Älä kävele punaisia päin


Lopetin punaisia päin kävelemisen fuksivuonna. Olen saanut kuulla asiasta, olen herättänyt huomiota ja saanut osakseni muutamat naurutkin. Sen yhden seikan perusteella että teen juuri niin kuin liikennevalot käskevät, minusta saa myös  tehtyä persoonallisuusprofiilin joka paljastaa minun olevan turvallisuushakuinen, riskejä karttava, aivoton tottelija. Hesarin tämänpäiväisen kolumnin mukaan vastaavan syväanalyysin voi tehdä kokonaisesta kansakunnasta, ja se tulee tietysti ottaa vakavasti ja miettiä pitäisikö lakeihin suhtautua vähän rennommin.

Nämä keittiöpsykologian dosentit eivät tietenkään ennen syväanalyysinsa tekemistä kysy, miksi minä en kävele punaisia päin.  Jos nyt kuitenkin kysyisivät, vastaisin niin kuin professori minulle aikanaan opetti:  koska minä en ole lain yläpuolella, eikä laki sano että punaisiin pitää pysähtyä vain silloin kun se Minusta tuntuu järkevältä. Oikeusvaltio ei voi perustua siihen että joka kulman takana seisoo poliisi joka kyttää mahdollisia lainrikkojia, vaan sen perusta lepää lainkuuliaisuuden idean sisästäneissä kansalaisissa. On kieroutunutta ajatella, että lakien kunnioitus on lammasmaisuutta, kun taas niiden rikkominen osoittaa yksilöllisyyttä ja aloitekykyä. Ei, juuri liikennevaloihin pysähtyminen ja siitä kertyvä palaute osoittavat, että myös lainkuuliaisuus on mitä suurimmassa määrin valinta. Se on valinta jonka seurauksena myös lakia rikkovat yksilöt tuntuvat muistavan, mikä olikaan se normi jonka mukaan heidänkin olisi pitänyt toimia. Peri-inhimilliseen tapaan lainkuuliaisen toiminnan havaitsemisesta ei kuitenkaan tavallisesti seuraa oman toiminnan korjaaminen läheskään yhtä todennäköisesti kuin jonkinlainen puolustusreaktio: Hyvä Ja Pitkä Selitys, lainkuuliaisuuden leimaaminen naurettavaksi pingottamiseksi, vähättely tai lievä aggressio. Kiinnostaisi tietää, ovatko keittiöpsykologian dosentit kuulleet defenssireaktioista...

Tähän joku välkkypää tietysti rientää kysymään, tottelisinko sokeasti mitä tahansa lakeja. En tietenkään, esimerkiksi Natsi-Saksassa minusta olisi varmaan tullut paatunut kriminaali. Tämä kysymys on kuitenkin pohjimmiltaan savusilli, sillä liikennesäännöt eivät ole ”mitä tahansa lakeja”, vaan tiukimmin moraalisin kriteereinkin arvioituna kelpo lakeja jotka on tehty suojaamaan sekä itseäni että muita tiellä liikkujia. ”Niin niin, mutta jos seisot punaisissa valoissa tyhjällä tiellä, ei ole mitään hyvää mitä pitäisi suojata. Laki on siis sellaisessa tilanteessa turha.” Ehkä, mutta lain kunnioittamisen idea on juuri siinä että en ota omavaltaisesti päätettäväksi asiaa, jonka lainsäätäjä on jo kertaalleen päättänyt minunkin puolestani vaan kunnioitan lain muotoon puettua päätöstä ja toimin sen mukaan. Minulla ei ole minkään valtakunnan moraalista oikeutta päättää, milloin laki on turha ja milloin ei, etenkään silloin kun kyse on omasta asiastani. Yhteiskunta on paitsi paikka joka yrittää olla oikeusvaltio, myös paikka jossa aika monissakin tehtävissä (omalta osaltani toimin tällä hetkellä kahdessa) on tärkeää ymmärtää jääviyden käsite. Jos käytökseni osoittaa että olen taipuvainen lain ohittamiseen omaksi edukseni niinkin yksinkertaisessa tilanteessa kuin liikennevaloissa seistessäni, niin olisinko pätevä yrittelemään minkäänlaista päätöksentekoa? Sitä paitsi, yhteiskunnassamme on tehokkaita keinoja vaikuttaa lainsäädäntöön, kuten äänestäminen ja kansalaisaloitteen perustaminen.  Lainrikkominen taas on sekä turha että tehoton tapa, muutoin kuin erittäin poikkeuksellisissa kriisitilanteessa jossa lainkuuliaisuus suoraan vaarantaisi jonkin aivan perustavan moraalisen arvon, kuten natseja pakenevan juutalaisen hengen ja terveyden. Tällainen tilanne on hyvin kaukana siitä että Minulla on vähän kiire, että olisi kiva päästä tästä vesisateesta sisälle minuuttia nopeammin, ettei Minua vain hotsita seisoskella valoissa, että Minun mielestäni tyhmiä lakeja ei tarvitse totella, tai muu minäminäsyy. Lainkuuliaisuuden perustalla on sen ymmärtäminen, että maailmassa on muitakin tärkeitä asioita kuin Minun välittömät haluni, ja toiseksi sen ymmärtäminen että oikeusvaltiossa eläminen on niin suuri hyvä, että sen ylläpitämisen vuoksi Minun jopa kannattaa vähän rajoittaa halujeni perässä juoksemista. Jos seison lainkuuliaisesti liikennevaloissa, siihen voi tuhrautua arvokas minuutti ainokaisesta elämästäni. Toisaalta, se minuutti kuluu oikeusvaltion ylläpitämiseen, sen valtion jonka lakeihin voin vedota ja turvata, joka antaa minulle oikeuksia ja mahdollisuuden muodostaa perusteltuja odotuksia sekä valtiota että kanssaihmisiä kohtaan. Minusta oikeusvaltion idea on niin upea inhimillisen järjen saavutus, että mielelläni uhraan sen ylläpitoon silloin tällöin minuutin tai pari. Oikeusvaltio ei vaadi tavalliselta ihmiseltä tavallisina arkipäivinä kovin suuria tai vaikeita asioita. Ei tarvitse osata kohdella kanssaihmisiä täydellisen oikeudenmukaisesti, ei tarvitse tehdä suuria ja vaikeita päätöksiä jotka vaikuttavat monien elämään. Uskollisuus vähässä riittää, siinä että kunnioittaa niitä arkisia pikku lakeja joihin törmäämme. Vaikka liikennevaloissa.

Minullekin tulee yrittämättä mieleen parikin lakia jotka muuttaisin pikimmiten, jos voisin. Liikenteeseen yksikään niistä ei kuitenkaan liity, eikä myöskään siihen että yksityisille kansalaisille annettaisiin oikeus päättää, milloin lakeja tulee noudattaa ja milloin niistä ei tarvitse piitata. Sitä paitsi, vaikka lainsäätäjä on inhimillisen yhteiskunnan tuotoksena erehtyväinen, myös Minä olen erehtyväinen (niin uskomatonta kuin se onkin). Aina välillä lehdestä saa lukea jalankulkijoista jotka ovat jääneet auton alle käveltyään punaisia päin tilanteessa jossa heillä epäilemättä oli siihen oikein hyvä ja ymmärrettävä syy. Sen lisäksi että he saavat kärsiä seurauksista nahoissaan, heidän kannettavanaan on myös moraalinen taakka yliajajalle onnettomuudesta aiheutuneista kärsimyksistä. Ja veikkaanpa, että lainkuuliaisilla autoilijoilla joiden eteen jalankulkija on odottamatta loikannut, on painava mielipide siitä onko jalankulkijoiden lainvastainen "aloitteellisuus" vain harmiton yksityisasia vaiko ei.

posted under , |

7 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Okei, ymmärrän mitä puhut. Olen parhaillaan lukemassa kirjaa lahjakkuukisen pongaamisesta, ja siinä on juttu mm. eliittisotilaiden koulutuksesta. Nille pistetään tosi rasittavia ja lähes mahdottomia tehtäviä ja tiukat säännöt mitä saa tehdä ja mitä ei niitä suorittaessa. Kaput kyttää puskissa, kuka tottelee sääntöjä ja kuka lusmuaa. Perusteena tässä on mm. se, että parhaat näistä ukoista laitetaan maailmalle mukanaan tukevaakin tukevampi nippu dollareita ja vapaat kädet rakentaa tarpeellinen Juttu. Siksi lusmuja ei haluta joukkoon, ja sääntöjä pitää noudattaa vaikkei kukaan valvoisikaan.

Mutta silti en pysty kyllä siihen, että eettisistä syistä seisoisin punaisissa kun en ole muuta liikennettä! En sitten millään!

Toisaalta, en pyri myöskään eliittisotilaaksi :-)

Rulla kirjoitti...

Hyvä kirjoitus ja sinänsä kyllä olen samaa mieltä. Takanani on jonkin verran juristiopintoja, jotka kaatuivat aikanaan siihen seikkaan etten kestä nykyistä oikeusjärjestelmän hyväksikäyttöä, lähinnä juristien ja lainsäätäjien taholta. Laki on niinkuin se luetaan ja valitettavasti sitä tunnutaan lukevan markkinatalouden mekanismien mukaan.

Hyvä esimerkki oikeusjärjestelmän virheistä on Saku Timosen tämänpäiväinen blogikirjoitus työttömyysturvalain ja perustuslain välisestä ristiriidasta. Myöskin ihmisoikeussopimuksilla, joiden pitäisi olla valtiota (ja kansalaisia) velvoittavaa, ei ole minkäännäköistä merkitystä lain tasolla. Toki lainsäätäjät ovat erehtyväisiä, mutta ongelma lienee siinä, että tehdyt virheet lienevät tahallisia eikä virheitä halutakaan korjata.

Tässä siis filosofinen kysymys: miksi yksittäisen ihmisen pitäisi noudattaa lakia, jos laki (ja lainsäätäjät) ei noudata omia säännöksiään?

-Rulla

Saara kirjoitti...

Zepa: Pystymistä ei onneksi vaadita, yritystä vain, sen mukaan mitä itse kunkin voimat sallivat. Yrittämisessä taas auttaa se että riman laskee riittävän alas. Eikä haittaa, jos "riittävän alas" on välillä niin alhaalla että muurahaisetkin pomppivat yli. Niin se on monissa asioissa minullakin. :)

Rulla: Hyvä kysymys! :) Yksittäisen ihmisen pitäisi noudattaa lakia, koska hyvän (jota sivistysvaltion laki enimmäkseen edustaa) tulee olla olemassa. Tärkeää on tietysti huomata, että silloinkin kun laki on maanantaikappale, sen taustalla vaikuttavat tasapuolisuuden, oikeuden ennakoitavuuden ja oikeusvaltion kaltaisia suuria hyviä joiden hyvään pyrkivän ihmisen on rationaalista haluta olevan olemassa.
Lainsäätäjä ja lakien tulkitsijat ovat usein kehnoja, sen olen minäkin nähnyt. Kuitenkin jokainen meistä voi tehdä valintoja vain omasta puolestaan. Kumpi on parempi: katsoa mitä muut tekevät ja ajatella että jos noi ei ala niin sit en mäkään, vai todeta että muut tehkööt mitä lystäävät, mutta minä yritän nyt toteuttaa hyvää?
On paljon parempi jos edes yksittäiset ihmiset yrittävät kuin ettei kukaan. Toiseksi on tietysti tämä jääviysnäkökulma ja se että jokainen myös vastaa vain omista teoistaan. Esimerkiksi lainsäätäjän taipuminen lobbauksen alla on väärin, mutta se ei tee vähemmän vääräksi sitä jos minä tingin lainkunnioituksesta. Jos joku ei noudata lakia tai jos lainsäätäjä säätää huonoja lakeja, minulla on moraalinen velvollisuus puuttua siihen esimerkiksi äänestämällä tai äläköimällä. Jos kuitenkin päätän alkaa itsekin noudattamaan lakeja valikoivasti, en edistä näiden vääryyksien loppumista vaan levitän sekasortoa entisestään.

Asta kirjoitti...

Sanoit: "Tähän joku välkkypää tietysti rientää kysymään, tottelisinko sokeasti mitä tahansa lakeja. En tietenkään, esimerkiksi Natsi-Saksassa minusta olisi varmaan tullut paatunut kriminaali." No itseasiassa hyvinkin todennäköisesti olisit mennyt massan perässä niin kuin kaikki muutkin. Ei natsi-Saksa ollut niin voimakas ja vaarallinen siksi, että Saksa olisi ollut jotenkin poikkeavan täynnä pahoja fasistisia ihmisiä. Oikeanlaisissa olosuhteissa vastaavankaltainen tilanne voisi toistua nykypäivänäkin (ja on monesti toistunutkin). Ihmiset ovat laumaeläimiä ja helposti johdateltavissa(http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Third_Wave). Joskus lait voivat olla turhia, typeriä ja jopa epäeettisiä eikä niitä pidä noudattaa mielestäni vain siksi että ne ovat olemassa, vaan siksi että niiden tarkoitus on (tai ainakin tulisi olla) kansalaisten suojeleminen ja oikeudenmukaisen kohtelun varmistaminen.

"Minulla ei ole minkään valtakunnan moraalista oikeutta päättää, milloin laki on turha ja milloin ei, etenkään silloin kun kyse on omasta asiastani." Mikä siis oikeuttaisi sinut päättämään ettet päättäisi noudattaa fasistisia lakeja jos sellaisia alettaisiin määrätä? Eikö yllä lainaamani argumenttisi juuri todista tätä vastaan, että mikäli kokisit lain epäeettiseksi toimisit juurikin sitä vastaan? Mitkä lait siis mielestäsi vaativat ehdotonta kunnioitusta pelkällä olemassaolollaan ja mitkä eivät?

Itse kävelen punaisia päin useinkin, toki vältän sitä tilanteissa joissa saattaisin itseni tai sivullisia vaaraan (ja kyllä, uskon että arviointikykyni riittää tähän) ja silloin kun toimisin huonona esimerkkinä esim. lapsille.

Rulla kirjoitti...

Hyviä pointteja. Tosin tuo vaikuttaminen yksittäisen kansalaisen näkökulmasta on varsin hankalaa ja useimmiten se tuntuu myös olevan kohtuutonta.

"Otan esimerkin vaikkapa toimeentulotukiasioista, joissa virkamies tekee lainvastaisen päätöksen. Sanotaan nyt vaikkapa, että jättää myöntämättä perusteltua etuutta asakkaalle, vaikka lain mukaan etuus tulisi myöntää. Asiakas valittaa asiasta, mutta virkamies ei myönnä virhettään eikä useimmiten lautakuntakaan korjaa virkamiehen päätöstä. Asia etenee hallinto-oikeuteen (jos etenee) jonoista riippuen vuoden tai kahden päästä, jolloin alkuperäisen virkamiehen virheen vakavuudesta riippuen toimeentulotukiasiakas lienee jo kuollut nälkään tai on ainakin pahoissa veloissa, koska harvoin täysimääräinenkään tuki riittää elämiseen. Hallinto-oikeus velvoittaa virkamiestä tekemään uuden päätöksen, mutta ei valvo sitä, että uusi päätös olisi yhtään sen oikeampi kuin aiempikaan. Usein hallinto-oikeudessa asiakas saa korvauksia virheellisestä päätöksestä, mutta jos toimeentulotukiasiakkuus jatkuu, hänellä katsotaan olevan rahaa käytettävissään ja toimeentulotuki katkeaa. Lainvastaista sekin on, mutta siitä voi sitten aloittaa uuden valituskierroksen."

Tässä esimerkissä kyse oli vain yhden kuukauden ajan virkamiespäätöksestä ja yhdestä virheestä. Kuitenkin näitä päätöksiä vuoden aikana saattaa tulla se 12 kappaletta ja jos jokaisessa on virheitä, niin mikä on yhden ihmisen sietokyky ja kestävyys jatkuvaan valitusrumbaan ihmisiä vastaan, jotka päättävät hänen toimeentulostaan? Valittamalla omasta asiastaan saa mahdollisesti ajan kanssa korjausta omaan asiaansa, mutta se ei auta muiden asiaa. Oikeutta voi saada, jos sitä ymmärtää itse hakea ja jaksaa tapella sen puolesta, mutta miten on niiden laita, jotka eivät oikeutta osaa hakea tai jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan? Äänestämällä tähän ei ole saatu muutosta, eikä mikään puolue tätä asiaa eteenpäin aja, koska se olisi poliittinen itsemurha. Asiasta toki on älähdettykin moneen kertaan, mutta se hukkuu älämölön suohon. Minulla on toki moraalinen velvollisuus puuttua havaitsemiini epäkohtiin, mutta mitä tehdä siinä vaiheessa, kun siitä moraalisesta velvollisuudesta saisi aikaan päivätyön? Mitä tehdä siinä vaiheessa, kun laillisilla valituskanavilla ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta laittomaan toimintaan?

Myöskin mikä on tilanne silloin, jos kansallinen laki on ristiriidassa ihmisoikeussopimuksen kanssa?

Saara kirjoitti...

Asta: Kukaan ei voi tietenkään tietää, miten itse pahassa paikassa toimisi, ennen kuin sellaiseen joutuu. Omasta puolestani voin sanoa vain, että vaikken tietenkään ole Natsi-Saksassa seikkaillut, olen tehnyt elämässäni omaa etuani suuremman hyvän takia muutamankin vaikean valinnan joista olen kärsinyt sitten nahoissani (vaikken aina niin pahasti kuin olen valintoja tehdessä odottanut). Joten rohkenen ainakin toivoa parasta, etenkin kun ymmärrän että jos en valitse hyvää, kuolen kunniatta. Se taas on jotakuinkin hirvittävin kohtalo jonka osaan osakseni kuvitella.

Tärkeämpi pointti, joka tuossa postauksessa jäi sanomatta on, että vaikka laissa olisikin järkeä, minä en välttämättä sitä ymmärrä, ainakaan kylmiltäni. Itse törmäsin tällaiseen säännökseen Suomen lainsäädännössä viimeksi pari viikkoa sitten, ja taas kävi niin että kun perehdyin asiaan lähemmin, kävi ilmi että lainsäätäjä oli ajatellut asian ihan hyvin. Näin on käynyt minulle ennenkin, mistä olen oppinut että jos en käsitä jotakin lakia, se ei oikeuta minua arvostelemaan sitä typeräksi vaan perehtymään asiaan. Toiseksi, vaikka yksittäinen laki (tai sen soveltaminen yksittäistapaukseen) olisi eettisesti vähemmän onnistunut, lain taustalla ovat nämä isot oikeusperiaatteet, oikeudenalan yleiset opit ja viime kädessä koko oikeusvaltio.
En lähtisi rikkomaan näitä vastaan kevyin perustein, enkä etenkään siksi että laki ei näy käyvän maalaisjärkeeni.
Hyvä peukalosääntö on esimerkiksi jääviys: yritän olla rikkomatta lakia oman etuni tai mukavuuteni vuoksi. Motiivin lain rikkomiseen pitäisi siis olla ensinnäkin puhtaan altruistinen, ja toiseksi lain rikkomisen pitäisi olla ehdottomasti viimeinen keino turvata toisen/yhteiskunnan tärkeä hyvä. Kolmanneksi, jos suinkin mahdollista teon päämäärää vaarantamatta, lainrikkomisen pitäisi olla julkista ja minun pitäisi ilmiantaa itseni kärsiäkseni asianmukaisen rangaistuksen. En ole vielä tavannut niin rohkeaa punaisia päin kävelijää, joka rikkoisi reteästi lakia kun kadun toisella puolella seisoo poliisi.

Filosofi kun olen, tiedostan myös että olen hyvä selittelemään asioita parhain päin. Yritän pitää tämänkin mielessäni.

Eli en siis toimisi lainvastaisesti vain jos "kokisin" tai "tuntisin" sen olevan väärämielinen, vaan kyllä minun pitäisi osata perustella asia tosi hyvin, sekä itselleni että sille joka saisi minut kiinni lainrikkomisesta.

Saara kirjoitti...

Rulla: Kysymyksiisi ei ole helppoa vastausta. Ainakaan minä en ole keksinyt parempaa kuin sen periaatteen että tilanteen toivottomuus ei ole hyvä syy jättää yrittämättä. Olet oikeassa siinä että usein tuntuu siltä että oikeutta on kerta kaikkiaan mahdotonta ajaa nyky-yhteiskunnan olosuhteissa, ja julkinen valtakin rikkoo lakia välillä varsin määrätietoisesti.
On kuitenkin mahdollista, että jossain vaiheessa tapahtuu jotakin joka muuttaa olosuhteet suotuisammaksi, herättää huomiota tms. ja sadas kerta onnistuukin siinä missä 99 ensimmäistä yritystä eivät. Toiseksi, vaikka yrittämällä ei aina saavuttaisi sitä hyvää mikä tavoitteena oli (esimerkiksi lainvastaisen tilan nopea oikaisu), on aidosti hyvällä teolla mahdollista saavuttaa myös muita hyviä. Esimerkiksi, joku urheaa yritystä havainnoiva voi herätä ajattelemaan asioita.

"Mitä tehdä kun moraalisesta velvollisuudesta saisi päivätyön?"
Tähän en nyt osaa sanoa muuta kuin että minusta moraalinen velvollisuus ei voi olla suurempi kuin ihmisen rajat ja jaksaminen. Parhaansa on tehtävä ja asioista on hyvä välittää jaksamisen mukaan, mutta sen enempää ei tarvitse. Moraalinen velvollisuus ei vaadi ketään polttamaan itseään loppuun. Kun tuntuu ettei jaksa, saa levätä, ja jos jaksaa tehdä vain vähäsen, sitten se on niin eikä siinä ole mitään pahaa.

Kysymykseesi ihmisoikeussopimuksesta en vastaa, kun en ole juristi. Tätä blogia kuitenkin lukee jokunen juristi, joten toivotaan että joku heistä tulee vastaamaan. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments