuttuminen ja sen kanssa samoihin aikoihin monella osuva "kyllästyminen" eivät näy vaatekaapeissamme. Sisustuksemmekaan ei trendejä seuraile. Apua on myös siitä että osaan korjata vaatteita. Ratkenneet saumat, irroneet napit, pienet repeämät vuorissa ja rikkinäiset suht huomaamattomasti sijoitetut vetoketjut  eivät tee vaatteesta jätettä vaan korjausta odottavan. Haalistuneet luonnonmateriaalivaatteet voivat päästä värikylpyyn, ja jos maataviistävän hameen helma alkaa osoittaa kulumisen merkkejä, voin päärmätä sen uudelleen senttiä lyhyempänä. Hyvällä hoidolla vaatteiden elinikään saa usein vuosia lisää. Se on hyvä juttu, jos pitää kovasti vaatteistaan mutta vähemmän vaatteiden ostamisesta.

Minulla on meneillään jonkinlainen tuhoamiskausi. Ei ole montaakaan päivää siitä kun tuomitsin kaksikin vaatetta kierrätykseen. Rakas vaaleanharmaa hameeni ja valkoinen paitapusero olivat tahriintuneet niin vaikeasti, ettei niistä enää siistejä saanut. Ja siisteydestähän minä olen varsin tarkka. Paidassa oli puuvillan lisäksi elastaania, sillä se oli peräisin ajalta ennen kuin älysin alkaa kiinnittämään vaateostoksilla huomiota kankaiden kierrätettävyyteen. Otin kuitenkin talteen kuitenkin napit ja taskun. Hame sen sijaan oli tukevaa puuvillatwilliä, joten irrotin siitä vain napit ennen kuin lykkäsin sen kangasvarastoon. Vaikka väistelisinkin koristesaumoja, on siinä hyvinkin toista metriä hyvää ja monikäyttöistä kangasta. Roskiin päätyi tässä vaiheessa yhdet paidanjäänteet joiden kierrätykseen olisi tosiaan tarvittu sellaisia keinoja joita ei kotoa löydy. No, olisi niistä ehkä saanut jonkinlaista matonkudetta. Minulla kuitenkin on jo kuluttamista odottamassa paljon mukavimmistakin materiaaleista leikeltyjä matonkuteita, joten tällä kertaa se jäi.

Näin tämä kierrättely meillä tyypillisesti menee. Paremmat kierrätysmahdollisuudet loppuun kulutetuille keinokuitusekoitteille olisivat kieltämättä tervetulleita. Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että moni pystyisi vähentämään tekstiilijätettään jo aivan kotoisin konstein. Hyvälle alulle päästäisiin jo sillä että opittaisiin erottamaan vaatteista pitäminen ja ostamisesta pitäminen toisistaan. Vaatteista pitäminen on minusta suorastaan kiitettävä piirre. Se kun motivoi huoltamaan ja pitämään vaatteitaan paljon paremmin kuin syvällisissä piireissä suosittu hälläväliä-asenne. Ostamisesta pitävät ihmiset taas usein väittävät kivenkovaan pitävänsä vaatteista, mutta miten se voi olla totta kun koko ajan pitää saada uutta eivätkä muutaman kuukauden vanhat vaatteet ole enää lainkaan rakkaita? Vaatteista pitäminen sen sijaan on huolellisuutta hankintojen tekemisessä ja kykyä nauttia vuosien ajan kauniista ja käyttökelpoisista vaatteistaan.

 Paras tietämäni tekstiilijätteen vähennysmenetelmä onkin käytössä vaatteen elinkaaren alkupäässä.  Älä hanki sellaista mitä et aio kuluttaa loppuun.  Älä seuraa muotia, sillä muotiteollisuus vanhentaa käyttökelpoisia vaatteita keinotekoisesti. Kehitä sen sijaan aikaa kestävä persoonallinen tyyli. Vältä kaupoissa kiertelyä, alennusmyyntejä ja nettikauppojen uutuuksien selailua ellet tiedä tarkalleen, mitä olet etsimässä. Pidä sen sijaan listaa suunnitteilla olevista hankinnoistasi. Suunnitelmallisuuskin on ihan hauskaa, ja säästää lisäksi sekä ympäristöä, rahaa ja kallisarvoista kodin säilytystilaa.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments