Onko rehellisyys sittenkään helppoa?


Hyve-etiikka on vaikean teorian maineessa. Olen pitkään ajatellut, että ehkä se johtuu siitä että se ei ole kokoelma selviä sääntöjä: tee näin, älä tee noin. Mutta ovathan perushyveet kuitenkin aika selviä, ovathan peukalosäännöt ihan ok, ja sitä paitsi juuri epämääräisyys tuo teoriaan arjessa tarpeellista joustoa ja inhimillisyyttä. Juuri inhimillisyyden ja jouston puutehan on se mihin sääntöpohjaisten teorioiden soveltaminen usein tyssää, siihen kun tulee tilanne jossa säännöstä olisi selvästi järkevää tehdä poikkeus. Mitä enemmän aloin asiaa menneellä viikolla miettimään, sitä enemmän minusta alkoi tuntua siltä että olin ehkä käsittänyt koko jutun hiukan väärin.

Hyve-etiikan syvällisten kiemuroiden selvittelyyn ei riitä yksi ihmisikä, eikä koko kulunut länsimaisen filosofian historiakaan (jonka alkupuolelta hyveajattelu on ollut keskuudessamme). Henkilökohtaisessa utopiassani, ihannevaltiossakin, kaikkien ei suinkaan tarvitsisi olla filosofiseen etiikkaan perehtyneitä. Muutama filosofi riittäisi sinne tänne, ja heiltä voisi kysyä apuja kun tulee isompi dilemma. Useimpien ei kuitenkaan tarvitsisi rasittaa itseään hyveteorian haastavimmilla puolilla. Arjessa ja elämän pikku draamoissa pärjää kuitenkin varsin hyvin jo hyvillä aikomuksilla sekä muutamalla hyvällä periaatteella ja peukalosäännöllä. Alkuun hyvän tavoittelemisessa hyveteorian avulla pääsee kuitenkin vähällä. Päästäkseen reippaalle alulle hyvään pyrkimisessä tarvitaan vain annos päättäväisyyttä, kokemus siitä että tämä on tärkeää…ja rehellisyyttä. Ilman rehellisyyttä ei pitkälle päästä.

Ehkäpä se onkin rehellisyys mikä on vaikeaa? Emmehän me ihmiset keskimäärin kovin rehellisiä ole, ja rehellisyyden arvo on niitä asioita jotka näkyvät parhaiten juhlapuheissa. Rehellisyys itseä kohtaan- se on vaikeimpia rehellisyyden lajeja. Se tarkoittaa ettei selittele mokiaan parhain päin. Ettei kuvittele olevansa parempi kuin on (ja kun etiikkaa alkaa tutkimaan, selviää usein nopeasti se ettei omassa tilanteessa ole kehumista). Ei syyttele muita vaan kysyy ensiksi, mikä on oma osuus siinä että tilanne on mikä on. Rehellisyys vaatii myöntämään, ettei moni asia joita Hyvät Ihmiset tekevät, pohjimmiltaan ole minulle kovin tärkeä ja että minulla on siis asenneongelma (sen sijaan että ajattelisi ettei kyseinen asia ylipäätään ole kovin tärkeä). Joskus rehellisyys kertoo, ettei minulla ole vain pieniä heikkouksia vaan suuria ja syvään juurtuneita paheita joita vastaan kamppailu vaatii paljon voimia vuosien tai jopa vuosikymmenien ajan. Rehellisyys kertoo, ettei minulla ole järkeviä mielipiteitä vaan ennakkoluuloja, ei tietoa vaan suuria luuloja. Tämän kaiken selville saaminen on tosiaan varsin epämiellyttävää, ja niinpä rehellisyys on ilman muuta niitä hyveitä joiden opettelu tekisi mieli siirtää Hieman Myöhemmäksi. Rehellinen itsereflektio ei ole yhtään mukavaa.

Sepäs vain ei onnistukaan. Ilman rehellistä käsitystä omasta tilanteesta, omista puutteista ja voimavaroista on mahdotonta päästä eteenpäin.On mahdotonta nähdä edistystä ja arvioida, mikä hyvissä yrityksissä menikään pieleen. Rehellisyys ei ehkä ole sen tärkeämpi hyve kuin muutkaan, mutta silti se on ensimmäinen, se mitä täytyy olla pussin pohjalla ennen kuin muiden hyveiden määrätietoisesta tavoittelusta voi tulla mitään. Melkein milloin tahansa muulloin hyveen tavoittelemisessa on hieman valinnanvaraa ja joustoa. Rehellisyydestä itseään kohtaan on kaikkien kuitenkin pakko aloittaa. Se on vaikeaa, niin vaikeaa ettei ole ihme jos moni päättää jättää koko leikin sikseen, ja moni filosofikin on sitä mieltä että hyveteoria on liian vaikea rakennelma että siitä ikinä tulisi hyvää sovellettavaa.

posted under , |

1 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Nyökyttelin koko kirjoituksen läpi. Sinä sanoit sen niin miten en olisi osannut - mutta en olekaan filosofi! ;)

Rehellisyydestä tuli mieleen yksi hyvin käytännönläheinen aspekti: miten erottaa toisistaan rehellisyys ja törppö suorapuheisuus?

Esim. - tämä on hyvin vähämerkityksinen esimerkki, jotta asiaan olisi helpompi suhtautua neutraalisti - jos joku on ostanut uuden paidan ja kysyy minulta onko se kivannäköinen.

Mitä jos paita ei minusta näytä kivalta tai ainakaan hänen päällään?

Onkohan parempi vääntää suupielestään valheellinen "on se ihan kiva" vai rehellinen "no ei se mun mielestä oikein sovi sulle"?

Hmmmmm...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments