Epäluottamuskysymyksiä

Kun lukijat ovat fiksuja ja idearikkaita, on etukäteen jotenkin hankalalta tuntuvan teemaviikonkin pitäminen helpompaa. Tuomo Hämäläinen esittää blogissaan terävänäköistä ihmettelyä siitä, miten esimerkiksi naisten riskikäyttäytymisestä voisi puhua niin että viesti menisi perille mutta väkivalta- tai seksuaalirikosten uhreiksi joutuneita naisia ei lainkaan syyllistettäisi. Tämä onkin hieno ja keskustelemisen arvoinen kysymys. Tuomo ehdottaa, että meidän pitäisi osata erottaa normatiivinen ja deskriptiivinen taso. Se tapahtuu esimerkiksi ymmärtämällä että vaikka uhri on täysin viaton (normatiivinen fakta) siihen jos joku tulkitsee hänen pukeutumisensa kutsuksi lähennellä, on silti käytännössä niin että niukkapukeiset naiset herättävät joskus osassa miehiä kaikenlaisia ajatuksia (deskriptiivinen fakta). Paitsi että tällaiset teoriat ovat käytännössä vähän huteralla pohjalla (esimerkiksi siksi että on paljon miehiä jotka eivät yksinkertaisesti osaa jättää naisia rauhaan, näytti nainen miltä tahansa) ne osoittavat myös että tässä meillä onkin sellainen soppa jossa normatiivistä ja deskriptiivistä alkaa olla vaikea pitää erillään.


Olen päätynyt tähän mennessä siihen, että keskustelun edistymiseksi tarvitsemme kaksi oletusta.  1) Miehillä voi olla kunnialliset ja hyväntahtoiset aikeet kun he tulevat keskustelemaan naisten turvallisuudesta ja 2) Miehillä voi olla arvokasta sanottavaa keskustelussa joka koskee naisten turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden kaltaisia vaikeita asioita. Tai ainakin heidän keskusteluun tuomastaan aivokapasiteetista saattaa olla muuten vain hyötyä etsiessämme sitä, miten tällaiseen monimutkaiseen ongelmaan pitäisi suhtautua.  Ja tässä, Rakkaat Lukijat, havaitsen keskusteluun haudatun miinan. Keskusteluun lähteneet naiset eivät luota kovin paljon miesten vilpittömään hyväntahtoisuuteen tässä asiayhteydessä. On vaikeaa keskustella, jos meiltä puuttuu eräs niistä edellytyksistä jotka tekevät filosofisen (eli järjen häivää etsivän) keskustelun ylipäätään mahdolliseksi: luottamuksen siihen että keskustelukumppani on valmis, halukas ja kykenevä etsimään keskustelun keinoin selvyyttä siitä, mikä on oikein ja mikä on totta. Jos olen oikeassa, seuraava johtopäätös on, että emme pääse kinastelusta keskusteluun ennen kuin hukassa oleva hyvä tahto on kaivettu jostakin esiin.

Ei riitä, että naisia arvostavat miehet yrittävät auttaa antamalla hyviä neuvoja. Ensiksi heidän on vakuutettava naiset siitä että heidän aikeensa todella ovat jalot. Myönnän heti kättelyssä että se ei aina ole helppoa, ja koska naiset eivät ole sen enempää järkiolentoja kuin miehetkään, joukkoon mahtuu jääräpäitä joiden vakuuttaminen olisi mahdotonta pyhimyksellekin. Uskon (ja toivon) että paljon enemmän on kuitenkin niitä jotka ovat epäluuloisia mutta kuitenkin järkipuheen ulottuvilla. Se mikä urhean ja avuliaan miehen on ymmärrettävä on se, että naisten epäluulo neuvomaan tulevien miesten vilpittömyyteen on historiallisesti (yleensä jopa omien kokemusten perusteella) hyvin perusteltua ja järkevää. Fakta on, että uhreja syyllistetään yhä kaiken aikaa, fakta on että on olemassa miehiä joiden mielestä paras keino naisten suojelemiseksi on kontrolloida heitä ja alistaa heidät patriarkaalisen vallankäytön kohteiksi esimerkiksi mitätöimällä naisten kokemuksia ja ajatuksia sekä syyllistämällä uhreja. Silloin ei riitä että parkaisee ”mutta en minä ole niitä miehiä!”. Minusta näyttää siltä, että naisten auttamista ei oikein voida aloittaa neuvojen jakamisesta. Jos haluaa auttaa naisia, on hyvä tahto osoitettava ensin asettumalla naisten puolelle. Neuvoja nimittäin voidaan antaa sekä veljellisesti jakaen että ylhäältä päin holhoten, joten se että neuvoo on hiukan huono todiste hyvästä tahdosta. Ongelma kun voi piillä joko neuvon sisällössä tai siinä asetelmassa josta käsin se annetaan. On kuitenkin olemassa asioita joita alistajat ja holhoajat eivät harrasta. He eivät harrasta kuuntelemista. He eivät myöskään puolusta alistettuja ääneen omaa viiteryhmäänsä vastaan (moni nainen on ehtinyt nähdä monta kertaa, miten naisille profeministisinä esiintyvät miehet yhtäkkiä vaikenevat tai ryhtyvät myötäilemään sovinistisia asenteita kun porukka muuttuu miesvaltaiseksi). Tämä tarjoaa vilpittömälle mahdollisuuden myönteiseen erottumiseen- se mahdollisuus ei vain sijaitse siellä missä sen ehkä haluttaisiin sijaitsevan.

Hyvien miesten halu auttaa naisia keskustelemalla siitä miten naiset voisivat järkevästi parantaa omaa turvallisuuttaan, on kunnioitettava. Järkeville ihmisille esitetyt hyvätkin ideat voivat kuitenkin kaikua kuuroille korville esimerkiksi siitä syystä että ne esitetään väärään aikaan. Tässä tapauksessa ”väärä aika” tarkoittaa väärää keskustelun vaihetta. Naisten kohtaamien ongelmien ratkaiseminen hyviä neuvoja antamalla voi olla kilttiä, mutta se edellyttää sitä että keskustelu on edennyt vaiheeseen jossa yhteistyön ja luottamuksen ilmapiiri on jo perustettu. Minusta näyttää siltä, että niin pitkällä ei vielä olla. Ollaan vasta aivan rauhantekoprosessin alussa, siinä vaiheessa jossa monet naiset ovat heränneet huomaamaan että heitä on kohdeltu huonosti. Ihmiset jotka huomaavat, että heitä on potkittu päähän, varsin järjestelmällisesti ja satojen tai jopa tuhansien vuosien ajan, usein reagoivat suuttumalla ja olemalla epäluuloisia. Se ei ole epärationaalista, se on normaalia ja inhimillistä. Dialogiin pyrittäessä tämä täytyy kuitenkin ottaa huomioon. Ihminen jolle on tehty vääryyttä ei tahdo ensimmäiseksi että häntä neuvotaan, vaan että häntä kuunnellaan ja ettei hänen kärsimyksiään ja tuntemuksiaan vähätellä, kielletä tai leimata typeriksi (etenkään kun nämä ovat hyvin perinteisiä naisten vaientamisen keinoja. Jos et halua vaientaa naisia, älä toimi kuten toimivat ne jotka haluavat.) Hän haluaa osoituksia ystävällisyydestä ja hyvästä tahdosta, ei ylivertaisesta älystä. Hyväntahtoista on myös ymmärtää, että feministit saattavat olla joskus herkkänahkaisia ja jotenkin tunteellisia. Joten feministin vaikeutta ja vikoja pohdiskellessa kannattaa ehkä lukea jokin hyvä kirja naisen historiasta ja miettiä, millaiset fiilikset itsellä olisi vastaavassa tilanteessa.

Keskustelu on siis vasta alussa. Ensimmäinen tehtävä keskustelussa ei aina ole lähteä ratkaisemaan niitä ongelmia jotka ovat keskustelun varsinaisena aiheena. Joskus ensiksi täytyy perustaa rauhallinen ja hyväntahtoinen ilmapiiri jonka puitteissa rakentava kommunikaatio on ylipäätään mahdollista. Jos tämä vaihe laiminlyödään, saadaan vain lisää kinastelua joka ei johda mihinkään, sekä sen ohella lisää todisteita siitä että miehet ovat sikoja jotka eivät ymmärrä naisia ja naiset ovat sittenkin pohjimmiltaan typeriä, hysteerisiä kanasia jotka eivät ymmärrä järkipuhetta.

5 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

En voi sanoa kuin Amen (ihan epäuskonnolliseen sävyyn).

Rulla kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Lukaisin tuon Tuomo Hämäläisen tekstin, mutta ajattelin, että ehkä sinne turha lähteä avautumaan, tulee liikaa avautumista, koska siinä on vähän turhan paljon seikkoja, johon tarvitsisi tarkennusta ja vänkäystä.

Lyhyesti kuitenkin tähän kommenttina sellainen pohdinta, että ehkä nimenomaan ongelmana onkin se, että koko naiskeskustelu ja etenkin raiskauskeskustelu lähtee siitä yleisestä olettamuksesta, että miehet antavat ohjeita naisille sen sijaan, että ns. pitäisivät oman porukkansa kuosissa. Harva keskustelu käydään siitä mitä meidän kaikkien tulisi tehdä, että raiskaukset vähenisivät ja yleinen mielipide kääntyisi puhtaasti tasa-arvon puolelle. Ainakin julkinen keskustelu tuntuu lähtevän liikkeelle aina siitä lähtökohdasta, että mitä naisten tulisi tehdä jotta heidän itsemääräämisoikeuttaan kunnioitettaisiin. Suurin osa hyvistä pohdinnoista ja kunnollisista keskustelunavauksista tämän asian tiimoilta löytyy pääasiassa marginaalista ja feminimistiblogeista, eikä koskaan saavuta kunnollisen julkisuuden rajaa. Kuitenkin uskoisin, että suurin osa naisten ärsytyksestä tässä suhteessa johtuu nimenomaan siitä, että koska ongelma ei selkeästikään ole naisissa yleensä vaan niissä miehissä, jotka raiskaavat, naisten ohjeistaminen tuntuu täysin turhalta holhoamiselta ja väärään asiaan keskittymiseltä.

En muista mistä asian aikanaan luin, mutta jossain päin nettiavarutta joku totesi kovin viisaasti niin, että raiskauskulttuuria ja naisvihamielistä kulttuuria ylläpitävät kaikki ne, jotka eivät puutu epäasialliseen käytökseen tässä suhteessa. Suurin osa ihmisistä on kunnollisia ja jotkut jopa tasa-arvon puolella, mutta ongelman muodostavat nimenomaan nämä, jotka raiskaavat, koska he olettavat, että kaikki muutkin tekevät niin. Esimerkiksi raiskausvitsejä kertova miesporukka saattaa pääosin koostua täysin normaaleista miehistä, jotka heittävät vain hyvin huonoa ja epäasiallista läppää, mutta raiskaajille tämä kaikki on vahvistusta siitä, että muutkin tukevat hänen näkemystään.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

"Silloin ei riitä että parkaisee ”mutta en minä ole niitä miehiä!”. Minusta näyttää siltä, että naisten auttamista ei oikein voida aloittaa neuvojen jakamisesta."

Vähän samaa olen itse asiassa huomannut uskontoaiheessa. Itse uskonnottomana olen aika suorasukaisesti parannuksen kohde. Neuvominen tuntuu aina tuppaamiselta. Se, minkä arvon kristityt kokevat ystävällisyytenä ja avuliaisuutena ovat omasta vinkkelistäni nenän tunkemista asioihin jotka eivät hänelle kuulu, sekä sitä että otetaan suoraan röyhkeästi sellaisia erikoisoikeuksia joita tavallisesti annetaan vain ystäville (tai minun tapauksessani ei edes heille).

Ja sitten.

Vaikka onkin aina mukavaa saada epäfaktuaalista rapsutusta teräväksi kutsumisen muodossa, niin kuitenkin. Kun tulkitsin tulkintaasi syntyi tuntemus siitä, että joko tulkitset minun sanoneen jotain muuta mitä sanoin. Tai sitten tulkitsen tulkintasi niin että en muutoin sitä täysin omakseni tunnista.

Asia voi sinulle olla pieni. Mutta minulle se on iso. (Kuten jotkin monet muutkin asiat ovat kuulemma tällä tavalla näissä mies-nais -aiheissa.)

Saara kirjoitti...

Rulla: Niin, ehkä neuvominen on aika luonnollinen tapa reagoida havaittuihin ongelmiin. On vaikea, vaikkakin tarpeellista pysähtyä miettimään, haluaako toinen niitä neuvoja vai jotakin ihan muuta.

Tuo julkinen keskustelu on sitten oma ongelmansa, ja usein siinä menee juuri noin että mietitään mitä naisten pitäisi tehdä että saisivat olla rauhassa. Miksi on niin vaikea käydä vastustamaan häiriköitä? Sama ilmiö toki näkyy jokseenkin kaikkialla missä on uhreja ja tekijöitä...

Ja ihmiset tosiaan olettavat usein, että muut ovat sellaisia kuin he itse. Hiljaa pysyttelevät uskovat usein protestoivansa hiljaa eivätkä huomaa että ne ongelmatapaukset tulkitsevat heidän käytöksensä tueksi.

Tuomo: Hyvä vertaus. Joo, jos haluan keskustella sisäisestä rikkinäisyydestäni jonkun kanssa, etsin käsiini psykoterapeutin, en uskovaista....

Tekstien julkaisemisessa on aina se vaara että muut tulkitsevat tekstistä jotakin ihan muuta kuin mitä kuvittelee sinne kirjoittaneensa. Kirjoittajaparka ei mahda sille mitään, vaikka usein toivoisikin. Hermeneuttinen kehä pyörii ja välillä suorastaan kieppuu omia aikojaan. Tällä kertaa tekstisi toimi ponnahdusalustana ja inspiraationa ajattelulleni. Inspiraatio=hyvä juttu.

"The Road goes ever on and on
Down from the door where it began.
Now far ahead the Road has gone,
And I must follow, if I can..."

-Hobbit walking song, LOTR elokuvaversio-

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Rulla hyvä. Huoimautuksesi alussa oli omituinen, ja se rehellisesti sanoen vaikutti siltä että et luota kykyyni keskustella asiallisesti. Muistuttaa itse asiassa horse laugh -argumenttia jossa sanotaan tekstistä että "onpas naurettavaa" ja tätä pidetään muka jonkinlaisena argumenttina.

"Lyhyesti kuitenkin tähän kommenttina sellainen pohdinta, että ehkä nimenomaan ongelmana onkin se, että koko naiskeskustelu ja etenkin raiskauskeskustelu lähtee siitä yleisestä olettamuksesta, että miehet antavat ohjeita naisille sen sijaan, että ns. pitäisivät oman porukkansa kuosissa."

En ymmärrä että miten nostit tuon asian esiin juuri minun kohdallani. Ehkä syynä on se, että et osaa katsoa kokonaisuutta. Tekstini ei lilli tyhjiössä. Olenkin usein huvittunut siitä mtien minun nähdään aina olevan jollain puolella etenkin silloin kun tuota puolta ei ole.

Agnostikkona minua pidetään ateistina. Tasa-arvopuolella minua pidetään sovinistina.

Olen nimenomaan korostanut blogissani yleisesti ottaen nimenomaan sitä henkeä, että uhreista tehdään marttyyreitä ja heitä autetaan ja neuvotaan. Ja että tämä on totaalisen perseestä. Tämä toki korostuu etenkin kiusaamisteemassa. Huomionarvoisaa on, että minulla on naiskohteluteoria täsmälleen sama kuin koulukiusaamisteemassa. Ja minun nähdään olevan miesten puolella kiusaajia vastaan. (Luultavasti siksi että olen sukupuoleltani mies ja minua on kiusattu. Tästä tehdään se rooli.)

Nähdäkseni valtaosaa SlutWalk -kävelijöistä ei neuvonnan kohdalla pidetä uhrina joita autetaan. Ja korostin että neuvot ovat miehillä sisäpiirin juttua, jota ei pidetä tasa-arvo -ongelmana. Joten toiminnan sijasta tuomitaan sanojan sukupuoli ja se johon se kohdistetaan.

Miten siis voidaan pitää naista vain ihmisenä, jos keskustelussa teemat kohdistuvat siihen mitä sukupuolta tekijä ja kohde ovat?

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments