Eläköön kansalaistiede


Suojeluasiantuntija Tero Toivanen kertoo uusimmassa Tiira-lehdessä seuraavaa:

Joukkovoiman tuloksena kertyy tietomäärä, joka muutoin olisi niin BirdLifen, luonnonsuojeluviranomaisten kuin tiedeyhteisönkin saavuttamattomissa. Tiedolle on myös käyttöä: monen yleisen lajin huolestuttava väheneminen tai uhanalaisen lajin elpyminen on paljastunut kansalaistieteen ansiosta, käytännön luonnonsuojelutoimia on voitu suunnata tulosten perusteella, ja ovatpa aineistot löytäneet tiensä myös tieteellisiin julkaisuihin.
Bird Life Suomen järjestämä Pihabongaus on suomalaisessa linnustonseurannassa merkittävä askel laajamittaisen kansalaistieteen suuntaan. Tapahtuman tavoitteena on paitsi saada positiivista julkisuutta lintuharrastukselle ja innostaa ihmisiä tarkkailemaan lintuja, ennen kaikkea kerätä tietoa suojelun tueksi. Kun havaintoja kertyy yli 10 000 pihalta sadoista tuhansista lintuyksilöistä, on Suomen talvilinnustosta merkittävä osa tullut yhdellä kertaa havaituksi. Pihabongauksen havainnot vuodesta 2006 alkaen osoittavat jo mm. viherpeipon vähenemisen, pikkuvarpusen jatkuvan runsastumisen ja puukiipijän hiipumisen pakkastalvien myötä.”

Pihabongauksen tuloksista voi lukea lisää täältä. Tämän postauksen omistan kuitenkin uudelle suosikkisanalleni, kansalaistiede. Tiedeyhteisön voimavarat ovat rajalliset, ja ammattimaisia perustutkimusta tekeviä tutkijoita on lopulta varsin vähän verrattuna tutkimisen arvoisten asioiden runsauteen. On helppo ymmärtää, miten mahdotonta paremmin resurssoidussakin maailmassa olisi kerätä vaikkapa Pihabongauksen tulosten laajuinen aineisto ammattilaisvoimin. Kansalaistiede ei tietenkään rajoitu lintuharrastukseen. Kotitietokoneiden joutokapasiteettia hyödyntävät laskentaprojektit, Ursan kaikille avoin Taivaanvahti-havaintojenkeruupalvelu ja tässäkin blogissa esitelty perhostutkimus ovat hyviä esimerkkejä siitä miten tavallinen kansalainen voi tuottaa tiedettä. Siinä missä 1900-luku näki tieteen professionaalistumista ja etääntymistä arjesta, voisi 2000-luku palata taas lähemmäksi aikaa jolloin tiede oli ennen kaikkea asenne ja prosessi. Pois mentaliteetti jossa kilpailulla puristetaan esiin harvoja huippuja, laaja apurahapätkillä sinnittelevä tiedepaarialuokka ja tieteestä vieraantunut rahvas, tervetuloa uusi aika jossa tieteen parista löytyy puuhaa ja toimintamahdollisuuksia kaikille kiinnostuneille. Niin tiede palaa taas ihmiskunnan yhteiseksi yritykseksi ymmärtää maailmaa.

Kuka tahansa voi koska tahansa havaita jotakin tieteellisesti kiinnostavaa. Esimerkiksi Taivaanvahtiin kirjatut tulipallohavainnot voivat auttaa asiantuntijoita laskemaan tulipallon etenemisreitin ja mahdollisen putoamispaikan, vaikka havaitsijat olisivatkin enimmäkseen satunnaisia kulkijoita. Tietysti tietotaidon kasvaessa myös harrastajan mahdollisuudet lisääntyvät. Tiede on kyllä osannut jo pitkään hyödyntää puoliammattilaisten asianharrastajien panosta monilla aloilla, mutta kansalaistiede tuo tieteen tekemisen myös aidosti tavallisten, vailla kummempia erikoistaitoja olevien ihmisten ulottuville. Ympäristöeetikon sydäntäni lämmittää tietysti kovasti se että kansalaistieteelliseen tutkimukseen soveltuvat hyvin monet sellaiset alat joiden tuloksista on hyötyä ympäristönsuojelun, ja sitä kautta myös kansalaisten oman hyvinvoinnin kannalta. Hyödyllisiä eivät ole ainoastaan kansalaisvoimin kerätyistä aineistoista saatavat tieteen tuotteet, vaan ennen kaikkea se että kansalaistieteeseen osallistuminen nostaa tavallisten ihmisten tietoisuutta ympäristönsä tapahtumista ja auttaa hahmottamaan arkisten pikku havaintojen suhdetta suureen kuvaan ja ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Kumpikohan onkaan parempi tapa avata esimerkiksi ilmastonmuutoksen kaltaista monitahoista ilmiötä, luennoiminen vai kansalaisten opastaminen itse tarkkailemaan muutoksia lähiympäristön lajistossa? Samalla tutkijat saavat käsiinsä aineistoja joiden kerääminen ei muuten olisi mitenkään mahdollista. Kansalaistiede onkin siitä hauska tieteen laji, että siinä kaikki voittavat.

posted under , , |

2 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä siitä, että kyseessä näyttää olevan kokonainen kulttuurin muutos - kerrankin parempaan suuntaan. Uskon, että jokainen ihminen haluaa myös tutkia kunhan saa siihen sopivan mahdollisuuden. Tutkimisen into lienee kirjattu geeneihimme, sillä ilman sitä tuskin olisimme edes jääneet tänne taivaan tulipalloja tiirailemaan. Toinen laaja alue on myös sukututkimus, joka itselleni on tullut yhä tärkeämmäksi. Se antaa merkityksellistä tietoa omista juurista ja ihmiset ovat valmiita antamaan suuriakin panoksia sille ajastaan ja varoistaan voidakseen edetä tietojen keruussa ja niiden yhdistelemisessä.

Niin, ja onnea vielä käräjäoikeuden lautamiehelle!

Saara kirjoitti...

Toivon kovasti, että kansalaistiede on tullut jäädäkseen. Tiede on loistava tapa kanavoida ihmisen luontaista uteliaisuutta rakentavalla ja yhteistä hyvää kartuttavalla tavalla.

Sukututkimusta on tehty omassakin suvussani, ja olen siitä iloinen. Juurekkuus on vanha suomalainen hyve, ja sukututkimuksessa se saa uutta nostetta.

Kiitokset onnitteluista :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments