Poissa muodista: arjenhallinta

Hesarin uusavuttomuustesti sen kertoi: olen arjenhallinnan pinko.  Osaan ommella irronneet napit, häätää tuholaiset ruokakomerostani ja avata tukkeutuneen lavuaarin muutenkin kuin kaatamalla sinne myrkkyjä. Testissä tulokseksi ei suinkaan tullut onnitteluja, vaan kehoitus löysätä pipoa ja löhötä enemmän. Niinpä niin. Uusavuttomuus on vähän noloa, mutta arjen perustaitojen hallitseminen ei enää ole hienoa vaan vähän vanhanaikaiseksi  käynyttä pingottamista. ”Miksi tehdä itse kun valmiinakin saa?” Kysymys on tietysti arvoista, ja hyvän arjen arvo on alhainen. Arki on se minkä on tarkoitus hoitua jotenkin, omia aikojaan. Arki ei kannattele ihmistä vaan on välttämätön paha josta kannattaa aina nipistää vaikka viihteen hyväksi. Yhteiskunnassamme on muutaman vuosikymmenen ajan pärjännyt toistaitoinenkin. Niin kauan kuin ihmisellä on rahaa ostaa paljon palveluita, sekä mielellään tietysti vanhemmat joille voi soittaa kun paidasta putoaa nappi tai seinään pitäisi kiinnittää hylly, arki sujuu. Viime vuosina avuttomien on nähty välillä puolustavan ääneen osaamattomuuttaan: ei kenenkään ole nykyään pakko osata, ja tumpelous on sitä paitsi hyväksi kansantaloudelle. Oikeastaan on vähän naurettavaa osata asioita, puhumattakaan siitä että ottaisi yhä paremman arjen kestotavoitteeksi. Siitä tulee vain kanssaihmisille epämääräisen kaunainen olo. 

Rahan lisäksi apuun rientää teknologia. Ei tarvitse viitsiä silittää, jos ostaa vain rypistymättömiä tekstiilejä. Ei tarvitse perehtyä siivoukseen, jos vain käyttää mittatilausaineita. Pärjäämistä tämäkin, mutta haurasta pärjäämistä. Perinteisesti uusavuttomaksi on kuvailtu ihmistä joka ei hallitse niitä perustaitoja jotka jokaisen aikuisen voi olettaa osaavan. On kuitenkin epäselvää, mitkä näitä taitoja ovat yhteiskunnassa jossa rahalla voi ostaa melkein mitä vain ja jossa ihmiset elävät hyvin erilaisia elämiä. Minusta avuton on se terve aikuinen jonka arki sujuu raskaasti ulkopuolisen avun varassa -tarkoitti se sitten sukulaisten ja ystävien hyväksikäyttöä tai ostopalveluiden runsasta käyttöä. Avuton on se jolla on aina oltava joku jolle soittaa kun paidasta tippuu nappi tai seinään pitäisi kiinnittää hylly. Avuton on se joka on hätää kärsimässä heti kun palveluiden sujuvaa virtaamista haittaamaan ilmestyy pidempi sähkökatko, rahapula tai lakko. Avuton on se joka tietää hyvin mitä haluaisi kuluttaa, mutta joka ei kehitä luovuuttaan tai osoita minkäänlaista kiinnostusta kotinsa ja perheensä hoitamiseen vaan haluaa käyttää kaiken oman aikansa lepäämiseen ja viihteeseen. Hän ei iloitse siitä että on ihminen jolla on koti ja perhe, vaan on ihminen jolle kotoiset, arkiset asiat ovat pelkkiä vaivoja ja velvollisuuksia. Minulle avuttomuus ei sittenkään ole pohjimmiltaan taitojen puutetta vaan asenne: passiivinen, tarvitseva, välinpitämätön, itsekeskeinen, omaa osaamattomuutta ja kyvyttömyyttä kaksin käsin ruokkiva ihminen on avuton vaikka olisikin jollakin kapealla alalla huippuosaaja.


En malta olla muistuttamatta, että arjenhallinnan puutteet kuormittavat myös ympäristöä. Ihminen joka heittelee sekajätteeseen ongelmajätteitä ja heittää menemään vaatteet jotka saisi huoltamalla uudenveroisiksi, kuormittaa ympäristöään. Se joka ei hallitse siivouksen perusteita on helppo uhri markkinamiehille joiden mukaan kodin kaikille eri pinnoille tarvitaan erilainen lianräjäyttäjä. Jos ei valmista itse arjessa tarpeellisia tavaroita, joutuu ostamaan tuotteita joiden tuotantotapa on epäeettinen ja ympäristölle haitallinen. Ihminen joka joutuu syömään prosessoituja eineksiä koska ei laita itse ruokaa, on ihminen joka tukee tuotantoa jossa tarvitaan pitkiä kuljetusketjuja ja paljon energiaa. Avuttomuuden taakse kätkeytyy myös paljon eettistä piittaamattomuutta. Olen huomannut sekä käytännössä että teoriassa monien aikamme ympäristöongelmien vaikeuden juontuvan siitä että haluaisimme kyllä ympäristöllemme kaikkea hyvää- niin kauan kuin mitään konkreettista ei tarvitsisi tehdä. Aika usein on niin ettei epäeettinen vaihtoehto ole ainoa vaihtoehto, vaan ainoastaan vaivattomin ja helpoin vaihtoehto tyydyttää tarve. Nykyäänkin usein on mahdollista valita hieman pidempi ja vaivalloisempi matka joukkoliikennevälineillä ja siivota itse kotona sen sijaan että lähtisi tennistunnille siivojan alta. Jos vaatteidentuotannon epäeettisyys rassaa, voi opetella valmistamaan vaatteita itse. Nämä ovat ihan todellisia vaihtoehtoja, ongelma vain on se että monelle pienikin vaivannäkö on kauhistus jonka sijaan valitaan mieluummin pieni ympäristön pilaaminen, rahanmeno ja avuttomuus. Ympäristöongelmatkin ovat usein monimutkaisia siksi että tulemme toimeen paljon paremmin monimutkaisuuden kanssa kuin sen seikan kanssa että juuri minun pitäisi viitsiä, vaivautua ja muuttaa asennoitumistani.

Kysymys on siis muustakin kuin tarpeista, pakoista, vaivasta ja rahasta. Se iso kysymys arjenhallinnasta on kysymys myös siitä keitä me olemme, ja millaisiksi haluamme elämän aikana kasvaa. Millaiseksi ihmiseksi kehittyy hän jonka arjen sujuminen on raskaasti riippuvaista teknologiasta, katkeamattoman runsaasta rahavirrasta ja toisten osaamisesta sekä ympäristön ja ihmiskunnan enemmistön riistämisestä? On aika selvää, että avuttomuus ei kuulu hyvän ja ihailtavan ihmisen ominaisuuksiin. Myös arjen laatu on seikka joka hukkuu sujumis/selviytymis/pärjäämispuheen alle. Sen tilalle ovat tulleet luksus ja brändit- eli massatuotetut asiat joita voi ostaa. Ylellisyyttä ei enää ole vastaleivotun, koko kodin tuoksuttavan leivän nostaminen uunista, vaan se että on varaa ostaa artesaanileipää jonka tuoreuden takaa se että se on leivottu samana päivänä kukonlaulun aikaan. Itse tekemällä ei ainoastaan säästä rahaa, vaan saa usein myös parempaa ja persoonallisempaa- mutta sosiaalista statusta itse tehdyt esineet eivät nosta siinä missä tehdasvalmisteiset brändituotteet. Itselliselle elämäntavalle miinusta taitaa olla sekin että itse valmistettuja tavaroita ei tee mieli vaihtaa uusiin ollenkaan siihen tahtiin kuin muodikkuus vaatisi.

Vastoin avuttomien ihmisten yleistä käsitystä, kukaan ei ole syntyessään arjen moniosaaja. Nykyään yhä harvempi on sitä aikuisenakaan. Monet meistä ovat saaneet kotoa varsin heikot eväät itsenäisen arjen pyöritykseen. Toiset alkavat ottaa vastuuta omasta oppimisestaan, toiset eivät. Arjen taidotkin ovat taitoja joita täytyy arvostaa niin paljon että on valmis opettelemaan ja oppimaan jatkuvasti uutta. Hyvälle arjelle täytyy  myös antaa aikaa, ja se aika on pois jostakin muusta, esimerkiksi viihteen ja elämysten kuluttamisesta. Arjen taitajaksi kehittyminen edellyttääkin sitä että todella pitää arjesta jossa on turvallisuutta ja sujuvuutta ja jossa omien kätten jäljet näkyvät selvästi. Pelkään, että näinä päivinä se vaatii myös kykyä uida vastavirtaan ja rohkeutta unelmoida suuria. Kun julkisuudessa tilan valtaavat yhä hurjemmat supersuorittajat, kun sisustus- ja ruokalehdet julkaisevat paljolti huonosti naamioituja mainoksia…silloin ei enää pelkkä kriittisyys riitä, vaan täytyy osata unelmoida oma parempi arkensa.

4 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

Osuit taas ihan naulankantaan. Eipä ole paljon lisäämistä. Satuin juuri koskettamaan samaa aihetta jutellessani iältään vanhemman ystäväni kanssa. Sanoin, että saan paljon kommentteja siitä, että osaan ja viitsin ommella vaatteita & kodin tekstiilejä ja neuloa sukkia. Muutama sukupolvi sitten kaikki osasivat, paremmin tai huonommin. Ei jokainen varmaankaan yltänyt superhienoon suoritukseen, mutta arjen tarpeet tulivat ainakin täytettyä. Itse saan tyydytystä juuri tuon onnellisen arjen pyörittämisestä. Itseasiassa ajatus koko ajan menemisestä jonnekin ja tavaroiden ja palveluiden ostamisesta stressaa minua, joten viisaasti olen valassaolevan systeemin inhokki pysyessäni pienissä itsetehdyissä asioissa!

Saara kirjoitti...

Luulen (ja ehkä vähän toivonkin), että osaamattomuus on ohimenevä vaihe.

Minustakin itse tekeminen on usein helpompaa ja stressittömämpää kuin kaikki etsiskely ja vertaileminen mitä hyvien ostosten tekeminen usein vaatii.

Marmustoi kirjoitti...

Hieno postaus, Saara! Ihan huippupisteitä en saanut, mutta kyllä joissakin asioissa selvä pinko asuu minussakin. Ja miten hienosti toteatkaan, että "Minulle avuttomuus ei sittenkään ole pohjimmiltaan taitojen puutetta vaan asenne: passiivinen, tarvitseva, välinpitämätön, itsekeskeinen, omaa osaamattomuutta ja kyvyttömyyttä kaksin käsin ruokkiva ihminen on avuton vaikka olisikin jollakin kapealla alalla huippuosaaja" - sitä ei voi tämän paremmin sanoa.

Saara kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Jos asenne on kunnossa, osaamattomuus kyllä korjaantuu ennen pitkää.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments