Kysy mitä vain 2012: Onnesta, pahasta, ja hiukan hyvyyden viljelystä

Alisti Kapit kysyi: mistä tietää olevansa onnellinen? No, lyhyesti voisi sanoa etteivät ihmiset sitä aina näytä tietävänkään, paitsi jälkiviisauden valossa. Onni kiinnosti myös Rullaa. Missä kulkee onnellisuuden ja itsepetoksen raja? Missä vaiheessa oma onnellisuus on voidaan tulkita (vai voidaanko) empatiarajoitteisuudeksi muita kohtaan? Onko meillä oikeus tavoitella omaa onnellisuutta ja hyvinvointia sen kautta, että emme välitä muiden ihmisten asioista kärjistetysti lainkaan ja muutumme maailman asioiden ja toisten ihmisten ongelmien edessä passiiviseksi? Alkaessani miettimään näitä kysymyksiä ahdistuneessa ja maailmaan kyllästyneessä mielentilassani, sainkin aikaiseksi pitkän pohdinnan. Siitä en ole tosin enää ihan varma, kuinka hyvin onnistun kysymyksiin vastaamaan...


Minä määrittelisin onnen näin: onni on kokemusta hyvän läsnäolosta elämässä. Tämän varsin aristotelisen määritelmän mukaan onnellisuus toisaalta edellyttää sitä että elämässä on hyvää, ja toisaalta sitä että ihminen kykenee kokemaan onnea ja havaitsemaan 1) että sitä ylipäätään on hänen elämässään ja 2) erottamaan aitoa onnea tuovat asiat turhakkeista jotka lupaavat paljon mutta joiden tavoittelusta jää lopulta käteen vain hukattua aikaa ja epämääräisen tyytymätön, tyhjä olo. Kai kaikkina aikoina on ollut tavallista, että onni on nähty asioina joita voi tavoitella. Ajatellaan, että onni on sitä että saa hyvän työpaikan, löytää elämänkumppanin, voi ostaa juuri sellaisen auton kuin haluaa. Se että nämä asiat saavuttaa, ei vielä kuitenkaan takaa sitä että niistä pystyisi nauttimaan. Onnellisuus on myös jotakin enemmän kuin mielihyviä. Toisaalta onnellinen elämä ei voi olla täysin vailla mielihyvän lähteitä, toisaalta on pienellä miettimisellä selvää että ihmistä voi sanoa onnelliseksi vaikkei hänen elämänsä yhtä päivänpaistetta olisikaan. Onnellinen ihminen ei välttämättä ole se jonka ilmiömäinen hyvä onni säästää kaikilta vastoinkäymisiltä, vaan se jota koettu onnellisuus auttaa kestämään suuretkin vastoinkäymiset tyynesti ja suhteellisen arvokkaasti. Tämä asettaa sekä sen tavoitteluun että kokemiseen omat haasteensa ja tekee koko jutusta jokseenkin hämmentävän.

Onnellisuuden kannalta on edullista kyetä nauttimaan monenlaisista asioista. Mitään hyvää ei ole tarjolla määrättömästi, ja toisaalta ihminen osaa myös kyllästymisen taidon. Itse en lähtisi jaottelemaan nautintoja korkeampiin ja alhaisempiin, vaan totean ainoastaan että sellaiset nautinnot joista nauttiminen kaventaa kykyä nauttia muista hyvistä asioista, tai vähentää muiden onnea tuottavien asioiden määrää elämässä huomattavasti, eivät voi kuulua onnelliseen elämään. Toisaalta (ja tästä pääsemme Rullan mietteisiin) onnenkin täytyy olla todellista jotta voisimme sanoa ihmistä aidosti onnelliseksi. Totuus on perustavanlaatuinen hyvä. Totuus, kuten myös itsepetos tai muuten vain erheessä eläminen ovat suhtautumistapoja itsen ulkopuoliseen todellisuuteen. Itseään pettävä joutuu olemaan jatkuvasti varovainen ja varuillaan, sillä maailmasta voi koska tahansa löytyä hänen uskomuksilleen vastakkaisia todisteita. Siksi itsepetos on tila jossa ihminen voi tuntea mielihyviä, mutta toisaalta joutuu olemaan varuillaan. Säilyttääkseen onnensa hän joutuu välttelemään monia asioita (kuten se mummo joka keskittyi vain omiin asioihinsa), ja varomaan jopa ajatuksiaankin. Niinpä itseään pettävän elämä on rajoittunutta tavalla jota vapaan ja onnellisen ihmisen elämä ei ole, ja hänen onnensa on hyvin rajallista sillä se on onnea vain tietyissä ahtaissa rajoissa jotka määrittelee itsepetoksen aiheuttama pakko, ei järki. Itsepetos perustuu myös luovuttamiseen. Itseään pettävä voi ehkä onnistua välttelemään ikävien asioiden ajattelemista, mutta siitä hän ei pääse yli eikä ympäri että hänen elämänasenteensa pohjalla on toivottomuus ja vakaumus siitä että perimmäinen ja syvällisin totuus maailmasta on kurja. Tyytyväisyys ja kiitollisuus, joista olen jonkin verran kirjoitellutkin, ovat tärkeitä hyveitä juuri siksi että ne ovat hyveitä jotka edistävät ihmisen kykyä kokea onnea silloinkin kun ulkoiset olosuhteet ovat vähemmän ihanteelliset. Ne puolestaan perustuvat käsitykseen siitä, etteivät pahuus ja kurjuus ole suurimpia, syvällisimpiä ja ensisijaisia totuuksia maailmasta, vaan että hyvyys on vähintään tasavertainen voima. Onni lähtee vakaumuksesta, että kyynisyys ja epätoivo eivät kannata eivätkä ole ainoita järkeviä suhtautumistapoja todellisuuteen.

Olen siis ollut viime ajat aivan maassa. Yksi vastoinkäymiseni on ollut, että olen joutunut tekemisiin pahuuden ja pahojen ihmisten kanssa ja nähnyt maailman hiukan huononevan heidän tekojensa seurauksena ilman että olisin mahtanut asialle paljoakaan. Onnen problematiikan pohtimista sellaistenkin ihmisten havainnointi kuitenkin voi edistää. Millaisia ovat todella pahat ihmiset? Ovatko he onnellisia vai onnettomia? Nämä tapaukset jotka ovat masennukseni takana, ovat siis aivan kunniallisia kansalaisia, työelämässä menestyneitä, keskimäärin miellyttävästi käyttäytyviä. Pahuus ei ole kielenkäytössäni suinkaan sama asia kuin huonosti käyttäytyminen tai loukkaaminen. Se ei ole edes luonteenheikkoutta, suurta typeryyttä, harkitsemattomuutta ja lyhytnäköisyyttä, härkäpäisyyttä, sitkeää paheellisuutta tai rikosten tekemistä. Silloin kun puhun pahoista ihmisistä, tarkoitan ihmisiä jotka ovat äärimmäisen julmia, häikäilemättömiä ja täysin empatiakyvyttömiä, piittaamattomia olentoja joille ei ole minkäänlainen ongelma tuottaa muille suurta kärsimystä jos se tarkoittaa heille itselleen vähäistä lisämukavuutta. Kaikki tekevät elämässään virheitä, pieniä ja suurempiakin, mutta pahuus on tie jolle astutaan ainakin jossain määrin tietoisesti. Mikä masentavinta, elämme yhteiskunnassa jossa pahuus ei suinkaan ole yksiselitteisesti tuomittua, vaan jotakin josta tilanteesta ja olosuhteista riippuen rangaistaan, palkitaan, tai johon suhtaudutaan välinpitämättömästi.

Pahat ihmiset voivat käsittääkseni tuntea ilman muuta mielihyviä, ja he voivat olla tyytyväisiä elämäänsä (ihminenhän voi olla tyytyväinen melkein mihin vain, jos ei paremmasta tiedä tai jos pitää parempaa mahdottomana saavuttaa). Heidät erottaa onnesta se, että ulkopuolisen näkökulmasta katsottuina heidän kykynsä kokea onnea on surkastunut ja kieroutunut. Ihmiset, jotka välittävät oman elämän ulkopuolisista asioista, löytävät itsensä usein kantamasta maailman murheita. Ihmiset jotka eivät välitä, ovat ne murheet. En ole tavannut vielä yhtään ihmistä joka olisi läpeensä välinpitämätön tai paheiden vallassa ja aidosti onnellinen. Usein tällaisten ihmisten "onni" on mielihyviä vailla aitoon onneen sisältyvää syvyyttä ja kestävyyttä. He joutuvat olemaan pinnallisia sillä eivät uskalla ajatella (muuten, aika moni ihminen joka sanoo ettei "osaa ajatella" eettisiä kysymyksiä on pikemminkin sellaisessa jamassa ettei hän uskalla ajatella niitä). Juuri tämän takia sanotaan, että etiikka on hyvän elämän tiedettä: ne asiat joita kutsutaan hyveiksi ja ne luonteenominaisuudet ja teot jotka ovat hyviä, ovat niitä tekoja jotka rakentavat ihmisen kykyä kokea syvää, kestävää onnea.

Pohdiskelin traumaattisia kokemuksiani talon psykologin kanssa. Tulimme siihen tulokseen, että vaikka hyvä olo on tavoiteltavaa, on tervettä reagoida pahuuteen voimalla pahoin. Millainen ihminen ei järkyty tai ahdistu voimakkaasti kohdatessaan suurta julmuutta? No esimerkiksi sellainen ihminen joka on valinnut defenssimekanismikseen, eli toimintakykynsä säilyttämisen takia, etäännyttää pahuuden, kyynistyä ja alistua siihen ettei enimmäkseen mahda pahuudelle mitään. Mutta- ja tämä on tärkeää- tarvitsemme välttämättä keskuuteemme myös niitä jotka kohtaavat pahuutta mutta reagoivat siihen niin kuin pahaan on oikein reagoida. Sillä vaikka etäännyttäminen ja kyynisyys voivat olla omalla tavallaan hyödyllisiä suhtautumistapoja, niiden kääntöpuolella on turtumus, ja turtumus puolestaan on pahan hyväksymistä ja saattaa johtaa pahaan todellisuuteen alistumiseen. Ahdistuminen taas voi tuntua ikävältä, mutta se on vastarinnan merkki. Toisaalta pahasta ahdistuva ihminen on joku joka uskoo, että todellisuuden olisi mahdollista olla toisenlainen. Sellaisena hän edustaa myös toivoa. Pahasta ahdistuvat ihmiset ovat se omatunto jota ilman yhteisön moraali ei voi säilyä. Paradoksi on, että vaikka yhteiskunnan täytyy kyetä käsittelemään pahuutta järkevästi ja institutionalisoidusti, toisaalta pahoinvoinnin kokemuksen täytyy säilyä inhimillisen yhteiskunnan pahan käsittelyn johtotähtenä. Minulla on siis toisinaan sillä lailla paska tuuri, että joskus osanani on ylläpitää inhimillisyyttä voimalla pahoin. Siitäkin selviää, kun tietää että rasittaviltakin vaikuttavat valinnat ovat pohjimmiltaan valintoja jotka tukevat persoonani eheyttä, kun taas ikävien tilanteiden tarmokas vältteleminen ja välinpitämättömyys johtaisivat aika piankin siihen että alkaisin muuttua sellaiseksi ihmiseksi jollaiseksi en ikinä haluaisi tulla.

Miten siis rikkinäisessä maailmassa voi olla onnellinen, muutoin kun turvautumalla itsepetokseen, huolelliseen asioiden ajattelematta olemiseen tai kyynistymiseen? Ei voi varmasti luottaa siihen että Ulkomaailma toisi elämään hyvää. Voi se niin tehdäkin, mutta usein se riippuu hyvästä onnesta (ja vieläkin useammin siitä miten hyvin olemme toimissamme onnistuneet).  Joten  on parasta rakentaa  ja vaalia hyvää itse. Maailman pahuus ja rikkinäisyys korostaa vain sitä, että tärkeää ei ole ainoastaan pahan vastustaminen. Myös kaiken hyvän ja kauniin luominen ja vaaliminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita. Hyvästä ja kauniista on täällä pulaa. 

Hyvän ylläpitäminen ei ole vain pahan pysäyttämistä, vaan hyvällä on myös oma sisältönsä ja omat ilmenemismuotonsa, joita täytyy viljellä. Hyvä on ensisijaista ja itsenäistä, joten se on myös hyvän elämän perustus. Kirjoitukseni alkupuolella määrittelin onnen hyvän kokemukseksi elämässä. Sillä, mistä hyvä on elämään löytynyt, ei ole väliä, vaan vain sillä että se on aitoa ja syvää. Kotikutoinen kelpaa loistavasti. Ulkomaailmasta ei koskaan tiedä, mutta itse voi vaikuttaa paljon siihen että Sisämaailmasta, omasta elämästä ja omasta kodista tulee paikkoja joissa hyvyys ja valo viihtyvät. Silloin uskaltaa myös tarvittaessa kohdata Ulkomaailman ahdistuksen ja pahoinvoinnin. Huonoimpinakin hetkinä tietää, että oikeastaan tarvitsee vain hiukan aikaa rauhoittua niin että elämään kasautunut hyvä ehtii tehdä tehtävänsä. Hyvyyden viljelyyn perustetussa elämässä onni on läsnä silloinkin kun mielialat ovat matalat. Hyvyyden viljely on myös se lähtökohta josta käsin jaksamme välittää sitkeästi maailmasta vaipumatta toivottomuuteen, epätoivoon ja itsepetokseen.

6 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Kuvittelisin, että ihminen on onnellinen silloin jos sillä on peruskamoissa semmoinen vakaa mielenrauha. Tai ainakin itelläni on kokemusta vuosista jolloin sitä EI ole ja vuosista jolloin ON, ja koettu ero on valtava.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kiitos tästä, tämä meni luihin ja ytimiin.

Tuskin mikään voisi olla kestävämpi pohja elämälle kuin hyvän ylläpitäminen.

Saara kirjoitti...

Zepa: Näinpä. Siinä, mistä se mielenrauha tulee, ja miksi kaikki eivät sitä koskaan löydä vaikka kovasti etsivät, onkin sitten paljon miettimistä.

Hoo M: Kiitos, mukavaa että pohdinnoistani oli sinulle iloa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Saara, voisinpa kysyä sinulta, että miten hyveet asemoituvat toisiinsa; onko jokin tärkeämpi kuin jokin toinen, voiko jokin toteutua vasta jonkin toisen jälkeen jne.

Hyviä loppupyhiä! :)

Rulla kirjoitti...

Kiitoksia erittäin hyvästä pohdinnasta. Tämä postaus on ollut oikein mietinnässä joulun yli. Samoja masennusasioita on tullut syksyn aikana pohdittua, kun tuntuu että asioita voitaisiin tehdä paljon paremmin ja inhimillisemmin, mutta kun se raha tai valta. Tai jotain muuta yhtä järkevää.

Puoliskon kanssa on myös aiheeta tullut keskusteltua ilta jos toinenkin. Lähinnä tuota pahuutta on tullut puitua sen kautta, että ihmisten välinpitämättömyys luo tilaa pahuudelle vähän liikaakin. Suuri osa normaali-ihmisten kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta ja pahuudesta juontaa juurensa muiden ihmisten välinpitämättömyyteen tai sen taakse piiloutumiseen. Kun se on aina jonkun muun asia.

Saara kirjoitti...

Hoo M: Tiukkoja kysymyksiä, vastaan kun jaksan ;)

Rulla: Kiva kuulla, että mietteet olivat suunnilleen sitä mitä tilasit :)

Välinpitämättömyys ja "hyvät ihmiset eivät tee mitään kun taas pahat ovat kovin toimeliaita" on oma ongelmansa, jota minäkin olen synkkänä miettinyt paljon kuluneiden viikkojen aikana. Taidanpa kirjoittaa siitä vähän lisää.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments