Mysteeri vailla mystiikkaa


Luinpa vielä oikein ajan kanssa myös Hesarin jutun rohkeasta Petristä joka uskaltautui julkisuuteen kertomaan, miten kerran yritti murhata vaimonsa. 
Jutussa tosin puhutaan tappamisesta, mutta minun käsittääkseni jutussa kuvattu teko täyttää heittämällä murhayrityksen tunnusmerkistön.
Murhahan on siis harkittu ja tahallinen ihmisen tappaminen tai kuoleman aiheuttaminen, joka toteutetaan paheksuttavin keinoin, ilman provokaatiota tai osoittaen rikollista mielenlaatua. Teko jota tekijä ei selvästi ole tehnyt pikaistuksissaan, jonka uhri on ollut nukkumassa, jossa on käytetty montaa tekotapaa (päähän "kumauttaminen" esineellä ja sen jälkeen hengityksen tukahduttaminen) ja jonka tekijä on keskeyttänyt mutta palannut sitten viimeistelemään, ja joka on kestänyt kokonaisuudessaan yli puoli tuntia, ei ainakaan minun tuntemani oikeuskäytännön valossa ole tapon vaan murhan yritys. Petri katuu tekoaan (eli "tilannetta") kovasti ja on hakeutunut terapiaankin. Hän myös syö sertraliinia, ei siksi että kokisi siitä olevan hyötyä vaan jotta vaimo näkisi hänen yrittävän tosissaan. Vaikka terapia on ollut kovin antoisaa, Petri ei edelleenkään ole ilmoittautunut poliisille eikä hän ole tehnyt itsestään lastensuojeluilmoitusta. Sallikaa minun siis epäillä hänen katumuksensa syvyyttä ja vilpittömyyttä vielä yhden blogikirjoituksen ajan.

Rikoslain mukaan murhan yritys on vakava rikos. Vuonna 2002 murhan yritys toi keskimäärin 8 vuoden vankeustuomion. Se siis arvostellaan huomattavasti vakavammaksi kuin tappo. Murhan yritys on myös yleisen syytteen alainen rikos- se että uhri uskoo kysymyksessä olleen yksittäisen hairahduksen ja näyttää antaneen kaiken anteeksi, ei vaikuta asiaan mitenkään. Jos Petri todella ymmärtäisi, mitä on tullut tehneeksi, hän juoksisi lähimmälle poliisilaitokselle täyttä vauhtia. Mutta eihän Petrin nyt sellaista tarvitse tehdä. Hänhän näyttää niin surulliseltakin. Ja katuvalta. Ja kesti sitkeästi monta kuukautta ulkoruokinnassa. Ja nyt hän  on uskaltanut nimimerkin takaa julkisuudessa kertoa isosta mokastaan. Eikö siinä ole rangaistusta kylliksi? No, Suomen lain mukaan ei ole, vaan murhan yritys on niitä tekoja joihin syyllistynyt kuuluu pitkäksi aikaa telkien taakse. Ehkä lainsäätäjämme yrittää sanoa, että ihmiset jotka ovat kykeneviä yrittämään murhaa, ovat vaarallisia, mahdollisesti muillekin kuin uhrilleen? Ehkä laki yrittää viestittää, että murhan yritys on niin vakava rikos että vankeusrangaistuksen sekä yleis- että erityisestäville vaikutuksille on totista käyttöä? Ehkä laki yrittää, mutta kuunteleeko kansa?

Rikoslaki tuntee vain harvoja rikoksia joista voidaan tuomita elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Nämä ovat joukkotuhonta, rikos ihmisyyttä vastaan, sotarikos, törkeä maanpetos, törkeä vakoilu, törkeä valtiopetos, murha sekä terroristisessa tarkoituksessa tehty tappo tai murha. Tavallisilla ihmisillä on rauhan aikana mahdollisuuksia syyllistyä näistä lähinnä murhaan. Petrin haastattelua lukiessa mieleeni kuitenkin tuli, että maassamme saattaa olla olemassa muutamia vieläkin vakavampia rikoksia. Niiden rankaisemisesta ei säädetä laissa eikä niihin syyllistyneitä tuomita oikeudessa, mutta jos joku niihin vedoten tappaa tai murhaa, ymmärtäjistä ei ole pulaa. Toisaalta, jos joku murhaa puolisonsa, ei mene aikaakaan kun lehtien keskustelupalstalle ilmestyy niitä jotka ryhtyvät reippaasti syyllistämään uhria esittämällä epäilyksiä siitä että uhri oli saattanut syyllistyä näihin rikoksiin ja on siten jotenkin osasyyllinen kohtaloonsa.

Nämä rikokset ovat nalkuttaminen ja huoruus (huoruus on laaja käsite jonka piiriin voidaan laskea monenlaista toimintaa sivusuhteiden harrastamisesta ohikulkijaan katsomiseen väärällä tavalla ja liian hitaasti puhelimeen vastaamiseen), sekä yleisluontoisempi ärsyttäminen, joksi luetaan kaikki provosointi jota nalkuttaminen ja huoruus eivät suoranaisesti kata. Siinä missä tyypillinen väkivaltarikollinen on mies, enemmistö nalkuttajista, huorista ja ärsyttävistä kumppaneista on naisia. Tällä ei ole mitään tekemistä sen tyyppisten tosiasioiden kanssa kuin että parisuhteessa järjestelmällistä henkistä väkivaltaa harjoittaa yleisemmin mies, eikä myöskään sen kanssa että naiset ja miehet ovat seksuaalisesti keskimäärin yhtä uskollisia (eli eivät erityisen). Niihin rikoksiin joista kuolema on ymmärrettävä, vaikkei nyt ehkä ihan suoranaisen hyväksyttävä, rangaistus, syyllistyvät turhista faktoista huolimatta lähinnä naiset. Jos mies käy vieraissa, hän vain seuraa viettejään (tai vaimo pihtaa jolloin koko soppa on selvästi naisen syy). Eikä miehen vieraissa käynti sitä paitsi merkitse mitään erityisempää, kun taas naisen uskottomuus vertautuu lähinnä maanpetokseen. Mies ei myöskään voi oikeastaan nalkuttaa, vaan hän vain ilmaisee jämäkästi, miten hommien tulee perheessä hoitua. Rikostilastot eivät tunne omana tyyppinään naisia jotka olisivat tappaneet miehensä koska tämä oli niin rasittava, kontrolloiva, kova säksättämään tai käymään vieraissa. Niissä harvinaisissa tapauksissa joissa nainen surmaa miehen, taustalta on usein löytynyt pitkä historia miehen pahoinpideltävänä. Kun nainen saa miehestä totaalisen tarpeekseen, hän yleensä pakkaa kamansa.  Suosittu vaihtoehto on jatkaa samassa taloudessa asumista ns. kämppispohjalta.  Tätä ilmiötä ei selitä ainoastaan naisten miehiä keskimäärin pienempi koko, onhan nainenkin vaarallinen käydessään uhkaamaan keittiöveitsellä tai astalolla. Petrin vaimo, Liisa, syyllistyi jutun mukaan monenlaiseen huonoon käytökseen. Ja niin Petri-rukka vain ajautui yrittämään murhaa. Vai ajautuiko sittenkään? Entä, jos tässä kirjoituksessa maalailemani argumentti siitä ettei Petrin tapauksessa ole mitään mystistä tragediaa, osuu oikeaan? Silloin yhteiskunnassamme pitäisi painavasti kysyä, miksi myytti mysteeristä ja tragediasta elää niin sitkeässä? Ei kai se vain elä siksi ettemme halua puuttua väkivaltaan vaan etäännyttää sen mahdollisimman kauas kauniista pikku maailmastamme?

Mutta onneksi apua on haettu. Onneksi Petri ei ole sellainen mies joka ei hakisi apua ongelmiinsa. Kuten siihen että on tullut yrittäneeksi murhaa. Tavalliseen tapaan Petrinkin napsahdus oli sellainen vintin totaalinen pimeneminen jossa mies ei voinut itselleen mitään. Nainen ajoi miesparan käytöksellään hulluksi. Olkoonkin, että kun Petri ryhtyi murhapuuhiin, nainen oli nukkumassa. Olkoonkin, että hän ensin löi vaimoaan, mutta lopetti ja poistui paikalta, ja palasi myöhemmin uudestaan murha mielessään. Olkoonkin, että Petrin viimeinen hyökkäys kesti puoli tuntia. Olkoonkin, että yritys ei onnistunut koska vaimo pani vastaan niin kovasti- eli Petrille ei mitenkään voinut olla epäselvää, että rouva on hengenhädässä eikä tahdo kuolla. Petri ei näe teossaan ”mitään järkeä eikä logiikkaa”. Minä näen, enkä suinkaan ensimmäistä kertaa. Enkä voi olla ajattelematta, että tässä maailmassa on paljon sellaisia mysteereitä jotka pysyvät arvoituksina koska niin asioiden halutaan olevankin.

Nyt Petri on niin surullinen. Ja sitä paitsi hän on hakeutunut terapiaan. Joten poliisi, oikeuslaitos ja sosiaalitoimi, unohtakaa koko juttu. Ei tässä mitään sen kummempaa sattunut. Ei mitään mistä puolisot eivät puhumalla, pikku terapialla ja oikein kovasti yrittämällä selviäisi. Petri on tavallinen perheenisä jolla kerran vain pinna kiristyi niin että jotakin kamalaa melkein tapahtui. Niin voisi käydä melkein kelle vain, jos on oikein huono onni. Se että väkivalta on sukupuolittunutta, se että miesten ja naisten käyttäytymistä selitetään erilaisista normeista käsin, ja se että moni ymmärtää ettei murhaa yrittänyttä ja sitä vilpittömästi katuvaa ihmistä pidä saattaa lailliseen edesvastuuseen tekemisistään, ovat kai jotenkin sivuseikkoja. Tärkeintä ovat tunteet: se että vaimo on anteeksiantava ja armelias, ja se että Petrillä on kuitenkin paha olla.

Vain Suomen rikoslaki ja etiikan alkeisoppikirjat ovat toista mieltä. Sekä toivottavasti ylivoimainen enemmistö tämän blogin kuluttajista.

4 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Itse asiassa "Petriä" haatatellut toimittaja suojelee rikollista, jollei paljasta poliisille äijän nimeä. Ai niin, lähdesuoja. Jep jep.

Saara kirjoitti...

Nii-in, nii-in.
Jokohan pitäisi vain alistua ja mennä hakemaan ne verenpainelääkkeet, vaikkei ikää ole tämän enempää...

WeirdRockStar kirjoitti...

Joo tähän vitutukseen ei kamomillatee auta enää lainkaan.

Saara kirjoitti...

Mä vedän nykyään suuria annoksia Kolaiinia. Se auttaa, toviksi.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments