Onni ja yksinkertainen elämäntapa


Aloitin tämän päivän antamalla haastattelun erääseen lehteen. Tehtävä oli mieluinen: synkän maailmantilanteen vastapainona on lohdullista ja toivoa antavaa, että myös elämän yksinkertaistaminen herättää yhä kiinnostusta. Haastattelun kuluessa huomasin, että vaikka olen ajatellut ja kirjoittanutkin yksinkertaistamisesta kohtuullisen paljon, minulle oli vaikeaa ilmaista kovin selvästi, mikä tästä elämisen mallista tekee niin onnellisen. Mitkä ovat niitä asioita jotka saavat minut hyvälle tuulelle aina kun luvassa on päivä jonka voin viettää täällä kotona ahkeroiden? Ehkäpä saan ajatukseni tälläkin kertaa paremmin järjestykseen kirjallisessa muodossa.

Ensimmäiseksi mieleeni tulee tietysti ympäristö: koti ja puutarha jotka tarjoavat niin paljon hyödyllistä, mielekästä tekemistä, ruokaa ympäristöajattelijan nälkäiselle mielelle ja loputtomasti mahdollisuuksia oppia uutta. Tiede, taide, käytännölliset taidot ja filosofiset kysymykset- millä tahansa mielellä olen, hyvää oppimisympäristöä ei tarvitse kaukaa hakea. Perheessä tietysti tarvitaan jonkin verran rahaakin, mutta nykyaikainen käsitys siitä että perheessä tarvitaan vain rahaa, on mielestäni väärä. Kuten hevosenlihaskandaalit ja ruuan hinnannousu ovat aivan viime aikoina osoittaneet, rahan arvo on häilyvä ja välillä on kovasti epäselvää, mitä rahalla todella saa hankittua. Sen sijaan, kun peltoon kylvää porkkanan, hoivaa tainta ja odottaa muutaman kuukauden, porkkana sieltä myös nousee.  Monimutkaisessa maailmassa tämä yksinkertainen työn ja sen konkreettisten tulosten logiikka on hyvin ilahduttava.

Toinen tärkeä onnen ainesosa on elämän mielekkyys. Minulla, kuten monella muullakin ihmisellä on varsin epävarmat uranäkymät. Epävarmuus ja jopa epäoikeudenmukaisuus ovat tulleet vahvemmin mukaan työelämään, ja ns. aineettoman työn tekijöillä työn tuloksetkin ovat usein epämääräinen juttu. Ei ole yksi eikä pari kertaa kun olen uuvuttanut itseni kokouksissa tai kirjoitustyössä vain päästäkseni jälkikäteen miettimään, oliko kaikesta vaivasta mitään kestävää hyötyä. Pientilalla kaikki on toisin. Tarjolla oleva työ on joskus fyysisesti raskasta ja yksinkertaista, mutta tulokset ovat välittömiä, konkreettisia ja parantavat selvästi perheen elämänlaatua. Työllä voi vastata perustarpeisiin jotka pysyvät muuttumattomina vaikka talous miten heilahtelisi. Pientilan töitä tekemällä saa pöytäänsä hyvää puhdasta ruokaa, ympärilleen viihtyisän ja rauhallisen perhe-elämän, laadukkaita vaatteita ja terveellisen elämänrytmin jossa on paljon aurinkoa ja hyötyliikuntaa. Kuten jo muinaiset roomalaiset tiesivät ja nykypäivän keinottelijat näyttävät unohtaneen, talouden ja sivistyneen elämän perusta lepää tuottavassa maassa ja työssä joka vastaa konkreettisiin tarpeisiin. Vuosien varrella näkee miten taidot ja itseluottamus kasvavat. Kun paljosta on jo selvinnyt ja paljon oppinut, on tulevaisuuskin valoisampi.

Pientilan onni on myös sattumia ja arjen ihmeitä. Tähtikirkas yö jolloin voi pystyttää havaintopaikan ja ihailla miten pienet loistavat kuut kiertävät Jupiteria. Laulujoutsenten lento kohti kotijärveä ja pikkutiaisten kuoro. Naapureita joiden kanssa voi taivastella omenasadon vyöryä. Se hetki kun kotipihalta löytyy uusi laji jollaista ei ole koskaan aiemmin nähnyt. Se kun vastoin kaikkia ennakko-oletuksia jalapenot tuottavatkin aurinkoisella seinustalla mainion sadon, vaikka puoli vuotta aiemmin samassa paikassa oli paksut lumikinokset. Onni ovat kummalliset jäljet hangella, raparperipiiras keskellä talvea, loppukesän illan täyttävä kypsyvien omenoiden tuoksu, se miten vastoinkäymisistä ja haasteista huolimatta kaikki tapaa lopulta järjestyä.

Kaikessa tässä olisi onnea jo enemmän kuin kylliksi, mutta pohjalla kulkee vielä syvä virta. Se on onnea joka syntyy siitä että tietää yrittävänsä elää arvojensa mukaan, ei ristiriidassa niiden kanssa eikä loputtomia poikkeuksia ja myönnytyksiä tehden. Elämästä joka on täyttä jo tässä hetkessä, ei vasta kaukaisen tulevaisuuden haaveissa jotka toteutuvat ”sitten kun”, tai peräti ”jos kun”. Onnea on elää niin ettei tarvitse sanoa "periaatteessa näin, mutta..." tai "minäkin haluaisin, mutta", vaan voi sanoa että parhaani teen ja jos jotakin ei ole tehty, se johtuu siitä etteivät rahkeet ole syystä tai toisesta vielä siihen riittäneet. Onnea on tietää, että pienet tekoni vaikuttavat konkreettisesti moniin maailman suuriin ja monimutkaisiin ongelmiin, kuten globaaliin epäoikeudenmukaisuuteen, ruokakriisiin, saastumiseen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Jos tässä ei olisi saavutusta kylliksi, tyydytystä tuo myös se että me Ikuisen Kasvun Taruston kyseenalaistajat, vaihtoehtojen etsijät ja downshiftaajat pistämme konkreettisesti itsemme likoon etsiessämme vaihtoehtoa sille elämänmallille joka on vain noin sadassa vuodessa kriisiyttänyt planeettamme tilan. Jos Pientilalla käynnissä oleva ihmiskoe tuottaisi sellaista onnea joka houkuttelee muitakin kyselemään ja ehkä muuttamaan elämäntapaansa kestävämpään suuntaan, olen päässyt kiinni suurimpaan saavutukseen josta filosofi voi unelmoida: olen onnistunut pelastamaan maailmaa ja tuomaan järjen valoa sinne missä se on ollut vähissä. Onnistunko todella, se selviää vasta kun aika on minusta jättänyt. Mutta nyt, tässä hetkessä, tiedän pyrkiväni hyvään kaikin voimin, vaikka sitten yksi jämälankalapanen kerrallaan. Siinä on onni.

6 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Kovin auvoiseksi jää näillä perusteilla pientilallisen arki. Kaikki tai pääosin ainakin positiiviset listaukset ovat totta. Ain riippuu mihin vertaa ja kuka vertaa.
Kasvoin keskisuurella maatilalla lapsuuteni heinäntuoksuiset ja mansikanmakuiset aurinkoiset kesäpäivät, mutta muistan myös syyspimeät,talven kylmyyden ja keväiset rospuuttokelit. Illuusion ruokkiminen on oma valinta, tietysti.

Saara kirjoitti...

Tämä olikin kirjoitus onnesta, ei arjesta ;)

Kyllä täälläkin on välillä loskaa ja vastoinkäymisiä jos jonkinlaisia. Mutta onnea on silti paljon enemmän. Jos ei olisi, niin sitten olisimme varmaan jo tehneet Thoreaut ja hipsineet vähin äänin takaisin kaupunkiin...

Mama Elf kirjoitti...

Vielä lisäisin sen, että yksinkertaisesti elävällä on usein monta juttua jojta tekee itse. Tekemiseen pystyminen tuottaa myös tyydytystä ja onnen tunnetta. On mukavaa esimerkiksi, että voi tehdä ruokansa, saippuansa ja vaatteensa itse. (tai mitä kunkin osaamisen osaalueisiin sisältyykään). Onnihan on juuri noita pieniä asioita ja se ei tarkoitakaan ruusuilla tanssimista tai jotain satumaista huumaa. Se on sellaista kummallista tasaista tyytyväisyyttä tehdä ihan tavallisia asioita kuten tiskaamista, pyykin pesua ja siivoamista ajan kanssa, paremminkin kuin kiireellä ja väsyneenä.

Mutta kuten sanoit Saara, sitä voi olla todella vaikea selittää ja oma suuni menisi ainakin ihan mutkalle jos tarvitsisi yrittää haastateltavana selittää!

Mia kirjoitti...

Hieno juttu taas-kiitos siitä. Tuo kohta ainakin minulla kolahti eniten - elää arvojensa mukaisesti. Se on tärkeää, että voi todellakin seistä kaikkien tekemisiensä takana ja olla niistä ylpeä. Siihen meidän kaikkien tulisi pyrkiä tekemisien tasolla myös, ei vain ajatuksissa jossitella tai kuvitella tekevämme kuten oikeasti haluaisimme.

Ja hei, arki voi olla auvoista, sekin on ihan jokaisen oma valinta/ tapa suhtautua asioihin.

Saara kirjoitti...

Mama Elf: Ja tärkeä lisäys olikin, eipä vain tullut mieleen muotoilla sitä noin hyvin. :)
Sanoistasi tulee mieleen myös ylellisyyden käsite, ja miten eri asioita se merkitsee eri ihmisille. Monelle se tuntuisi olevan nykyään tavaraa ja kuluttamista. Minulle ylellisyyttä on vaikka itsetehty saippua joka on juuri sellaista kun haluan, täydellisen mukavat vaatteet vaikka sitten yksinkertaisetkin. Ja tietysti se tila jota nimitän toimeliaisuudeksi- juuri sopiva tasapaino mielekkään tekemisen ja ahdistavan väsykiireen puuttumisen välissä.

Nyt kun olen kirjoittanut asiasta, osaan ehkä puhuakin paremmin, jos vielä saan tilaisuuden. :)

Mia: Minä en taida voida sanoa että onnistuisin aina elämään täydellisen ryhdikkäästi, mutta ainakin parhaani teen. Se on paljon, silloinkin kun tuntuu vähältä. :)

On totta että tärkeä osa arjen onnesta on kiinni omasta asenteesta. Tähän aikaan vuodesta mieleeni tulee, miten omenapuiden leikkaaminen on sekä minusta että Puolisosta mukava tapa viettää aikaa ulkosalla, ne mutta tutut ja väliin tuntemattomatkin tietävät urakastamme, ovat aika järjestelmällisesti säälineet meitä...

mea salo kirjoitti...

Kiitos, olen iloinen kun löysin blogisi, en blogeja yleensä seuraa. Suorastaan hengitän tekstiäsi. Media haluaa miellyttää valtaväestöä ja kohkaa koko ajan siitä, miten elämä on "hektistä" ja "pirstaleista". Elämä on valintoja.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments