Johanna Korhosesta ja moraalisen erinomaisuuden perimmäisestä olemuksesta


Toimittaja Johanna Korhonen teki eilen hyvän keskustelunavauksen jättäessään tutkintapyynnön seurakuntalainen.fi- sivustolla käydystä keskustelusta. Hän nostaa esiin uskonnon nimissä esitettävän vihapuheen, ja oman kokemukseni mukaan ihan hyvästä syystä. Uskovaisilta siedetään aika rankkaa kielenkäyttöä sellaisista ihmisryhmistä joiden moraalikäsitykset eroavat heidän omistaan, sekä näihin ihmisryhmiin kuuluvista henkilöistä. Ei ole yksi eikä pari kertaa, kun uskonnolliseksi tiedetyltä ihmiseltä on hyväksytty sellaista kielenkäyttöä joka ei-uskovaisen suusta lausuttuna olisi käsitetty selkeästi vihapuheeksi, kunnianloukkaukseksi tai herjaukseksi. Tällaiset hiljaisesti myönnetyt erioikeudet ovat ongelma kansalaisten tasa-arvon näkökulmasta. Sitä paitsi, eikö perinteisten uskontojen pitänyt tehdä kannattajansa moraalisesti muita etevämmiksi? Miten silloin on edes mahdollista löytää uskovaisia odottamassa anteeksiantoa ja peräti hyväksyntää sellaisille teoille jotka muiden tekeminä olisivat rikoksia?  Missä se paljonpuhuttu moraalinen erinomaisuus oikein on, jos sitä ei voi mitenkään havaita? Se lepää näiden ihmisten oman väittämän varassa.

Sekä yhteiskunnalta että yksilöiltä osoittaa hyvää arvostelukykyä, jos havaittaessa moraaliseksi itseään väittävän ihmisen toiminnan ja asenteiden olevan vakavassa ristiriidassa henkilön edustaman moraalikäsityksen määritelmän kanssa, epäillään että henkilön väite ”olen moraalisesti erinomainen”,  on epätosi. Esimerkiksi, jos henkilö joka väittää edustavansa armon ja rakkauden moraalia edustavaa aatetta, tuomitsee, syrjii ja kaltoinkohtelee muita, sanojen ja tekojen välillä on selkeä ristiriita. Arvostelukyvyn puutetta osoittaa ihmisen lausuman hyväksyminen selvien todisteiden ohi, vieläpä siten että ristiriita ratkaistaan antamalla ihmisille erivapauksia. Ei voi olla niin että moraalisesti erinomaiseksi julistautumalla vapautuu yhteiskunnan laissa ilmaistuista perustavista käyttäytymis- ja moraalivaatimuksista. Päinvastoin, ainakin itse elän siinä käsityksessä että moraalinen erinomaisuus perustuu nimenomaan siihen että henkilö on kiitettävä objektiivisesti arvioituna. Hyve-eetikkona kuvailisin tällaisen ihmisen toimintaa ja olemusta hyveelliseksi, kun taas sääntöpohjaisen etiikan kannattaja toteaisi tämän henkilön noudattavan hyväksymiään moraalisääntöjä (eli valtakunnan lain ohella esimerkiksi uskonnollisen yhteisönsä sääntöjä) erityisen tunnollisesti. Objektiivisesti arvioitaessa on tietysti huomattava, että kiitettävyys on eri asia kuin sovinnaisuus. Yhteiskunnassa vallitseva moraalikäsitys voi olla pielessä siinä missä yksilönkin. On mahdollista, että yhteiskunnassa paheksutaan tekoja jotka ovat analyyttisesti arvioituna yhdentekeviä tai peräti hyväksyttäviä. Myös päinvastainen on mahdollista: se että yhteiskunnassa ei paheksuta tai peräti kiitetään tekoja jotka parhaan (filosofisen) tietämyksemme valossa olisivat paheksuttavia. Ensimmäisessä tapauksessa aidosti kiitettävät ihmiset vaikuttavat tiukkapipoisilta enemmistöön nähden kieltäytyessään toimimasta niin kuin ”kaikki muut”, ja jälkimmäisessä löyhämoraalisilta. Valaisevan esimerkin ilmiöstä tarjoaa juuri uskonnollisperäisen moraalikäsityksen eeppinen epäonnistuminen suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin. Uskonnollisperäinen moraalikäsitys on syyllistynyt molempiin virheisiin: moraalisesti harmitonta toimintaa (homoseksuaalisuus) paheksutaan tai peräti pyritään estämään (esimerkiksi pyrkimällä estämään homoja perustamasta stabiileja ja pysyviä perheitä), ja moraalisesti paheksuttavaa ja jopa rikollista toimintaa eli syrjintää ja herjaamista pidetään harmittomana ellei peräti kiitettävänä. Aikamoinen epic fail yhteisöltä joka pyrkii jatkuvasti esiintymään julkisuudessa korkean moraalin ja inhimillisyyden esitaistelijana.

Todellisuudessa, jos haluan totuudenmukaisesti väittää olevani moraalisesti keskivertotallaajaa parempi, minulla on kaksi vaihtoehtoa siinä tapauksessa että joku löytää minut epäilyttävistä puuhista. Yksi: voin antaa tekemisilleni hyvän selityksen jonka ansiosta kysyjä ymmärtää, että havaittu omituinen toiminta ei ole moraalisesti paheksuttavaa, ainakaan tässä nimenomaisessa tilanteessa. Ei ole mitenkään epätavallista että maallikkojen ja ammattifilosofien käsitykset moraalisesta kiitettävyydestä eroavat toisistaan. Järkiperäisen etiikan kannattaja kuitenkin osaa selventää ajatuksenjuoksunsa. Toinen vaihtoehto on myöntää, että tulin töpänneeksi enkä siinä tilanteessa käyttäytynyt niin kuin ihanteeni minulta olisivat vaatineet. Sen sijaan ylevyydelleni saa nauraa kippurassa, jos alan vaatia, että koska olen niin valaistunut yksilö, minulle pitäisi antaa erivapauksia sellaisista moraalisäännöistä jotka koskevat kaikkia muita kansalaisia. Jos joku väittää, että hänen kunnollisuutensa oikeuttaa hänet esimerkiksi syrjimään, herjaamaan tai kaltoinkohtelemaan muita, hän puhuu puutaheinää. Jos joku tosissaan väittää että hän peräti ilmentää moraalista erinomaisuuttaan käyttäytymisellä joka olisi tavallisten kuolevaisten tapauksessa selvästi sopimatonta ja paheksuttavaa, hän kaipaisi kipeästi tulla toimitetuksi Platonin kuuluisaan järkiinpalauttamoon. Moraalinen erinomaisuus tai ylevät päämäärät eivät vapauta velvoitteista olla ihmisiksi, vaan moraalisesti kiitettävä ihminen päinvastoin ymmärtää, miksi ihmisiksi oleminen on viisasta ja on siten keskivertokansalaista paremmin motivoitunut toimimaan kiitettävästi, myös silloin kun kiinnijäämisen riski on vähäinen. Esimerkiksi anonymiteetille netissä voi olla kunniallisetkin perusteet, kuten se että omalla nimellä esiintyminen riskeeraisi henkilön turvallisuuden. Paheksuttavaa sen sijaan on se jos hyödyntää nimettömyyttä sellaiseen puheeseen jota ei omalla naamallaan kehtaisi sanoa. Tuplasti paheksuttavaa on tällainen puskastahuutelu sellaisia ihmisiä kohtaan jotka esittävät näkemyksensä omalla nimellään ja omilla kasvoillaan. Joten, riippumatta siitä ylittääkö tv-esiintymisestä polttoaineensa saanut nettikirjoittelu Johanna Korhosesta rikoksen kynnyksen, ei ole epäilystäkään siitä etteikö kysymys olisi paheksuttavasta toiminnasta. Jotenkin mieleeni nousee se pätkä vuorisaarnasta (Matt 7: 2-5) jossa Jeesuksella oli jotakin sanottavaa ihmisistä jotka ovat huolissaan roskista toisten silmissä mutteivät huomaa että omassa silmässä on hirsi...

Kolmas, yhteiskuntamoraalin kannalta huolestuttava asia on se millaiseksi räkämagneetiksi viiteryhmänsä epäkohtiin puuttumista yrittävä joutuu. Tämä ei missään tapauksessa ole vain kirkon ongelma, vaan sama toistuu yhteiskunnassa lukemattomina muunnelmina joka päivä. Ei tarvitse mennä tämän blogin kommenttiboksia kauempaa etsimään löytääkseen yrityksiä vaientaa epäkohtiin puuttumista yrittävä yksilö vetoamalla sen tyyppisiin asioihin kuin "sopivaisuuteen", hyväkäytöksisyyteen, asiallisuuteen tai siihen että jokaisen kunnon ihmisen tulisi pitää huoli pelkästään omista asioistaan. Suurin pahantekijä ei ole se joka tekee vääryyden vaan se joka kehtaa ottaa asian puheeksi niin että joku saattaa loukkaantua tai tämän hyvä maine vaarantuu. Eihän minun tarvitse selvittää, miten tuhoisa ja järkyttävän typerä tällainen ajatusmalli on?

Minusta Johanna Korhonen tekee sen minkä yhteisöään rakastava suoraselkäinen ihminen tekee havaitessaan epäkohtia: nostaa ne esiin, tarvittaessa jopa julkiseen keskusteluun jos hiljainen vaikuttaminen ei näytä tuottavan tulosta. Hän ei likaa pesäänsä vaan siivoaa sitä. Ja siivotessa tunnetusti pöllyää. Henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja herjauksiin turvautuminen on yleensä osoitus siitä että vastapuolella ovat asialliset argumentit vähissä. Jos Korhosen kritiikki olisi perusteetonta, sen sivistynyt käsittely ei kai olisi kovin vaikeaa?  Korhonen näyttää minusta tekevän kirkolleen suuren palveluksen. Katsellessani äärikristittyjen mesoamista, lohtunani on kuitenkin ajatus siitä että hyve saa kyllä aina palkkansa, vaikkei se saisikaan juuri ansaitsemaansa palkkaa. On kirkolle häpeäksi (taas kerran), jos se hyysää suojissaan hengellisen väkivallan tekijöitä, herjaajia ja toisten alaspainajia. Niin ei voi tehdä pyllistämättä samalla isosti niille jotka yrittävät saada muutosta aikaan sivistyneillä keinoilla. Pitäisi myös alkaa päättämään, riittääkö ymmärrystä ja rakkautta humaaneille homoille vai helvetintulelta löyhkääville änkyröille. Kukaan voi palvella kahta herraa ja niin edelleen...

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments