Filosofian puutarha vs. New Yorkin koulutoimi: epic fail

Olen yrittänyt (rimaa hipoen, myönnetään) pitää blogini siistinä ja nuorisolle sopivana. Epic fail. New Yorkin koulutoimi on nimittäin tehnyt listan sanoista ja aiheista joita ei pitäisi käyttää esimerkiksi koekysymyksissä koska lapset voivat kokea ne ahdistavina tai loukkaavina. Kokoelmapostausten askartelusta inspiroituneena katsastin listan avulla, mitä aiheita olen käsitellyt täällä. Vaikka blogitekstejä on kertynyt aika pino, kysymysmerkkejä (eli sanoja jotka arvelen maininneeni ohimennen, mutten esimerkiksi kokonaisen postauksen aiheena) tuli vain muutama. Joistakin aiheista, kuten esimerkiksi terrorismista, rikollisuudesta, uskonnosta ja seksistä täällä on ollut useita postauksia. Selvältä peliltä näyttää. Päätinkin suhtautua listaan inspiraatiolistana. Asiantuntevia, ennakkotietoja vaativia urheiluaiheisia postauksia täällä ei varmaankaan tulla näkemään. Mutta voisikohan tässä vielä kirjoittaa jotakin kotoa karkaamisesta, rap-musiikista tai kodeista joissa on oma uima-allas?


Myös Paholaisen Asianajaja ahdistui aiheesta.

Tässä sanat, rastitin ne joita olen varmasti käsitellyt täällä.

Väärinkäyttö (ruumiillinen, seksuaalinen, emotionaalinen tai psykologinen).   X
Alkoholi (olut ja viina), tupakka tai huumeet.X
Syntymäpäiväjuhlat (ja syntymäpäivät). X
Ruumiintoiminnot.? (luulisin puhuneeni ainakin pahoinvoinnista)
Syöpä (ja muut taudit).X
Katastrofit ja luonnonmullistukset (tsunamit ja pyörremyrskyt).X (eiköhän rakkauteni katastrofielokuviin ole jo selvinnyt)
Julkkikset. X
Lapset, jotka joutuvat tekemisiin vaikeiden ilmiöiden ja elämäntapahtumien kanssa. X
Savukkeet (ja tupakointiin liittyvät esineet).X
Kotitietokoneet (sallittuja, jos puhe koulun tai kirjaston tietokoneesta).X
Rikollisuus.X
Kuolema ja sairaus.X
Avioero.X
Kehitysoppi (Viittaa esimerkiksi Charles Darwinin tutkimuksiin lajien synnystä ja kehittymisestä.)X
Dinosaurukset X (etenkin ceratopsidit <3 <3 <3)
Kalliit lahjat, lomat ja palkinnot.X
Uhkapeli rahasta. -
Halloween, eli Yhdysvalloissa suosittu syksyinen kurpitsa- ja kummittelujuhla.X
Asunnottomuus.X
Kodit joissa on oma uima-allas.-
Metsästys.X
Roskaruoka.X
Ennakkotietoja vaativat asiantuntevat keskustelut urheilusta.-
Työttömäksi joutuminen.X
Ydinaseet.X
Okkultismi (ts. ennustaminen).X
Parapsykologia.? (on sellainen tunne että jossakin olisin sivunnut aihepiiriä)
Politiikka.X
Pornografia.X
Köyhyys.X
Rapmusiikki.-
Uskonto.X
Kaikkien uskontojen pyhäpäivät ja juhlat.X (olen maininnut ainakin joulun, eidin,pääsiäisen, hanukan sekä lukuisia suomenuskon juhlapyhiä)
Rockmusiikki.X
Kotoa karkaaminen.-
Seksi.X (Homostelulle olen omistanut oikein teemaviikon. Saanko lisää pahispisteitä?)
Orjuus.X
Terrorismi.X
Televisio ja videopelit (niiden liiallinen käyttö).X (olen käsitellyt myös facebookia nollatoleranssinäkökulmasta)
Traumaattiset aiheet (mukaan lukien erityisen järkyttävät aiheet, kuten eläinten turvasuojat).X  
Tuholaiset (rotat ja torakat).X (Olen tainnut mainita myös hiirulaiset ja omenantaimia kurittavat piharusakot)
Väkivalta.X
Sota ja verenvuodatus.X
Aseet (tuliaseet, puukot, jne.)X
Noituus, taikuus jne.X (Kirjahyllystänikin löytyy Suomen kansan vanhat loitsurunot.  Pöö!, kuten Paavo Lipponen sanoisi)

Blogiarkiston aarteita: vuosi 2011

Aloitin vuoden 2011 todistelemalla, että oikeasti tietoteoria on inhimillistä eikä ollenkaan niin pelottavaa kuin nimestä tai alan lyhyestä kuvauksesta voisi päätellä. Käsittelin myös tiedollisen ylivoiman pimeää puolta, tietämättömyydellä alistamista.


Viisautta voi joskus löytää yllättävistäkin paikoista. Esimerkiksi yksinkertaiseen, ekologiseen elämään voi etsiä apuja myös mennoniitoilta tai muilta ihmisiltä joiden motivaatio elää yksinkertaisesti ei ole ekologinen herätys.


Vuonna 2011 blogiin saapuivat teemaviikot.Niistä ensimmäinen oli jäte-teemaviikko. Sillä pohdiskelin muun muassa sitä miksi jääkaappi on huono isäntä. Muutenkin olin kantaaottavalla päällä. Selvittelin, miksei matala ja tiivis kaupunkirakentaminen ole mielestäni ekologista. Tartuin myös urheasti vähän kuohuttavampaan aiheeseen, lastenhankintaan ympäristökysymyksenä. Myöhemmin kirjoitin myös ehkäisystä ympäristöeettisenä kysymyksenä. Myös suomalaisen puutarhakulttuurin uusin tuonti-innovaatio sai maistaa verbaalista keppiäni tässä suosituksi tulleessa (ja toivottavasti myyntilukuihin vaikuttaneessa) kannanotossa.


Talvi oli kovin luminen. Ajatuksissani mennyt lämmin kesä, lumituisku ja katastrofielokuva yhdistyivät tunnelmalliseksi postaukseksi jossa käväisemme katsomaan, miltä puutarhani näytti reilut 10 000 vuotta sitten. Satumaisissa tunnelmissa olin myös loppuvuodesta, jolloin kirjoitin parikin satua. Onni on yksi niistä.


Yleensä tässä blogissa ollaan syvällisiä, mutta ihan koko aikaa ei jaksa. Viime vuoden kevään suuressa muotinumerossa esittelin arkiasustustani, joka on hiukan valtavirtatyylistä poikkeava. Jos uudemmat lukijat ovat kiinnostuneita tyylivalintani taustoista, sanahaulla löytyy useampikin maalaismekkoja sivuava postaus. Erityisen onnistuneeksi bloggaajaksi koen itseni silloin kun onnistun pohtimaan vakavaa asiaa viihdyttävään sävyyn, niin kuin tässä postauksessani ekosäädyistä taisi käydä. Hieman vakavampaan sävyyn, pohdiskelin millaisia haasteita yksinkertaisen elämäntavan eetos elämän varrella kohtaa. Kummalliseksi touhu alkoi mennä siinä vaiheessa, kun löysin itseni argumentoimasta erästä eläinsuojelua edistämään tarkoitettua lakia vastaan.


Ympäristöeetikko kun olen, suhtaudun lähtökohtaisen nuivasti matkusteluun. Viime vuonna opin, että ehkä asenteessani olisi pikkuisen lieventämisen varaa. Kesäkuussa vietin viikon Espanjassa. Matka oli oikein elämyksellinen, ja vain vähän myöhemmin huomasin tuliaispussiini hypänneen varsin arvokkaan oivalluksen kauneuden ja ihmisyyden suhteesta. Niin, ettei lomamatkankaan aina tarvitse merkitä kerskakulutusta.
Elokuussa matkailin työn merkeissä ja saavutin yhden tärkeistä ammatillisista tavoitteistani, eli sain hyppysiini palasia Allan Hillsin meteoriitista. Opin myös, että haasteista huolimatta pienviljely puutarhassani on sittenkin helppoa verrattuna esimerkiksi Marsin olosuhteisiin.


Elitismi on ympäristöetiikan maanvaiva, jonka kitkemisyrityksissä en vaivojani säästele. Vain askelen päässä elitismistä on naurettavuuksiin asti menevä kilpailuhenki ja asketismi, jolle naureskelinkin tässä postauksessa.




Viime vuonna suomenusko kiinnosti mediaa. Siitä kirjoitetut uutiset olivat usein hyväntahtoisia, mutta jotenkin kömpelöitä. Se ei haittaa mitään, etenkään kun yksi kirjoitus inspiroi minua jatkamaan pohdintojani hartauden hyveestä. Myöhään syksyllä pohdin myös pyhän ja profaanin jännitettä.


Niin pienen mittakaavan pulmia ei elämässä olekaan, etteikö analyyttisesta filosofiasta olisi iloa. Tässä postauksessa käsittelin itsetuntoa ja sitä mihin sen pitäisi käsittääkseni perustua. Myös avaruusfilosofiasta voi olla hyötyä yllättävissä paikoissa. Sen huomasin postattuani tämän kirjoituksen naisten ja avaruusolioiden lähestymiseen sopivista periaatteista. Google pitää huolen kirjoituksen kestosuosiosta. Syksyllä pidin erottuvan yksinkertaisen pukeutumisen kunniaksi kokonaisen teemaviikon. Sen aikana pohdiskelin muun muassa sitä, miten eettiseksi kiitettävä toimintakin tapaa pidemmän päälle muuttua arkiseksi ja jopa kokea evoluutiota- ja miten se on ihan tervettä ja normaalia.


Käytännönläheisten (ja ehkä juuri siksi) suosittujen postausten sarjasta esiinnostamisen ansaitsevat jouluinen Lahjoja niille joilla on jo kaikkea sekä Kampauksia ilman kemikaaleja. Syksyllä kausiruoka-ajattelu sai mediahuomiota, mutta miten käy kun syksyn satoviikot vaihtuvat talviaikaan? Siitä kerroin postauksessa Kausiruokaa marraskuisessa keittiössä.


Yhteiskunnalliset tapahtumat värittivät blogia myös viime vuonna. Esimerkiksi heinäkuussa ajankohtaisena ilmiönä oli valitettavasti taas pahan etäännyttäminen.Vähän myöhemmin, piti kirjoittaa tämä suosituksi tullut teksti yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Vastustin myös syrjintää  ja yritin muistuttaa Teitä siitä,  ettei rasismi suinkaan ole vain karvalakkikansan asenneongelma vaan vahvimmillaan ja tuhoisimmillaan silloin kun se pääsee parempiin piireihin.Politiikan lisäksi myös kuluttamisella on yhteiskunnallinen ulottuvuutensa. Tässä postauksessa pohdin sitä, miten olemme tottuneet halpaan tavaraan ja mikä olisi oikeudenmukainen, eettisesti kestävä hintataso. Usein kuluttajia kehotetaan vaikuttamaan antamalla palautetta. Ja usein siitä saa palkaksi vain loputtomasti selittelyä. Suivaannuttuani tähän ilmiöön, kirjoitin avoimen kirjeen kaikille voimattomille kapitalisteille. Toisaalta, kapitalismi innostaa vielä kansan syviä rivejä kovastikin- ja se sai minut vaipumaan kiukkuepätoivoon tässä postauksessa. Hiukan teoreettisemmalla tasolla pohdin onnea ja menestystä. Yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttui myös suosittu kirjoitus Työstä ja lorvailusta jossa pohdin koventunutta työelämää. Ja heti seuraavassa postauksessa annoin kylmää kyytiä länsimaiselle naiskuvalle joka on karannut niin kauas realistisesta että se vaarantaa sekä fyysisen että psyykkisen terveyden.




Syksyn tullen pohdiskelin jälleen perhe-elämää. Rauha alkaa kotoa 1 ja ja sen jatko-osa tiivistävät melkein kaiken, mitä siitä aiheesta tiedän. Tämä suosittu postaus puolestaan kertoo jotakin sellaisen perheonnen olemuksesta joka tuntuu usein olevan hukassa tässä parisuhdesopimusten luvatussa maassa.
Pohdin myös uskontojen sotia parisuhteissa. Kärsimyksestä elämän ääripäissä taas on postaus jossa pohdin lasten ja vanhusten kärsimystä. Loppusyksystä havaitsin, että yksityisen ja poliittisen raja on joka tapauksessa epämääräinen päädyttyäni ottamaan kantaa kotikeskeisen elämän puolesta tässä postauksessa.


Vuonna 2011 rauha ja pasifismi nousivat blogin tärkeiden teemojen joukkoon. Pasifismia ja sen yllättävää kestävyyttä käsittelee tämä postaus. Yritin perustella pasifismin järkevyyttä ja realistisuutta tässä postauksessa, joka myös aloitti monikulttuurisuus-teemaviikon. Siihen teemaviikkoon kuului tämäkin postaus, jossa yritin rohkaista kaikkia olemaan rohkeasti oma itsensä ja siltä osin nakertamaan sosiaalisia paineita.


Filosofian Puutarha on huonosti verkostoitunut blogi. En ylläpidä twitter-tiliä, eikä blogilla ole omaa facebook-sivua. Syy on se että näiden kaikkien ylläpitäminen vie aikaa ja energiaa, ja nettiaikani on rajallista. Parempi, että Te, Rakkaat Lukijani, levitätte kirjoituksiani sosiaalisessa mediassa silloin kun niistä pidätte. Viime syksynä päädyin yksinkertaistamaan itsenikin Facebookista ja suljin henkilökohtaisen tilini. Kirjoitin aiheesta myös jatkopostauksen. Molemmat päätyivät- kuinkas muutenkaan- kiertämään ahkerasti Facebookia.


Ja niin on blogiarkistot käyty läpi. Kuten sanottua, kun postauksia on kertynyt melkein 700, niin paljon jäi myös kierrättämättä. Retki blogiarkistoihin antoi puuhaa monelle sairaspäivälle. Nyt pääsen jo hiukan liikuskelemaan. Toipilasviikot jatkuvat vielä tovin, mutta nyt on hyvä hetki palata taas vähemmän aikaa vieviin peruspostauksiin. Siitä puheen ollen, teillä Lukijoilla on bloggaamiseeni liittyen usein kaksi vakiokysymystä, joihin vastaamiseen on nyt hyvä tilaisuus.


1) Miten ehdit suoltaa tuon kaiken tekstin?
Vastaus: Ei ole edes vaikeaa. Olen nopea kirjoittaja, ja ajattelupuoli hoituu muiden puuhien ohessa. Tänne päätyvät ajatukset ovat edelleen ylijäämäajatuksia, varsin suoraviivaista tajunnanvirtaa joka ei kelpaisi esimerkiksi tieteellisiin artikkeleihin. Blogin ylläpitoon minulta menee päivässä max. puolisen tuntia. Kirjoitan paljon tekstinpätkiä muistiin kun aikaa on, ja julkaisen usein tästä arkistosta vain pienen viimeistelyn jälkeen.
2) Miksi blogiasi kommentoidaan niin vähän?
Ei aavistustakaan, ihmettelen sitä joskus itsekin. Mitäpä muuta blogisti voi tehdä kuin yrittää näyttää ystävälliseltä, myös kriittisten (asiallisuuden rajoissa) pysyttelevien kommenttien suhteen?

posted under | 2 Comments

Päivän ympäristöinnovaatio: kanoja kansalaisille


Pakko postata tämäkin uutinen

Ranskalainen kylä jakaa kaikille halukkaille asukkailleen kaksi kanaa biojätteen vähentämiseksi. Yhden kanan on laskettu kuluttavan jopa 150 kiloa biojätettä vuoden aikana. Sen lisäksi kanat tuottavat tietysti munia, joiden hinta on nousussa (kuten ruuan hinta ylipäätään). Viranomaisten mukaan myös jätekuljetusten hinta on nousussa, joten he laskevat lahjoituksen olevan myös kuntataloudellisesti kannattava.

Tällaista innovatiivisuutta tarvittaisiin myös täällä Suomessa. Odotellessa sitä että Lohjan kaupunki ryhtyy jakamaan rakentamattomien tonttien korotettujen kiinteistöverojen lisäksi kanasia, taidan taas lisätä vanhan kanalan kunnostuksen tehtävälistan häntäpäähän. Jonakin vuonna ehdimme senkin tehdä.

Kevään suuri muotinumero 2012: tuhannen päreinä-painos

Meillä sekä malli, kuvaaja että kamera ovat eriasteisesti ihan päreinä, joten postaus on poikkeuksellisesti kuvitettu kaupallisilla kuvilla joiden julkaisemiseen olen saanut luvan ao. yrityksiltä.  Yleisesti ottaen en ympäristöeetikkona kannusta ketään ostamaan mitään, mutta jos nyt jotakin joskus tekee mieli ostaa (ja tuhannen päreinä olevalle kansanosalle emme sellaisesta nipota), nämä firmat ovat tietääkseni siitä eettisemmästä päästä. Photo credits and copyrights (in order of appearance): Aab UK, Bodyartforms.com, Shukr

Kevätmallistot hyökyvät kauppoihin. Missään ei kuitenkaan tänäkään vuonna esitellä vaatteita jotka olisivat mukavia tai kauniita sellaisten ihmisten päällä jotka ovat ihan tuhannen päreinä sairauden tai muun vamman takia. Päätin sitten tarttua toimeen itse. Tuokoon tämä postaus ripauksen iloa ja inspiraatiota kaikkien vaivaisten ja toipilaiden kevääseen!


Kun luottovaatteidenkin mukavuus pettää, pehmoinen trikooabaya toimii yhä. Se on mukavuusvaate aivan omassa luokassaan. Abayassa voi lepäillä sohvalla kuin yöpaidassa. Yöpaidasta abaya eroaa siinä että yhdistämällä siihen villatakin tai jakun ja parit asusteet, asusta saa hyvinkin kauniin ja edustavan. Loistojuttu, jos sairasvuoteelta pitää jostain syystä raahautua ihmisten ilmoille niin kuin pidempään sairastavien usein pitää. Aiemmin oma ohut trikooabayani on palvellut minua muun muassa Teksasin-retken matkustusasuna ja oli siinäkin virassa nappivalinta. Minusta abaya sopii jokaisen vaatekaappiin rankkojen aikojen varalta. Brittiläisen Aabin luomukset miellyttävät omaa silmääni kovasti, esimerkiksi tämän kevätkokoelmassa esitelty Mulberry Pinky Beige –abaya kelpaisi vaatekaappiini vaikka heti. (ETA: nyt se näyttäisi olevan loppuunmyyty, mutta tummanruskea versio löytyy vielä.)



Kun olo on kurja, mukavuus on vaatteiden tärkein ominaisuus. Toiseksi tärkeintä on, että ne nostavat mielialaa ja paikkaavat kovia kokenutta kehonkuvaa. Vakavampi sairastuminen kun koettelee kehon lisäksi myös mieltä. Itse olen ajatellut käyttää kaikki tilaisuudet laittautua erityisen kauniiksi siihen asti kunnes tunnen taas viihtyväni nahoissani. Haluan tuntea kovia kokeneen kehoni taas pian kodikkaaksi paikaksi jossa on mukava elää. Haluan katsoa välillä peiliin tuntien muutakin kuin surullista myötätuntoa. Siihen ei vanhaan mukavaan t-paitaan pukeutumalla päästä (vaikka esimerkiksi jättiläiskalmari-paidassani onkin asennetta). Huononakin päivänä jaksaa valita abayan tai yöpaidan kaveriksi edes nätin korun. Käytännöllisyydestäkään ei  aina tarvitse piitata, jos kaikki pukeutumiseen tavallisesti vaikuttavat työt talossa ja tarhassa ovat kiellettyjen listalla. Itse en käytä paljon koruja, mutta juhlissa ja hätätilanteissa pidän etenkin kauniista korvakoruista. Sellaisista kuin vaikkapa nämä:


 Pyrex glass squids sävyssä Solar Passion: Glass Heart Studios/ Bodyartforms.com


Bone asana design, Tawapa/ Bodyartforms.com

Nämä korvikset ovat siis tavallista isompiin korvisreikiin tarkoitettuja koruja jollaisia itse käytän. Myös tavalliset toimivat varmasti ihan hyvin.

Sairasloman päättyminen ei tarkoita paranemisen päättymistä. Vuodelevon ja pahoinvoinnin alaspainama kunto täytyy saada nousemaan, ennen kuin vointia voi taas kutsua normaaliksi. Kolmas kevään muodin teema tuhannen päreinä olevien seurapiireissä onkin sporttisuus. Itse olen päättänyt ainakin ottaa tavoitteekseni osallistumisen tämänvuotiseen Lohjan Kevätviuhahdukseen. Päätin, että tänä vuonna en välitä yhtään vaikka köpöttelisin maaliin koko joukon viimeisenä. Se että seitsemän kilometrin lenkki ylipäätään onnistuisi toukokuun kolmannella viikolla on varsin kova tavoite, kun lähtötilanne on mikä on. Kevääseen heräilevässä Virkkalassa lenkkeileminen on tietysti jo sinällään kivaa, mutta kauniista treeniasusta voi myös olla iloa. Omissa lenkkivarusteissani on tietysti islamilaista eleganssia. Lohtuostoskoriini pääsikin tämä ihastuttava keväinen huppari suosikkiputiikistani Shukrilta. Näyttää hyvältä myös perusverkkareiden kanssa.



Shukr Cotton Jersey Hoodie, värinä Rose smoke

posted under | 2 Comments

Blogiarkiston aarteita, osa 2: vuosi 2010


Blogiarkistoa selatessa huomasin ilokseni, että tämä blogihan on parantanut menoaan kuin sika juoksua. Vuonna 2010 huomasin kirjoittaneeni sen verran monta uudelleen esiinnostamisen arvoista postausta, että päätin omistaa vuodelle kokonaan oman postauksen.Vaikka siitä tuli pitkä, paljon jäi poiskin. Esimerkiksi, syyskuussa maailma kääntyi vähän päälaelleen kun kokeilin koko kuukauden ajan elämää muotibloggaajana kuuden vaatteen haasteen kunniaksi. En nyt ala erikseen linkkailemaan, mutta hauskaa oli. Sittemmin asenteeni muotiakin kohtaan on hiukan pehmentynyt...

Tammikuussa pohdiskelin jälleen moraalista motivaatiota. Tämä taitaa olla todellisia lempiaiheitani. Toinen tärkeä postaus tammikuulta käsittelee mystistä pimeää jätettä, eli jätettä jota tuotamme vaan emme koskaan näe. Miten sen määrään voisi puuttua? Lumouduin myös kauniista talvesta tämän pienen tunnelmapalan verran.



Akateemiset kiinnostuksenkohteeni ovat (olleet) niin moninaiset että amanuenssejakin hämmensi. Yksi niistä on ollut paha: pahan filosofia, oikeussosiologia, -historia, kriminologia ja muut filosofian ja oikeustieteiden liepeiden tieteet kiehtoivat minua kovasti, ja valmistuttuanikin olen yrittänyt pitää yllä jonkinlaista tietämystä aiheesta. Murhaajalle kakkua  on postaus jossa pohdiskelen hiukan aihepiiriin liittyviä eettisiä pulmia. Synkkiä teemoja pohtii myös Väkivallan ilot, jossa mietin miksi Suomi on vuosikymmenestä toiseen niin väkivaltainen maa. Akateemisiin lempiaineisiini kuuluu myös tietoteoria. Tässä blogissa olen yrittänyt selvitellä tätä kiehtovaa filosofian alaa mahdollisimman maanläheisesti ja maallikkoystävällisesti. Maanläheistä lähestymistapaa edustanee tämä postaus jossa käsittelen totuuden arvoa ja vuonna 2010 kuohuttanutta Wikileaksia.


Suhteeni uskontoon on sen sijaan vähintäänkin monimutkainen. Tässä postauksessa paljastan, että hartaus saattaa käsittääkseni olla sittenkin hyve- myös ateisteille. Tässä erittäin suositussa postauksessa taas puolustan ateismia huuhaa-argumenteilta, ja samalla näette minut toisen tieteenharjoittajan kimpussa. Koska itse olen tätä nykyä polyteisti, pohdin postauksen verran ateismia myös tästä näkökulmasta. Armo? Ei kiitos! on kovasti tykätty postaus. Jumalan rakkauden lytättyäni oli kai ihan loogista käydä seuraavaksi jumalallisen armon kimppuun. Vuonna 2010 mielessäni oli myös kirjoittaa pieni postaussarja vodoun-uskonnon jumalista. Se typistyi jostain syystä vain yhdeksi postaukseksi. Koska jumalat ovat tunnetusti pitkäikäisiä, ehkä aiheeseen voisi vieläkin palata? Sen sijaan väärän jumalan valtakunnassa on nimestään huolimatta postaus joka käsittelee mainonnan kaikkialletunkevia lonkeroita. 


Te, Rakkaat Lukijat, pidätte usein paljon postauksista joissa käsittelen konkreettisia arkietiikan ongelmia. Maalla vai kaupungissa? on tilastojen valossa erityisen antoisa postaus, jossa yritin vastata kysymykseen, kumpi on eettisempi paikka asua.


Vuonna 2010 sittemmin vakiokamaksi muodostuneet kysymykset kulttuurien hankauksista ja maahanmuutosta pääsivät blogiini. Postauksessani Maahanmuuttaja on hyvä vihollinen, hain apuja sosiologian puolelta. Monien käytännöllisten filosofien tavoin olen myös hiukan innoissani sosiologiasta...ja kyllä, tiedostan itsekin että suuri tragediani elämässä on, etten ehdi opiskella kaikkea kiinnostavaa.


Joskus filosofilla on rankkaa, etenkin asiantuntijatehtävissä. Totuus tekee ilkeäksi on postaus joka valaisee vähän sitä, miksi vietän niin suuren ajan elämästäni toivoen ettei minun tarvitsisi poistua kotoa ikinä. Joskus menee jopa niin huonosti ettei edes pääse puolustamaan jaloja päämääriä vaan vain valitsemaan pienemmän kahdesta pahasta. Astetta kevyemmällä otteella, kerroin kesäkuussa sanoista joista pidän kovasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lopulta päädyin myös toteamaan, että vaikka epätoivoon olisi miten hyvät perusteet, tulee sitä silti vastustaa. Huolimatta ajoittaisesta rankkuudesta ja terveyden päälle käyvästä maailmantuskasta, filosofin elämän valinnut voi joskus kokea myös suuria ihmeitä. Esimerkiksi joulukuussa löysin tarunhohtoisen viisasten kiven omasta piironginlaatikostani.


Toisaalta, kotoaan ei tarvitse ihan välttämättä poistua voidakseen lumoutua avaruuden, varsinaisen tutkimusalani, ihmeistä. Jalokiviä satavat taivaat on postaus avaruudessa odottavista ihmeistä. Yleisesti ottaen olen esitellyt avaruusfilosofisia mietteitäni täällä blogissa aika vähän- lähinnä siitä syystä että ne ovat enimmäkseen tieteellisten artikkelien tai kolumnien raaka-aineita. Sellaiseksi päätyi lopulta tämäkin kirjoitus jossa käyn tapaamassa valtamerimaailman ajattelijoita.  Toki kauneuteen voi paeta myös päiväsaikaan, kuten tämä rakastettu postaus esittää. Ympäristöeetikolle onnea vuonna 2010 toivat myös Aldo Leopoldin ajatukset ja puiden istuttaminen.


Naimisiinmenosta toettuani olen alkanut pohtia myös perhe-elämän kummallisuuksia. Luottamus kotitehtävänä- postauksessa kysyn, miksi meidän on usein niin helppo alistua epäoikeudenmukaiseen yhteiskuntaan mutta niin vaikea totella itse valitsemaamme puolisoa. Myös itsevarmuus ja vastuu puolison hyvinvoinnista pohdituttivat. Maistettuani itse perheonnea sukupuoli- ja lukumääräneutraalin siviiliavioliiton puolustamisesta on myös tullut kirjoituksiini rakas aihe. Tähän liittyen, pohdiskelin myös, mitä merkitystä avioliitolla on jos siitä siivotaan jumalat ja turhat moralisoinnit.


Onko kohtuullistaminen elitististä? on tänäkin päivänä suosittu postaus, joka ei selvästi ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Loppuvuodesta huolestuin myös hyväntekeväisyydellä alistamisesta. Etiikan alaan kuuluu myös tämä joulukuinen kirjoitus, jossa pohdin ansionsa mukaan- ajattelun heikkouksia.


Kaikenlaisen ilkeyden, moralisoinnin ja toisten ihmisten turhan arvostelemisen vastustaminen on myös aina ajankohtaisia suosikkiaiheitani, onhan aikamme usein pinnallinen ja julma. Laiskuutta vaiko voimien puutetta? on yksi aika hyvä (vaikka itse sanonkin) kirjoitus aiheesta.


 Maan oikeudet taas on ympäristöeettinen postaus joka jäi mielestäni aikanaan kovin aliarvostetuksi. Ehkäpä uudemmat lukijat pitävät siitäkin? Ekoteoksi ehdotin vuonna 2010 muun muassa läheisten itsetunnon tukemista.


Aikojen synkentyessä olen myös ryhtynyt kirjoittamaan aggressiivisen ilmapiirin vaihtoehdosta, pasifismista. Tämä taitaa olla ensimmäisiä postauksiani aiheesta. Nykyään rauhalla on jo oman tunnisteensa. Aggressiivisen retoriikan vastapainoksi on joskus noussut keskustelussa kantaaottamaton maltillisuus, jota sitäkin ehdin kritisoimaan.


Kaiken kaikkiaan vuosi 2010 oli hieno, ajatuksen- ja seikkailujentäyteinen blogivuosi, jonka uudelleen eläminen piristi pariakin toipilaspäivääni. Viihtykää tekin. Seuraavaksi on jo viime vuoden ja viimeisen kokoelmapostauksen aika!

posted under | 2 Comments

Toipilasviikot esittää: Blogiarkiston aarteita, osa 1

Viimeisen vuoden aikana virtuaalipuutarhani kävijämäärät ovat nousseet huomattavasti. Olen suunnitellut jo kauan kaivelevani jonakin päivänä lähes 700 postauksen joukosta päivänvaloon joukon postauksia jotka ovat kestäneet erityisen hyvin aikaa tai olleet muuten vain erityisen suosittuja. Nyt tähän on ehkä paras tilaisuus ikinä, joten tässä tulee ensimmäinen osa johon olen poiminut postauksia vuosilta 2008 ja 2009. Toivottavasti jokaiselle löytyy jotakin mukavaa!


Filosofia kuuluu kaikille! on aivan blogin alkuaikoina kirjoittamani postaus jonka takana seison aivan yhtä tukevasti kuin sitä kirjoittaessani. Sopii niille jotka miettivät, mikä ihme tämän blogin idea on yksinkertaistamisen, venäläisen metallimusiikin fanituksen ja muun oudon menon ohella.Erityisesti postaus on omistettu Rakkaille Kollegoille.


On mahdollista, että Marrasyö on ensimmäinen sittemmin suosituksi tulleen Kauniita hetkiä-osaston postauksista. Pieni tarina pienessä sievässä olevasta blogistista Virkkalan pimeässä yössä.


Maallemuuttaneiden elämä on joskus todellista tragikomediaa. Sota hiirulaisia vastaan osa 2: Ruraalilegendoja kertoo tästä.


Lamed vav tzadikim oli aikanaan varsin suosittu postaus, josta selviää mitä iloa juutalaisesta mytologiasta voi olla eksistentiaaliangstin torjunnassa. 


Vuonna 2009 aloin hutkimaan uskontoa toden teolla. Ensimmäisten maalitaulujen joukossa oli rakastavan jumalan illuusio. Ylläpidin tasapuolisuutta ampumalla täyslaidallisen myös uusateismia päin kirjoituksessani Summa contra gentiles vm. 2009. Sen koommin yksikään katsomus ei ole ollut tässä blogissa turvassa. 


Yhteiskunnallinen huolestuneisuuteni ja huoleni kansakunnan huono-osaisista on myös osoittautunut kestoaiheeksi. Huhtikuussa 2009 kirjoitin aiheesta parikin aikaa hyvin kestänyttä kirjoitusta: Yksityistäminen on demokratian ongelma sekä Työttömyydestä ja ihmisarvosta johon kommenttiboksikeskustelu poiki toisenkin osan.


Vaatimattomuuden hyvettä käsittelevä postaus on edelleen yksi blogin suosituimpia. Samaa teemaa olen toki pyöritellyt paljon myöhemminkin. Myös totuudellisuuden hyve arjessa mietitytti. Suosionsa puolesta kannanottopostaukseni turkisten käyttöön on sellainen jonka rohkenen toivoa parantaneen maailmaa ainakin hiukkasen.


Ihmettelin myös historiankirjoitusta tässä postauksessa joka todistaa että joskus lyhempi voi olla parempi.


Metafysiikka on edelleen minulle rakkaimpia filosofian aloja vaikken ole ehtinytkään harrastaa sitä kovin paljon. Sillä on myös kovin teoreettinen maine. Tämä postaus pohdiskelee solipsismia, ontologian arkisia ulottuvuuksia ja ennen kaikkea yrittää osoittaa, että metafysiikasta on arjessakin paljon iloa.


Vuosi 2009 päättyi tarinointiin. Tässä on ensimmäinen satuni, jonka julkaiseminen blogissa arvelutti suuresti, mutta josta sain niin rohkaisevaa palautetta että olen jatkanut satuilua. Myös vuoden viimeinen postaus, Descartes lumisateessa, on jotenkin satumainen vaikka oikeastaan käsitteleekin tieteenfilosofiaa.


Joskus (okei, aika usein) mietin, että tästä blogista on kehittynyt kunnon sekametelisoppa. Ylimääräisten ajatusten tilkkuvakkana tämä ei ole tarpeeksi tieteellinen kelvatakseen vakavahenkisten filosofiablogien joukkoon, mutta useampikin ei-filosofi on muuten vain sanonut sisältöä vaikeaksi tai jopa läkähdyttäväksi. Arkistoja kaivellessani mietin, että ehkäpä molemmat haukut ovat hyvin ansaittuja. Mutta toisaalta, tämä on juuri sellainen blogi jonka pitäminen on minusta vieläkin tosi hauska harrastus. 

posted under | 3 Comments

Toipilasviikot: kevättä ilmassa

Paraneminen on edennyt sen verran, että olen alkanut huomata ja häiritseväksi havaita sen että  yllättävän monet perinteiset toipilaiden huvit edellyttävät asioita jotka eivät minulta vielä oikein suju, kuten istumista. Joten jospa kuitenkin lisäisin harrastuksiini ihan pikkuisen bloggaamista?  Se sujuu lojuenkin. Toipilasviikkojen postauksista on turha etsiä syvällistä filosofista sisältöä, siihen ei kapasiteettini riitä. Vaan onhan maailmassa muutakin kuin syvät mietteet.

Virallisessa kunto-ohjelmassani treenailen juuri nyt viidentoista metrin köpöttelyä ja kyljelle kääntymistä. Vaikka olo on siis aikamoisen hutera, hyvä musiikki saa jo varpaat vähän heilumaan. Kevät saa pohjoisten alkuperäisuskontojen edustajat niin villille päälle. Meille suomalaisille kevättä personoiva jumaluus on Lemminkäinen. Slaavilaisessa perinteessä  nuori, komea keväänjumala on Yarilo, ja Arkona on tehnyt Hänestä hienon kevätbiisin.

Tämä video edistää toipumishaluja silläkin lailla että se muistuttaa siitä, että Arkonan keikalle etsiytyminen edellyttää täysiä ruumiinvoimia. Ja Arkonan keikalle minun on joku päivä pakko päästä.


Erilainen viikonloppu

Tulikin vähän erilainen viikonloppu. Suunnittelemani leppoisan omenapuiden leikkelyn sijasta löysinkin itseni leikkauspöydältä. Nyt olen jo päässyt sairaalasta kotiin, ja kaikki näyttää hyvältä. Ainakin seuraavat pari viikkoa sujuvat täällä kuitenkin toipilastunnelmissa. Odotettavissa on siis hiukan hiljaisempia aikoja bloginkin puolelle. Käykää vaikka nauttimassa keväisestä säästä päivityksiä odotellessa! : )

posted under | 8 Comments

Vielä moraalisesta motivaatiosta

Löysin taas Kulutusjuhlan kautta blogikirjoituksen jossa käsiteltiin tutkimuksia joissa on paljastunut että eettisten valintojen takana on usein statuksen haku. Kirjoittaja totesi, ettei hänen mielestään moraalisen teon takana olevilla motiiveilla ole väliä. Pääasia että ihmiset tekevät hyviä tekoja kuten valitsevat ekotuotteita. Aihetta gradussa asti ruotineena joudun toteamaan, että tämä on eräs niitä (etenkin maallikoiden keskuudessa) yleisiä moraalista toimintaa koskevia käsityksiä jotka hyve-etiikan valossa ovat perusteellisen vääriä.

Olen nimittäin monen isomman hyve-eetikon kanssa sitä mieltä, että motiiveilla ei ainoastaan ole väliä- ne ovat olennainen osa teon hyvyyttä.  Tämä voi olla maalaisjärjelle yllättävä väite, joten yritän selventää sitä niin kuin blogipostauksen puitteissa vain osaan. Tässä vaiheessa täytyy ymmärtää vain kupletin juonen olevan, että on kertakaikkisen mahdotonta tehdä aidosti hyvää jos motiivit ovat huonot. Hyvä uutinen on, että jos motiivit ovat hyviä, teosta voi seurata hyvää vaikka se pinnallisesti tarkasteltuna epäonnistuisikin.Miten se on mahdollista?  Aikaisemmin olen sivunnut aihetta tässä postauksessa, joka sopii johdannoksi tämänpäiväiselle (en nyt ala toistamaan itseäni, kun jutusta on joka tapauksessa tulossa pitkä).

Hyve-etiikassa ajatellaan nykyään, että hyvä teko on vain sellainen oikea teko joka on tehty oikealla tavalla ja oikeista motiiveista. Miksi näin? Eivätkö motiivit ole piilossa, vain ihmisen itsensä tiedossa?  Ovat toki- ja sieltä ne vaikuttavat siihen miten teko tehdään sekä siihen miten ihminen yleisesti ottaen käyttäytyy. Emmehän tee moraalisia valintoja tyhjiössä vaan osana elävän elämämme tarinaa. Esimerkiksi eettinen ostos ei siten rajoitu vain ostotapahtumaan, vaan teon lopulliseen merkitykseen vaikuttaa myös esimerkiksi se miten ostostamme käytämme ja millaiseen rooliin se elämässämme päätyy. Arkikielestä tuttuja ”hyviä” tai ”pahoja” tekoja ei siis tarkkaan ottaen ole olemassa, on vain tekoja joilla on suurta potentiaalia hyvään tai pahaan. Se mihin vaaka kallistuu riippuu vähän onnesta, vähän enemmän ympäristön ja muiden ihmisten reaktioista- ja olennaisesti niistä motiiveista ja kyvyistämme tehdä teko filosofiksi sanottuna hyvettä toteuttavalla tavalla. Koska ihmiset eivät ole askelittain eteneviä tietokoneohjelmia tyhjässä avaruudessa, tekojen tarkastelu ympäristöstä, kontekstista ja elämänkokonaisuudesta irrallaan ei riitä kovin pitkälle. Sama teko voi yhdessä tilanteessa olla erinomainen ja toisessa huono idea. Se mikä tekee jostakin teosta oikean, ei ole toiminta sinänsä (esimerkiksi ”ostan ekotuotteen). Jos motiivit ovat huonoja, suurta hyvän potentiaaliakin sisältävä teko on hyvä vain tuurilla ja kapeasti katsottuna.  Otetaan tutuksi esimerkiksi puolustuspuhetta Ateenan oikeudelle pitänyt Sokrates. Hän piti puheensa syistä jotka eivät olleet vain hyviä vaan suorastaan kiitettäviä: itsensä puolustelun sijaan hän käytti puheaikansa yritykseen parantaa ateenalaisten oikeamielisyyden tasoa. Pinnallisesti tarkasteltuna hän epäonnistui:  hän suututti tuomarinsa entistä pahemmin ja ansaitsi itselleen kuolemanrangaistuksen jolta hän konventionaalisemmalla asenteella olisi todennäköisesti välttynyt. Mutta mitä hänen teostaan seurasi? No muun muassa se että hänen puheensa ja asenteensa inspiroi ja ohjaa ihmisiä vielä tuhansien vuosien päästä. Siihen ei oltaisi päästy nöyristelyllä.

Teoilla on siis paitsi suoria, myös epäsuoria, yllättäviä ja emergenttejä vaikutuksia, ja motiivit ja teon tekemisen tapa heijastuvat niihin asti. Esimerkiksi, jos ostan kalliin merkkituotteen koska olen vilpittömästi sitä mieltä että se on tarkoituksenmukaisin ja eettisin vaihtoehto,  voin onnistua käyttämään ostamaani tuotetta hyvin, esimerkiksi ilmentäen sellaista vaatimattomuutta joka ei herätä muissa kateutta tai katkeruutta  vaan ymmärrystä. Jos taas motiivini ovat huonot, on mahdollista etten esimerkiksi käytäkään tuotetta loppuun, vaan mukaekologinen tekoni voi tarkemmin katsottuna olla osa edelleen tuhoavaa, ahnetta elämäntapaa.  Sen ohella se voi herättää muissa kateutta tai tunnetta siitä että he eivät kuulu siihen eliittiin jonka harrastus ekoilu on. Huomaattehan, että nämä kielteiset ”sivuvaikutukset” voivat olla paljon suurempia kuin se hyvä jonka yksittäisen ekotuotteen hankkiminen voi sinänsä tuoda! Ja ne kaikki seuraavat suoraan siitä tavasta jolla tekomme teemme, ja motiiveista jotka vuotavat näkyviin kaikessa käyttäytymisessä.   Täytyy myös muistaa, että voimattomimmillaankin kaikki tiedostetut hyvistä ja huonoista motiiveista nousevat valinnat rakentavat osaltaan valitsijan persoonaa moraalisena olentona. Esimerkiksi ylpeydelle ja omahyväisyydelle periksi antaminen on paheen paapomista ja valinta jonka tuloksena toimijasta tulee sen verran ikävämpi ihminen. Vastaavasti, vaikka hyveellisestä teosta saisi maailmalta palkaksi vain lunta tupaan ja jäitä porstuaan, se on silti vahvistanut tekijäänsä.

Se että tietää, mikä toiminta olisi yleisesti ottaen oikein, on siis vasta alku. Motiivien ollessa olennainen osa tekojen kiitettävyyttä (tai moitittavuutta), tästä seuraa, että eri teot voivat olla eri ihmisille hyviä ja vältettäviä. Tämä haittaa huomattavasti hyvien ihmisten suosikkiharrastusta, muiden ihmisten moraalituomarointia –tiedostaahan hyve-etiikan päälle ymmärtävä ihminen että havaittu teko on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Jos näemme toisesta vain teon, näemme vain pienen osan siitä mikä on tärkeää ja merkityksellistä. Hyvään pyrkivän ihmisen ensimmäinen läksy onkin tutustua itseensä, omiin heikkouksiinsa ja vahvuuksiinsa. Toinen läksy on unohtaa hyvien tekojen listat ja alkaa miettimään, mikä on parasta mihin itse kykenee. Vaikka oma paras olisi muiden silmissä vähän ja haurasta, se on silti todellista pyrkimystä hyvään, ja sellaisena paljon arvokkaampaa kuin ulkokultaisten näyttävät teot. Ilmeneminen ei ole tärkeää, oleminen on. Todellisuus on tärkeää.

 Vaikka esimerkiksi eettinen kuluttaminen on periaatteessa kiitettävää, sellaisten ihmisten jotka kuvittelevat hyvän omantunnon olevan ostettavissa, olisi parempi unohtaa se toistaiseksi. Itse suosittelisin tilalle vaatimattomuuden hyveen harjoittelemista (mihin siihenkin sisältyy kulutusvalintoja) ja solidaarisuutta huonompiosaisia kohtaan. Heikko voi pyrkiä hyvään voimiensa mukaan, mutta ihminen joka on kiinnostunut sädekehänsä kiillottamisesta ei edes pyri hyvään. Hän haluaa vain näyttää hyvältä ihmiseltä haluamatta kuitenkaan nähdä sitä vaivaa jonka aito itsensä kehittäminen vaatii. Käyttäessään ”hyvän ihmisen tunnuksiksi” mieltämiään merkkejä hän kuitenkin huijaa vain toisia typeryksiä, sekä tietysti tekee aidosti kiitettävien ihmisten elämän hankalammaksi. Eri asia on, että hyvät teot vaativat usein harjoittelemista siinä missä muutkin teot. Harjoittelijaa motivaatio-ongelma ei tietenkään koske. Onhan harjoittelun päämääränä kehittyä, tulla paremmaksi. Harjoittelijakin siis pyrkii hyvään.

Niin, ja se mikä pistää joskus ammattilaisenkin aivot tilttiin on se etiikan peruskurssitason suuri totuus, että enimmäkseen ihmiset tekevät niin kuin haluavat tehdä. Jos ihmisellä on vahva ennakkokäsitys tai mielipide jostakin asiasta, sitä on erittäin vaikea muuttaa parhaillakaan retoriikanlahjoilla. Yleensä niin sanotut mielenmuutokset ja itsensäkehittämiset tapahtuvat sellaisten asioiden suhteen joista ennakkokäsitykset eivät ole kovin vahvoja. Sen sijaan halu tehdä oikein on satunnaista, mutta ihmisen kyky selittää motiivinsa todellisuutta paremmiksi sekä itselle että muille on sitäkin parempi. Tämä pätee meihin kaikkiin, etenkin niihin jotka kuvittelevat olevansa moisen itsepetoksen yläpuolella. Jos on joutunut  mutku mä haluu-uu-uun-tilaan, on vaikea ryhtyä miettimään, mikä olisi objektiivisesti ottaen oikeaa toimintaa. Silloin on helppoa keksiä perusteita sille miksi mutku mä haluu-uu-uuminen on hyväksyttävää, järkevää ja suorastaan moraalisesti kiitettävää. Haluaminen sumentaa järjen. Traagista on että vain hyvän itseisarvon ymmärtänyt ja sitä järjestelmällisesti tavoitteleva, hyvän tahdon motivoima järki on ainoa joka voi ohjata tekemään aidosti oikeita moraalisia valintoja. 

Mikä on rehellinen ihminen varkaiden valtakunnassa?

Joudun taas myöntämään olleeni väärässä. Olen monta vuotta ollut huolissani demokratian taantumisesta korporaatioiden vallan alle. Eipäs. Kyllä minun on myönnettävä että Saku Timonen on oikeassa ja vuoden 2012 Suomessa jossa yritysvalta vasta petaa jalansijoja, kleptokratia on jo täällä. Minä mietin, mikäköhän mahtaa olla rehellisen, hyvään pyrkivän ihmisen asema varkaiden valtakunnassa?

Nämä ovat kovia päiviä niille jotka uskovat sen tyyppisiin asioihin kuin sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, yhteiskuntavastuuseen ja siihen ettei laki salli kaikkea mitä se ei kiellä. Jaksaisiko edes uskoa, ellei omistaisi virallisia idealistin papereita? Ellei tietäisi, että ellei hyvä lopulta voita, kaikki häviävät? Finnairin bonusjärjestely saattoi olla lain kirjaimen mukainen, mutta oikeudenmukaisuus siitä oli kaukana. Ei ole montaa viikkoa kun naurettiin sille miten Kreikassa joillekin valtion palkollisille maksettiin töihin ajoissa tulemisesta. Suomeen eroa on vain se, että Suomessa apurahatutkijoiden (jotka siis maksavat omasta pussistaan yleiskustannuslisänä tunnetun korvauksen siitä että saavat edustaa yliopistoa tutkijan eivätkä jatko-opiskelijan tittelillä) ohella myös tavalliset duunarit saavat maksaa palkanalennusten muodossa työn tekemisen ilosta, ja töihin tulemisesta maksetaan vain harvoille johtajille sitäkin avokätisemmin. Se ottaa joka pystyy, ja siltä otetaan joka ei voi puolustautua. Björnwahlrooseille voi räksyttää, mutta onko räksytyksestä hyötyä jos hän kuitenkin edustaa erästä keskeistä yhteiskunnalllista ihannetta jota moni tavoittelee, jopa räksyttämisen ohessa. Ei, tarvitsisimme parempia ihanteita ja ihmisiä jotka määrätietoisesti pyrkivät niihin omissa, valtavirtaa vastaan uivissa elämissään. Kritiikki ei riitä, ahneuden valta tulee haastaa sekä yksityisesti että yleisesti.

Kaiken keskellä minäkin suunnittelen osallistuvani kilpailuun vallasta, syksyllä odottavien kuntavaalien muodossa. Ei sillä ettenkö tuntisi olleeni jo lautakunnassa nauttimieni voileipien arvoinen paarma Lohjan jalorotuisen hevosen kupeessa, mutta voisin minä tilaisuuden saadessani pitää valtuustosalissakin jokusen puheen sellaisista aiheista kuin lähipalveluiden säilyttäminen, kestävä kehitys, laillisuus ja hyvä hallinto sekä vastuullinen päätöksenteko.  Voi olla, että keksisin muutakin.  Näin aluksi olen kuitenkin pohtinut, miten menestyisin jos ottaisin vaalilupauksikseni seuraavat asiat jotka olen havainnut kaikkea muuta kuin itsestäänselvyyksiksi luottamushenkilöiden toiminnassa.

Lupaisin ilmaantua paikalle jokaiseen tehtävääni kuuluvaan kokoukseen, ellei minulla ole ylivoimaista estettä. Tähän mennessä en ole koskaan ollut poissa kokouksesta, mutta tiedän kyllä useita maineikkaampia luottamushenkilöitä joilla ylivoimaisia esteitä voi olla vuoden jokaikisen kokouksen aikaan- vieläpä ilman että varajäsentä on hälytetty paikkaamaan. Lupaisin olla kysymättä esittelevältä virkamieheltä, mitä mieltä minun tulee jostakin olla tai miten minun pitäisi äänestää. Lupaisin myös olla sanomatta, etten minä voi tällaisesta asiasta päättää tai edes muodostaa mielipidettä. Lupaisin älähtää, jos joku yrittää tehdä päätöstä joka on parhaan tietoni mukaan lainvastainen. Oikeastaan voisin luvata saman tien älähtää myös päätöksistä jotka ovat parhaan tietoni mukaan epäeettisiä. Niin, ja voisin luvata sen että pidän selkeästi ja todistetusti antamani lupaukset tai annan pirun hyvän selityksen siitä jos pyörrän puheeni. Hyvällä selityksellä tarkoitan huomattavasti parempaa selitystä kuin ”esittelevä virkamies olikin toista mieltä. Ja sillä oli prujujakin.” Lupaisin myös tulkita kaupungin virallista kantaa tiukemmin jääviyssäännöksiä ja jäävätä itseni aina kun edes epäilen puolueettoman harkintakykyni vaarantuneen, en vain silloin kun laki pakottaa (mikä sekin on joskus kovin paljon vaadittu pieneltä päättäjältä). Sen verran aktiivisia luottamushenkilöt ja heidän varajäsenensä kuitenkin ovat, että toimielimen päätösvaltaisuus tuskin vaarantuisi siitä että ihmiset vastustaisivat kähmintää ja ystävänpalveluksia vähän tarmokkaammin. Ainoa käytännöllinen aivosoluni kuitenkin väittää, että nämä eivät ehkä ole sittenkään hyviä vaalilupauksia, olkoonkin etten millään keksi miksi ne eivät sitä ole. Täytynee keksiä jotakin lennokkaampaa mainoksia varten.

Mitenköhän sitä ilmaisisi vaikka sen, että kaikesta huolimatta uskon edelleen siihen ettei vastuu ole vanhentunut käsite? Vai kannattaako siitä edes puhua jos haluaa vakuuttaa äänestäjät siitä että on hyvä vaihtoehto eikä pelkkä taivaanrannanmaalari?

Poikien uskonnollinen ympärileikkaus on raakaa väkivaltaa

 Åbo Akademin judaistiikan professori Antti Laato hyökkäsi Kotimaa 24 -sivustolla rajusti kansalaisjärjestöjen allekirjoittamaa poikien ympärileikkauksien kieltämistä vaativaa kannanottoa vastaan. Sexpon puheenjohtaja Tommi Paalanen vastasi. Myös Paholaisen Asianajaja tarttui aiheeseen. Päätin tarttua minäkin. Sen verran käsittämätöntä Laaton logiikka on. Näin aluksi on kuitenkin sanottava, että vaikka asiasta voi argumentoida paljonkin, pohjimmiltaan kysymys on erittäin yksinkertainen. Etiikan kannalta keskeistä ei ole, millä perusteilla terveiden pikkulasten sukuelinten silpominen hyväksytään konservatiivisten juutalaisten ja muslimien yhteisöissä, vaan se että pikkulapsia ylipäätään paloitellaan.

Minulla ei ole epäilystäkään siitä etteivätkö islam ja juutalaisuus selviytyisi, vaikka lapsia ei saisikaan silpoa koska vanhemmat tahtovat olla perinteikkäitä. Vihapuheesta parkuville on ensinnäkin huomautettava, että kenelläkään tuskin on mitään aikuisten vapaaehtoista kehonmuokkausta vastaan. Ainoastaan lasten silpominen on moraalisesti tuomittavaa. Toiseksi, jotenkin juutalaisuutta ja islamia on voinut harjoittaa länsimaisissa sivistysvaltioissa joiden lait kieltävät sellaiset kirjoitusten hyväksymät perinteikkäät teot kuin erilaisten pahantekijöiden tappamisen, orjien pitämisen ja vaimojen fyysisen kurittamisen. Niin, jopa vaimojen esineellistämisestä on alettu vähitellen pääsemään. Voitaisiinko seuraavaksi ajatella etteivät lapset ole vanhempiensa omaisuutta vaan täydet ihmisoikeudet omaavia yksilöitä joilla on sama oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen kuin aikuisillakin? On irvokasta, jos laki kieltää lasten ruumiillisen kurittamisen mutta sallii pysyvän vamman tuottamisen siinä tapauksessa että vanhempi huomaa vedota uskontoon. On järkyttävä ajatus, että teko josta aikuiselle tehtynä puhuttaisiin pahoinpitelynä, perheväkivaltana ja pysyvän vamman tuottamisena, on ymmärrettävää kulttuuriperinteen ylläpitoa silloin kun uhrina on oma pieni lapsi. Fyysisen väkivallan lisäksi kysymys on myös uskonnonvapauden loukkaamisesta. Poika voi aikuistuttuaan havaita olevansa uskonnoton tai muunuskoinen, mutta se havainto ei enää palauta silvottua kehoa ennalleen. Mikä ongelma se on jos ympärileikkaamatonta lasta ei voi pakkoliittää vanhemman uskontoon? Ei yhtään lasta pitäisi muutenkaan pakkoliittää uskonnon sen paremmin kuin poliittisen puolueenkaan jäseneksi, ei juridisesti eikä väkivalloin. Uskontotiedon jakamisen, omien arvojen esille tuomisen ja oman tapakulttuurin esittelyn tulee riittää vanhemmille.

Laato vetoaa siihen, että lääketieteellisessäkin ympärileikkauksessa on riskinsä. No ilman muuta. Väännetään siis tämäkin rautalangasta. Se että lääkäri arvioi lääketieteellisen toimenpiteen tarpeelliseksi tarkoittaa, että hän arvioi toimenpiteen ja siihen liittyvän komplikaatioriskin ottamisen olevan enemmän potilaan edun mukaista kuin sairaana pysymisen. Täydellisen riskittömiä toimenpiteitä tai lääkityksiä ei olekaan, vaan lääketieteessä kyse on aina hyötyjen ja haittojen punnitsemisesta. Pienen lapsen tapauksessa päätöksentekovastuu on vanhemmilla, ja heillä on ankara moraalinen velvollisuus toimia lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Fyysinen koskemattomuus on kait aika perustavaa hyvinvointia. Erityisen kieroutunutta on tähän vasta-argumentiksi usein esitetty ajatus siitä että jumala rankaisisi lasta operaation puuttumisesta tai ei hyväksyisi häntä, sillä miten lapsen viaksi voidaan lukea tapahtumaa jonka tapahtumiseen hän ei ole voinut itse vaikuttaa? Jumalolento voi toki voi tehdä mitä haluaa, sanon vain että jossakin pitäisi mennä se raja jossa ihmisen hälytyskellot soivat sen verran että hän toteaisi ettei jumala ole kunnioituksen ja palvomisen arvoinen. Minusta sen rajan pitäisi mennä hyvin kaukana oman lapsen pahoinpitelystä.

Esimerkiksi juutalaiset voisivat joko lykätä uskonnollisen yhteisön jäseneksi ottamista kunnes henkilö on täysi-ikäinen ja ilmaisee halun liittyä yhteisöön. Sitä ennen he voisivat lähteä vaikka siitä että juutalaisuus on ennen kaikkea etninen uskonto ja katsoa, löytyykö lapselta tarvittavat juutalaiset esivanhemmat (Israelin valtion suosima menetelmä selviteltäessä ihmisten juutalaisuutta). Muslimit taas voisivat ottaa mallia sahaboista, ensimmäisistä muslimeista ja profeetan täysikasvuisista aikalaisista jotka reippaasti ympärileikkauttivat itsensä vakuututtuaan islamin totuudesta. Etnisen ja kulttuurisen yhteisön jäsenyyden saa syntymässä; päätös yhteisön harjoittavaksi jäseneksi liittymisestä taas on joka tapauksessa sellainen jota yhteisö, vanhemmat tai edes jumalat eivät voi yksilön puolesta tehdä vaikka taustalla olisi millaiset riitit. Vain yksilö voi valita harjoittaa uskontoaan, olla uskontokuntansa edustaja vain paperilla, tai peräti luopua uskonnosta kokonaan. Ihan riippumatta siitä mitä mieltä jumalat asiasta ovat, maallisiin ihmisoikeuksiin kuuluu vapaus valita niin kuin parhaaksi näkee ja tulla tunnustetuksi itse valitun katsomuksen edustajaksi ilman nutinoita ja alaviitteitä. Kolmas vaihtoehto on muuttaa rituaalia ja tehdä ympärileikkauksesta symbolinen siten ettei konkreettista verenvuodatusta tarvita. Muitakin vaihtoehtoja varmasti on, enkä lainkaan epäile etteivätkö rabbit ja imaamit keksisi jotakin, jos se olisi tarpeen.

Antisemitismi ja islamofobia ovat todellisia ongelmia tänäkin päivänä. Vainoa ei kuitenkaan ole se jos yhteiskunta käskee jotakuta pidättäytymään väkivallasta heikompiaan kohtaan. Miten lasten pahoinpitelystä puhuminen voi olla vihapuhetta? Tarvitsevatko aikuisten ihmisten muodostamat, lain suojaamat uskonnolliset yhteisöt todella enemmän yhteiskunnan suojelua kuin väkivallan uhkaamat pikkulapset? Mitä siitä tulee jos julistamme tietyt uskonnot pyhimyskerhoiksi joiden jäsenet eivät voi koskaan tehdä mitään väärää,  eivät edes silloin kun he tekevät tekoja jotka olisivat suuria vääryyksiä muiden kansalaisten tekeminä? Käsittääkseni on olemassa keskitie, se ettei ketään ei sen paremmin vihata kuin julisteta paavillisen erehtymättömäksi ja ikuiseksi marttyyriksi viiteryhmänsä perusteella. Sivistyneessä yhteiskunnassa yhdenkään ryhmän sisäisiä normeja ei voida nostaa  ihmisoikeuksien yläpuolelle. Tämä on yhteiskuntasopimuksen perusta, ja uskonto joka asettaa itsensä maallisen lain yläpuolelle on ryhmä joka on rikkonut yhteiskuntasopimuksen. Sivistynyt yhteiskunta on se joka kohtelee kansalaisiaan lähtökohtaisen yhdenvertaisina ja arvostelee heidän tekojaan yhtäläisillä mittareilla. Jos se näyttää lapsen pahoinpitelyltä, se on lapsen pahoinpitely ja sellaisena arvosteltava, riippumatta siitä miten liikuttavalla taustakertomuksella tekijä on tekonsa oikeuttanut tai siitä mihin kansanryhmään hän kuuluu. Poikien ympärileikkauksen suvaitseminen ei ole kulttuurista suvaitsevaisuutta, vaan se on uskonnollisten normien korottamista valtion lakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia suuremmiksi suvereeneiksi. Se on raa'an lapsiin kohdistuvan väkivallan hyväksymistä.

Revontulia!

Avaruus.fi:n mukaan toissapäivän vastaisena aamuyönä Auringossa sattui iso hiukkaspurkaus. Nyt purkausalue on kääntymässä meihin päin. Se saattaa tarkoittaa haastavia aikoja satelliiteille, mutta täällä alhaalla se tarkoittaa lähinnä sitä että myös eteläisen Suomen asukkailla on mahdollisuus nähdä revontulia vielä tänä iltana. Ursan revontulijaoston puheenjohtajan Tom Eklundin mukaan mahdollisuudet uusiin magneettisiin myrskyihin seuraavan parin viikon aikana ovat hyvät, joten tiedotteita kannattaa seurailla. Koska revontulet ovat yläilmakehän ilmiö, pilvinen sää voi estää havaitsemisen.

Ursan Taivaanvahtiin tulleen havaintoilmoituksen mukaan viimeyö oli Sodankylässä aktiivinen revontuliyö. Tampereella ja Hollolassa nähtiin rauhallisempia revontulia. Virkkalassa emme revontulia nähneet ennen kuin kiristyvä pakkanen hääti takapiha-astronomit takaisin sisälle vilttien suojaan. Lupaavalta kuitenkin näyttää. Joten jos aikaa on ja taivas näyttää selkeältä, pimeän tultua kannattaa pukea lämpimästi ja käydä kurkistamassa, josko jotakin näkyisi. Jos mukaan nappaa kiikarit, ne kannattaa revontulia odotellessa suunnata kohti komean täysikuun maisemia.

posted under | 1 Comments

...koska voi tulla ero

Nykypäivän perheellisen ihmisen hidastamista häiritsee usein avioeron pelko, ja se pelko on yllättävän suuri. Se pitää puolisoita kaukana toisistaan: molempien on tehtävä omaa uraa ja ansaittava rahaa. Ei uskalla jäädä kotiin, ei edes ottaa osapäiväistä tai vähemmän vaativaa työtä. Molempien pitää osata tehdä kaikkia kotitalouden töitä, ja tehdä niitä täsmälleen saman verran. Että sitten pärjää, jos tulee ero. Parasta on myös olla ryhtymättä mihinkään sekopäisiin puuhiin kuten perheyrityksiin, talonrakennusprojekteihin tai omenatarhoihin. Jos sellaiseen ryhtyy, on helisemässä sitten kun tulee se ero. Aivan kuin ero olisi mörkö joka kapuaa savupiipusta sisään omia aikojaan, ei maallinen oikeustoimi joka vähintään toisen puolison tulee itse valita aktiivisesti toimimalla.

Vika ei ole lainsäädännössä. Perhehelvetistä tulee olla ulospääsy, ja sen ulospääsyn pitää olla saatavilla niin helposti että uupunut, väsynyt ja vähemmän selkeästi ajatteleva ihminenkin kykenee sitä käyttämään. Meidän perheessä on mietitty pidemmältikin, missä se vika sitten on. Olemme paikallistaneet sen puhumiseen, tai oikeastaan helmasyntiin eli vaikenemiseen. Toinen hyvä paikka etsiä vikaa on suhteen alkupuoli. Valitsemmeko aviopuolison oikeilla kriteereillä? Tutustutaanko tarpeeksi hyvin? Halutaanko naimisiin tosissaan ja vakavalla mielellä, vai vain tavan ja huvin vuoksi? Voiko eroaminen olla siistiä ja helppoa muille kuin ihmisille jotka eivät ole itsestään paljon toiselle antaneetkaan? Ja miksi kukaan haluaisi naimisiin sellaisen kanssa joka ei ole valmis antamaan yhteiseen yritykseen kaikkeaan? 

Monet sanovat, että avioliiton rakentaminen sellaiseksi ettei siinä ole varmistuksia eron varalta, on merkki sinisilmäisyydestä.  Itse rohkenen olla jokseenkin päinvastaista mieltä: ihmiset joille ero on todellinen, mahdollinen vaihtoehto päättää liitto, ovat ihmisiä jotka eivät aivan täysin ymmärrä eron hintaa. Aivan kuin yksinäisyys, särkyneet unelmat ja sydämet olisivat pikkujuttuja konkreettisen materian rinnalla.

Siinäkin tapauksessa että eropäätös on ainoa keino ulos umpikujasta, se tulee kalliiksi. Epäselvää on etukäteen lähinnä se, missä muodossa hinta omalla kohdalla erääntyy. Pienen pintaraapaisun erojen inhimillisestä hinnasta näkee tilastoista jotka kertovat repivistä ero- ja huoltajuusriidoista, kertomuksista elämänhallinnan romahtamisesta, terveysongelmista ja syrjäytymisestä, sekä tietysti ”järkevöitymiseksi” ja ”aikuistumiseksi” selitetystä kyynistymisestä ja katkeroitumisesta. Jos joku on tavannut joskus ihmisen jota ero ei ole raadellut, esitelkää hänet ihmeessä minullekin. Itse olen kyllä tavannut ihmisiä joille ero on ollut selkeästi oikea ratkaisu, sekä ihmisiä jotka ovat selvinneet avioerostaan siististi ja jopa ”löytäneet uuden onnen” ja ”ottaneet opiksi tehdyistä virheistä”.  Valitettavasti he eivät siis kelpaa todisteeksi. Enhän yritäkään puhua suomalaisten suosikkiaiheista eli pärjäämisestä ja vaikeuksien kautta uuteen kukoistukseen-tarinoista vaan siitä että pärjääminen tai edes voitokkuus ovat huonoja inhimillisen hyvinvoinnin mittoja. Joku minua asiantuntevampi voisi vaihteeksi vaikka puhua kärsimyksestä, surusta, pettymyksestä, katkeruudesta sekä niistä jäljistä jotka erossa läpikäytävät tunteet tapaavat ihmiseen jättää.

Avioeroon voi muodikkaan totuuden mukaan parhaiten varautua light-avioliitolla, eli avioliitolla joka purkautuu siististi kuin vanha villapaita. Avioehto on itsestäänselvyys. Erillisten sukunimien pitäminen on tasa-arvoista.  Myös oma ystäväpiiri, oma ura sekä kaikkien kotitöiden hallinta ovat tärkeitä.  Että arki sujuu hyvin, jos tulee vaikka ero. Yhteiset ateriat ovat turhuutta, yhteisestä ruokalistastakaan tuskin voi sopia ilman että joku tuntee tekevänsä kohtuuttomia uhrauksia. Monen asian annetaan mennä puolison edelle  -ja annetaan polttoainetta itseään toteuttavalle ennusteelle, sillä kukapa haluaisi olla puolisonsa elämässä kahdenneksikymmenenneksi tärkein asia? Kuka haluaa kerran toisensa jälkeen tulla työnnetyksi sivuun koska toisella on aina parempaa ja tärkeämpää tehtävää ja ajateltavaa? Sillä energialla mikä kevytavioliiton ja ylläpitoon ja kaikkien yksityiskohtien sortteeraukseen menee, jaksaisi kyllä tehdä paljon asioita jotka lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Avioerosta, niistä tempauksista jotka juuri meidän perheessä voisivat siihen johtaa, ja eroon liittyvistä peloista pitää pystyä puhumaan kotona. Puhumisella tarkoitan nyt varsin syvällistä keskustelua, en kliseidenvaihtoa. ”Minä en aio ikinä ottaa sinusta eroa” on lause joka on ilman muuta mukava kuulla, mutta konkreettista hyötyä siitä ei tällä kertaa ole. Kliseidenvaihto on siitä mielenkiintoinen ilmiö että sitä helposti luulee keskusteluksi, mutta keskustelua se ei kuitenkaan ole. Se on sellaisten käsitysten esittämistä joita joko uskoo toisen haluavan kuulla tai sellaisten käsitysten ilmaisemista joita uskoo kaikilla kunnon ihmisillä olevan. Mutta harva ihminen on sisimmässään kaikin puolin kunnollinen, ja se mitä puolison pitäisi haluta toiselta ensimmäisenä kuulla, on sittenkin totuus. Muilla kuin totuutta koskevilla keskusteluilla on harvemmin suuria, myönteisiä vaikutuksia yhteiseen elämään. Ei, rakastavien puolisoiden ei ole helppoa puhua avioeron uhasta ja pelottavuudesta ja siitä miltä peikko näyttäisi juuri meidän kotona, mutta kun olisi vaan pakko. Halu säästää toisen tunteita on usein voimakas, mutta senkin yli on päästävä. On puhuttava siitä, mitkä asiat ja elämäntilanteet voisivat tuntua ylivoimaisilta ja sitten mietittävä toimintamalleja joiden avulla tilanteesta voisi ehkä suoriutua ilman avioeroa. Kaikkeen ei tietenkään voi varautua, se on selvä. Vaan minusta kuulostaa siltä ettei moni pariskunta ole miettinyt avioerolle vaihtoehtoisia ratkaisuja edes tavallisimpien kriisien kuten elintason romahduksen, ulkopuolisten suhteiden, addiktioiden tai mielisairauden, kyllästymisen tai pidemmän riitelykauden varalle.
Onko tarmokas avioeroon varautuminen sittenkin helpompaa ja hauskempaa kuin yhteisen elämän rakentaminen? Ovatko perhe ja avioliitto ylipäätään investoimisen, suojelemisen, puolustamisen ja uhrauksien arvoisia vai ovatko ne vain elämän kivoja sisusteita jotka ovat miellyttäviä mutta pohjimmiltaan poisheitettäviä? Näenkö puolisoni pohjimmiltaan ihmisenä joka on kunniallinen, ehdottoman luotettava, minun parastani parhaansa mukaan ajatteleva ja rakkauteni arvoinen, vai epäilenkö ikuisesti hänen olevan vihollinen joka on jollain kierolla tempulla saanut minut nalkkiin? Jos jälkimmäistä, eikö sitten olisi johdonmukaista nähdä itsensäkin tyhmänä, helposti höynäytettävänä, alistamista kerjäävänä tulevana luuserina?

Kestävää perhettä ei tehdä kirkossa eikä maistraatissa. Piintyneet avoliittoilijat ovat siinä oikeassa ettei tosi rakkaus seremonioita kaipaa. Arjen pieniä valintoja se kuitenkin kaipaa. Vaikeus on siinä että ne valinnat ovat pieniä ja ne on ripoteltu elämän eri alueille. Pienet arkiset valinnat tapaavat olla ”tärkeitä” vasta siinä vaiheessa kun ne ovat niitä kuuluisia viimeisiä korsia. Onnellinen perhe-elämä on pitkälti sitä että miettii asioita ensiksi yhteenkuuluvuudentunteen edistämisen kannalta. Millaista perhettä tekomme, sanamme ja ajatuksemme rakentavat? Vai nakertavatko ne sitä arjen pienillä epäluottamuslauseilla?

Lumihiutaleen ja tähden välissä

"To live content with small means; to seek elegance rather than luxury, and refinement rather than fashion; to be worthy, not respectable, and wealthy, not rich; to study hard, think quietly, talk gently, act frankly; to listen to stars and birds, to babes and sages, with open heart; to bear all cheerfully, do all bravely, await occasions, hurry never. In a word, to let the spiritual, unbidden and unconscious, grow up through the common. This is to be my symphony."

-William Henry Channing-

Kuluttavan elämäntavan hinta on nousussa. Törmäsin Kulutusjuhlan kautta Jukka Lahden mietintöihin puhelinmyyjistä. Kotiin ja vapaa-aikaan asti lonkeronsa tunkeva henkilökohtainen markkinointi on Lahden mukaan hinta, jonka ihmisen on maksettava siitä että elämässä on mukavuuksia, kuten pikalomia New Yorkissa, iPadeja, ravintolaillallisia, FullHD-televisioita. Vaihtoehtona Lahden mukaan on ”vaatimaton elämä ilman mukavuuksia”.
Niin. Se on se hinta. Siis sen lisäksi että näistä ”mukavuuksista” vaaditaan rahaa joka pitää ansaita ahkeroimalla vuosi vuodelta huononevan työelämän kurimuksessa. Ja sen lisäksi, että esimerkiksi lentomatkustus tuhoaa ainoan tähtienvälisen avaruusaluksemme, planeetta Maan, ainoaa ilmakehää ja kerskakulutus kuluttaa ainoan lastiruumamme resursseja tarpeettomasti vaikka ihmiskunnan enemmistöllä olisi konkreettisia tarpeita joiden puute aiheuttaa suunnattoman määrän kärsimystä ja kuolemaa.  Ja sen lisäksi että iPadien ja televisioiden kuluttajaystävällisten hintojen takana on työntekijöiden riistoa itsemurhan partaalle Kaukoidän tehtailla. Ja sen lisäksi että valinnat jotka teollisen ajan alussa vaativat taustalleen vain tietämättömyyttä, vaativat tänään aktiivista välinpitämättömyyttä, piittaamattomuutta ihmisten, ympäristön ja eläinten kärsimyksestä ja kuolemasta, kyynisyyttä, lujaa uskoutta omaan heikkouteen ja pienuuteen sekä itsekkyyttä. Tulevaisuudessa liikakansoitus, aavikoituminen ja puhtaan veden puute voivat johtaa siihen että vauraan, rauhallisen elämän hintana on valmius murhata osattomia lajitovereita jotka pyrkivät vain saamaan osansa siitä mitä pidämme luonnollisena oikeutenamme. Tämä on koko hinta. Onko se teistä kohtuullinen?

Kun oravanpyörä yskii, niin kuin se on tuntunut viime vuosina tekevän ympäri maailmaa, ratkaisu on juosta kovemmin, yksityistää rajummin, leikata enemmän. Koska vaihtoehtoja ei ole. Olemme vihastuttaneet Näkymättömän Käden, ja uhrauksia tarvitaan etenkin niiltä jotka ovat osoittautuneet kaikkein heikoimmiksi ja huonoimmiksi palvelijoiksi. Ellemme laske vaihtoehdoksi ankeaa, jämähtänyttä ja masokistista itsekuria vaativaa elämää ilman mukavuuksia. Näin meille kerrotaan niiden toimesta jotka ovat juoksussa muita edellä, tai ainakin kuvittelevat olevansa. Niiden toimesta, joiden henkilökohtaiset edut ovat hyvässä hoidossa ja joiden elämään yhteisen vyön kiristäminen ei kirpaise kuin epäsuorasti ja niin monen mutkan kautta ettei ajatus tahdo perässä pysyä. Niiden jotka kuvittelevat olevansa oman onnensa seppiä eivätkä tiedä hauraudesta, onnen vaihteluista eivätkä etuoikeutetuista asemistaan. Minä unelmoin siitä, että emme nielisi tätäkään viestiä purematta vaan kysyisimme itseltämme: ”Entä jos parempia vaihtoehtoja onkin? Entä jos vaihtoehtona olisikin Channingin sinfonia?” Menestys on välttämättä eksklusiivista. Jotta joku voisi olla menestyjä, on useampien oltava luusereita. Sen sijaan voimme valita arvokkuuden, tyytyväisyyden, rohkeuden ja rauhan, mahdollisuuksien ja voimien mukaan. Reagoinnin ja alistuneen hyväksymisen sijaan voimme valita vapauden ja sen mukana tulevan vastuullisuuden. Jos uskallamme.  Meidän ei ole pakko haluta jos markkinoidaan. Ei ole pakko nauttia viihteen kuluttamisesta, vaan voi nauttia myös luomisesta, rauhasta, rakkaudesta. Ei ole pakko määritellä itseään suhteessa muiden parhaiden puoliin, vaan voi löytää paikkansa lumihiutaleen ja tähden välistä. 


Uskaltaa toki pitää paljon. Pitää uskaltaa kyseenalaistaa valmiiksipureksitut mielipiteet. Pitää uskaltaa yrittää jotakin jota vasta harva on yrittänyt. Pitää uskaltaa uskoa itseensä, ei siihen että yksin voi pelastaa koko maailman vaan siihen että voi ehkä luoda edes itselleen ja perheelleen maailman jossa pätevät vahvimman oikeuden, kovimman pelurin ja villin viidakon lakien sijasta hiljaiset hyveet. Pitää uskaltaa arvella, että se minkä taakseen jättää ja mistä luopuminen aluksi on tuskallistakaan, ei sittenkään ehkä ole parasta mitä maailmalla on tarjottavana vaan että kätkettyjä aarteita voi olla olemassa niille jotka etsivät. Jokaisen elämän sinfonia on ainutlaatuinen, mutta luulen, että ensimmäisen nuotin on aina oltava rohkeus.

Mukavuudenkin voi määritellä uusiksi, niin ettei se enää tarkoita tänään uusia mutta kolmen vuoden päästä jo auttamattoman vanhentuneita muovisia esineitä tai vaihtuvien trendien mukaisia elämyksiä. Esimerkiksi minulle mukavuutta on mielenrauha. Se ettei mikään ajatus ole niin suuri, vaikea tai ahdistava että siltä pitäisi sulkea mielensä. Haittaako jos ei pääse New Yorkiin, jos ulko-oven aukaistessaan voi nähdä kahden miljoonan vuoden päähän ajassa ja avaruudessa, Andromedan galaksiin asti? Näyttäkää minullekin se vanha viski joka pärjää Puolison oman tarhan omenoista valmistamalle siiderille ja tekstiilit jotka ovat parempia kuin kotona omin käsin tehdyt tuotteet jotka eivät tiedä mitään massatuotannon ongelmista. Channingin maailmassa kriteerit hetkeksi täyttäneen ja ikuisesti murenevan tunkion päälle kapuamaan onnistuneen menestyjän sijaan peilistä katsoo luova, tuottava, vapaa ja tyytyväinen ihminen. Ihminen joka on kasannut itsensä ja unelmansa maailman tuulista ja huomannut, että kaikki on hyvää ja kestävää. 


Ei, en voi sanoa että olisin vielä sellainen ihminen. Luulen kuitenkin, että tulevaisuus on valoisa. Jos onnistun pääsemään yli passiivisuudesta, reagoimisesta, pakoista, valmiiksi pedatuista valinnoista ja totuuksina tarjoilluista latteuksista jotka on helppo omaksua melkein huomaamatta. Jos kuulen valtakulttuurin kaupallisen mekastuksen alla sinfonian niin selvästi että saan merkittyä nuotit muistiin. Jos en eksy niin syvälle korkeisiin kivikyliin että unohtaisin lumihiutaleen ja tähden.

Elokuva viikonlopuksi

Nyt kannattaa kaivaa viinirypäleet esiin ja hakeutua mukavaan asentoon. Tämä dokumentti amisheista, heidän historiastaan, elämäntavastaan ja sen haasteista tämän päivän Yhdysvaltojen valtavirtakulttuurin vastavirrassa nimittäin kestää melkein kaksi tuntia. Yksinkertaistamisesta kiinnostuneet voivat saada tästä kaikenlaisia ajatuksia, muut vähintään silmäniloa kauniista maalaismaisemista. PBS:n sivuilta dokumentin voi katsoa kokonaisuudessaan isommassa koossa, tässä on ensimmäinen osa.


Watch The Amish on PBS. See more from American Experience.

Kevään ensimmäisenä päivänä

”On kevään ensimmäinen päivä! Ja ulkona oravat ajavat toisiaan takaa!”, tiedotti Puoliso innoissaan, kun vasta hieroin unta silmistäni ja mietin tokkuraisena, mikä on maa ja mikä valuutta. Lämpömittari ilmoitti että plussaa on useamman asteen verran, harmaa taivas lupasi pientä tihkua ja lunta rytisi katolta alas säännölliseen tahtiin. Kevät. Täällä tänään. Pitäähän sitä mennä katsomaan. Tungin kumisaappaisiin toisenkin parin villasukkia, puutarhahanskojen sisään lämpimät sormikkaat ja läksin ulos ihmettelemään tilannetta. Etiäiset pitivät paikkansa. Kevät oli saapunut. Harmaat pilvet eivät sataneet lumihiutaleita vaan vettä, linnut lauloivat ja ilmassa oli kosteuden tuoksu.


Lumi ylsi vielä hyvinkin polviin asti kun kahlasin pois lapioiduilta poluilta kohti puutarhaa ja omenapuita, ensimmäistä kertaa kuukausiin. Melkein huomaamatta käsi tarttui lähimmän omenapuuhun matalimpiin oksiin, toinen alkoi tottuneesti napsia viimevuotisia vesiversoja. Omenapuiden latvuksista lumet olivatkin sulaneet jo melkein kokonaan. Ei uskoisi että edellisestä kunnon tuiskusta on vasta päiviä. Puut nukkuvat vielä, mutta uni on käynyt kevyemmäksi.  Muutama viikko, ja ne melkein pomppivat malttamattomina kevätauringossa odottaen että ehtisimme jo leikkuu-urakan loppuun. Leikkelin ihan vain verryttelymielessä yhden puun noin puoleenväliin. Se näkyy heti keittiön ikkunasta ja kutsuu jatkamaan ahkerointia. Kun lumi vähenee, tahtikin nopeutuu. Silti aikaa on vähän, vain niukin naukin riittävästi kahdelle leikkaajalle joiden hoidettavana on puita melkein puolen hehtaarin metsän verran. Alku on hidas, mutta jokainen leikattu oksa auttaa kyllä. Vain muutaman viikon päässä on sekin päivä, kun laskemme leikkurit käsistämme, istahdamme puutarhakeinuun ja katselemme miten kuolleen nurmikon sekaan nousee pieniä kukkia ja miten kauniita ovat huolellisesti leikattujen vanhojen puiden siluetit jotka levittäytyvät koko valtakuntamme laajuudelta. Nautimme auringosta jonka lämmön lisääntymisen olemme voineet tuntea kasvoillamme jo viikkojen ajan. Ja ajattelemme, että aatteista jaloin on pienviljelyaate.

Kevät on jo täällä, hentoisena mutta kuitenkin . Nyt kelpaisi pari lumia sulattavaa rankkasadetta. Olisikohan tässä Greipin vinkeässä kappaleessa ainesta vuoden kevätbiisiksi?

posted under | 0 Comments
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments