Poliittinen lauantaini


Viime viikon loppupuolesta tuli sekä fyysisesti että etenkin henkisesti uuvuttava. Onneksi uusi viikko näyttää rauhallisemmalta ja valoisammalta.

Lauantaipäiväni kului Vasemmistoliiton Uudenmaan piirin kokouksessa Vantaalla. Piirikokouksen annista Kansan Uutiset nosti esiin kannanoton, jossa vaadimme että hallituksen tuoretta päätöstä alentaa yhteisöveroa 900 miljoonalla eurolla on tarkasteltava uudelleen, elleivät yritysten työllisyysteot ala parantua. Työllistämisellähän tätäkin päätöstä perusteltiin, mutta pelkästään viime viikolla useat suomalaiset suuryritykset ilmoittivat yhteensä jopa tuhansien työpaikkojen vähentämisestä. Mikä huolestuttavinta, useissa näistä yrityksistä valtio on merkittävänä omistajana. On tämä minustakin aika merkillistä työllistämistä. Ei sillä että tuottavuus- ja säästöohjelmien kanssa jo pitkään pelannut valtio olisi tosiasiassa viimeisen vuosikymmenen aikana näyttänyt hyvää esimerkkiä yhteiskuntavastuusta. Huonoa esimerkkiä sen sijaan on näkynyt (tuoreimpana Aamulehden uutinen siitä miten syyttäjät lopettavat vuosi vuodelta enemmän esitutkintoja rahapulan takia. Se on jo minullekin vanha juttu että oikeusjärjestelmämme perusteisiin sisältyy myös reilu annos säästöajattelua, mutta tämä suuntaus on varsin huolestuttava). Keneltä voimme hyvää moraalista esimerkkiä vaatia, jos emme valtiolta jonka perustehtävä on yhteiskunnan hyvinvointi? Nyt olisi korkea aika alkaa ryhdistäytymään ja kantamaan huolta työpaikkojen säilymisestä Suomessa. Myös yrityksille syydetylle rahalle pitäisi löytyä vastinetta vastuullisuuden muodossa. Valtionyhtiöiden etiikan perään huhuilee tiedotteessaan myös kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) Omasta puolestani, olen lopen tympääntynyt tähän yhteiskunnassamme suosituksi tulleeseen käsitykseen että eettisyys on jonkinlaista ylellisyyttä ja luksusta, johon arkena ei ole varaa. 

Kokouksessa vahvistettiin myös jäsenäänestyksen tulos kesäkuun puoluekokouksen edustajista. Minäkin pääsin taas mukaan. Edellinen puoluekokous oli hieno tilaisuus, ja odotan tulevasta vähintään yhtä hyvää. Erityisen ilahduttava on tällä kertaa Vasemmiston visioasiakirja ”punavihreä tulevaisuus”. Puoluehallituksen luonnoksen pdf-muodossa pääsee lukemaan täältä. Itse aion edistää valoisan, ekologisesti kestävän ja oikeudenmukaisemman maailman koittamista jo tänään ahkeroimalla talossa ja puutarhassa.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments