Onnellisuudesta ja elämän tarkoituksesta

Sitten taas perusasioiden ääreen. Ajattelun ammattilainen pohti tässä blogikirjoituksessaan onnellisuutta elämän tarkoituksena. Tämä onkin niitä aiheita joita ei koskaan pohdita liikaa, ja joista ei etenkään blogata liikaa. Mikä olisi tärkeämpää pohdittavaa kuin elämän tarkoitus ja mielekkyys? Tosin, Laurin pohdinnan seurailua hankaloitti kohdallani eräs sekaannus. Minusta näytti siltä, ettei hän erotellut elämän tarkoitusta elämän tavoitteesta. Tämä pieneltä (etenkin suomen kielessä) kuulostava ero on nimittäin todellisuudessa aika iso. Tavoitteet: ne ovat niitä joita tavoitellaan, ja tekstissään Lauri pohtiikin ihmisiä joille onnellisuus on nimenomaan tavoite, ja vieläpä sellainen jota voi tavoitella melkein keinolla millä hyvänsä. Se vain on siitä hankala tavoite, että sillä on taipumusta lipsua niidenkin käsistä jotka sen ovat hetkeksi löytäneet, esimerkiksi tylsistymisen vuoksi. Sana tarkoitus puolestaan viittaa mielekkyyteen ja merkitykseen. Kun asian näin hahmottaa, on vaikea kuvitella ihmistä joka tavoittelisi tarkoitusta. Pikemminkin tarkoitus on jotakin joka sisältyy kaikkiin ihmisen toimiin, ohjaa niitä ja auttaa tekemään valintoja. Aristoteles havaitsi, että onni näyttäisi olevan jotakin mitä ihmiset usein tavoittelevat. Ankarasti ajateltuaan, hän kuitenkin päätyi siihen että todellisen onnellisuuden löytävät ne jotka harjoittavat hyvettä ja pyrkivät hyvään. He eivät välttämättä saavuta onnellisuuteen yleisesti liitettäviä asioita kuten omaisuutta, valtaa tai mainetta, vaan onnellisuudesta tulee tila joka valaisee heidän koko olemistaan, niin hyvinä päivinä kuin vastoinkäymisissäkin.


Toiseksi pitäisi määritellä mitä se onnellisuus on. Onko se vain mielihyviä, positiivisia kokemuksia ja mukavia ihmisiä? Ehkäpä ei kuitenkaan. Aristoteleen mukaan todellinen onni saavutetaan siis harjoittamalla hyveitä sitkeästi. Ja kuka tahansa voi helposti todeta, ettei hyveen harjoittaminen ole useinkaan paras keino saavuttaa ystäviä, vaikutusvaltaa tai välitöntä mielihyvää. Usein rohkeuden, oikeudenmukaisuuden, kärsivällisyyden, vaatimattomuuden ja muiden hyveiden harjoittaminen on päinvastoin tehokas tapa saattaa itsensä jonkinmoiseen liemeen, jos hyvettä tulee harjoittaneeksi sellaisessa seurassa joka ei hyvettä arvosta. Antiikin kirjallisuudesta olen saanut sen käsityksen, etteivät asiat olleet tässä suhteessa yhtään paremmin vanhoina hyvinä aikoinakaan. Joten meidän on kysyttävä: jos ei mielihyviä, ystäviä ja vaikutusvaltaa, niin mitä se on minkä hyveen harjoittamisella oikein saavuttaa?

Hyveellisyyttä harjoitetaan käytännön teoilla ja valinnoilla. Kuitenkin hyvä tahto ja itse hyveellisyys ovat henkilön ominaisuuksia ja sisäisiä tiloja. Kun Aristoteles opastaa meitä kehittämään itseämme hyvettä harjoittamalla, hän siis tulee implikoineeksi, että myös onni ja sen puute ovat ensisijaisesti sisäisiä tiloja.Tietysti myös ulkoisilla tapahtumilla ja olosuhteilla on vaikutusta, mutta luulisin Aristoteleen yrittävän sanoa, ettei todellinen onni ole täysin ulkoisista asioista riippuvaista eikä onnen oikkujen määräämää. Nyt hitaasti, tämä on radikaalia kamaa. Onni ei enää riipukaan vain niistä kokemuksista ja elämyksistä joita tavoittelemme, eivätkä vastoinkäymiset väistämättä ole sille tuhoisia. Omalla suhtautumisella, sisäisellä tilalla ja hyveellisyydellä on ratkaiseva vaikutus. Meidän ei tarvitse vain reagoida ulkomaailman tapahtumiin määrätyllä tavalla vaan voimme valita- jos osaamme. Hyveteoria on vastakohta suositulle elämän ajopuuteorialle jossa ihmiselle vain tapahtuu asioita ja toiset ajavat ja aiheuttavat minunkin törttöilyni. Ja hyveen harjoittaminen on huolehtimista siitä että älyämme ja osaamme valita ja toimia myös sellaisissa tilanteissa joissa monet näkevät vain yhden vaihtoehdon, jos sitäkään.

Hyveen käsite ohjaa myös onnen etsijää kiinnittämään huomion nautintojen sijasta siihen millainen nauttija on. Onnellisuuden kannalta mielihyvät eivät ole yhdenveroisia, vaan jo Aristoteles kiinnitti huomiota siihen että onnellinen ihminen osaa nauttia parhaista asioista oikealla tavalla, esimerkiksi oikeassa määrin, eli kohtuullisesti. Tiedämmehän, että kohtuuttomasti nautittuna mielihyvää tuottavat asiat voivat muuttua riippuvuuksiksi ja pakkomielteiksi, ja niistä on onni kaukana. Ihmiset voivat vallan mainiosti nauttia myös pahoista ja tuhoisista asioista (jälkimmäiset ovat asioita joilla on taipumus pidemmän päälle heikentää kykyä kokea mielihyviä). Voimme kuvitella ”nautiskelijan” joka tuhlaa omaisuutensa nopeisiin autoihin, huumeisiin ja seksihurjasteluun. Onko tämä siis harkitsemisen arvoinen onnen resepti? Minusta se näyttäisi olevan hyvin kalliiden mielihyväkokemusten resepti, mutta mielihyvien jatkuva ja pakonomainen tavoittelu ei oikein vakuuta minua tällaiseen toimintaan sisältyvästä syvästä inhimillisestä onnesta. Miten voi onnelliseksi sanoa ihmistä joka on levoton ja  loputtoman tarvitseva, vaatii koko ajan lisää ja uutta ja erilaista? Entä miten voi arvostaa mielihyvää, jonka tavoittelun kääntöpuolella on jatkuva uhka henkilökohtaisesta katastrofista ja (jo ennen sitä) läheisten ja ympäristön kärsimyksestä?

Parempi esimerkki aidosti onnellliselta  vaikuttavasta ihmisestä on mielestäni vaikka Rachel Denton: pienituloinen, yksinäisyydessä elävä, säännöllisen yksitoikkoista elämää viettävä erakko. Rachel vaikuttaa onnelliselta, tyytyväiseltä ja luovalta, koska hän kokee nautintoa asioista joista jotkut (kuten suuri määrä yksinäisyyttä) ovat omaperäisiä, mutta hänelle sopivia ja yleisesti ottaen rakentavia. Hänellä on kyky nauttia syvästi olennaisesta, rajallisen arkensa kauneudesta. Hän näyttää oivaltaneen sen, ettei elämässä voi ja kannata haluta sekavasti vähän kaikkea. Jossain vaiheessa "enemmän" voi tarkoittaa myös "syvemmälle". Toisinaan se tarkoittaa elämän siivoamisesta epäolennaisesta sälästä ja hälystä. Rachel ei ole mikään elämystrippailija eikä elämäntapakokeilija, ei edes ihminen joka on innostunut erikoisesta elämäntavasta ihastuksen ja tylsistymisen syklin mukaisesti. Sen sijaan hän pyrkii järjestelmällisesti, päättäväisesti, sitoutuneesti ja aidosti omistautuneesti kohti suuntaa jossa arvelee elämän ytimen olevan. No onko se ydin siellä, St. Cuthbertin erakkomökin hiljaisuudessa? Sitä minä en tiedä, sillä sekä ihminen että maailma ovat Hyvin Monimutkaisia Asioita. Mutta luulen, että jo harjoittamalla hiljaisuuden hyveitään uskollisesti, Rachel kyllä löytää paljon sellaista onnea, rauhaa ja tasapainoa joka ikuisesti pakenee monilta elämysten keräilijöiltä.

posted under , |

2 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Onnellisuutta on paljon mietitty ja paljon on sen ympäriltä myös kirjoitettu. Niin kauan kuin onnellisuus nähdään tavoitteena, keskustelut tuskin tulee koskaan päätökseen. Jos sen sijaan kysytään, mikä on ihmisen perustila, ja vastauksena on onnellisuus, jopa riemu, päästään lähemmäksi jotain oleellista. Ehkä ihminen tavoittelee onnellisuutta juuri siksi, ettei hän löydä sitä enää sisältään, vaikka siellä se todennäköisesti olisi, jos vähän kaivelisi.

Saara kirjoitti...

Eipä tuota taida paremmin sanoa. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments