Ihanat rasittavat kylkiäiset

Jos tilaa lehden, voi kaupan päälle saada korun tai sisustusesineen. Jos ostaa kampanjatuotteen, saa fleecetakin. Tuosta firmasta uskollinen asiakas taas saisi laukun, ja oma firma jakelee ilmaisia logopaitoja kaikille työntekijöille. Harvassa taitavat olla ne suomalaiskodit joihin ei ole kulkeutunut yhtään kylkiäistä, tilaajalahjaa tai firmatuotetta, eli tuotetta jota emme ole itse valinneet emmekä ostaneet, ja jonka saamiseen ei liity senkään vertaa tunnelatausta kuin omituisiin joululahjoihin.


Ilmaistuotteita syytetään usein huonosta laadusta, mutta nykyään käsiin hajoavan surkea laatu ei usein ole ongelma, ainakaan sen enempää kuin muissakaan tavallisissa tuotteissa. Ofelia sen sijaan kertoi täällä taannoin vauvapalstalla näkemästään keskustelusta jossa kauhisteltiin, miten jotkut äidit kehtaavat käyttää ilmaiseksi jaettavaa hoitolaukkua julkisuudessa, ja ottaa sellaisen jopa mukaan häihin. Epäselväksi jäi, mitä ilmaistuotteelle olisi pitänyt tehdä.

Kylkiäisissä ei siis tarvitse olla mitään toiminnallista tai laadullista vikaa jotta ne olisivat kuitenkin käyttökelvottomia. Niiden vika on se että ne ovat ilmaisia, ja että aika monet ihmiset tunnistavat ne ilmaistuotteiksi. Tämä on anteeksiantamatonta kulttuurissa joka palvoo vuosi vuodelta laajemmissa piireissä tuotteita joista tekee erottuvia ennen kaikkea se että ne on tunnistettavissa kalliiksi. Ilmaisuus ja etenkin se että tuote on ollut ilmainen suurille massoille, voi olla stigma joka saattaa varjostaa tuotteen käyttäjää. Voimme miettiä samaa toisinkin päin. Onko Louis Vuittonin laukun beessihtävä ruutukuosi todella sykähdyttävän kaunis, ja onko laukun päämateriaali (muovi) todella luksusta henkivää? Kyllä vaan, mutta tällä asialla saattaa olla jotakin tekemistä sen kanssa että veskassa roikkuu myös satojen eurojen hintalappu. Se säteilee ympärilleen Kauneutta, Houkuttelevuutta ja Ylellisyyttä, eli tärkeitä asioita joita me kaikki tytöt elämäämme janoamme. Mutta kuinka ihana on nimekkäältä kotimaiselta suunnittelijalta tilattu koru, jos kaikki tietävät että kantaja on hankkinut sen tilaamalla Hömppä & Juorun puoleksi vuodeksi? En tiedä, mutta ottaen huomioon miten laajasti kylkiäisiä jaellaan, niitä näkyy katukuvassa aika harvakseltaan.

Kylkiäiset tulevat määritelmänsä mukaisesti kaupankäynnin varsinaisen kohteen ohessa. Sekin vaikeuttaa suhtautumista niihin ihan oikeina tavaroina joista voi tulla ne haltuunsa saaneelle kansalaiselle joko rasittavaa krääsää tai tarpeellisia tavaroita. Niin niihin kuitenkin pitäisi suhtautua, sillä ihan oikeaa ja tilaa vievää tavaraa ne ovat siinä vaiheessa kun ne kotoaan löytää. Siitä seuraakin monenlaista mietittävää. Uusinnanko kulttuuria jossa kallis on hienoa ja ilmainen noloa, vai voinko käyttää kylkiäisiä tyytyväisenä? Onko minulla järkevää tarvetta kylkiäiselle, vai tarvitsenko oikeastaan vain varsinaisen tavaran? Moralisoida ei niinkään tarvitse, vain pysähtyä miettimään omia arvojaan ja tarpeitaan. Yksinkertaistajat voivat toki miettiä lisäksi amishien tapaan, mikä on yksinkertaista. Jos kylkiäisen saamista ei ole voinut välttää, se käyttäminen on usein yksinkertaista jos vaihtoehtona on vastaavan tuotteen ostaminen vain status- ja tyylisyistä.
Muut tarvitsevat eettistä pohdintaa oikeastaan vain suhtautumisessa kylkiäisiä iloisina käyttäviin kanssaeläjiin: on aina hyvä, jos olemassaoleville ja usein epäeettisissä oloissa tuotetuille tavaroille löytyy joku joka käyttää ne loppuun. Mikä olisikaan parempi symboli turhalle kärsimykselle kuin kaukomaan hikipajassa tahkottu, kemikaaleilla ja pitkillä kuljetusmatkoilla lastattu ilmaistuote joka lentää pakkauksesta kaatopaikalle koska kukaan ei  sitä välitä käyttää?

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments