Pesäpäivien hiljaisuutta

Viime päivät ovat meillä kuluneet niin rennoissa merkeissä, että bloggaamisenkin pariin täytyy ottaa pehmeä lasku. Tässä siis pieni kuvapäiväkirja kuluneen viikon ajalta.

Vietimme jouluaattoa tavalliseen tapaan sukulaisissa. Aattoilta oli mukava ja rauhaisakin, mutta aamulla oli draamaa. Joulupöytään tarkoitetun täytekakun kuorrutus nimittäin otti ja meni komeasti pieleen. Tomusokeri naamioi hiukan pahimpia tuhoja, ja tarkkaan oikean kuvakulman valitsemalla Puoliso onnistui nappaamaan kakusta kuvan jossa se näyttää melkein siltä kuin pitikin. Tekevälle sattuu. Kuorrutekatastrofi kätki tällä kertaa sisäänsä suklaakakkua mustaherukkatäytteellä ja sokerikreemillä.

Photobucket 

Aattoiltana tapahtui sekin ihme, että pääsimme perhekuvaan. Tämä täytyy tallettaa blogiinkin, sillä pelkään että edellinen herttainen yhteiskuva meistä on hääkuva. Kiitos, anoppi!

Photobucket

Herkuttelun vastapainoksi kaipasin hiukan liikuntaa. Luonto on tarjonnut runsaasti lumitöitä, mutta sen lisäksi kaunis talvi on houkutellut lenkkeilemään. Kaivoin varastosta potkukelkan ja kurvasin sen kanssa etsimään kauniita vanhoja latoja jo ennen joulua. Oli hauskaa!

Photobucket

Myös tapaninpäivänä suuntasimme ulkoilemaan Virkkalan maalaisempiin maisemiin.

Photobucket 

Kun maalla lenkkeilee, koskaan ei tiedä mitä löytää. Tällä kertaa löysimme tuoreita todisteita peurojen seikkailuista eräällä isommalla omenatarhalla.


Photobucket

Tänäkin jouluna kaikki saivat hyviä joululahjoja, mutta isoimman lahjan saivat nyt puput. Lumpparin joululahja on vähemmän rasittava kanikaveri (edellyttäen että Lumppari kykenee antamaan Kolan aiemmat toilailut anteeksi. En ole ollenkaan varma siitä, kykeneekö) ja Kolalle joulupukki puolestaan toi eilen lisää järkeä ja itsesuojeluvaiston alkeet. Kun menimme hakemaan Kolaa operaatiosta kotiin, hoitaja ilmoitti että jänöläisemme on kyllä hereillä mutta tukevassa kännissä. Kuvassa Kola on juuri saapunut kotiin ja keksinyt että heinä on hyvää krapularuokaa. Toipuminen pikku leikkauksesta on alkanut oikein hyvin.

Photobucket

Niin, ja elokuvamaratonia olemme pitäneet myös. Kaunis, luminen talvi lupaa vielä paljon ulkoilua, joten pyöräytin itselleni Batmaneita katsellessa peruslapaset. Lankana seiskaveikan talitinttilankaa

Photobucket

posted under , , , , |

7 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Olipa mukava postaus! Hieno yhteiskuva teistä ja saitpa kauniit lapaset aikaan. Minäkin olen virkkaillut täällä erästä joululahjaa, joka ei ehtinyt valmistua jouluksi, mutta uudenvuoden lahjaksi kyllä.

WeirdRockStar kirjoitti...

Rauha välittyi noista kuvista. Pään selvittely- toivotuksia Koalle...

Zepa kirjoitti...

Ihana perhekuva ja muutenkin oikein hymyilyttävä postaus!

Uuna kirjoitti...

Minä olen onnistunut kerran pilaamaan kakun laittamalla kerman pullosta, eikä se pysy kuin vähän aikaa ja lätsähtää. Kakkusi näyttää hyvältä ja maistui varmaan kaikille, mitäs pienistä ongelmista.
Ihana nähdä potkukelkka, tulee lapsuus mieleen...

Saara kirjoitti...

Marmustoi: Kiitos! Toivon, että onnistumme pääsemään seuraavaan yhteiskuvaan jo alle viidessä vuodessa.
Joululahjakäsitöistäni en huomannut kyllä ottaa kuvaa, mutta ota sinä sitten omastasi. ;)

Weirdrockstar: Koksu lähettää suukkoja. Pää on taas kunnossa, ja toipuminen etenee hyvin. :)

Zepa: Voi kiitos! Perhekuvaan täytyy uskaltautua joskus uudestaankin.

Uuna: Minä teen kakkukermavaahdon tönköksi vatkatusta floravispistä johon lisään vielä vaniljakreemijauhetta (nyt ei lasketa lisäaineita...) Sitten ei ole enää muita ongelmia kuin saada pursotusjälki tasaiseksi. Kaikesta oppii- asenteella on hyvä jatkaa.
Potkukelkan hankin pian Virkkalaan saavuttuani paikallisesta urheilukaupasta. Sitten tuli pari vähälumista talvea ja ehdin jo miettiä, tuliko tehtyä hutiostos. Nyt on onneksi jo kolmas runsasluminen talvi menossa. Kyllä maalla potkukelkka tarvitaan!

loves2spin kirjoitti...

What was the occasion with the candles? You both look so nice. Cute bunny. Beautiful mittens!

Saara kirjoitti...

Christmas eve with our relatives. It's very rare for us to have a "family picture" taken- I'm pretty sure the last one was our wedding photos.

Thanks for your nice words. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments