Kevään ensimmäinen päivä omenatarhassa


Oikeastaan minun piti potea vielä tämä päivä flunssaa. Puolison lähtiessä töihin lupasin levätä ahkerasti ja juoda kuumia juomia. Sitten kuitenkin piti hakea postit. Postilaatikolle mennessäni huomasin, että vaikka viikonlopuksi luvassa on vielä kunnon pakkasta, tänään oli vielä lämpöasteita ja miellyttävän puolipilvinen sää. Jääpuikot tiputtivat vettä ja lintujenkin talvinen sirkutus ja säksätys vaihtui jo ajoittain iloiseen liverrykseen. Joten ymmärrättehän, etten näissä olosuhteissa voinut muuta kuin hakea autotallista ison oksaleikkurini ja suunnata leikkaamaan vähän omenapuita. 

Lähes kolmenkymmenen omenapuun leikkaaminen on Ulkomaailman ihmisten mielestä raadantaa, mutta meidän julkinen salaisuutemme on, että kyse on silkasta huvittelusta. Parin vuoden aikana, kun vasta opettelimme kuvioita, odottelimme myös että innostus ja onni olisivat vain uutuudenviehätystä joka kyllä karisisi kun kevät tulisi joka vuosi uudelleen. Odotimme, minä vuonna huomaisimme että oikeasti Ulkomaailman väki on oikeassa ja omenapuiden leikkaaminen on pakkotyötä jonka järkevä ihminen minimoi elämässään vaikka kirveellä. Se vuosi ei vielä ole saapunut, ja olen alkanut epäillä, ettei se ehkä saavukaan. Ei niin kauan kuin omenatarha on maailman paras paikka katsella ja nauttia lopputalven vaihtumisesta varhaiseksi kevääksi. Oksaleikkurien heiluttelemisen varjolla voin viettää aikaa puutarhassa jo silloin kun useimpien ihmisten pihat vielä nukkuvat talviuntaan. Ei varhaiskevään lumisella pihalla oikein vielä voi viettää aikaa muuten vain, eikä luminietoksiin tee mieli kahlata jos siihen ei ole olemassa jotakin erityistä syytä. Omenapuut tarjoavat sekä syyt että tehtävät, ja sen ansiosta olen kokemassa auringon muuttumisen talven viileän valon tuojasta lämmittäväksi. Näen lintujen aloittavan kevättouhunsa ja ensimmäisten pälvien ilmaantumisen. Näin pääsen näkemään kevään ensimmäisen päivän hentojen merkkien vahvistuvan, ensin hitaasti ja sitten nopeammin, kunnes yhtäkkiä kevät tuntuu tulevan aivan äkkiä.

Raikas ulkoilma, oksaleikkuri ja omenapuu ovat myös yhdistelmä joka karkoittaa tehokkaasti elämän murheet työstressistä eksistentiaaliangstiin. Ei ole yhtään epäselvää, mitä elämällä pitäisi tehdä, mikä on sen suunta ja tarkoitus, ja mitä hyötyä kaikesta ahkeroinnista on. Omenapuu haluaa vain kauniin, vesiversoista siivotun latvuksen ja oksasaksia pitelevän ihmisen tehtävänä on leikata se. Kun talven yli on taas seurannut erilaisia ikävänsävyisiä ruokakeskusteluja, on ylellistä tietää että puutarhatyöni tekemällä saan tänäkin vuonna mahdollisuuden täyttää varastoni vihanneksilla ja hedelmillä jotka on varmasti kasvatettu ilman myrkkyjä ja muuta vilunkipeliä. Suuren einesskandaalin myötä on taas tulossa todistetuksi se, että kapitalistilla on usein taipumus ajatella enemmän voittojaan kuin rooliaan puhtaan, laadukkaan ruuan tuottajana. Sen sijaan minä välitän itsestäni ja perheestäni hyvinkin paljon, ja olen onnellinen voidessani ilmaista tätä välittämistä kasvattamalla ja valmistamalla ruokaa joka on sellaista kuin ruuan tulee olla: mahdollisimman puhdasta, rehellistä ja kestävästi tuotettua. Siinä on suurta päämäärää kotitarveviljelijälle. Ohessa omenapuiden leikkaaja saa vielä kauniin puutarhan ja kaikki pienet ihmeet jotka heräävä kevät mielellään esittelee kaikille jotka ovat asemissaan kevättä vastaanottamassa. Tämä, tämä se on hyvä diili.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments