Turkikset: sano vain ei, osa 2: Aikomus ratkaisee jälleen


Eetu puuttui blogissaan ansiokkaasti Annamari Sipilän kolumnissaan esittelemään muotibloggarilogiikkaan jonka mukaan mikään ei ole epäeettistä jos se joko on hankittu käytettynä tai sen ainakin aikoo viedä kirpputorille kun kyllästyminen iskee. Esimerkiksi, koska turkisten alkuperä on epäeettinen, on kiitettävää käyttää olemassaoleva turkis mahdollisimman tarkkaan loppuun. Näin voi tehdä esimerkiksi ostamalla turkiksensa kierrätettynä. Mikä tässä logiikassa on pielessä? Ennen kuin käy miettimään sitä, voi lukaista pohjustukseksi vanhemman postaukseni "Turkikset: sano vain ei".

No muotibloggarilogiikassa mättää tietysti se että jos olemme vakavasti sitä mieltä että turkikset ovat epäeettisiä tuotteita joiden valmistus tulisi lopettaa, meidän täytyy johdonmukaisuuden nimissä olla myös sitä mieltä että on väärin sekä käyttää epäeettisiä tuotteita itse että rohkaista muita tekemään niin. Sitten soveltamaan. Millainen toiminta turkiksiin liittyen on sellaista että se saattaisi rohkaista muitakin tekemään väärin, esimerkiksi ostamaan turkiksia vaikka uutena (kun trenditietoiset hyvikset ovat ensiksi tyhjentäneet ullakot ja kirpputorit)? Minusta turkiksen käyttäminen tyylikkään asukokonaisuuden osana on hyvä esimerkki sellaisesta toiminnasta. Asuvalintakin nimittäin on valinta joka kertoo aina jotakin valitsijan arvoista ja esteettisistä mieltymyksistä (mukaan lukien tietysti sen etteivät tyyliasiat ole korkealla prioriteettilistalla). Osaahan jokainen meistä toisaalta nimetä myös vaatteita joita emme ikinä pukisi päällemme, sen tyyppisistä syistä että koemme niiden olevan niin syvässä ristiriidassa oman persoonan kanssa. Turkikseen pukeutuva ei ainoastaan tee henkilökohtaista esteettistä valintaa, vaan eettisesti kyseenalaisessa tuotteessa tai tyylissä esiintyvä joutuu ottamaan riskin siitä että joku pitää häntä hyvännäköisenä ja inspiroivana. Jos niin käy, hän on onnistunut inspiroimaan kanssaihmistään tekemään väärin. Niin se vain on, että omakin sinänsä hyvä teko vesittyy ihmeesti, jos sen tekeminen johtaa (tai selvästi voi johtaa) siihen että monta kanssaihmistä inspiroituu toimimaan epäeettisesti tai lakkaa muuten vain piittaamasta hyvästä.

Mitä tämän valossa pitäisi ajatella turkiksiin periaatteessa kriittisesti suhtautuvasta ihmisestä joka kuitenkin mielellään näyttäytyy julkisella paikalla turkikseen pukeutuneena? Hyväntahtoista on ajatella, ettei hän ehkä ole miettinyt tätä kierrätysturkis- asiaa ihan loppuun asti vaan toimii hyvässä uskossa. Hyvin vaikeaa on kuitenkin ajatella, että sellaisen ihmisen mielestä kuolleet eläimet ovat ihmisten päällä aidosti kamala asia. Ihmiselle joka on vakavasti sitä mieltä että eläinten tappaminen ylellisyyden tähden on väärin, turkiksen esitteleminen tyylikkään asukokonaisuuden osana tuntuisi samalta miltä pasifistista tuntuisi esiintyä everstin univormussa. Estetiikka voi olla tärkeä pukeutumista määrittelevä tekijä, mutta on silti rajoja joita emme ylitä edes estetiikan nimissä. Sen sijaan toteutamme estetiikan tajuamme tiettyjen arvojen puitteissa. Toiset meistä tiedostavat selvästi pukeutumista ohjaavat arvot ja ovat ehkä valinneet toteuttaa joitakin arvoja ja hylätä toisia, toiset eivät. Jotkut taas sanovat yhtä mutta tekevät jotakin vallan muuta.

Se että turkiksia on periaatteessa mahdollisuus käyttää eettisesti kestävällä tavalla (eli käyttämällä loppuun jo olemassaolevat tuotteet), tarkoittaa vain sitä ettei meidän pidä sännätä ajattelemaan pahasti ihmisestä jonka päällä näemme turkin. Onhan aina olemassa mahdollisuus, että siinä ihminen yrittää käyttää loppuun saamaansa turkkia parhaan kykynsä mukaan. Oma toiminta onkin aivan toinen juttu, sillä sen suhteen olemme tiedollisesti paljon paremmassa asemassa. Ja näin päädymme taas pohtimaan aikomuksia tekojen taustalla. Mielikuvitusta ei tarvitse käyttää kovin paljon ymmärtääkseen, että ihminen joka vilpittömästi vastustaa turkiksia mutta joutuu miettimään miten saisi hyödynnettyä käsiinsä tulleen turkisvaatteen, toimii eri tavalla kuin se joka vastustaa turkiksia esimerkiksi siksi että ajattelee hyvien ihmisten tekevän niin mutta tarttuisi ilolla jokaiseen säännöistä löytyvään pieneen aukkoon jonka ansiosta voisi päästä pukeutumaan turkikseen hyvällä omallatunnolla. Jälkimmäisen ihmisen omatunto on helposti lepytettävissä, eikä edes johdonmukaisuudella ole aina niin väliä. Jälleen kerran saamme huomata, miten mielenmaiseman ja aikomuksen kaltaiset teoreettisilta ja abstrakteilta tuntuvat asiat vaikuttavat hyvin konkreettisesti siihen miten tekomme ja valintamme teemme ja siihen onnistummeko eettiseltä vaikuttavilta valinnoillamme aidosti toteuttamaan niitä arvoja joita väitämme kannattavamme, vai onnistummeko vain viherpesemään omantunnon hiljaiseksi. Eettisen periaatteen ottaminen aidosti omakseen tarkoittaa, että yritämme toteuttaa sitä mahdollisimman hyvin ja johdonmukaisesti. Se on aivan toisenlainen motiivi kuin halu näyttää hyvältä ihmiseltä ja noudattaa "sääntöjä"- ainakin siihen asti että löytää niistä sopivan porsaanreiän josta ryömimällä pääsee taas tekemään niin kuin todella haluaisi.

Mitäkö itse tekisin jos käsiini kulkeutuisi käytetty, sopiva turkisvaate? Käyttäisin sen loppuun, sillä tälläkin kertaa muotibloggarilogiikassa on totuuden siemen, aivan niin kuin kirpputorit ylipäätään ovat periaatteessa mainio keksintö. Yrittäisin kuitenkin muokata turkin sisäturkiksi tai löytää muun tavan käyttää se loppuun mahdollisimman huomaamattomasti. En missään tapauksessa rakentaisi sen ympärille mahdollisimman sieviä asukokonaisuuksia, sellaisia jollaisten näkeminen voisi saada kanssaihmiset pitämään turkisasua hyvännäköisenä. Näyttävä turkiksen tai tekoturkiksen käyttö nimittäin ilmentää sellaista esteettistä käsitystä että kuolleet eläimet näyttävät hyvältä. Ja niin kauan kuin esteettisyys liitetään turkikseen, turkiksille on myös kysyntää. On peräti mahdollista, että jos turkiksen himo on juurtunut tarpeeksi syvään, edes virallinen turkistarhauksen kieltäminen ei riittäisi juurimaan turkiksia kulttuurista, vaan johtaisi ainoastaan siihen että ihmiset ostaisivat tuontitavaraa. Ei siis riitä että turkikset kielletään, vaan jotta turkisten edustama julmuuden muoto poistuisi kulttuuristamme, turkiksesta pitää tulla myös nolo ja mauton materiaali jonka voi pukea päälleen vain välttämättömyydestä, vähän niin kuin mintunvärisen, oranssiraidallisen pilkkihaalarin. Ei riitä että paheksumme turkiksia moraalisesti -mitä se nyt itse kunkin kohdalla tarkoittaa-, vaan turkistuotantoon sisältyvän perustavan vääryyden ymmärtämisen täytyy johtaa siihen että lakkaamme näkemästä turkikset ylellisinä, seksikkäinä, tyylikkäinä statussymboleina ja alamme nähdä ne nolojen ihmisten säälittävinä rääsyinä.

posted under , , |

10 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Tärkeä kysymys on myös se, että löytääkö eläin lautaselta. Jos, niin millä sen itselleen perustelee?

Saara kirjoitti...

Minusta lihansyönti ei ole lähtökohtaisesti eettisesti ongelmallista. Ihminen on biologiselta perustaltaan sekasyöjä, joten mielestäni olisi kohtuutonta jos eettisyys vaatisi meitä ehdottomasti toimimaan tämän perustan vastaisesti. Omassa ympäristöeettisessä ajattelussani lähtökohta on, että myös ihmislajin edustajilla on moraalinen oikeus tyydyttää lajityypilliset tarpeensa- ei ole niin että tiedostavuus tarkoittaisi automaattisesti velvollisuutta uhrata oma hyvinvointinsa muiden eliöiden puolesta. Myös kasvisravinnon tuotantoon liittyy eettisiä ongelmia (esim. soija ja lentotomaatit), joten vaikka vegetarismi usein on eettisesti hyvä vaihtoehto, se ei ole sitä väistämättä eikä välttämättä.
Minulle kestävä ja helppo tapa ajatella on, että kaikki elämä on arvokasta, ei pelkästään eläinten elämä. Myös kasveilla on oma itseisarvonsa ja ekologinen arvonsa. Jos näin ajattelee, kasvienkaan syöminen ei ole lähtökohtaisesti eettisesti kiitettävää tai edes ongelmatonta. Sen sijaan, kun jotakin on pakko syödä, ruokailua ohjaaviksi hyveiksi muodostuvat kohtuullisuus, yksinkertaisuus ja vastuullisuus.

Kokonaan toinen asia on, että keskimäärin länsimaalainen syö lihaa moninkertaisesti yli tarpeen.
Tällä hetkellä muistaakseni tavan tallaaja joutuisi vähentämään lihan kulutustaan 2/3 päästäkseen terveydellisesti kestävälle tasolle. Jo se vaatisi monelta isoa muutosta.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Ihmisen ei ole pakko olla sekasyöjä, syöminen voi olla tietoinen arvovalinta!

Kasveilla on erilainen osa luomakunnassa kuin eläimillä - en ehkä kuitenkaan ala puhua tietoisuudesta ;)

Soija on muuten lähes ala-arvoista ravintoa, en suosittelisi kenellekään. (Vaikka ei puhuttaisi edes eettisistä ongelmista.)

Lihantuotanto rasittaa ympäristöä moninkertaisesti muuhun ravintotuotantoon verrattuna; kasvihuonepäästöistäkin yli puolet syntyy lihantuotannosta.

En tämän enempää ala vänkäämään; kunhan tulin maininneeksi, kun syöminen on niin merkittävä osa jokapäiväistä elämää.





Saara kirjoitti...

Toki voi olla, mutta syöminen voi olla arvovalinta monella tapaa, ja nämä tavat ovat usein jossain määrin toisensa poissulkevia (paitsi ehkä fennoveganismi, mikä taas kaatuu hyvin herkästi omaan mahdottomuuteensa muuten vain). Kuten sanoin, mielestäni kasvissyönti on usein hyvä valinta. Kuitenkaan kohtuullisessa lihansyönnissä ei ole mielestäni lähtökohtaisesti mitään moraalisesti arveluttavaa. Asia ei siis ole mielestäni samalla tavalla selkeä kuin vaikkapa turkiskysymys. Itse asiassa, nämä kaksi kysymystä ovat mielestäni paljon etäämpänä toisistaan kuin julkisesta keskustelusta voisi usein päätellä... Toki ruoka on arkinen asia siinä missä vaatetuskin, ja siksi oman ruokavalion muuttaminen eettisesti kestävään suuntaan on viisasta.

Lihantuotanto on ympäristörasite, mutta se on mielestäni niitä rasitteita joita ihmisellä on lähtökohtaisesti moraalinen oikeus aiheuttaa. Lihantuotannon eettiset ongelmat eivät siis mielestäni liity siihen onko lihansyönti ylipäätään ok vai ei, vaan siihen mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi olla jotta lihansyöntiin läheisesti liittyvät eettiset ongelmat (esimerkiksi tuotantoeläinten kohtelu tehotuotannossa) poistuisivat.

Lihantuotannon rasittavuus ei ole irrallinen fakta, vaan asiantila johon vaikuttaa monia muita kysymyksiä, kuten väestönkasvu, elintason nousu, maataloustuotantoon käytettävissä olevan viljelypinta-alan väheneminen ja se jo edellä mainitsemani seikka että esim. keskivertosuomalaisen lihankulutus on kaikkea muuta kuin kohtuullisella tasolla (mitä tosiaan voi hyvällä syyllä kritisoida).

Lihansyönnin eettisyyttä olen sivunnut joskus tuolla ruoka- tagin takana olevissa postauksissa.

Uuna kirjoitti...

Minulla oli joskus parikymmentä vuotta sitten lammasturkki ja perustelin sen silloin niin, että kun toiset syövät lampaat, niin turha turkkia on pois heittää. Sitten jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että en halua käyttää turkkia lainkaan. Myin sen kirpputorilla pois. Nyt tulee mieleen, että siitä joku sai edullisesti turkin tai vaikka ainesta vaatteiden koristeluun.
Nyt mietin, että olisiko ollut parempi käyttää itse turkki jotenkin loppuun, mutta ei, en haluaisi edes pitää turkkia kotona. Kunniallinen polttohautaus olisi kai ollut paras vaihtoehto.

Vaikeita kysymyksiä, kun siirrytään ruokaan. Itse syön pääasiassa kasviksia, myös kalaa ja jonkin verran broileria. Siellä vasta eettisiä ongelmia onkin. Jo broilerien lopetus on hurjaa...Mutta kuten sanot, kasviksiinkin liittyy paljon eettisiä ongelmia. Onneksi kesällä saa itse kasvattaa omat salaatit ja muut. Luonnosta kerään puhtaat teeaineet. Mutta kyllä se niin on, että toista kuoppaa kun varot, niin toiseen huomaattasi lankeat...ja tarkoitan siis itseäni ja yleisesti.
Kiitos mielenkiintoisesta artikelista :-)

Saara kirjoitti...

Uuna, lammasturkki on minusta se poikkeus mikä vahvistaa tämän säännön. :) Lammashan ei ole turkiseläin, vaan hyvinkin monipuolisesti hyödynnettävä eläin. Joten minusta lampaannahkatuotteet ovat samassa sarjassa nahan kanssa. Myös lammasturkkien hinta on edullisempi, joten niistä ei ole muodostunut samanlaisia statussymboleita kuin turkiseläinturkiksista.

Ainakaan minä en ole vielä löytänyt yhtä totuutta siitä mikä on oikea ruoka. Joten ei auta kuin toimia parhaan ymmärryksensä mukaan! Kotitarveviljely on kyllä hyvästä, niille joilla se on mahdollista.
Broileria olen aiemmin vältellyt, mutta viime aikoina olen terveyssyistä päätynyt lisäämään sen syöntiä hieman. Huono omatunto siitä tietysti on, mutta luomukanat eivät ole vielä lennelleet ulottuvilleni. Unelmoin yhä omasta kanalasta jonka asukkaita voisi joskus myös syödä...



Uuna kirjoitti...

Käypäs sivupalkistani katsomassa AINAN blogia. Hänellä on muutama ruskeankirjava kana ja kukko tavallisella omakotialueella. Näyttävät ihanilta ja kuinka terveellisiä munia niiltä saakaan. Olen mitannut omaakin tonttiamme, mutta meillä on taloja liian lähellä, muuten kyllä ottaisin muutaman kanan. Siihen ei ole kuulemma mitään estettä. Vain ilmoitus riittää, että on kanoja.

Saara kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Meille mahtuisi kanoja, ja olen lukenut ettei kukkokaan ole välttämätön. Meillä kanalahankkeen tiellä on ollut toistaiseksi vanhan kanalan vaatima kunnostustyö. Talviasuttavuuspuolikin mietityttää. Toistaiseksi kasvitarhan kunnostus on tarjonnut ihan riittämiin työtä, mutta sitkeästi toivon että vielä joku vuosi pääsisimme kanalanpidon alkuun.

Mari Koo kirjoitti...

Hienosti pohdittu! Kolmisen vuotta sitten blogasin samassa hengessä omasta sukuperintöturkishatusta, jota kovemmilla pakkasilla käytän. Silloinkin aihe herätti keskustelua.

Saara kirjoitti...

Juu, tämä aihe kyllä herättää keskusteluja ja intohimojakin!
Tuli tässä vielä mieleen, että onneksi monella suomalaisella on vielä mökkejä ja metsäpirttejä joissa vieraillessa voi kaikessa hiljaisuudessa käyttää hankalimpiakin vaatteitaan loppuun.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments