Filosofi tyhmistyy vanhetessaan...onneksi


Vähän päälle parikymppisenä, siihen aikaan kun aloittelin filosofian opintoja, olin varsin sietämätön tyyppi. Siksi minua hymyilyttikin tämänaamuinen Ajattelun Ammattilaisen teksti joka olisi voinut olla suoraan omista muistoistani. Minäkin  tiesin parikymppisenä kaiken ja osasin ratkaista kaikki maailman ongelmat pienellä miettimisellä. Opintojen edetessä henkinen kasvuni seurasi edeltäjien lujaksi tallaamaa polkua. Vähitellen aloin aavistella, että oloni oli tuntunut viisaalta varsin heppoisista syistä joista päällimmäinen oli se ettei minulla ollut minkäänlaista käsitystä ymmärrykseni vähyyden määrästä. Itsevarmuus romahti ensimmäisten proseminaarien jälkeen. Kuvitelkaa vain, millaista jälkeä syntyy kun yleisnero vuodattaa ajatustensa tonavaa toisille yleisneroille jotka pääsevät kerrankin luvan kanssa esittelemään logiikan jatkokurssilta saatua hienoa pilkkuviilaansa ja viiltävän kriitikon taitojaan (jotka kehittyvät paljon ennen kykyä ajatella rakentavasti. Se on kyky jota ei kehity kaikille ikinä.) Ei näytä kauniilta se. Kuitenkin tämäkin vaihe on osa kasvutarinaa. Saatuaan aavistuksen typeryytensä määrästä ja filosofian laitosten väen ymmärtämättömyydestä moni keskeyttää opintonsa. Usein he inhoavat filosofeja loppuikänsä intohimolla jonka selittävät vain traumat joiden taustalla on se että rakkaan ja ennen muuta mestarillisen Tieteen Tuotteen käsittelyajasta kahden tunnin prosemmassa kului yli tunti pelkkien turhanpäiväisten ja siten unohtuneitten muotoseikkojen yksityiskohtaiseen käsittelyyn ("Rivivälit. Tässä on ykkösen riviväli, vaikka ohjeen mukaan pitäisi olla puolitoista. Miksi et ole noudattanut ohjetta? Ja tuo viite sivulla kaksi. Siinä näyttäisi olevan piste väärällä puolella sulkumerkkiä. Viittaako se nyt lauseeseen vai koko kappaleeseen?"). Zoon logon ekhon on nyt pohjalla. Hän seisoo polvet täristen tukevalla, lietteisellä kaivonpohjalla, kuin olisi pudonnut kaikkien filosofien kantaisän Thaleksen perässä. Ja korvissa kaikuu selvästi jonkun nauru.

Kaivon pohjalla on kuitenkin tikkaat. Ne löytää kyllä jokainen joka huomaa rakastavansa oman neroutensa lisäksi myös itse filosofiaa ja joka huomaa haluavansa viisastua vieläkin enemmän kuin tulla pidetyksi viisaana. Ja, kuten Laurille kommentoin, voi olla suorastaan hyvä juttu jos filosofian parissa askartelun aloittaa ylisuurella egolla varustettuna. Sillä tavalla itsetunnosta voi olla jotakin jäljellä vielä nelikymppisenäkin. Lainatakseni ohjaajani Arto Siitosen kuolematonta viisautta: ”Filosofin tulee olla kaikkien alojen asiantuntija.” Siihen pyritään, ja Sisäinen Fuksi kertoo ettei tavoite ole niin mahdoton etteikö sen saavuttamiseksi kannattaisi ponnistella. Monien sietämättömien piirteiden vastapainoksi  pikkufilosofeja on nimittäin siunattu myös työhulluudella. Luennolla  filosofian pääaineilijat erottaa paikalla notkuvista sivuaineilijoista se että nuoret filosofit kysyvät lisälukemistoa ja haluavat tietää, voiko kurssille kirjoittaa vielä ylimääräisen esseen. 

Vanhemman filosofin erottaa nuoremmasta siitä että Sisäisen Fuksin seuraksi on ilmestynyt toinenkin ääni joka kertoo, ettei kannata masentua syvästi siitä että ei yrityksestä huolimatta tajua mistään mitään ja että kaikki ympärillä olevat vaikuttavat lukeneemmilta, syvähenkisemmiltä ja ylipäätään fiksummilta. Lohdutuspalkinnotkin ovat hyviä. Voi olla, ettei näillä aivoilla tulla tuottamaan täydellistä M-teoriaa, mutta toisaalta on aika makeaa osata bongailla kvanttifysiikan metafyysisiä taustaoletuksia. Voi olla, etten ole kovin hyvin perillä Martha Nussbaumin mietteistä. Tilanne pitää ilman muuta jossakin vaiheessa korjata, mutta Aristoteleestakin on paljon iloa ja hyötyä. 

Tällä hetkellä olen jo oppinut elämään jokseenkin rauhassa tietämättömyyteni ja hidasjärkisyyteni kanssa. Vaikka elänkin maailmassa jossa nopeat sutkauttelijat menestyvät parhaiten, filosofinen ajattelu on yhä hidasta ja syvää, osallistumista vuosituhansien läpi kulkeviin keskusteluihin joiden aiheena ovat ihmiskunnan kaikkein visaisimmat kysymykset. Eikä tarve osata ajatella niitä kysymyksiä ole suinkaan poistunut maailmasta, myönsivätpä kärsimättömät kiiruhtajat sitä tai eivät. Ja jos kaivelemaan alkaa, hitaankin ajattelijan repusta löytyy toki monenlaista tarinaa. Se ei vielä todista, että jostakin jotakin tietäisin. Multiversumi, alkaen Sisämaailman ja kotipihan tapahtumista ja päättyen sumuihin jotka sijaitsevat mahdollisten ja mahdottomien maailmojen välillä, on minulle suuri arvoitus. Täytyy vain ajatella olevansa etuoikeutettu olento voidessaan vierailla täällä ihmettelemässä maailmaa muutaman vuosikymmenen ajan.

Astetta huolestuttavampaa on ollut tutkiskella etiikkaa ja huomata, että en myöskään ole moraalisesti turhan erinomainen. Sekin on jotenkin epämukavaa. Maailmassa ei ole pulaa niistä jotka ovat mielestään moraalisesti esimerkillisiä ihmisiä  ja jotka eivät epäröi esitellä omaa erinomaisuuttaan ja kertoa miten kaikkien muidenkin tulisi elää. Sekä tietysti sitä millaisia ovat ne muut jotka eivät nöyrry kun Viisaus puhuu. Minun tapaamani tämän ihmistyypin edustajat eivät tosin ole olleet muuta kuin poikkeuksellisen omahyväisiä ja kovapäisiä yksilöitä jotka rakastavat omaa erinomaisuuttaan ja suuttuvat helposti jos sen kyseenalaistaa, vaikka miten hyviin perusteluihin nojaten. Elämäni tragedioihin kuuluukin se, että huolimatta moraalini puutteista ja hyvin erottuvista paheistani, olen kuitenkin etiikkaan sekaantunut filosofi, eli ihminen jonka tärkeimpiin velvollisuuksiin kuuluu yrittää puhua oikeasta ja väärästä, koittaa elää kuten opettaa…ja niin, opettaakin pitäisi. Muuten opetusta tarjoavat vain ne suurisuiset pölvästit. Tässä vaiheessa ei auta kuin yhtyä Laurin ajatuksiin siitä, että filosofin täytyy olla syvällä sisimmässään ehta intellektuaalinen masokisti.

Aikansa omaa hidasjärkisyyttään (ja paheellisuuttaan, jos on mennyt sekaantumaan etiikkaan) surtuaan oivaltaa, ettei tässä kaikessa ole kuitenkaan kysymys Minusta, omasta erinomaisuudestani tai sen puutteesta. Itsensä mittailu alkaa tympäisemään siinä vaiheessa kun oppii aavistelemaan, millaisia ihmeitä oman navan ulkopuolinen maailma tarjoaa. Mitä väliä on sillä vaikka olisin millainen riemuidiootti, kun kuitenkin saan olla olemassa tässä suuressa ja ihmeitä täynnä olevassa maailmassa? Eikö ole parempi ponnistella viisastuakseen ja kehittyäkseen moraalisesti kuin luetteloida menneitä typerehtimisiään? Ehkäpä en ole hyvä ihminen, mutta ainakin tiedän olevani hyvään pyrkivä ihminen. Se on parasta mitä kukaan voi itsestään rehellisesti ja huolellisen itsereflektiotuokion päätteeksi sanoa. Jälkipolvien mielipiteitä siitä, kuinka paljon onnistuin maailmaa lopulta käytännössä korjaamaan ja viisaudellani valaisemaan, en onneksi ole kuulemassa.

Lauri mainitsi kirjoituksessaan Sokrateen, jonka kestäväksi anniksi maailmalle jäi todeta että hän on lähinnä ymmärtänyt sen, ettei oikeastaan mitään mistään tiedä. Ja oikeassa Sokrates siinä olikin, niin kuin vain satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua elänyt kaveri voi olla. Ollakseen sellainen mies, Sokrates kuitenkin onnistui muuttamaan maailmanhistoriaa ihan kiitettävästi. Hänen ajatuksensa ovat vastustaneet hometta ihmeellisen hyvin, ja yli kahdentuhannen vuoden jälkiviisauden valossa häntä voi myös nimittää ihmiseksi joka ei ainoastaan pyrkinyt hyvään, vaan toisinaan myös tavoitti sen- meidän kaikkien jälkeen tulevien onneksi ja innoitukseksi. Arjen onnellinen paradoksi onkin, että vaikka ei mistään mitään tietäisikään ja vanhetessaankin vain tyhmistyisi, filosofin tulevaisuus voi silti olla valoisa.

posted under , , |

4 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Tunnistin tuosta jotain hyvin tuttua entisenä teoreettisen filosofian pääaineopiskelijana. Samalla aloin muistaa sen, mihin turhauduin, mitkä asiat tuntuivat ylivoimaisilta ja miltä nyt tuntuu. Opin sen, että vaikka onkin valmistunut yliopistolta filosofia pääaineenaan, siitä on vielä pitkä matka voida kutsua itseään filosofiksi - jos koskaan.

Mutta hyviä oppivuosia ne olivat, ne Sokrateen filosofian reunamerkinnät. Niitä on riittänyt. Jossakin länsimainen filosofia on myös mennyt harhateille, ehkä se on tällä hetkellä eksynyt niihin reunamerkintöihin ja niiden viitteisiin ja lähteisiin.

Länsimainen filosofia on myös sairastunut jo kauan sitten hybrikseen, joka näkyy erityisesti sen opiskelijoissa. Osa voi liittyä ikään, mutta ei kaikki. Sokrateesta lähtien olemme eläneet ja filosofoineet ikään kuin mitään muuta filosofiaa missään muualla ei olisi ollut eikä olisi voinut olla. Mikä tietysti on puuta heinää. Kaikkialla muualla maailmassa elänyt filosofia vain pistettiin saman kolonialismin saappaan alle kuin muutkin elämänalueet.

No niin, nyt aloin jo eksyä aiheesta, mutta näin on, onneksi tyhmistymme.

Saara kirjoitti...

Itse olen ratkaissut tämän "kuka on filosofi?"-kysymyksen niin, että lasken filosofiksi jokaisen filosofian parissa puuhastelevan henkilön joka rakastaa viisautta. Sellainen voi minusta kutsua itseään filosofiksi hyvällä omallatunnolla. Se kuinka viisaaksi kulloinkin itsensä tuntee, mitä tutkintotodistuksessa lukee tai kuinka suosittu on, on sittenkin toissijaista. Tämä on mielestäni jotenkin lohdullinen ajattelutapa...

Viimeisen parin vuoden aikana olen paljon miettinyt paikkaani maailmassa ja alkanut epäillä, josko yliopistofilosofia olisi kuitenkin hiukan eksynyt reunamerkintöihin ja kadottanut sen ajatuksen että filosofiankin pitäisi palvella ihmiskuntaa eikä olla vain älyllisten pelien pelailua kavereiden kanssa...

Länsimainen filosofia on ymmärtääkseni perinteisesti erotettu muista perinteistä siksi että muut perinteet ovat kuitenkin olleet vahvasti sidoksissa uskonnolliseen ajatteluun eikä niistä ole syntynyt vastaavaa tieteellistä traditiota kuin tässä Kreikasta lähteneessä perinteessä. Sehän ei kuitenkaan tarkoita, etteikö muuallakin olisi syntynyt tasokasta ajattelua ja erinomaisia oivalluksia. Toisaalta voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko kaikki länsimaisen filosofian traditioon laskettava pohdiskelu aina ollut niin kovin tasokasta. Länsimaisen arroganssin perinne se vasta vahva onkin... Viime aikoina muidenkin kulttuurien filosofisia perinteitä on onneksi alettu tutkimaan myös länsimaisten filosofien toimesta. Hyvä näin!

Zepa kirjoitti...

Niinhän sitä sanotaan, että ihmisen pitäisi muuttaa omaan kotiin ja hoitaa omat asiansa jo lukioikäisenä, sillä silloin ihminen on niiiiiiin paljon kaikkia muita viisaampi

(ainakin omasta mielestään :-D)

Saara kirjoitti...

Nyt kun tulit asiasta maininneeksi... niin juuri niin minä tein. X)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments