Kun kumppania ei löydy


Viime aikoina on keskusteltu paljon Suuresta Kohtaanto-ongelmasta, eli mitä tehdä kun monet miehet eivät saa naisia. Eivätkä edes seksiä. Hieman vähemmän on keskusteltu siitä että Suomessa on myös paljon naisia jotka eivät löydä miestä. Itse asiassa, enemmistö sinkuista on naisia (mihin tosin saattaa vaikuttaa se että miehet kuolevat keskimäärin nuorempina). Etenkin nettikeskusteluissa arviot siitä mistä kohtaanto-ongelma mahtaa johtua jakaantuvat karkeasti ottaen kahteen kategoriaan: 1) jotkut eivät kelpaa kenellekään ja 2) toiset ovat niin hemmetin nirsoja. Koska muiden ihmisten nirsoutta voi paheksua vaan ei muuttaa, keskitytään sitten miettimään sitä miten itse kukin voisi muuttaa itseään niin että kelpaisi paremmin potentiaalisille kumppaneille. Jotka siis oletetaan lähtökohtaisesti nirsoiksi ja muutenkin harvinaisen inhottaviksi ihmisiksi joissa ei ole oikeastaan muuta tavoiteltavaa kuin että he sattuvat istumaan tiukasti seksin, kunniallisuuden, oman elämän käsikirjoituksen tai jonkin muun olennaisen tärkeän päällä.

Minusta keskustelu kaipaa laajentamista. Entä jos miesten ja naisten on nykyään vain vaikea tavata uusia ihmisiä luontevasti muualla kuin työ- tai opiskelupaikoilla, baareissa tai netissä? Entä jos joillakin meistä vain on huono tuuri? Kaikki eivät viihdy baareissa, työelämä on monilla aloilla sukupuolittunutta (mikä toki heijastuu myös opintoihin) tai kollegojen katselu sillä silmällä ei tunnu hyvältä jostain muusta syystä. Deitti-ilmoitusten meressä kiinnostavuus taas edellyttää kohtuullista kirjallista ulosantia, ja monen mielestä nettideittailu on muuten vain epäilyttävää. On helppo nähdä, miten kumppanin löytäminen voi olla vaikeaa monelle sellaiselle ihmiselle jossa ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Siksi keskustelun keskittyminen kelpaamiseen on pielessä paitsi siltä osin että se rakentaa maailmasta raadollisemman kuin mitä se onkaan, myös siltä osin että eräs ihan oikea este kumppanin löytämiselle jää katveeseen.

Toinen ongelma, jota ehkä olisi myös hyvä miettiä, on se että jos kriteerien miettiminen kuitenkin on muodissa, ovatko unelmamiehille- ja naisille asettamamme kriteerit ylipäätään järkeviä onnellisen perhe-elämän näkökulmasta. Jos me kaikki tiedämme, että 1) hyviä kumppaneita ei varsinaisesti puissa kasva ja 2) että perhe-elämän arjen kannalta tärkeitä ovat sen tyyppiset ominaisuudet kuin kiltteys, luotettavuus, kehityskelpoisuus, ja halu ja kyky tehdä kotitöitä, mitä järkeä on etsiä näitä ominaisuuksia vain sellaisten ihmisten piiristä jotka ensin täyttävät tietyt pinnalliset ja tarkemmin ajatellen perheonnen kannalta epäolennaiset kriteerit? Toisin sanoen:  etsimme vakavaakin suhdetta sellaisilla tavoilla ja sellaisilla kriteereillä jotka sopisivat parhaiten satunnaisten seksisuhteiden kalasteluun.  Tilannetta pahentaa se, että kulttuuriimme kuuluu sellainen ikävä piirre että aikeidensa paljastaminen heti aluksi on sopimatonta, olivat ne aikeet sitten vakavat tai kepeät.  Lähes pomminvarma tapa saada toinen juoksemaan karkuun on kertoa alkajaisiksi selvin sanoin, missä mennään ja mitkä ovat omat tunteet tai tulevaisuuden toiveet. Eikö kuitenkin juuri selvyys näistä seikoista merkitsisi sitä ettemme tuhlaa aikaa emmekä etenkään tunteita sellaiseen ihmisiin joiden toiveet ovat sovittamattomassa ristiriidassa omiemme kanssa? Niin kauan kuin se on sopimatonta, olemme tuomittuja pelaamaan, arvuuttelemaan, elättelemään turhia toiveita tai perusteetonta pessimismiä ja tekemään erehdyksiä jotka kattavat kaikki säheltelyn sävyt rasittavasta traagiseen. Elämme kulttuurissa, jossa aggressioiden ja negatiivisten tunteiden osoittaminen on ihailtavaa suoraselkäisyyttä ja tervettä paineiden purkamista, mutta jossa on aivan hirvittävän noloa ja nöyryyttävää kertoa jollekulle että tykkää tästä ennen kuin on onnistunut päättelemään pienistä ja kryptisistä vihjeistä että tunteet ovat varmasti molemminpuolisia ja samansuuruisia.

Mitäköhän tapahtuisi, jos alkaisimme keskustella kohtaanto-ongelmasta siitä näkökulmasta ettei sinkkuus ole todiste eikä edes vahva vihje siitä että ihmisessä olisi jokin suurempi vika? Mitä jos ottaisimmekin analyyttiseen käsittelyyn kohtaanto-ongelmaan vaikuttavat kulttuuriset tekijät? Jos sen sijaan että pyrkisimme muuttamaan yksilöitä pohjimmiltaan fiktiivisten Miesten tai Naisten ihanteita vastaaviksi, yrittäisimmekin muuttaa tätä matoista maailmaa jossa todelliset miehet ja naiset vuorovaikuttavat ja josta he yrittävät löytää seksiä, rakkautta, mitä kukin nyt etsiikin?

22 kommenttia:

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Itse ainakin erottelen toisistaan "pakkoselibaatit" "elämäntapaselibaateista". Tässä jaottelussa kysymys naisten ja miesten määristä on itse asiassa irrelevantti.

Sillä monogamiasessa järjestelmässä erot tasaantuvat tilastoissa vähän kuin automaattisesti.

Tämä tuli selväksi tehdessäni lukiossa pientä kyselyä ihmisten seurusteluissa olemisista. Vastausten perusteella oli selvää että yhtä moni tyttö seurusteli saman lukion sisällä kuin poikakin. - Eikä mikään ihme, kun toisiaan.

Sen sijaan oli eroa siinä kuinka monta kertaa oli seurustellut. Ja tätä kautta mukana oli paljon niitä jotka eivät olleet seurustelleet kertaakaan kun taas toisille oli vientiä. Tätä eroa ei pelkkä keskiarvo näyttäisi tietysti.

Oleellista on, että osa on siveitä lukiossa, mutta kaikki eivät ole "virgin by choise". (Tai ovat, mutta eivät omasta valinnastaan.)

Sen sijaan kun katsotaan seuranhakupaikkoja vaikka netissä, niin ei voi olla huomaamatta miesten yliedustusta. Naisilla on mistä valita. Ehkä tämä tarkoittaa sitä että naisissa on paljon vähemmän niitä pakkoselibaatteja.

Itse en näe parinhaentaa itseisarvona, eikä varmaan moni muukaan. Mutta pidän silti oleellisena sen miettimistä mitä haluaa. Ja kun haluaa tiettyä asiaa, on aivan oikein soveltaa toimintaa tämä tavoite mielessä. Jos vain on valmis tiedostamaan mitä tämä valinta tekee itselle. En tuomitse kovin paljoa oikein ketään. Jos ei suoraa vahinkoa tuota, ja auttaa hädänalaista niin muu on minulle aivan yksi ja sama.

(Laasasen ongelma on se, että hän ei käytä kunnon tiedettä, hänen tapansa käyttää tilastoja on nostettu esiin. Esim. tatuointipuolella minulta tuli äijälle karkeimmat sapet ja kritisoin hänen perustelutapaansa. Laasasen idea on oikea, mutta hän ei perustele ja sovella oikein. Tilastot väärintulkitaan ja typistetään vain keskiarvoksi jne.)

Näin ollen en näe esimerkiksi Laasastelua välttämättä jonain jossa sinkkunaolo nähdään virheenä. Vaan jonain jossa mietitään mitä halutaan ja haetaan sitten tätä asiaankuuluvin keinoin, oma itse roskiin heittäen.

Tämä rikkoo monien ihmisten "oma itse kaiken yli" -teemaa. Mutta entisenä kiusattuna tiedän mitä on olla yksin "ei omasta valinnastaan". Kouluampujat ovat tavallisesti ihmisiä jotka ovat yrittäneet päästä porukkaan mutta jotka on torjuttu. En suoraan sanoen ihmettele miksi tekevät miten tekevät. Tällä on suuri vaikutus ja kaikki "sisäinen kauneus" ja "ole vaan oma itsesi" -puhe paljastuu massan valehteluksi jolla lähinnä pestään tavallisten ihmisten (sääliömassan=yhteiskuntamme ultimaattisen pääpahan) omaatuntoa.

"Itseysihmiset" ovat tuskin koskaan kokeneetkaan aitoa ja kunnollista kiusaamista. He ovat kokeneet vain sitä vittuilua jota kaikki nykyään saavat yli oman tarpeen, mutta joka ei ole samalla tavalla hierarkista.

Saara kirjoitti...

Tuo on hyvä erottelu. Tosin, jos selibaateista puhutaan, pitäisi minusta mainita myös "parisuhdeselibaatit". Parisuhteessa elävien yksinäisyydestä ei paljon puhuta, mutta kuitenkin myös parisuhteessa elävä voi olla yksinäinen tai selibaatissa. Tämä vaan heittona. :)

Tämä on nyt tukevaa mutua...mutta minustakin _seuraa hakevien_ joukossa miehillä on yliedustus. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä että naisilla olisi enemmän valinnanvaraa. Väittäisin kuitenkin, että on paljon naisia jotka ovat yksinäisiä mutta hiljaisesti "tyytyvät osaansa", eli eivät hae seuraa aktiivisesti vaikka kärsivät yksinäisyydestä ja seksin puutteesta (nämä kaksi ovat minusta eri asioita). Toisaalta on niin, että vaikka naisten aktiivisuutta joskus peräänkuulutetaan, käytännössä naiselle aktiivisuus ja aloitteellisuus voivat olla negatiivisia piirteitä jotka tulkitaan epätoivoisuudeksi, haluksi dominoida suhdetta tai vanhaksi kunnon helppoudeksi

Ja taas pääsemme ihmettelemään kulttuuria sekä sukupuolieron ilmenemistä parinhakukuvioissa.

Sisäinen kauneus ja ole oma itsesi-puhe ovat pielessä siksi että (jos minulta kysytään) niiden pitäisi toimia. Ja kumppani pitäisi löytyä rehellisyydellä eikä sillä että osaa taitavasti pelailla sosiaalisia pelejä ja esittää toisenlaista kuin oikeasti on. Mutta kuten sanot, käytännössä sisäisellä kauneudella ja omana itsenään olemisella ei aina pärjää. Ja se on minusta ongelma johon oikea ratkaisu on kulttuurin muutos, ei se että sisäiseen kauneuteen luottavat koulutetaan alistumaan "realiteetteihin".

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

"jos selibaateista puhutaan, pitäisi minusta mainita myös "parisuhdeselibaatit". Parisuhteessa elävien yksinäisyydestä ei paljon puhuta, mutta kuitenkin myös parisuhteessa elävä voi olla yksinäinen tai selibaatissa."

Aviossa olevien miesten vakiovitsailuaihe ; Se, miten sinkuna ei uskonut miten vähällä seksillä aviossa tulee toimeen.

"Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä että naisilla olisi enemmän valinnanvaraa."

Kyllä tarkoittaa. Seuraa hakevien keskuudessa on yliedustus. On niitä peräkammarinpoikiakin. Ei se että löytyy hiljaisia naisia muuta "isoa kokonaisuutta". Karkeasti sanoen katsoisin että jos jää nurkkiin koluamaan, vika on omassa passiivisuduessa. Ei kotoa kukaan hae.

Vinoilinkin tästä aiheesta hikipedian joulukalenteriin tänä vuonna. Esimerkkinä oli äärilaasasmainen selibaattimies joka selitti että hänen kerrostaloasuntoonsa ei naisia putkahtele vaikka ulko-ovi ei ole lukossa ja että tästä johtuen naiset ovat kranttuja.

Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja. Jos ei mene nettideittiin koska "Liian epäilyttävää" ei epätoivo ole selvästi kovin isolla tasolla.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

"Ja se on minusta ongelma johon oikea ratkaisu on kulttuurin muutos, ei se että sisäiseen kauneuteen luottavat koulutetaan alistumaan "realiteetteihin"."

Tarkoituksena on selvitä maailmassa. Olen pettynyt siihen että kiusattuna minun olisi muka pitänyt elää kuin maailma olisi unelmamaailma. Tätä vaativat ihmiset jotka sääliönä sivustakatsoivat ja jotka ei kohdanneet itse mitään vastaavia.

Lopullinen ratkaisu oli sen tiedostaminen että kiusaajienkin liha tottelee kuria. Ja jos massaa ei pysty pieksemään, niin he ovat joskus yksin ja haavoittuvia ja varomattomia - ja silloin he siltikin tottelevat kuria.

Mikään arvokeskustelu ei auta, jos selviämiskeinoja ei anneta.

Tässä näkisinkin isoimman ongelman ns."pelimiesbisneksessä". Se ei oikeasti yleensä tarjoa aitoa ratkaisua, vaan pseudotiedettä ja harhaoppia. Eli heidän tarjoamansa keinot eivät oikeasti edes ratkaise ongelmaa. ~ Vertautuu siihen itsepuolustusnikseilyyn joka ei noudata mitään itsepuolustuksen realiteetteja. Joita myydään turvallisuudentunteen vuoksi. (Joka kyllä sitetn karisee tositilanetessa.)

Eikä kukaan tarjoa keinoja jolla selibaattielmässä selviää ilman naista (ei kai heitä pakottaakaan voi, ei vaikka olisi mtien pinnallisia parinvalintakriteereitä ja olisivat miten kranttuja).

Saara kirjoitti...

"Ei kotoa kukaan hae". Ei, mutta pitäisikö välillä hakea? Onko parinhakukanavia tarpeeksi niin että useimmat kumppania etsivät voivat etsiä astumatta liian kauas mukavuusalueeltaan. Sillä mukavuusalueen keskellähän me kaikki olemme rakastettavimmillamme, kun taas liian kaukana siitä parhaat puolemme painuvat syvälle. Ujous, estoisuus ja vastaavat seiksat eivät ole vain yksilön ongelma, vaan myös sen ongelma jolle hän olisi ollut juuri sopiva kaveri...

Kuten sanoin, itse näen asian niin että sekä naiset että miehet kärsivät yksinäisyydestä, mutta ehkä hieman eri tavoilla ja ehkä hyvinkin eri tahoilla. Minusta on vähän hedelmätöntä kiistellä siitä keiden kärsimys on todellisinta- minusta kaikki kärsimys on pahasta ja sitä pitäisi yrittää poistaa.

Minusta tarkoituksena ei ole selviytyä maailmassa, vaan lähden siitä että ihmisen on hyvä tavoitella hyvettä ja maailmaa tulee muuttaa sellaiseksi että se on riittävää, palkitsevaa ja kannattavaa. Idealistina eläminen on kovaa, sen minäkin tiedän omasta kokemuksesta. Itse en kuitenkaan ole valmis sopeutumaan mihin tahansa, mihin henkilökohtaiseen hintaan tahansa.

Jos selviytyminen vaatii pinnallisten ihanteiden tai paheellisuuden omaksumista, sitten mielestäni tulee pyrkiä muuttamaan pelin sääntöjä. Toisaalta muutos alkaa usein yksilöistä. Idealismi on niin raskasta etten itse vaatisi sitä keneltäkään. Samalla se on supererogatorista- niiden jotka jaksavat, olisi hyvä elää korkeiden ihanteiden mukaan vaikka siitä tulisi välillä lunta tupaan. Mutta toistan vielä: jos ei jaksa, ei tarvitse eikä jaksamattomuus tee kenestäkään huonoa ihmistä.

Miten selibaattielämässä selviää? Jätin pois tuon "ilman naista" sillä heteronaiselle miehettömyys on ymmärtääkseni ihan yhtä kamala paikka. Ehkä muuten tässä kohdassa pitäisikin pysähtyä tutkimaan erästä keskustelun taustaoletusta: sitä että miehet tarvitsevat naista ainakin tyydyttävään seksiin, mutta naiset eivät oikeastaan voi tarvita sen paremmin seksiä kuin miestä.
Tämän taustaoletuksen haluaisin haastaa. Jos keskustelu kuitenkin osoittaisi että siinä onkin perää, sitten minusta pitäisi alkaa miettiä, miten miehistä saataisiin paitsi hyödyllisiä välineitä naisten todella haluamien hyvien (status, lapset yms.) saavuttamiseen, myös itsessään arvokkaita ja naisille tarpeellisia olentoja...

deeby kirjoitti...

Minua ärsyttää jo tällainen asenne, ettei laasaslaisilla voi olla naisseuraa. Kyllä se olemus ratkaisee, ei ongelmien myöntäminen ja niistä kiukustuminen. Itselleni ei ole ollut ongelma hyväksyä ihmisiin tutustumisen lainalaisuuksia, eikä keskimääräisestä bordellista löydy sentasoista naista, jonka kanssa ei olisi intiimitoimintaa muutenkin. Naisia ei nirsoudesta voi pelkästään syyttää. Uskonnonjäänteet tekevät hallaa pyrkimyksellä hakea melkoista valovoimaa jokaiseen juttuun ja kokeiluun. Kohtaanto-ongelmien ratkaisuksi esitetään usein samantasoisen kumppanin hakua. Samantasoisuus voi olla monesti kuitenkin suhdetta tylsistyttävä tekijä. Sadomasokistienkaan suhteissa ei voi lähteä siitä, että sadistit on sadistien ja masokistit masokistien seurassa. Jos pariutuminen halutaan saada helpommaksi, ainakin miesten kannalta pitäisi löytää yhteinen yhteiskunnallinen malli, jossa opittaisiin arvostamaan erilaisempien ihmisten panosta myös seksi- ja läheisyysasioissa. Naisille sallitaan enemmän, ja laasaslaiset huutaa asiasta ihan oikeutetusti. Ja en tarkoita sitä, että itsestä huolta pitämättömät miehet pitäisi hakea kotoa. Tai jos haetaan ne on vietävä ensin korjattaviksi!

Saara kirjoitti...

Ei kai kukaan sellaista ole väittänyt? Minä ainakin olen täsmälleen päinvastaista mieltä: makuja on monia, ja siksi on harmi jos ihmiset alkavat liikaa miettiä mitä geneeriset "naiset" tai "miehet" haluavat. Omasta puolestani voin sanoa, että monet ominaisuudet joita laasaslaiset sanovat naisten haluavan, ovat minulle jonkinlaisia varoituslippuja. Esimerkiksi jos mies vaikuttaisi arvostavan taloudellista menestystä hyvin paljon, se olisi minusta pikemminkin epäilyttävää kuin houkuttelevaa.

Uskonnon jäänteet vaikuttavat ilman muuta tämän päivän moraalikäsityksissä, ja niistä on paljon harmia. Asiaa ei ainakaan auta se että kirkko tekee kaikkensa profiloituakseen etiikan asiantuntijaksi. Mitenköhän tieteellinen etiikka voisi saada jalansijaa ja vastaavaa arvostusta kuin paimentolaissaduista "etiikan asiantuntemuksensa" ammentavat?

Haluaisitko avata hiukan, mitä tarkoitat sillä että pitäisi löytää sellainen yhteiskunnallinen malli, jossa opittaisiin arvostamaan erilaisten ihmisten panosta? Kuulostaa kehittelemisen arvoiselta ajatukselta.

Se on minulle epäselvää, "sallitaanko" naisille enemmän.
Itse aloin ajatella, että koska naiselta odotetaan kumppaninetsinnässä tiettyä passiivisuutta, se korostaa vaikutelmaa siitä että miehet yrittävät ja naiset pääsevät sitten valitsemaan (ja tavallaan vahvistaakin tätä asetelmaa).

Toisaalta naisten seksuaalisuutta kontrolloidaan ja vahditaan tiukemmin. "Helpon maine" ei ole naiselle meriitti, ja monet miehet erottelevat yhä seksipartnereiksi kelpaavat naiset tyttöystäviksi sopivista. Tämä vaikuttaa nähdäkseni kahdella tavalla: toisaalta monet naiset jotka periaatteessa harrastaisivat mielellään irtosuhteita pidättäytyvät sosiaalisten stigmojen pelossa, ja toisaalta naisille voi olla vaikeaa löytää pysyviä kumppaneita.
Sukupuolten ongelmat kohtaanto-ongelmassa ovat erilaiset, mutta minusta näyttää siltä että vaikeaa voi olla kaikilla.

Tässä vaiheessa alan epäillä, että keskusteluamme monimutkaistaa sekin että puhumme yhtaikaa kahdesta ongelmasta eli seksikumppaneiden puutteesta ja puolisoiden puutteesta. Seksikumppanin löytämisen hankaluudet ovat kuitenkin osittain aika erilaisia kuin puolison löytämisen hankaluudet.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Kaikilla on vaikeaa, mutta tilastollisesti jos on nainen saa. Jos vain "alentuu" siihen mitä keskiverto mies yrittää. Miehissä on superonnistujia ja superhäviäjiä.

Miehellä esimerkiksi nörttiys ei ole meriitti. Ei miesten silmissä eikä etenkään naisten.

En usko että ongelmaan on mitään ratkaisua. Laasaslaisten ongelmana on ylenmääräinen optimismi. Jos ongelmiin olisi ratkaisu, se olisi jo keksitty. En usko "yhteiskuntaan", "politiikkaan". Tai itse asiassa mihinkään mihin liittyy yli 150kpl. ihmisiä. Tässä vaiheessa kun ihmisen psyyken rajat tulevat vastaan. Ei olla enää kavereita vaan edustajia, tai "meitä ja niitä".

deeby kirjoitti...

Ei naisilla ole helpoksi stigmatoitumisen vaaraa jos he toimivat älykkäästi. Eikä helppoutta miehetkään naisilta halua, koska se söisi tasokkuutta. Tulppana pariutumismarkkinoilla on naisten kompleksit ja komplikaatiot, fiksaatiot markkina-arvojen perään. Se tekee miehistä toisarvoisia, kun on niin monia naisia, jotka ei koskisi heihin pitkällä tikullakaan. Jos olisi enemmän yhteisöllisyyttä yhteisö pystyisi paheksumaan ylihankalia naisia ja luomaan sellaiset arvot, joiden pohjalta sivistysyhteiskuntaa voidaan ylläpitää. Näillä arvoilla eurooppa leviää ja muuttuu vähitellen samanlaiseksi matalapalkka- ja kiduttajavaltioksi kuin suuri osa maapallon maista jo nyt on. Raiskaus, tappo ja murha ovat nykyisin enää sellaisia rilosnimikkeitä, joiden takaa löytyy yhteiskunnallista selvittämisen halua. Pariutumis- ja seksikumppanin hakua en halua erotella, koska uskon hyvätasoisiin ihmissuhteisiin.

deeby kirjoitti...

"Miehissä on superonnistujia ja superhäviäjiä."

Miehen sopivasti vaarallinen olemus vetoaa naisiin, joten näihin miehiin kohdistuu hillitön kysyntä.

"Miehellä esimerkiksi nörttiys ei ole meriitti. Ei miesten silmissä eikä etenkään naisten."

Nörttejä voitaisiin arvostaa, mutta arvostuksen metodeja ei tunneta. Eli 1) Mitä nörtissä pitäisi arvostaa ja 2) Mitä hyötyjä nörtistä voi muille olla.
Jos nörttejä arvostettaisiin ainakin teknologia olisi toisella tasolla. Pukumiehistä koostuvat projektitiimit oikeastaan pyrkivät omimaan nörttien perinnettä itselleen.

"En usko että ongelmaan on mitään ratkaisua."

Ongelmiin on yleensä olemassa ratkaisu. Se vaan ei ole nin maallisen yksinkertaista, kuten ei korkealta katolta putoaminenkaan ole anteeksiannettavaa.

"Jos ongelmiin olisi ratkaisu, se olisi jo keksitty."

Nykyihmiskunnalla on hyvin vähän tietoa mistään, varsinkaan omasta seksuaalikäyttäytymisestä.

"En usko "yhteiskuntaan", "politiikkaan". Tai itse asiassa mihinkään mihin liittyy yli 150kpl. ihmisiä. Tässä vaiheessa kun ihmisen psyyken rajat tulevat vastaan. Ei olla enää kavereita vaan edustajia, tai "meitä ja niitä".

Yhteiskunta muodostuu miljardeista suunnilleen samoin ajattelevista ihmisistä.

Saara kirjoitti...

Luulisin, että nörttien seksikkyyden puute on ongelma joka korjaantuu iän myötä, eli siinä vaiheessa kun naiset aikuistuvat ja alkavat arvostaa miehessä kiltteyttä, vakautta muita sellaisia hyviä ominaisuuksia joita stereotyyppisillä nörteillä on. Minusta kuulostaa siis siltä että ”naiset” viittaa tässä etupäässä nuoriin (alle kolmekymppisiin) naisiin. Ikä tuo järkeä, ja toisaalta kun biologinen kello tikittää ja ikätoverit alkavat olla varattuja, naisten pilviin kohonneet ”kriteerit” alkavat usein kohtuullistua sellaisiin mittoihin jotka tavallinenkin kunnon mies voisi täyttää. Monelle ikäiselleni sinkkusiskolle kelpaisi juuri sellainen muutaman vuoden nuorempi mies joka oman ikäisten tai vähän nuorempien naisten mielestä on tylsä hissukka.

Tuo on ehkä totta että miehissä on superonnistujia ja superhäviäjiä kun taas naissukupuolen edustajat sijoittuvat tasaisemmin siihen flaksijanan keskivaiheille. Toisaalta, onko nainen supermenestyjä jos hänellä on paljon miessuhteita? Vai määritelläänkö naisen menestys toisilla kriteereillä kuin miesten? Jos määritellään, se saattaa taas olla sellainen juttu joka rohkaisee miehiä ja naisia tavoittlemaan ristiriitaisia asioita...

Mietitäänpä hetki, mitä "supermenestyjämiesten" ja superhäviäjien olemassaolo tarkoittaa naisnäkökulmasta katsottuna. Superhäviäjät ovat tietysti niitä miehiä jotka aikuisten oikeasti eivät kelpaa kellekään- itse arvelisin että yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneet muodostavat tämän ryhmän kovan ytimen. On selvää, ettei kenellekään voi suositella pariutumista väkivaltaisen tai elämänhallinnan täysin menettäneen henkilön kanssa. Siis osa naisista jää yksin koska he eivät ole valmiita _ihan mihin tahansa_ . Voi sanoa, että on parempi elää normaalia elämää yksin kuin ryhtyä rappioalkoholistin tms. puolisoksi, mutta siitä ei tietenkään seuraa se etteikö yksinolo voisi silti tuottaa suurtakin kärsimystä.

Sitten on näitä ”joka naisen unelmamiehiä” joille ottajia riittää. Monet heistä toteavat ettei monogamia ole heidän juttunsa. Naisnäkökulmasta ongelma on siinä että sivistyneen polyamorian sijaan nämä miehet valitsevat usein pettämisen. Tällöin meillä on jo sitä yhtä tyytyväistä miestä kohti (vähintään) kaksi onnetonta naista: petetty rouva ja hänen lisäkseen kakkosnainen joka on usein täysin turvattomassa tilanteessa ja odottaa suhteelta usein paljon enemmän kuin mitä koskaan tulee saamaan. Ja koska väärin tekemisestä kärsii kaikkein eniten tekijä itse vähintään luonteen korruptoitumisen muodossa, pettäminen on erittäin huono juttu myös sen miehen kannalta. Hänellekin naisten ylitarjonnasta on siis pohjimmiltaan vahinkoa, vaikka sitä onkin vaikeampi havaita.

Deeby, oletkos lukenut postaukseni "Jokaisen helpon naisen takana on itsetunto-ongelmainen mies". Tuli mieleen tuosta kommentistasi miten
helppous syö naisten tasokkuutta...

En tiedä miksi, mutta olen sellainen optimismi että uskon tilanteen parantumisen olevan mahdollista. Keskustelu on kuitenkin vasta alussa.

Ofelia kirjoitti...

En huomannutkaan tätä kirjoitusta aiemmin! Ja en tosiaan tiedä, mitä pitäisi tehdä että ihmiset kohtaisivat toisensa helpommin. Työpaikkasuhteethan ovat monien mielestä aivan nounou, työkaverien ja naapurien kanssa romanttinen virittely on monen mielestä kiellettyä ja vain ongelmiin johtavaa (ihan typerä rajoitus minun mielestäni, koska tunnen tältä alueelta esim. 3 paria jotka löysivät toisensa näistä taloista!), joten kun ihmisillä on näitä rajoitteita (jopa harrastuksissa, olen saanut todeta - "teatteriin ei tulla suhteilemaan ja omasta kuormasta ei syödä, täällä tehdään töitä!"), niin jäljelle ei oikeasti jää kuin baari ja netti, jotka molemmat ainakin itselleni ovat täysin epäluontevia paikkoja etsiä ketään.

Nirso olen kyllä, mutta sen verran kuitenkin on altavastaajana olemisen kokemusta ja huonoja "suhteita" takana että ihan kuka tahansa ei enää kelpaa...

Ja tuosta kirjoitin jokin aika itsekin, että aggressioiden purkaminen on jostain kumman syystä paljon sallitumpaa ja ymmärrettävämpää kuin sen kertominen että tykkää jostakusta. En tajua. :( Ihmiset osaavat vastata aggressioon paremmin kuin sen kuulemiseen että "pidän sinusta"; jolloin juostaan karkuun ja lujaa.

deeby kirjoitti...

"Voi sanoa, että on parempi elää normaalia elämää yksin kuin ryhtyä rappioalkoholistin tms. puolisoksi,"

Poikien syrjäytyminen
alkaa kilpailuttamisen muodossa. Poikia odottaa jokapäiväinen halveksinta ja shittestaus pienestä pitäen. Rappiolle ajaudutaan pitkässä ja haitallisessa prosessissa, joka voi koostua hyvin erityyppisistä elementeistä.

"Hänellekin naisten ylitarjonnasta on siis pohjimmiltaan vahinkoa, vaikka sitä onkin vaikeampi havaita. "

Polyamoria ja sadomasokismi pitäisi saada osaksi jokapäiväistä normikulttuuria, koska kyse on perustarpeista ja vallan mekanismeista ihmisten välillä. Nykyisin seksuaalisuus on siitä kahtiajakautunutta, että se alkaa naisen dominoimalla soidinpelillä ja päätyy naisen dominoimiseen sängyssä.

"Deeby, oletkos lukenut postaukseni "Jokaisen helpon naisen takana on itsetunto-ongelmainen mies."

Ei tuo väite pidä edes paikkaansa. Itsetunnon vaatiminen mieheltä on seksismiä. Jos nainen ei kestä ujo miestä, niin silloin naisen oma elämänhallinta on todella heikoilla.

Saara kirjoitti...

Ofelia: No näinpä juuri! Harrastukset ovat tietysti yksi vaihtoehto, mutta minäkin ajattelen niin että harrastamisessa se tekeminen olisi pääasia, ja sitä paitsi harrastuksetkin ovat usein sukupuolittuneita.

Ei kuka tahansa kelpaa kenellekään, sen paremmin miehille kuin naisille. Tietysti omien kriteereidensä järkevyyttä voi ja kannattaa aina miettiä.

Uskon, että kulttuurissamme aiheutuu paljon kärsimystä siitä että vihan ja inhon ilmaiseminen on hyväksytympää mutta tykkäämistä pidetään nolona ja hävetään. Ei voi olla ihan tervettä menoa tämäkään...

deeby: Tuossa on perää- täytyy kuitenkin muistaa että esimerkiksi koulussa osataan kyllä syrjiä tyttöjäkin, esimerkiksi matemaattisten aineiden opetuksessa. Ja kaikille aiheuttaa ongelmia se nykykäytäntö että isoja valintoja pitäisi tehdä vaiheessa jossa aivojen kehitys on vielä ihan kesken.
Olemme varmaan samaa mieltä siitä, että jos poikien syrjäytymiskehitykseen pystyttäisiin tehokkaasti puuttumaan, se luultavasti auttaisi myös "puuttuvien kunnon miesten ongelmaan". Miesten kärsimys kuten syrjäytyminen vaikuttaa siis myös naisiin, mutta mutkan kautta yksin jäämisen muodossa. Ja toki toisinkin päin. Juuri tämän vuoksi minusta on tärkeää välttää miehet vs. naiset- vastakkainasettelua ja yrittää sen sijaan ratkoa havaittuja ongelmia yhdessä.

En ole ihan valmis nielemään väitettäsi siitä että soidinpeli olisi naisten dominoimaa, vaikka ymmärränkin miten se miesnäkökulmasta siltä voi näyttää. Naisethan kasvatetaan passiivisuuteen ja aloitteellinen nainen koetaan usein pelottavaksi tai epänaiselliseksi. Tästä seuraa, että "alfanaaraat" tosiaan pääsevät valitsemaan ja dominoimaan soidinpelejä. Mutta sitten on myös paljon naisia joita kukaan ei tule pyydystämään. Ja koska naiselle hyvä vaihtoehto ei ole ryhtyä aloitteelliseksi itse, siinähän ollaan! Ja taas kärsivät sekä miehet joista osa ymmärrettävästi turhautuu, että naiset jotka joutuvat ikuisen odottajan rooliin.
Tasa-arvoistuminen voisi edetä myös sillä että naisten aloitteellisuuttta alettaisiin rohkaista. Naiset olisivat aktiivisia, ja ehkä huomaisivat onnellisin seurauksin jonkun niistä miehistä joka ei ole ensiksi huomannut heitä...

Huono itsetunto ja ujous ovat aivan eri asioita. Ujous ja pieni epävarmuus on ihan söpöä. ;) Huono itsetunto sen sijaan on tuhoisaa esimerkiksi silloin kun se ilmenee muiden halveeraamisena ja huonona kohteluna. Sekä miehet että naiset kärsivät huonosta itsetunnosta tasapuolisesti, ja se on ongelma sillä se vaikeuttaa kumppanin etsintää noin ziljoonalla tavalla. Ei voi rakastaa ja arvostaa toista, ellei arvosta ja rakasta itseään.



noora kirjoitti...

Hyvä pointti: Missä oikein kohtaisi kumppaninsa?
Opiskelutovereita tai työkavereita ei kehtaa yrittää, kun juttu voi mönkään mennessään osoittautua kiusalliseksi. Naapureihinkin törmää usein. Nettideittailu on sokkoammuntaa ja vaarallista. Tuntemattomille ei kunnon suomalainen ala puhua. Baarista haetaan vaan seksiä, eikä mitään vakavia suhteita.

Entä jos mentäisiin ja tehtäisiin? Ihan ilman, että ajatellaan mitä muut ajattelevat ja mitä käy jos ei onnistakaan.

Vaatimuksista:
Itse hain sellaista cosmomiestä, joka on hyvin koulutettu ja käy (paremmassa) työpaikassa, puhuu ranskaa, käyttää kaikki vapaa-ajat yhtäaikaa sivistyäkseen ja kasvattaakseen lihaksia, juo viinejä ja tykkää herkkusienistä ja simpukoista. Hyvää huumorintajuakin sai olla sekä saumaton yhteisymmärrys. Ja ai niin, minun pitää saada mennä ja mies tekee kotityöt. (Olin yhdeksäntoista.)

No, kaikkihan sen tietää, että tuolla kaavalla ei löytynyt kovinkaan montaa kumppaniehdokasta. Nykyinen mies tykkää siivota. Se on aikaisemman listani kriteereistä osoittautunut ainoaksi ehdottomaksi.

Saara kirjoitti...

Tai miten tehtäisiin meneminen ja tekeminen helpoksi? Myönnetään: tässä asiassa en elä yhtään niin kuin opetan. Ahdistun ja ärsyynnyn tuntemattomista miehistä jotka lähestyvät julkisilla paikoilla, vaikka he sinänsä vaikuttaisivat ihan kunnollisilta. Mitä pitäisi tehdä että halukkaat saavat olla rauhassa ja toisaalta ne joilla on haku päällä erottuisivat vähän paremmin. Sormukset eivät selvästikään ole ratkaisu...

Kriteereistä sen verran, että kyllähän joka tuutista tulee tietoa siitä millaista kumppania _pitäisi_ hakea ja millaisista pitäisi tykätä. Naisille suositellaan juuri noita cosmomiehiä, ja niitä etsiessä elämästä voi mennä monta vuotta hukkaan. On kuitenkin iso ero sillä mikä tuo statusta ja mikä itselle oikeasti sopii. Jälkimmäisen selvittämisessä onkin usein paljon tekemistä.

Ja sitten ihmiset vielä alkavat kuvitella, että heidän pitäisi vastata kulttuurista ihannetta ollakseen kiinnostavia ja haluttavia...

deeby kirjoitti...

Itsetunto on itseluottamusta, eikä sen puuttuminen johda huonokäytöksisyyteen. Itsetunnon vaatiminen mieheltä on huonoa ja seksististä käyttäytymistä, jolla naiset peittelevät huonoa elämänhallintakykyään. Miehiin projisoidaan itseluottamusta ja jos mies on epävarma hänet jätetään yksin ja hänen lähestymisyrityksiään aletaan pitää öykkäröintinä.

Saara kirjoitti...

Saathan sinä sen noinkin määritellä, jos haluat.

Toisilta ihmisiltä ei ylipäätään voi "vaatia mitään"- tai ainahan sitä haluta saa, mutta sitten jää usein haluamaan itsekseen. Sama juttu vastakkaisen sukupuolen syyttelyn kanssa: voihan sitä haukkua toisia vaikka miksi, mutta siitä ei tule edes itselle hyvä mieli. Sen sijaan jos lähtee siitä että itseään voi myös kehittää, siitä saattaa seurata esimerkiksi flaksin paranemista tulevaisuudessa...

Just for the record: ei pidä yleistää. Esimerkiksi minusta epävarmuus tai pieni kömpelyys on ihan sympaattista, kun taas itsevarmuutta pursuavat maailmanomistajat herättävät lähinnä vastenmielisyyttä.

deeby kirjoitti...

Itsevarmuus ja itsetunto ovat asioita, joita vaaditaan miehiltä, joten totta vie monet heistä jäävät yksin.
Naista, joka on suuruudenhullu ei haukuta maailmanomistajaksi. Kukaan ei palauta maan pinnalle, ellei nainen ole susiruma tai vanhus. Naiset ovat maan pinnan yllä leijuvaa supereliittiä.

Saara kirjoitti...

Niin, se vain onkin jännää, missä menevät "susiruman" ja "vanhuksen" rajat. Minusta ne näyttävät (etenkin ns. miesasiamiehillä) menevän sellaisessa kohdassa että naisten ylivoimainen enemmistö jää niiden rajojen alapuolelle.

deeby kirjoitti...

"Niin, se vain onkin jännää, missä menevät "susiruman" ja "vanhuksen" rajat. Minusta ne näyttävät (etenkin ns. miesasiamiehillä) menevän sellaisessa kohdassa että naisten ylivoimainen enemmistö jää niiden rajojen alapuolelle."

Arvio: naisista n. 15% (lukioikäisistä tosin vain 5%) jää näiden rajojen ulkopuolelle. Kun nainen ymmärtää kuuluvansa susirumat- ryhmään paineet voi olla kovat.
Miehillä vastaavat luvut pyörivät ehkä kolminkertaisina sen vuoksi, että mies voidaan tulkita helpommin rumaksi tai keskinkertaiseksi siinä missä puoliruma nainen voi esim. myydä seksiä ja samalla kehua itsensä kauniiksi.

On toki sellaisiakin miehiä, jotka havittelevat naiskunnan huippua, mutta ei se kovin yleistä ole. Onhan se tietysti niinkin, että rauhallinen keskivertomies helpommin valitsee keskivertonaisen, kun taas jollekin
rock-elämäntyyliselle henkilölle sopii nainen, jolla on laihat sormet ja paljon niittejä takalistossa. :D

Saara kirjoitti...

Entä miten määritellään naiskunnan huippu? Minusta ainoa oikea määritelmä "huippuihmiselle" on, että hän on hyveellinen.

Sillä mittarilla mitattuna kehityskelpoisia ihmisiä on harvassa, sukupuolesta riippumatta.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments