Kevät, hidas ja nopea


”Nyt ei ole vielä myöhäistä, mutta vähän alkaa olla kiire,” sanoi lohjalainen puutarhuri Esa Aaltonen omenapuiden leikkuusta eilisessä Länsi-Uusimaassa.
”Saa tulla tänne itse leikkaamaan”, sanoi Puoliso kärttyisästi, summaten paikallisia tuntoja vähän yleisemminkin, ainakin päätellen siitä miltä virkkalalaiset pihat näyttävät. Meillä ei ikinä olla oltu tässä asiassa mattimyöhäsiä, eikä olla tänäkään vuonna sikäli kun olen pitänyt silmäni auki kylillä kulkiessa. Tällä hetkellä oksia on meillä leikattu noin kymmenestä puusta. Hanki on vielä niin syvää ettei yksikään puu ole vielä valmis. Se ei oikeastaan haittaa, sillä peremmälle puutarhaan ei ole vielä asiaa, etenkään kun poskiontelot soittavat yhä öisin Erich Zannin musiikkia. Kaikissa taloa lähellä olevissa puissa näkyy kuitenkin enemmän ja vähemmän leikkaamisen jälkiä. Talouden oksasaksi- ja leikkurikokoelma sekä teroitusviila ovat muuttaneet eteiseen. Jänöt ovat jo siirtyneet kevätruokavalioon johon kuuluu nakerrettavia tuliaisia puutarhasta. Yritystä on, sekä runsaasti hyviä saapassukkia. Näillä hyökätään, halleluujaa, niin kuin pelastusarmeijassa sanotaan. Parhaamme tehdään ja yritetään olla ajattelematta kalenteria liikaa. Sillä mitä tahansa se sanookaan, nyt on tultava toimeen juuri tämän kevään kanssa.

Arvioisin, että kevät on meillä noin kuukauden myöhässä. Sellaisen lumisen kuukauden verran myöhässä. Yritän olla kovasti muistelematta niitä keväitä jolloin auringon sulatettavana on ollut helmikuun lopussa vain kymmenen senttiä lunta jos sitäkään. Kuukausi myöhässä on paljon, ja varmaa on vain että jossakin vaiheessa kevät koittaa sitten rytinällä ja kadonneet viikot puristuvat päiviin lämpötilojen pompatessa ylös. Niin siinä käy; tänään puita leikatessani muutamasta auringon sulattamasta laikusta kurkisteli jo krookusten nuppuja ja mukulaleinikin lehtiä, vartomassa pienintäkin tilaisuutta valloittaa puutarha lumelta takaisin kukille, vihreydelle ja elämälle. Sitten ei ole vapaa-ajanongelmia. Kieltämättä Aaltonen on siinä mielessä oikeassa, että omenapuiden leikkuu on jo nyt meillä jo ennätyksellisen myöhässä. Jopa viime vuonna leikkuutilanne tähän aikaan näytti paremmalta, ja se on paljon sanottu ottaen huomioon että viime vuonna tähän aikaan minä pysyin hädin tuskin tolpillani ja Puolisorukalla oli ylitöiden lisäksi kontollaan suuri osa perheen arjen pyörityksestä.

Sen verran kokenut maanviljelijä jo olen, että osaan jo kevään koreografian ulkoa. Ensin on siis saatava Omenapuumetsä leikatuksi. Kun lumi on poissa, seuraa risusavotta ja pihan siivous. Sitten kasvimaan kunnostus, joka on tänä keväänä tavanomaista isompi urakka. Syksyllä emme sairastelujen takia suoriutuneet siitä aivan mallikelpoisesti ja osa kasvimaasta oli viime kauden kokonaan kesannolla. Jossakin välissä kunnostetaan terassin oleskelupaikka, hoidetaan parsoille lisää hiekkaa ja tehdään muut sekalaiset työt. Tavallisena vuonna kevättöiden päättymisen ja ruohonleikkuun alkamisen välissä on se ikkuna jonka aikana ehtii tehdä vuoden kunnostus- tai uudisrakennusurakan. Ehkä istutetaan uusia omenapuita. Puoliso nikkaroi ehkä uusia kehikoita marjapensaille vanhojen lahojen tilalle. Minä raivaan ehkä uuden kukka- tai hyötykasvipenkin jonnekin. Täksi vuodeksi  toivelistalla oli vain mansikkamaa, mutta näinköhän tänä vuonna löytyy aikaa sen kunnostamiseen? Entä unelmamme varastorakennuksen suursiivosta? Missä välissä sen muka ehtisi? Pelkään pahoin, että tänä keväänä unelmat jäävät unelmiksi ja saamme olla tyytyväisiä jos onnistumme pysymään pakollisten töiden osalta kevään matkassa, sitten kun se koittaa.Kun ruoho on kasvanut leikattavaan pituuteen, kevät on ohi ja siirrytään kesään. Se kuluu Puolisolla enimmäkseen ruohoa leikatessa ja minulla enimmäkseen kasvi- ja yrttipenkkejä hoitaessa. Tahti on ehkä hieman leppoisampi kuin kevään kiireisimpänä aikana, mutta toisaalta pieni rauhoittuminen on kesällä tarpeen puutarhurillekin. 

Ken elää, se näkee, miten tästä keväästä suoriudumme. Vaikka puutarhamme näyttää tänäkin keväänä olevan kaikkea muuta kuin helppohoitoinen, osaamme suhtautua haasteisiin jo kokemuksen tuomalla itseluottamuksella. Ei täällä enää ihan keltanokkia oltiin (ja sitä paitsi olemassaolomme todistaa, että silloinkin kun oltiin, kaikesta kuitenkin selvittiin ja vieläpä ilman suurempia traumoja) Ja toisaalta, vaikka kevät olisi millainen, aina on olemassa ensi kevät.

posted under , |

4 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Jos omenapuita ei "ehdi" leikata keväällä, voi kuvitella ehtivänsä elokuussa. Oikeastaan sen voisikin jättää suosiolla loppukesälle, kuulemma ei sitten kasva niin paljon vesiversoja. Meillä niitä vanhoja risuisia ryökäleitä on kolmattakymmentä, en taida juuri nyt ehtiä...

Saara kirjoitti...

Olen kyllä lukenut tuosta vaihtoehdosta, oletko joskus kokeillut? Näin äkkiseltään elokuu tuntuu kyllä vielä mahdottomammalta ajalta kuin alkukevät jolloin ainakaan periaatteessa ei ole muita hommia. Elokuussa sadonkorjuu on jo käynnissä, ja puutkin niin lehteviä etten oikein tiedä, miten niistä saisi saksittua sateenvarjoja.

Kesäkuussa puutarhassa kulkiessa uusia, pehmeitä vesiversoja saa napsittua ihan sorminkin, "aina se on joka oksa kotiinpäin"- mielellä.

Meilläkin leikattavaa on 27 komeaa puuta. Kolme on nyt leikattu kokonaan. Kyllä tämä tästä kun taas viikonloppu koittaa... X)

Voimia sinne!

Keskeneräinen kirjoitti...

Kiitos!

Olen joskus leikellyt osaa omenapuista loppukesälläkin, mutta onhan se ihan tosi että silloin on paljon muutakin hommaa. Keväällä ei ole kuin halonhakkuu, marjapensaat ja työtyöt. Luulen, että vesiversojen määrä riippuu enemmän siitä, kuinka paljon leikkaa kerralla. Täällä oli edellinen omistaja ilmeisesti innostunut leikkaamaan jonain vuonna, ja muutaman sentin paksuista vesaa kasvaa tuuheina metsinä alkaen tuolta neljän metrin korkeudesta.

Elokuu toimii siis vain omatunnon rauhoittajana, kun ei kaikkea jaksa keväällä. Ei tarvitse lykätä asiaa sentään koko vuodella. Ja jos vielä saa itsensä uskomaan, että elokuu olisi jopa parempi leikkausaika, omatunto kevenee kummasti.

Saara kirjoitti...

Totta puhut vesiversoista. Muistan kun ensimmäisenä keväänä tänne muuton jälkeen leikkasimme muutaman vuoden hoidotta olleet puut, ja seuraavanakin keväänä versoja riitti niin maan vietävästi. Sittemin puut ovat onneksi rauhoittuneet.

Omantunnon rauhoittamiseen elokuu-vaihtoehto sopii kyllä loistavasti. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments