Ammattimies on tittelinsä ansainnut, mutta entä nainen?

Sukupuoleen liittyvät ammattinimikkeet ovat lisääntyneet, vastoin suomen kielen lautakunnan suositusta. Tilastokeskuksen mukaan sukupuoleen viittaavia nimikkeitä on nykyään 674, siinä missä niitä oli kahdeksan vuotta sitten "vain" 641. Myös tasa-arvovaltuutettu on huolestunut kehityksestä. Ja kuten arvata saattaa, netissäkin on noussut asiasta vilkas haloo, jossa keskustellaan siitä onko tämä alkuunkaan järkevä huolenaihe.

Keskusteluun on nopeasti noussut olkiukolta tuoksuva kanta, jonka mukaan sukupuolettomat termit ovat jotenkin keinotekoisia ja naurettavia. Ihanko todella ovat? Mitä keinotekoista on sellaisissa termeissä kuin päällikkö, aulavahtimestari, juristi, pelinhoitaja, pelastaja, maallikkotuomari, virkailija, edunvalvoja, postinkantaja tai tanssija?  Eli esimies, lakimies, bingoemäntä, palomies, lautamies, virkamies, asiamies, postimies, ballerina? Eikö esimerkiksi kuluttaja-asiamiehen tehtävänä ole kuluttajien oikeuksien toteutumisen valvonta eikä mikään hämärä ”asioiminen”? Entä kuinka moni oikeasti äkkiseltään tietää, mitä lautamies oikeudessa puuhastelee- eikö maallikkotuomari ole paljon informatiivisempi termi joka kertoo yhdellä sanalla sekä sen mitä tehdään että millä rahkeilla? Eikö päällikkö, johtaja tai vetäjä kuulostakin jotenkin dynaamisemmalta kuin esimies?

Koska minusta on viime vuosina tullut hieman synkkämielinen, olisin kuitenkin näin aluksi ratkiriemuissani jo siitä jos kielenkäytöstä saataisiin siivottua nais- ja miesetuliitteet epäasiallisissa yhteyksissä. Sen minäkin käsitän että strippiklubille lähtijälle voi olla hyvinkin olennainen tieto, onko illan esiintyjä nais- vai miesstrippari. Mutta naispappi, naisopettaja, naiskuski ja mieskätilö ovat sen tyyppistä kielenkäyttöä jota näkee lähes poikkeuksissa sellaisissa yhteyksissä joissa kuulijalla herää tunne siitä että normaali pappi, opettaja tai kätilö olisivat olleet jotenkin pätevämpiä, jämäkämpiä, ja toimineet jotenkin fiksummin kuin tuo outolintu. Huomatkaahan, ystävät: itse sanan lisäksi ongelma voi syntyä myös siitä, millaisessa asiayhteydessä ja mihin sävyyn tiettyä termiä säännöllisesti käytetään.

Erityinen inhokkini on tietysti ”naisfilosofi”, jota sitäkin joskus näkee (onneksi en ole bongannut kenenkään viittaavan itseeni sillä termillä. Tulisi tupenrapinat). Kuten muissakin laajoissa ammattiryhmissä, filosofikuntaankin mahtuu monenlaista väkeä. On olemassa metafyysikoita, loogikkoja, yhteiskuntafilosofeja, sukupuolentutkijoita, eetikkoja ja monia muita. Korrekti tapa erotella filosofilauma on siis viitata tutkimuskohteisiin. Esimerkiksi, meikäläistä sopii nimittää vaikka ympäristöeetikoksi tai avaruusfilosofiksi. Tällä kaavalla katsottuna naisfilosofi on siis ammattiajattelija joka filosofoi naiseudesta. Paitsi ettei mieleeni tule yhtäkään tällaista filosofia, vaan vain feminismin teoreetikkoja, sukupuolentutkijoita ja seksuaalieetikoita. Naisfilosofeista puhutaankin usein silloin kun yritetään vihjata että naisten harjoittama filosofia on jollakin mystisellä –kenties vähän epäilyttävällä – tavalla erilaista kuin miesten harjoittama filosofia. Luultavasti jotenkin vähemmän loogista ja vähemmän vakavasti otettavaa. Vähän friikahtavaa myös: hei katsokaa, tuossa menee nainen joka  osaa ajatella! Tai ainakin väittää osaavansa. Onkohan se ihan pätevä, vai onkohan se ihan oikea nainen? Nais-ja mies- etuliitteet nimittäin hyökkäävät kahdella rintamalla. Toisaalta ne voivat kyseenalaistaa kohteensa pätevyyden (voiko mieskätilö muka antaa synnyttäjälle yhtä hyvää hoitoa kuin naiskätilö?), toisaalta tämän sukupuolen ja seksuaalisen suuntautuneisuuden (Onkohan neiti rekkakuski lesbo? Mikäköhän vika tuossa sairaanhoitajapoitsussa on? Ei taida olla mikään tosimies hän.)

Onhan se lähtökohtaisesti hyvä jos mielikuvituksettominkin kansanosa herää edes hetkittäin miettimään mustavalkoisen ihmiskäsityksensä rajoja ja muistaa että osa naisista on lesboja eivätkä kaikki miehet ole äärimaskuliinisia. Ei, siinä ei olisi yhtään mitään vikaa, jos vaihtoehdot olisivat tasa-arvoisia. Sitä ne eivät kuitenkaan vielä ole, vaan ihmettelyn taustalla on nimenomaan ajatus siitä, että homoseksuaalisuudesta tai  androgyyniydestä kiinni jääminen on noloa ja että sellaiset ihmiset ovat vähempiarvoisia. Että miehekkäät heteromiehet ja naiselliset heteronaiset pysyvät tiukasti omalla paikallaan, ja ne jotka eivät pysy, ovat jotenkin epäilyttäviä ja poikkeavia. He eivät ole aivan täysimittaisia sukupuolensa edustajia, vaan jotakin vähemmän ja nolompaa.

Henkilökohtaisista inhokeista takaisin asiaan. Kielen ja maailmankuvan välinen vuorovaikutus on monimutkainen ja häilyväinen juttu, aivan varmasti voidaan kait sanoa vain että jokin yhteys on. Jossakin. Ettei se miksi asioita nimitetään ja millaisia mielikuvia sanoilla herätetään ole aina ja kaikille yhdentekevää. Että Wittgensteinin toteamuksessa siitä miten kielen rajat ovat maailman rajat, on varmaankin jotakin perää. Että tässäkin keskustelussa on kyse isommista asioista kuin siitä, että ovat pikkutytöt tähänkin asti tajunneet että myös he voivat isona kouluttautua palomiehiksi ja pojat harkinneet aulaemännän töitä. Kysymys on myös siitä, minkä hahmotamme normaaliksi, tavalliseksi ja kunnolliseksi. Millainen ihminen herättää luonnostaan pätevyytensä ansaitsemaa luottamusta toimiessaan tietyssä virassa, ja millainen joutuu tekemään kaksin verroin töitä osoittaakseen olevansa pestinsä arvoinen. Mitä eri sukupuolten edustajat saavat tehdä riskeeraamatta seksikkyyttään. Kysymys on toisaalta myös siitä, millaisille asioille olemme itse avoimia ja toisaalta, mitä pidättäydymme tekemästä ihan huomaamattamme pelätessämme että se uhkaa omaa sukupuoli-identiteettiä.

Mutta sitten ovat asiat hemmetin huonosti jos naiset eivät tohdi ajatella ja ilmaista mielipiteitään julkisesti koska se on jotenkin epähienoa, epänaisellista ja epäviehättävää. Ja tietysti myös sitten, jos miehet eivät kehtaa ilmaista lämpimiä, kilttejä tunteitaan koska se saattaa vähentää rintakarvojen kasvua. Nämä ovat niin kaameita mahdollisuuksia, että minusta yhteiskunnan tulisi tehdä kaikkensa niiden torjumiseksi. 

posted under , |

2 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Aika hämmästyttvää, että noita sukupuolittuneita ammattinimikkeitä on noinkin paljon ja yhä edelleen.se kertoo vain siitä, kenelle tämän maailman kuvitellaan edelleen kuuluvan. Eikä vain maailman, vaan myös ihmisyyden. Kielen rajat ovat tosiaan maailman rajat.

Hitaasti, hitaasti tapahtuu muutos. Sinä olet yksi muutoksen airut, Saara. Hieno postaus, kiitos.

Saara kirjoitti...

Yllättävää, tosiaan. Vaikka on minulla ollutkin sellainen tunne että virallisen yhteiskunnan kohtuullisen hyvän tasa-arvotilanteen vastapainoksi kulttuurin tasolla on otettu 2000-luvulla takapakkia.

Kiitos itsellesi kauniista kommentista. :) Toivotaan, että maailma muuttuu parempaan suuntaan pienillä teoilla, vaikka sitten hitaastikin.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments