Seksuaalinen vastuuttomuus sujuu hyvin avioliitossakin


Seksuaalisuuden piiriin kuuluvien ilmiöiden kauhistelu kuuluu kulttuurimme kestohuveihin, niin iltapäivälehdistössä kuin julkkisten tempauksia ruotivissa kahvipöytäkeskusteluissakin. Milloin vastuuttomuudesta syytetään teiniäitejä, milloin yhdenillan juttuja harrastavia sinkkuja. Tälläkin kolikolla on myös toinen puoli. Kun kauhistelemme toiseutettujen ihmisryhmien -usein haavoittuvien ryhmien kuten seksuaalivähemmistöjen tai nuorten- seksuaalisuutta, emme enää jaksa pohtia valtavirralle tuttuja ongelmia. Yksiavioisten avioliittojen puitteissa tapahtuvasta vastuuttomuudesta ei juuri kuule puhuttavan. Siitä seuraa aika paljon kärsimystä. Itse olen huomannut, että vastuuttomuus voi kukoistaa avioliittojen suojissa siinä missä suttuisissa satunnaissuhteissakin. Pinnallisessa maailmassa siviilisäädystä päätellään tietysti kaikenlaista. Kuitenkaan häissä ei suoriteta mitään taikamenoja joiden johdosta huolettomat haahuilijat muuttuisivat syvähenkisiksi ja kirkasotsaisiksi yhteiskunnan tukipilareiksi. Usein perusteeton idealisointi on aivan yhtä tuhoisaa kuin valtavirrasta poikkeavien demonisointikin. Siksi listasin näin pikaisesti muutaman vastuuttomuuden muodon jotka voivat kukoistaa mainiosti kunniallisen, monogaamisen heteroliiton suojissa.


Ei-toivottujen lasten hankkiminen, tavalla tai toisella, on kenties pahin vastuuttomuuden muoto johon avioliitossa voi syyllistyä. Olosuhteet tämän vääryyden tekemiseen ovat stabiilissa avioliitossa otollisemmat kuin missään muussa perhemuodossa. Avioituneilta suorastaan odotetaan lasten hankkimista, eikä ainakaan omasta lähipiiristäni kukaan tunnu miettineen minuuttiakaan sitä mahdollisuutta että syystä tai toisesta olisimme sellaisia ihmisiä joiden ei olisi hyvä hankkia lapsia. Epäilen, ettei tämä ajattelemattomuus johdu aivan sataprosenttisesti siitä että olemme niin idyllinen ja umpikunniallinen pariskunta. Se seikka että oikeastaan lapsia olisi hyvä hankkia vain niiden jotka todella syvällä sydämessään tahtovat omia poikasia, onkin sitten jo todella korkealentoinen. Niin kauan kuin kulissit pysyvät pystyssä joten kuten, sosiaalinen paine lasten hankkimiseen vaihtelee kohtuullisesta kovaan, ja se johtaa joka vuosi valtavaan määrään kärsimystä niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen ja muille läheisille. Toisin kuin hiljattain facebook-lausunnoillaan kohun nostattanut Saul Schubak, en jaksa suuremmin sättiä vanhempia joiden elämänhallinta kupruilee näkyvästi. Niin paljon maahamme mahtuu piilotettua, hiljaista kärsimystä joka piiloutuu niin sanottuihin hyviin perheisiin. Tehtyjä lapsia ei saa tekemättömäksi, mutta hyvä keino kannustaa ihmisiä vastuullisuuteen tässä asiassa olisi antaa perheille enemmän sosiaalista tilaa jättäytyä lapsettomiksi. Niin kauan kuin vanhemmuuteen suhtaudutaan meriittinä ja niin kauan kuin vapaaehtoisesti lapsettomia pidetään jotenkin omituisina ja yhteiskunnan asenneilmasto painostaa kaikkia teoriassa kynnelle kykeneviä hankkimaan lapsia, on turha ryhtyä pohtimaan pakkokeinoja vastuuttomien lisääntyjien hillitsemiseksi.

Toinen yksiavioisessa avioliitossa yleinen seksuaalisen vastuuttomuuden muoto on kieltäytyminen ottamasta vastuuta kumppanin seksuaalisesta hyvinvoinnista. Tämä oli monimutkaisesti sanottu, joten koitan selventää. ”Minä en anna, mutta olen silti mustasukkainen kuin piru itse”, on ehkä tämän vastuuttomuuden tunnetuin ilmenemä. Näin ajatteleva ei piittaa puolisonsa hyvinvoinnista eikä etenkään tahdo ottaa sellaista vastuuta joka on kaiken moraalisesti oikeutetun kontrollin välttämätön vastapaino. On tietenkin turhaa moralisoida ketään mustasukkaisuuden tuntemisesta. Tunteet ovat mitä ovat, ja voi vain toivoa että ihmiset uskaltaisivat uhmata nolostumista sen verran että puhuisivat myös vähemmän tyylikkäistä tunteistaan. Mutta tunteellisuuden ymmärtämisestä on pitkä matka mustasukkaisen käytöksen ja mustasukkaisuudella oikeutetun alistamisen hyväksymiseen, puhumattakaan sen näkemisestä peräti jonkinlaisena hyveenä. Vastuun ottaminen puolison seksuaalisesta hyvinvoinnista ei tarkoita että seksiä olisi pakko antaa vaikkei todellakaan tahtoisi tai pystyisi. Se kuitenkin tarkoittaa sitä ettei toisen seksuaalisuutta nähdä vain omista haluista käsin. Vastuullisuus perustuu kykyyn haluta vilpittömästi toisen hyvinvointia, ja valmiutta sietää jopa epämiellyttäviä tai ikäviä ratkaisuja jos toisen hyvinvointi sitä vaatii. Millä tavalla kumppanin seksuaalisuuden tukahduttaminen on rakastavaa käytöstä? Millä tavalla se on kunniakasta vastuunottoa toisen hyvinvoinnista? Ei ole pakko antaa, mutta se ei tarkoita vapautumista vastuusta huolehtia siitä että toinen voi mahdollisimman hyvin. Jos ei itse tahdo tai voi olla toiselle hänen unelmiensa rakastaja, täytyy kuitenkin yrittää tavalla tai toisella huolehtia kumppanin seksuaalisesta hyvinvoinnista. Jos tahtoo pitää tiukasti, toisen onnen kustannuksellakin, kiinni kaikista niistä ”oikeuksista” jotka kulttuurimme vinksahtanut moraalikäsitys naimisissa olevalle tarjoaa, olisi parasta olla menemättä naimisiin. Silloin kumppanin voi helposti dumpata heti kun seksielämään ilmaantuu isompia ylämäkiä (huomatkaa: ”kun”, ei ”jos”. Onnekas voi toki olla, mutta en suosittelisi ketään perustamaan elämäänsä sen varaan). 

Tutuimmat vastuuttomuuden muodot, ne joista joskus näkee jotakin mainittavan, ovat pettämistä, puhumattomuutta, passiivisuutta ongelmien ratkaisemisessa. Puolison moraalinen velvollisuus huolehtia toisen hyvinvoinnista ulottuu myös parisuhteen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Näiden ongelmien ytimessä on usein se että ihminen on usein lopulta kiinnostuneempi näennäisen rauhan säilyttämisestä ja ikävien asioiden käsittelemisen välttämisestä kuin ongelmien ratkaisemisesta. Rauha on kuitenkin perheessäkin paljon enemmän kuin avoimen konfliktin puutetta. Hyvässä avioliitossa vallitsee sopu, frith, tila jota luonnehtivat avoimuus, välittäminen ja aktiivinen yhteistyö perheyksikön hyväksi. Huomattavaa on, että toisinaan yritykset luoda tai säilyttää sopua kulkevat suoraan tunnemyrskyjen, rankkojen aikojen ja epätavallisten ratkaisujen kautta. Sopua ei aina saavuteta välttelemällä konflikteja tai tekemällä niin kuin "tässä tilanteessa kuuluu tehdä". Myös riitoja on monenlaisia: on niitä joihin ajaudutaan, ja niitä joihin astutaan tietoisesti mutta kuitenkin sopua tarmokkaasti tavoitellen.

Pahetta ei siis voi paeta kunnialliseen elämänmuotoon eikä hienoon instituutioon. Ainoastaan kulissit ovat kaupan. Viisaus, vakaus ja vastuullisuus eivät ole asioita joita papit ja henkikirjoittajat ojentelevat morsiuspareille pienissä rasioissa. Ihmisten luokittelu heppoisin perustein ei ole ainoastaan älyllistä laiskuutta, vaan se on yksi tapa tapa millä inhimillistä kärsimystä aiheuttavat kulissit pysyvät yhteiskunnassa pystyssä. Avioinstituution ja naimisissa olemisen näkeminen idealistisen ihanteellisena olotilana joka glorifioi puolisot, haittaa avioinstituution suojissa tapahtuvan pahan tunnistamistamista ja siihen puuttumista. Se piilottaa kärsimystä ja antaa usein kulissin jonka turvissa voi tapahtua julmaakin alistamista ja kaltoinkohtelua. Taas kerran päädymme siihen vanhaan viisauteen, että sekä yksilöiden että yhteiskunnan pitäisi oppia näkemään ihmiset viiteryhmien ja leimojen takaa.

2 kommenttia:

Rulla kirjoitti...

Hyvä teksti. Etenkin tuota lapsettomuusasiaa on tullut mietittyä. Yhteiskunta yleensä on tuon suhteen liiankin yksipuolinen ja lapsettomia pariskuntia "painostetaan" lastentekon jatkuvalla vihjailulla siitä "josko jälkikasvua olisi jo luvassa". Myös paine samanikäisiltä voi olla musertavaa, jos on aina tottunut tekemään samoin kuin kaveritkin...

Moneen otteeseen olen miettinyt kuinka epäreilu sosiaalinen ympäristö voi olla lapsettomia kohtaan. Ensinnäkin jatkuva "yleisesti hyväksytty" lastentekovihjailu pariskunnille voi olla todella rankka paikka esimerkiksi niille, jotka eivät jostain syystä voi saada lapsia vaikka haluaisivatkin. Useimmat vastentahtoisesti lapsettomat kun eivät halua (eikä heillä ole siihen mitään syytäkään) kuuluttaa kaikille syitä lapsettomuuteensa. Jotenkin erikoista on ylipäänsä se, että puolitututkin voivat katsoa oikeudekseen udella toisten ihmisten yksityiselämään kuuluvasta asiasta näinkin paljon ja asia kuitataan yleensä naureskelulla ja olankohautuksilla. "Mitäs siitä kun se vähän utelee, sehän nyt kuuluu asiaan". WTF.

Toinen merkittävä epäkohta mielestäni on se, että lastentekoon kannustetaan valtiotasolta asti ja varsin vastuuttomasti. Lisäksi lapsettomuudesta yritetään tehdä todella hankalaa. Hallituksen lastentekotalkoot voidaan nyt jättää omaan arvoonsa, mutta vakava ongelma on se, että esimerkiksi sterilisaatioon vaadittavat kriteerit ovat kohtuuttomat. Miten voidaan katsoa, että lasten saaminen on hyväksyttävää mahdollisimman nuorena ja erittäin suositeltavaa heti täysi-ikäisyydestä lähtien, adoptio-oikeuden voi saada 25-vuotiaana, mutta sterilisaatiota joutuu odottamaan 30-vuotiaaksi asti? Miten päätös lapsen hankkimisesta on jotenkin enemmän ok tehdä 18-vuotiaana, mutta päätös lasten hankkimatta jättämisestä on kypsä vasta kolmekymppisenä? Miksi sterilisaatioon on nykyään edelleen niin perkeleen hankala päästä vaikka kriteerit täyttyisivätkin? Muistaakseni Kanta-Hämeessä lopetettiin kokonaan julkisen puolen sterilisaatiot naisille, kun joku pääjohtaja siellä oli sitä mieltä, että täysin turhaan, kun naiset kuitenkin muuttaa aina mieltään ja haluaa sittenkin lapsia.... Tästä johtuu myös se ikävä seikka, että naiset joutuvat kuitenkin sen noin 15 vuoden ajan käyttämään erilaisia ehkäisymenetelmiä, joiden kustannukset ovat varsin suuret verrattuna sterilisaatioon ja ehkäisyn yksilöllinen sopivuus/käytännöllisyyskin voi olla ongelma.

Sitä en myöskään ymmärrä miksi lapsettomia ihmisiä aina pidetään itsekkäinä? Eikö se ole ennemminkin itsekästä, että hommataan niitä lapsia, jos niitä ei oikeasti haluta niiden lasten itsensä vuoksi. Liian monet tuntuvat hankkivan lapsia vain sen vuoksi, että on joku joka jatkaa sukua. Jotenkin lapset nähdään oman itsen jatkeina. Mitäs sitten jos se lapsi ei haluakaan itse hankkia jälkikasvua? Koko homma on ollut yhtä tyhjän kanssa. Joten kannustan voimakkaasti suopeampaa suhtautumista niin lapsettomiin kuin lapsellisiinkin pariskuntiin ja siihen, että ihmisille annetaan ihan aikuisten oikeesti se mahdollisuus valita hommataanko kakaroita vai ei, ilman sen kummempaa painostusta suuntaan tai toiseen.

Saara kirjoitti...

Ja hyvä kommentti! Kiitos siitä!:)

Ihmisten ajattelemattomuus on kyllä uskomatonta. Kyllä minäkin olen saanut sellaisia kommentteja joista olisi voinut ahdistua pahasti. Sitä paitsi, vauvasuunnitelmista uteleminen on käytännössä seksielämästä utelemista...vaikka voisi tietysti kuvitella että vakiintuneillakin pareilla olisi oikeus pitää seksielämänsä yksityisasiana.

Sterilisaatiolainsäädäntöä sietää kyllä kummastella. Miten kukaan ei ihmettele, voiko naisen mieli muuttua jos hän sanoo haluavansa äidiksi, mutta harva uskoo nuorta naista joka sanoo ettei juttu kiinnosta? Miksi vahinkoraskautta (esim. naisilla joiden on vaikea löytää hyvää hormonaalista ehkäisykeinoa) pidetään pienempänä riskinä kuin sitä että sterilisaatiota alkaa joskus katumaan? Miksi nainen ei muka kykene ottamaan pitkäaikaista vastuuta sterilisaatiopäätöksestä, jos hän kykenee yhteiskunnan mielestä ottamaan mainiosti vastuuta ihmisen kasvattamisesta vauvasta aikuiseksi?

Minusta ihminen on aina jossain määrin itsekäs lastenhankinta-asioita miettiessään. Ja miksei olisi, omasta elämästähän ja omasta tulevaisuudesta siinä on pitkälti kysymys! Mutta olen kyllä kiinnittänyt huomiota siihen että usein vanhempien perustelut lasten hankkimiselle ovat uskomattoman tökeröitä- jos niitä edes on. Kun lasten hankkiminen on normi ja vapaaehtoinen lapsettomuus poikkeus, lapsettomuus on usein se harkitumpi ja perustellumpi päätös. Ympäristökatastrofin etenemistä seuratessa voi sitten miettiä, meneekö tämä nyt ihan oikein päin...

Toivottavasti näemme vielä sen päivän jolloin ihmisillä on myös sosiaalinen vapaus valita parhaan harkintansa mukaan- ja ehkä myös nykyistä parempi motivaatio ylipäätään harkita asioita.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments