Melissa Mäntylä, seksipositiivisuus ja feminismi


Minusta alkaa vähitellen tuntua siltä että Hesarin toimitus pitäisi passittaa tasa-arvokursseille. Muistatteko vielä Fatma Nabilin? Hiljattain seurasi tämän blogin kaikkien aikojen suosituin postaus perheväkivallan syistä. Ja nyt, melkein kuin teemaviikon kunniaksi Hesari uutisoi Melissa Mäntylästä joka kehtaa avautua siitä että on seksuaalisesti hyvin aktiivinen nuori nainen joka on myös yleisemmin huolistunut tilastoista jotka osoittavat etteivät tämän päivän nuoret naiset enää nauti seksistä yhtä paljon kuin eilisen nuoret naiset. Yleensähän seksuaalisuuteen liittyviä yhteiskunnallisia ongelmia ja kehitystrendejä saavat pohtia vain hieman varttuneemmat asiantuntijat. Itsensä likoon pistävä nuori nainen on jotakin muuta. Siis lytätkäämme häntä, sillai sivistyneesti. Sillä nuori nainen on parhaimmillaan kun hän ei pahemmin kokeile eikä etsi seksuaalisuutensa rajoja vaan piirtelee sydämiä luentovihkon reunaan unelmoidessaan vakipoikaystävästä ja prinsessahäistä.

Feminismi on mullistanut yhteiskuntaa paljon, mutta sen suhde naisen seksuaalisuuteen on ollut ainakin näin vähän kauempaa katsottun jotenkin monimutkainen. Minun korvissani on kuulostanut jotenkin siltä että patriarkaatin ikeestä vapautuminen merkitsee vapautumista tylsän perusseksin harvatahtiseen harrastamiseen parhaaseen 50-luvun tyyliin. Porno ja monet seksin muodot ovat aina ja lähtökohtaisesti naista nöyryyttäviä, viis siitä vaikka nainen miten saisi niistä mielihyvää. Polyamoria on ilmiselvä pervojen miesten juoni. Ja niin edelleen. Toisaalta tarkemmin ajatellen myös tavallinen parisuhde on kaipuuta patriarkaattiin ja vaniljaisuudessaan liian sovinnaista tajunnanräjäyttävän emansipaation etsijälle. Kärjistän, mutta kuinka paljon? Koska feminismin lisäksi naisiin vaikuttavat monet muutkin kulttuuriset paineet, minua ihmetyttää välillä ihan tosissaan, millaiset seksuaaliset mieltymykset naisella oikein tulisi olla niin ettei kenelläkään olisi siitä jotakin akateemisnegatiivista jurnutettavaa. En ole vielä keksinyt.

”Ohhoh,” oli ensimmäinen ajatukseni kun luin silmät pyöreänä Melissan elämästä.”On siinä neidillä vipinää ja sutinaa.” Seuraava ajatus oli: ”Mutta minullapas on sentään rauhallinen avioliittoni maalla! Keski-ikäistyminen Puolison kanssa lintuja bongaillen on sittenkin paljon enemmän minun juttuni kuin villi seikkaileminen.” Unelmakumppanini on tietyllä tavalla vakavamielinen ja sovinnainenkin. Toisin sanoen, huolimatta siitä että bloggailen välillä myös mietteitäni seksuaalisuudesta, olen ihmisenä aivan erilainen kuin Melissa. Ja niinpä Melissa ei kauhistuta minua yhtään eikä hänen elämäntapansa edusta minusta minkäänlaista uhkaa avioliitolle (kyllä se eropaperien täyttäminen on edelleen vältettävien tekojen kärkipäässä, jos haluaa naimisissa pysyä). Niin, me naiset todella voimme olla seksuaalisesti erilaisia, emme vain naisia jotka elävät kurissa tai naisia jotka elävät hillittömästi. Meillä voi olla erilaiset toiveet ja halut. Monet meistä viihtyvät avioliitossa, toisille kuten Melissalle onni voi löytyä aivan toisenlaisesta elämästä. Eikä tämän toteamisessa tarvita mitään moralisointia, arvottamista tai slut shamingia. Erilaisuus ei tässäkään asiassa merkitse väistämättä eriarvoisuutta. Monikin jutun kommentaattori tiesi tarkalleen, millainen Melissan moraali on. Minä en tiedä, muuta kuin sen että Melissa on rohkea eikä ole alistunut maassamme niin kovin yleiselle mustasukkaisuuden paheelle. Nämä ovat myönteisiä asioita. Kyllä Suomeen mahtuu mainiosti yksi Melissa ihan vain vastapainona uuskonservativismin löytäneille äityleille, seksuaalisesti aktiivisten naisten huorittelijoille, kaikille häpeäkulttuurin uusintajille.  Ja vaikka Melissan elämä kuulostaa kovin eksoottiselta keski-ikäistyvän virkkalalaisrouvan arjesta käsin katsottuna, hänessä ei ole ”paljon pureksittavaa.” Hän on ihminen, yksilö, hän yrittää omalla tavallaan problematisoida yksityisen ja poliittisen rajamailla olevaa monimutkaista ilmiötä ja sen pituinen se. Jos sen pitemmälle tarvitsee pureksia, vika voi olla myös oman purukaluston kunnossa.

Jutussa toimittaja tahtoo tietää lisää Melissan lapsuudesta. Että löytyykö sieltä traumoja jotka selittäisivät sen että nuorella naisella hormonit hyrräävät ja flaksikin käy. Sillä se mitä Melissan kaltaiset nuoret naiset eniten kaipaavat on julkinen diagnosointi ja havaitun normeista poikkeavan käyttäytymisen selittäminen traumaksi jonka uhri tyttöparka on. Seksuaalinen aktiivisuus on naisella sekä sairasta että moraalitonta (muistakaa, rakkaat ystävät, että silloin kun jonkin vihjataan olevan sairasta JA moraalitonta, se luultavasti ei ole kumpaakaan. Psyykkisesti sairaat eivät ole moraalisesti vastuullisia kuten terveet, ja toisaalta moraalittomuus ei ole sairaus). Jos joku on traumatisoitunut, hänen mielipiteitään ei tarvitse ottaa vakavasti, ja hänen siteeraamansa faktat –kuten ne tilastot- voi vaieta kuoliaaksi. Sen sijaan hänen persoonaansa sopii ällistellä suu auki. Sitten voi vähän sääliä, että jos tuolla tytöllä ei olisi noita traumoja, hänkin varmasti älyäisi käyttäytyä kuten minä, liittyä enemmistöön ja unohtaa maailmanparantamisesta meuhkaamisen. Ainakaan hän ei tekisi itsestään tuolla tavalla numeroa, tai laittaisi itseään likoon tärkeänä pitämänsä asian puolesta. Nuoren naisen on parempi oppia hiljaa ja kärsivällisesti odottamaan että Joku Muu tulee ja korjaa maailmassa havaitut epäkohdat. Nuorelle naiselle sopii paremmin huolehtia siitä onko normaali ja mitä pitäisi vielä tehdä että kelpaisi.

Jutusta oli tietysti nostettu esiin raflaavin, eli avoimessa suhteessa eläminen. Minusta avoimet suhteet edustavat suurta moraalista edistystä verrattuna esimerkiksi kansanhuviksi nousseeseen pettämiseen ja sen vastapuoleen, puolison selibaattiin pakottamiseen. Rehellisyys itselleen ja kumppanille, pyrkimys käsitellä mustasukkaisuuden tunteita rakentavasti niille alistumisen sijasta ja selväsanainen neuvottelu suhteen pelisäännöistä ovat välttämättömyys toimivalle polyamorialle, mutta suurta hyötyä näiden ideoiden omaksumisesta olisi myös sovinnaisimmillekin pareille. Verrattuna siihen suohon mihin keskiverto syrjähyppijä itsensä ja perheensä tapaa toimittaa, ero on huikea. Jos jotakin olisi syytä tuomita ja hävetä niin valehtelemista, vapaaehtoisesti annettujen lupausten rikkomista ja toisaalta niiden käyttämistä piiskana jolla rakastettuaan voi lyödä. Mutta ehkä nämä nyt ovat niin yleisiä suhdeongelmia että niiden kauhistelu uutisissa olisi vain väsynyttä. Eivätkä sellaiset asiat ylipäätään voi olla kovin hävettäviä joita enemmistön edustajienkin pitäisi hävetä. Vähemmistöt ja normien kyseenalaistajat ovat sen sijaan lähtökohtaisesti loistavaa materiaalia friikkijournalismille.

Kyllä, minunkin korviini Melissa kuulostaa nuorelta naiselta jonka hormonit hyrräävät hurjasti. Mutta se ei ole vika kellekään, eikä etenkään sellainen vika joka tekisi ihmisen kykenemättömäksi sanomaan mitään järkevää. Avoimuus saattaa säikyttää monta kumppaniehdokasta, mutta toisaalta ne jotka Melissa onnistuu lumoamaan, voinevat luottaa siihen että nyt kaverina on nainen jonka kotona kaapit eivät ala hiljalleen täyttyä luurangoista. Se on paljon ja kaunista sanottu, kuten jokaisen hieman enemmän elämää nähneen ihmisen pitäisi hyvin tietää. 

20 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Itse asiassa olen tässä pohdiskellut ongelmaa nimeltä Hesari. Ehkä tämä todella on NÄIN tapahtumaköyhä maa että juttuja täytyy keksimällä keksiä, vaikka asia itsessään tuskin asiasisällöltään yltäisi tasolle, minkä kys. julkaisu haluaisi itselleen asettaa. Vai onko lopulta ongelma enemmänkin toimituksen ajatustason köyhyydessä? Aiheitahan nyt kuvittelisi löytyvän kaikkialta- niitäkin aiheita jotka todella ovat merkityksellisiä valtakunnallisella tasolla. Mitä väliä sillä on paneeko ihminen nollaa, yhtä tai yhtätoista! Ellei tahallisesti haluta sensatioida sovinistiselta katsantokannalta että joku nuori nainen " kehtaa " vielä myöntää moista. Jösses ändö! Kohtahan joku tulee nurkan takaa ja väittää ettei enää ole pimeä keskiaika. Mutta se olisi varmasti joku ihan kamala huora ( ja jos se ei sitä itse tajua, kerrotaan se sille hullulle ihan mielellään valtakunnallisella tasolla! Oppiipahan olemaan. ) joka sellaista väittää.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Konservatiivisimistakin kolme avioliittoa voi olla "in realm of reasonable". Sarja-avioitumista ei pidetä niin pahana. Monesti tuntuukin että kohinaa saadaan saman toiminnan määrittelyn kautta.

Avoliittosarja jossa on saman naisen kanssa 13 vuotta ja vaihtaa toiseen on häntäheikkiyttä/lutkautta, koska se ei ole avioliitto.

Byrokratiaa tämä kauhistelussa aika usein on takana. Seksuaalisen aktiivisuuden kanssa sillä on aika vähän tekemistä.

Ofelia kirjoitti...

Hip hei! Olen niin samaa mieltä kanssasi! Ja samaa mieltä Melissan kanssa. Mielelläni eläisin vähän kuin Melissa mutta ei käy flaksi. :D

Huvittavaa oli se (monen mielestä siistiä), kun Hamlet osallistui pohdintaan, miksi en saa Pakkomiellettä ja miksi hän ei tee mitään. xD Polyamoriaa vai mitä?!

Saara kirjoitti...

Weirdis: Kyllä tähän selvästi jonkin sortin köyhyys liittyy...keskiaikapäivien päättymistä olen odotellut jo monta vuotta, mutta näemmä saa odotella edelleen.

Tuomo: Avioliitolla on kyllä paljon turhaa painolastia, ja toisaalta myös glooriaa. Olen kirjoittanutkin täällä aika hiljattain siitä miten seksuaalinen vastuuttomuus voi hyvin kukoistaa avioliittoninstituution
suojissa ilman että ketään kiinnostaa.

Ofelia: Hihih! Melissalla on ainakin vanhainkodissa muutakin muisteltavaa kuin että jottahan tuli painettua pitkää päivää. X)

Kyllä omituiset perheneuvottelut ovat paljon, paljon parempi vaihtoehto kuin se että ollaan hiljaa koska ajatellaan avoimuuden olevan omituista ja hävettävää.

Ofelia kirjoitti...

Pyrin kyllä vähän samaan, ettei vanhainkodissa ainakaan kaduttaisi elämätön elämä! Etteu harmittaisi mitä kaikkea jätti tekemättä kun oli tilaisuus. ;D

Ja Hamletin kanssa keskustellessa en niinkään ajatellut outoutta tai hävettävyyttä vaan sitä, kuinkahan sitä mahtaa ahdistaa avautumiseni. Mutta koska ei nyt oikeastaan enää olla yhdessä, niin ajattelin että ystävätasolla voi puhua mistä vaan...

Elegia kirjoitti...

Minusta Melissa ei kuulosta mitenkään poikkeavalta ajatuksineen. Kyllä sitä itsekin parikymppisenä (ja nuorempana) tuli hurjasteltua melko lailla. Niistä ei vain päässyt nettiin kirjoittelemaan eikä oikein muutenkaan kehdannut kuin hyville ystäville puhua. Ettei luulla lutkaksi.

Melissa blogeineen kuulostaakin minun korvaani enemmänkin "nykyajan" trendiltä eli kaiken voi läväyttää nettiin.

Saara kirjoitti...

Ofelia: Ystävätasossa on paljon hyviä puolia... :)

Elegia: Totta, nettikulttuuri vaikuttaa varmasti paljon. Jonkinlaista kaksinaismoralismiakin on ehkä havaittavissa. Ainahan nuoret ovat hurjastelleet, mutta se on ollut vähän sellainen tabuaihe. Ehkäpä tabun murtuminen ja uudenlainen avoimuus on se mikä nyt järkyttää? Joka tapauksessa on hölmöä pitää lutkana ihmistä siksi että hän puhuu hurjasteluistaan, kun moni tavallinen tyttö on yhtä villi mutta ei vain bloggaa asiasta... "puhe tekee lutkan?" ööh?

WeirdRockStar kirjoitti...

Murustelin tätä yön yli- entäs jos Melissa olisi ollut Mauno? Olisiko koko juttua silloin edes tehty? Surullista on että varmasti jokainen täysi- ikäinen tietää vastauksen tähän kysymykseen.

Saara kirjoitti...

Niinpä. Jos Melissa olisi ollut Mauno, toimittaja tuskin olisi miettinyt onko hänellä traumoja tai onko hän muuten vain tasapainoton.

313Mickey kirjoitti...

Enpä kyllä huomannut hesarin artikkelissa moitittavaa. Sinänsä oma pohdiskelusi asiassa on ihan järkeenkäyvää, mutta hesarihan vain uutisoi lähinnä sen asian, mikä näyttäytyy minusta Melissankin mielestä hänen elämänsä keskiössä, vaikkei olekaan koko elämä. Voikin kysyä: "Miten olisit itse kirjoittanut artikkelin huomioiden annetun palstatilan siten, että lukijalle välittyy edes vähäinen kahva itse hakea taustaa ja muodostaa oma mielipiteensä?" Ts. eikö esim. murhasta saa kirjoittaa murhana, vaan tulisi aina kirjoittaa kattava yhteiskunta-analyysi (tai alkoholipoliittinen analyysi), mihin murha linkitetään? Olen siis sitä mieltä, että asia ansaitsee pohdintaa ja huomiota, mutta hesarin tai hesarin toimittajan lyttääminen sen varjolla on tarpeetonta - jopa asiatonta.

Saara kirjoitti...

Hyvä että kysyit!

Jos artikkeli olisi annettu minun kirjoitettavakseni, olisin kirjoittanut juuri noista postauksessa mainitsemistani kohdista toisin. En olisi ottanut lähtökohdaksi sitä että "Melissassa on paljon pureksittavaa". En olisi alkanut kysellä hänen lapsuudentraumoistaan ja yrittänyt esittää hänen taustaansa jotenkin epänormaalina. Olisin varmaankin nostanut hiukan enemmän esiin Melissan mainitsemia faktoja (ne tilastot) ja hänen mielipiteitään ja ottanut sen tilan henkilön ja persoonan repostelusta.

Olemme samaa mieltä, että uutisoinnin on hyvä antaa lukijalle perusteita ja kiinnekohtia oman mielipiteen muodostamiseen. Siksi Hesarin uutista kritisoinkin: epätasapuolinen uutisointi ei täytä tätä tehtävää vaan johdattelee lukijaa muodostamaan aivan tietyn mielipiteen. Tässä tapauksessa uutinen vihjasi toistuvasti, että Melissa on epänormaali, ehkä jotenkin viallinen yksilö jonka seksielämä on moraalisesti arveluttavaa.

Murhasta saa kirjoittaa murhana, koska silloin puhumme tapahtumasta joka on jotenkin objektiivinen. Melissa taas on ihminen, monimutkainen olento, ja toimittajalla on paljon suurempi vapaus valita miten hänestä kerrotaan.

Tosin, nyt kun asiasta mainitsit, mieleeni muistuu että rikoksistakin uutisoidaan toisinaan varsin värittyneesti ja lukijaa johdattelevasti. Sekään ei ole mielestäni hyväksyttävää (vaikka vahinko on usein pienempi kuin se jos uutisen keskeinen sisältö on kuvaus henkilöstä), ehkäpä kirjoitan joskus aiheesta kun hyvä esimerkki tulee vastaan. :)

Hesarin toimittajia lakkaan lyttäämästä heti kun joku osoittaa minulle, ettei tekstissä ollut Melissaa vähätteleviä, moralisoivia ja keittiödiagnosoivia kohtia.

313Mickey kirjoitti...

Hienoa. Pienen pieni tarkennus omaan kommenttiini vielä. Minusta uutinen oli: "Lastenhoitaja irtisanottiin blogikirjoitusten takia." Muu oli tuolle uutiselle taustaa. Uutisessa haluttiin mielestäni antaa riittävästi pohjaa lukijalle, jotta irtisanomista ja sen oikeutusta voisi miettiä itse. Omasta mielestäni kyseessä oli laiton irtisanominen, ihan tasa-arvolain puitteissa. Irtisanomisen syyhän oli "normista" poikkeava seksuaalisuus. Toisaalta asia on arka, koska meidän on kunnioitettava myös lasten vanhempien moraalikäsityksiä, vaikka ne omasta mielestämme olisivat kuinka vanhakantaisia tai vääristyneitä tahansa. Sinä olisit ilmeisesti kaivannut enemmän sitä pohdintaa. Silti väitän, että uutinen oli hyvä, sillä se herätti ajattelemaan, mikä lie ollut toimittajan tarkoitus. Eikä Melissan avoimuus ole arkista, joten siinäkin suhteessa toimittaja osui oikeaan. Ehkä sinun tuttavapiirisi on avoimempaa kuin minun keski-ikäinen, keskiluokkainen ja heteroseksuaalinen tuttavapiirini ja sinä siksi luet uutista erilaisin lähtöajatuksin. Uutisointi ei koskaan ole täysin objektiivista. Sinunkin kirjoittamanasi uutiseen olisi tullut jokin väri, jota olisi aivan samoin voinut kritisoida (ja jopa yhtä oikeutetusti). Ymmärtänet ajatukseni. Hyvä blogi sinulla. Enkä tunne hesarin toimittajaa, vaikka häntä puolustankin.

Saara kirjoitti...

En nyt aivan ymmärrä kommenttiasi. Oletan, ettei sinusta tarvitsisi kunnioittaa sellaista mielipidettä jonka mukaan varastaminen on oikein eikä varastamiseen saa puuttua jos sellaista havaitsee tapahtuvan. Miksi siis mielestäsi syrjintä ja moralisointi ovat tekoja joita pitää kunnioittaa, vaikka ne vahingoittavat toista ihmistä vielä suoremmin kuin hänen omaisuutensa varastaminen? Mielipidehän on mielipide vain silloin kun sen pitää ajatuksissaan. Kun sen sanoo ääneen, siitä tulee myös teko jolla voidaan vaikuttaa muihin ihmisiin sekä hyvässä että pahassa.

Etiikan asiantuntijana olen sitä mieltä että moraalirelativismi "jokainen on tavallaan oikeassa" ei toimi, sillä tieteellisestä etiikasta etsitään nimenomaan ratkaisuja moraalia koskeviin ristiriitoihin. Moraalia koskevissa mielipiteissä on suuria laatueroja: johdonmukainen, hyvin perusteltu mielipide ansaitseekin kunnioitusta, mututuntuma ei.

Ymmärtääkseni kunnon ihminen on sellainen joka kohtelee muita hyvin, elää vastuullisesti, pyrkii hyvään ja on lainkuuliainen. Siten esimerkiksi lainvastaista syrjintää yrittävät äidit eivät mitenkään voi olla kunnon ihmisiä, vaikka olisivat miten sovinnaisia ja keskiluokkaisia.

On hyvä jos uutinen herätti ajatuksia, mutta vielä parempi uutinen se mielestäni olisi ollut vähemmän johdattelevaan sävyyn kirjoitettuna. Medialla on suuri valta mielipiteiden muokkaajana (ja sen seurauksena myös esimerkiksi siihen miten ihmiset kohtelevat toisiaan). Siksi mediaa saa ja tulee arvostella jos on perusteltua syytä epäillä sitä epäeettisestä toiminnasta. Kritiikki on eri asia kuin haukkuminen. Haukkumisen tarkoitus on vain tuottaa pahaa mieltä, mutta kritiikin tarkoitus on se että kohde osaisi seuraavalla kerralla toimia paremmin tai vaihtoehtoisesti korjata ilmaisuaan niin että kritiikkiin johtanut väärinkäsitys selkenee.

Arvasit oikein, tuttavapiiriini on varsin kirjava. :) Ystävilleni ei ole yhteistä yhteiskunnallinen asema, seksuaalinen suuntautuminen tai uskonto, vaan hyväsydämisyys ja avarakatseinen elämänasenne.

Koska en ole erityisen erehtymätön, toivotan aina asiallisen kritiikin tervetulleeksi, blogissa ja muutenkin. :)

313Mickey kirjoitti...

Pahoittelut, jos olin sekava. Ja itse artikkelista: Kaiken voi aina tehdä paremmin, lopullista pulizer- tasoa ei yleensä saavuteta. Uutiskritiikkikin on lähes aina paikallaan. Mutta pohjimmiltaan on pääasia siinä, että uutisoidaan ja ainakin jalo pyrkimys, sillä objektiivinen uutinen on mahdottomuus.

Sitten taas varastamisen filosofia suhteessa moralismiin. Moralismi on sikäli ongelmallista, että ei ole olemassa sellaista moraalia, mikä on otettavissa absoluuttisena totuutena. Siksipä voimme ainoastaan suvaita ihmisiä, joilla on erilainen moraalikäsitys kuin itsellämme. Heidän syyttämisensä moralisteiksi on moralisointia aivan yhtä syvästi. Ja kahden erilaisen moraalikäsityksen toinen toisensa moralisointi on konflikti. Konflikti tuhoaa keskustelun ja muodostaa rintamalinjan, minkä lopettaa lopulta vain jomman kumman nöyrtyminen. Se siis vastaa löyhästi ajateltuna sotatilaa, eikä sitä siis voi pitää hyvänä.

Saara kirjoitti...

Minusta (ja uskaltaisin väittää että ylipäätään etiikkaa tutkivien filosofien enemmistöstä) moraaliobjektivismi, eli ajatus jonka mukaan on olemassa objektiivinen moraali jonka ankaralla etsimisellä voi löytää, on ainoa kestävä lähtökohta etiikan tutkimukselle. Vaihtoehtona on relativismi, eli "jokainen on tavallaan oikeassa", missä tosiaan on se keskeinen, pilvenpiirtäjän kokoinen ongelma ettei sen avulla voida ratkaista moraalisia konflikteja. Ja juuri ratkaisujen ja hyvän elämän reseptien löytäminen on tieteellisen etiikan perustehtävä.
Tähän mennessä tieteellinen etiikka ei ole löytänyt lopullista totuutta, mutta paljon on kuitenkin saatu aikaiseksi. Esimerkiksi, monia eettisen ajattelun umpikujia on löydetty (alkaen tuosta relativismista), ja parannettu filosofista metodia esimerkiksi argumentaatioteorian muodossa. Osaamme siis jo erottaa hyvin perustellut, pätevään päättelyyn tukeutuvat kannat sellaista jotka vuotavat kuin seula eivätkä kestä analyyttista tarkastelua. Niitä jälkimmäisiä kutsutaan luuloiksi, harhakäsityksiksi tai virheiksi, eikä niitä tule "suvaita" vaan osoittaa niitä omaaville ihmisille miten ja missä kohdassa heidän päättelynsä pettää. Ketään ei tietenkään voi pakottaa olemaan järkevä, mutta järkevyys on niitä hyviä joiden puolesta voi ja pitää puhua.

Minun kielenkäytössäni on suuri ero "moralisoinnilla" eli mututuntumaan perustuvalla toisten lyttäämisellä (suosittu harrastus etenkin ns. hyvien ihmisten parissa) ja analyyttiseen otteeseen perustuvalla argumentaatiolla selkeästi virheellisiä moraalikäsityksiä vastaan. Ainakin yritän itse harrastaa jälkimmäistä, joskin minulle saa sanoa jos näyttää siltä että olen hakoteillä. :)

Väittely on hyvä esimerkki konfliktista joka ei ole sotatila, vaan jossa molempien osapuolten tavoitteena on totuuden löytäminen yhdessä argumentoimisen ja siihen sisältyvien vastakkainasettelujen avulla. Filosofisissa väittelyissä (joina yritän nämä kommenttiboksikeskustelut pitää), kaikki keinot kuten virheargumentointi ja henkilökohtaisuuksiin meneminen, eivät ole sallittuja vaan vain asiat ja näkökulmat kilpailevat.
Vaikka väittelyn tavoitteen saavuttamiseksi on hyvästä että molemmat osapuolet koittavat puolustaa kantaansa parhaansa mukaan, kummankaan tavoitteena ei ole jyrätä toista vaan jaettuna tavoitteena on totuuden, tai ainakin toistaiseksi parhaan mielipiteen löytäminen. Väittelyssä ainoa todellinen "voittaja" on totuus, ja vaikka toisen osapuolen kanta osoittautuisi voitokkaaksi, on hänkin yleensä oppinut vastapuoleltaan kaikenlaista.
Usein yhdessä pähkäily ja näkökantojen vastakkain asettelu väittelyn muodossa ovat paljon hedelmällisempiä kuin asioiden yksin pähkäily.

313Mickey kirjoitti...

Uskotko todella, että on olemassa sellaisia objektiivisia totuuksia joita voi löytää? Minä uskon, että on olemassa objektiivisia totuuksia, mutta niitä kohti voi ainoastaan pyrkiä, matemaatikko sanoisi lähestyä asymptoottisesti. Eli lopullinen saavuttaminen on mahdottomuus. Minusta totuus on absoluuttinen vasta, kun sen todistaa "umpeen", eikä se filosofisissa kysymyksissä ole mahdollista, sillä totuustulkinotihin liittyy aina subjektiivisuus. Tarkoitan sitä, että, kun oletan, että a = b ja todistan sen täysin pätevästi, niin ihmiskunnasta valtaosa on sitä mieltä, että voi se olla b, muttei välttämättä. Moraalin suhteen käy näin. Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja kyvyt arvioida erilaisia todistuksia ja vapaassa yhteiskunnassa yksi keskeisistä teemoista on vapaus olla tyhmä ja pitää oma mielipiteensä, vaikka sen saisi todistetuksi vääräksi. Näinhän politiikassa tehdään päivittäin. Päätöksissä ei näy kylmä laskenta, vaan ihan muut seikat (äänestäjät, oma etu, jatkokausimahdollisuus, puolueen suosio jne). Kun todistat jonkin moraalikäsityksen huonoksi, se ei toisen subjektin kohdalla sellaiseksi muutu. Kuinka siis välttää konflikti ja edetä? Ainoa keino on hyväksyä toinen näkemys subjektin kannalta absoluuttiseksi ja rakentaa keskustelu siltä pohjalta. Minä itse uskon relativismiin sikäli, kun se näyttäytyy minulle olevan fysikaalisen maailman ominaisuus. En usko, että voi esittää kestävää moraalista totuutta. Meillä on kuitenkin erilaisista kasvuympäristöistä lähtien erilainen käsitys perusasioista, kuten vapaus ja tasa-arvo. Kyllä minä edelleen pidän moralisoinnin vastamoralisointia moralisointina ja siis konfliktina. On siis saatava tasa-arvoinen keskustelu ja se hyväksyy toisen moraalitodellisuuden olemassaolon. Keskustelussa voittaa totuus, mutta ei siten, että totuus paljastuu, vaan siten, että sitä päästään lähemmäksi. Taisi tulla vähän sekava kommentti, mutta eiköhän se aukene.

Saara kirjoitti...

Ennen kuin päätät tietäväsi mikä on totuuden määritelmä ja millaisten ehtojen vallitessa tietämisestä voi puhua, suosittelisin tutustumista tietoteoriaan. Totuuden luonne ei siis ole uskon eikä mielipiteen asia, vaan kysymys jota voidaan tutkia tieteellisen filosofian menetelmin. Tietoteoria eli epistemologia on filosofian osa-alue jossa totuuden ja tietämisen problematiikkaa on tutkittu jo parintuhannen vuoden ajan. Myös moraalisten totuuksien luonteesta on olemassa tieteellistä tutkimusta. Blogin kommenttiboksi on huono paikka aloittaa tietoteorian peruskurssi, mutta avoimesta yliopistosta sellainenkin löytyy :)

313Mickey kirjoitti...

Ennen kuin alat kehottaa ihmisiä hakemaan tietoa, tulee sinun olla perillä keskustelukumppanisi lähtökohdista. Nyt et avoimesti yritä ymmärtää, vaan madonn yliopistokoulutkseen nojaten ikäänkuin kohotat itsesi yläpuolelle ja siten "dissaat" kommentin. Emme siis keskustele tasa-arvoisina, mikä tuo lisää sisältöä kommenttiini. En päätä vietäväni mitään. Minä muodostan mielipiteen asioista olemassaolevan tiedon pohjalta. Ymmärtänet eron. Mielipiteen vapaus on pyhä, vaikka mielipide olisikin mielestäsi väärä. Niinhän kirjoitin. Opitussa on aina se vaara, että se kahlitsee vapaata ajattelua. Tietoteorialla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. En todellakaan usko absoluuttisiin totuuksiin.

Saara kirjoitti...

Emme keskustele tasa-arvoisina, mutta blogin kommenttiboksi ei ole sopiva foorumi alkaa selvittelemään korkealentoista filosofian alaa. Kommentistasi saan sen vaikutelman että et ole perehtynyt tietoteoriaan, ja siksi mielekkään, tasa-arvoisen keskustelun jatkaminen on tosiaan vaikeaa.

Käsittelet mielipidekysymyksinä ja uskon asioina asioita joista tieteellä on paljon sanottavaa, joten yritän opastaa sinut soveltuvan tieteenalan pariin. Saat tietysti uskoa mitä tahdot, mutta siinä tapauksessa sinun pitäisi hyväksyä, että "uskosi" perustuu mututuntumaan sellaisessa asiassa josta on olemassa myös tieteellistä tutkimusta. Logiikan opiskelussa on todellakin se "vaara" että se saattaa karsia ajattelusta virhepäätelmiä, hätäisyyttä ja muita vastaavia kömmähdyksiä ja rajoittaa siten ajatuksen vapaata haahuilua... X)

Mielipiteen vapaus on hieno asia, mutta syrjintä on ei ole "mielipide" vaan teko joka vahingoittaa toisia ihmisiä. Minusta on absurdia väittää että toisten ihmisten vahingoittaminen olisi teko joka tulisi hiljaa hyväksyä.

313Mickey kirjoitti...

En minä syrji. Itse hyväksyn Neiti Mäntylän 100 %:sti. Sen sijaan kieltäydyn moralisoimasta jopa moralisteja. Kannattaako sinun ehkä pohtia tasa-arvoa yli mukavuusrajan. Sinulla on olettamus minusta ja ymmärrykseni tasosta. Tasa-arvosta pitäisi messuta vain jos itse ymmärtää siitä. Se peruskysymys: Tiedätkö, vai luuletko tietäväsi. Se hämärtyy yliopistoputkessa. Paljon on filosofista kirjallisuutta kirjoittamatta. Minulle jopa moralisti on tasa-arvoinen kanssani. Siinä olet oikeassa, että blogipalsta ei sovi "tieteelliseen diskurssiin". Miksi odotat sitä? Mielipide ja usko. On minulla pätevät syyt olla uskomatta tieteen kaikkivoipaisuuteen. 16 vuotta olen töitä tehnyt luonnontieteen parissa ja huomannut, kuinka tiedemaailma vasta on ennakkokuuloinen ja uskomuksille altis. Tiedemies on ihminen. Siksi filosofiassa tulisi ottaa huomioon ihminen. Se poistaa absoluuttisuuden totuudesta. En hyväksy sitä, että toista vahingoitetaan. Mistä sinulle välittyi sellainen kuva? Ja toinen kysymys: mikä on riittävä taso pätevöittämään mielipiteen muodostukseen siten, että mielipiteellä on tasa-arvo mielipiteiden joukossa. Itsehän jo itsesi korotit mm. minun yläpuolelleni. Paljon on tasa-arvoasiassa näemmä tekemistä. Edelleen tämä on hyvä blogi. Tämän asian jauhaminen ei vie blogiasi eteenpäin. En kommentoi tämän enempää, joten saat sen viimeisen sanan. :) Kiitos erinomaisesta pikku keskustelusta.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments