Joskus sitkeä pahekin voi olla hyvän toteutumisen väline


Tapasin taas pitkästä aikaa Ofelian livenä. Käymistämme keskusteluista jäi päällimmäisenä mieleen ajatus, että vaikka pyhimykset ovat täydellisiä ja siihen on hyvä pyrkiä, voi hyvälle ihmiselle käytännössä olla hyötyä tietää ettei hän ole läpeensä hieno ihminen vaan että hän on havainnut itsessään joitakin sitkeitä paheita, heikkouksia, hävettäviä salaisuuksia, natisevaa mielenterveyttä tai muuta vastaavaa hankaluutta.

Muistin, että paheideni luokituksessa omahyväisyys sijaitsee korkealla. Usko siihen että on moraalisesti esimerkillinen ihminen, on todella kammottavan luokan pahe, sellainen joka oikeastaan pitäisi kriminalisoida jos näyttökysymykset saataisiin jotenkin sumplittua. Moraalisesti esimerkillisinä itseään pitävät ihmiset ovat tietysti rasittavia, mutta se on sittenkin heidän pienin ongelmansa. Se suuri ongelma on, että he vieroittavat muita hyveen tavoittelemisesta siinäkin onnellisessa tapauksessa että todella onnistuvat inspiroimaan muutamia. Jotkut tulevat heille kateellisiksi, toiset toteavat ettei heillä riitä rahkeita omahyväisen ihmisen edustaman erinomaisuuden tavoitteluun ja luopuvat edes yrittämästä, kolmansien mielestä omahyväisyys on vain niin ärsyttävää että he karttavat huolella hyvänkin tekemistä jos se näyttää altistavan omahyväisyyden kehittymiselle. Omaa eettisyyttään ihaileva ihminen saa hyveen näyttämään toivottomalta, kaukaiselta ja liian suuria uhrauksia vaativalta, mikä ei ole ainoastaan epätotta vaan myös masentavaa.Tämän lisäksi ihmiset jotka ovat mielestään kunnollisuuden ja moraalisen kiitettävyyden perikuvia, kärsivät tavallisesti huonosta arvostelukyvystä (käytän sanaa ”kärsivät” tarkoituksella: pahe ei ole ominaisuus vaan ongelma josta paheellinen ihminen kärsii). Heillä on taipumus saada alhaista nautintoa moralisoimisesta ja toisten vikojen kaivelusta, he ovat helposti mustavalkoisia, jyrkkiä ja armottomia. Auktoriteettiasemassa he voivat saada aikaan paljon pahaa. Ylhäältä päin voi vaatia ja lukea lakia, mutta jo Sokrates oivalsi että inhimillistä, kestävää etiikkaa opetetaan parhaiten kun näytetään ystävällisiltä ja elämää ymmärtäviltä. Kun keskustellaan enemmän ja koulutetaan siinä sivussa, ei niinkään monologeja pitämällä.

Etiikka, etenkin sen soveltaminen arkeen, ei ole vain lain tai eettisten ohjeiden lukemista eikä ihanteiden miettimistä. Elävässä elämässä ihanteista on tingittävä, hyveitä punnittava, ja usein lopputulokseen vaikuttaa moni muukin asia kuin ihanteiden tavoittelu, esimerkiksi senhetkiset Realiteetit. Käytännöllisen esimerkin ottaakseni, vaikka kausiruokailu on mielestäni loistava idea jota toteutan parhaani mukaan, notkahtanut terveyteni (yhdistettynä resursseihini) on johtanut siihen että tänä talvena ostoskärryistäni on löytynyt tavallistakin enemmän "kesäisiä" kasviksia. Meille kaikille on toki selvää, että kunnon askeetti olisi fennovegaani joka riskeeraa terveytensäkin jos uskoo hyveen niin vaativan. Mutta myös kohtuullisuus on hyve, ja toisaalta normaalit inhimilliset tarpeet kuten lajityypillinen, terveellinen ja jopa hiukan hyvää mieltä tuottava ravitsemus on tarpeena pohjimmiltaan kohtuullinen. Tästä opimme kaksikin asiaa: ensinnäkin, ankaruus ja askeesi eivät ole mitenkään itsestäänselvästi hyveellisyyden huippuja. Inhimillisessä, kestävässä etiikassa on aina tilaa inhimilllisyydelle. Sellainen etiikka ei kuulu vain harvoille hyvien ihmisten kerhon jäsenille vaan toivottaa kaikki tervetulleiksi pyrkimään hyvään lahjakkuuden ja luonteenlujuuden määrään katsomatta. Toiseksi esimerkistä voi oppia, että suuria ihanteitakin tavoitellaan aina omien voimavarojen mukaan, soveltaen abstrakteja ideoita arkiseen elämänmenoon. Eikä soveltaminen ole aina synonyymi runnomiselle jossa eletään abstraktin ihanteen mukaan tai itketään ja eletään sen mukaan, vaan kysymys on tasapainon etsimisestä ihanteen, käytännön, omien voimavarojen ja tulevaisuuden tavoitteiden välillä.

Kun etiikkaa lähdetään soveltamaan oman elämän ulkopuolelle, esimerkiksi yritetään vaikuttaa muiden toimintaan, tarvitaan terävän pään lisäksi inhimillisyyttä ymmärtävää sydäntä. Tässä Jeesuskin epäonnistui: raamattu kertoo että hän joutui kiusaukseen vaan ei syntiä tehnyt. Synnittömän on kuitenkin mahdotonta aidosti ymmärtää tavallisen ihmisen todellisuutta johon kuuluvat olennaisena osana mitenkuten ratkotut moraaliset dilemmat, epäonnistumiset, järjen köyhyys ja takapakit kamppailussa omia heikkouksia ja paheita vastaan. Hyvä soveltava eetikko kuitenkin ymmärtää tätäkin todellisuutta. Hyvään tulee pyrkiä kaikin voimin, mutta viisasta on olla rakastumatta liikaa omiin onnistumisiin. Historia pitää kyllä huolen mittauspuolesta. Sitä paitsi vaikka sitkeää pahetta ei onnistuisikaan voittamaan (niin nopeasti kuin toivoisi), sen kanssa kamppailemisesta voi oppia paljon muuta hyödyllistä. Edellä mainitsemani inhimillisyyden ja humaaniuden lisäksi elämän haasteet, epäonnistumiset ja hankaluudet voivat opettaa kärsivällisyyttä, sitkeyttä, itsehillintää ja kykyä olla suhtautumatta elämän epäonnistumisiin ja nöyryytyksiin liian vakavasti. Niillä joille eettisyys on vain tekoja ja moraalin suorittamista, hyvänä ihmisenä olemista eikä hyvään pyrkimistä, on usein luvassa todellisia vaikeuksia siinä vaiheessa kun elämä heittäytyy monimutkaiseksi. Moraalin havaitut puutteet ja haasteet ovat etiikan kestodilemma: toisaalta paheet, heikkoudet ja muut haasteet tulee ottaa vakavasti ja niitä tulee vastustaa, toisaalta siinä tapauksessa että ne osoittautuvat sitkeiksi kiusankappaleiksi, itse kamppailu voi tuottaa suurempaa hyötyä ja hyvyyttä kuin mitä ihmisen olisi ollut mahdollista saavuttaa jos mitään haasteita ei koskaan olisi ollutkaan. Tärkeää ei aina ole se onko paheita vai ei, vaan se miten niihin yritämme suhtautua ja mitä niille yritämme tehdä.


posted under , |

2 kommenttia:

aikatherine kirjoitti...

Sattuipas olemaan aihe jota olen pyöritellyt mielessäni.. Älykkyys ja Viisaus.. Jos nämä kaksi ovat yhdessä ihmisen teoissa ja valinnoissa, hän olisi täydellinen.
Miten nämä kaksi voimavaraa voisi parhaiten toimia ihmisten ja tämän maailman hyväksi? Varsinkin vallan huipulla, kaipaisin enemmän näitä arvoja. Toisaalta en tunne henkilökohtaisesti kansanedustajia, presidenttiä en suuria johtajia, eivät sellaiset kuulu duunarin elämään, tunnen median välittämän kuvan, ja se ei ole kovinkaan mukava. Suututtaa ja itkettää monet jutut.. mutta annoit lisää mietittävää Kiitos ja hyvää viikon loppua

Saara kirjoitti...

Kiva kuulla että sait mietittävää! Virkistävää viikonloppua sinnekin!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments