Tolkun päivät: tänään, huomenna, myös verkkokaupassa




Hullujen päivien tomu on taas laskeutunut. Ei kuitenkaan mene kauan ennen kuin jollakin toisella kauppaketjulla on omat ostoskarnevaalinsa. Ostohysteriatempausten järjestäjät eivät mielellään näe että kulutushysterian lietsomisella olisi mitään tekemistä esimerkiksi kauppojen sivuille kirjattujen ympäristö- ja yhteiskuntavastuutavoitteiden kanssa. Eikö kapitalisti nyt voi olla vastuullinen jossain kohdassa joka ei häiritse turhan krääsän myymistä? Kansan metsästäjä-keräilijävaistoja kiihotetaan tungoksessa, räikeiden kylttien, kampanja-ajan ja rajoitettujen erien avulla. On hyvä, että Facebookissa on julkaistu vastatempaus, tolkun päivät. Tolkun päivä voi olla mikä tahansa päivä, tai vaikka joka päivä jolloin yritämme pitää järjestä kiinni kulutuspäätöksiä tehdessä.

Mitäpä jos ostaisimme vain sen minkä tarvitsemme, ja tarkastelisimme kriittisesti niitä ”tarpeitakin”? Mitä jos suosisimme itse tekemistä, paikallisuutta ja nostaisimme kunniaan vaatimattomuuden harvinaiseksi käyneen hyveen? Jos haistattaisimme pitkät trendeille joiden kantava idea on erottua edellisestä trendistä ja niistä joita kulutushysteria ei kiinnosta tai joilla ei ole mahdollisuuksia osallistua kilpavarusteluun? Mitä jos koittaisimme pitää mielessä, että ostaminen on kulttuurissamme paitsi konkreettisten tarpeiden tyydyttämistä, myös itsetunnon paikkailua, sosiaalista statuskisailua ja muuta vastaavaa puuhaa joka sopii huonosti itseään viisaaksi ihmiseksi kutsuvalle lajille ja jätevuoriin hautautuvalle planeetalle. Mitä jos koittaisimme muistaa sen että mainos- ja markkinointikikkoja ei ole tehty järkeen vaan vaistoihin ja tunteisiin vetoaviksi. On hiukan kiusallista miettiä omalla kohdaltaan, kuinka kauan hyvät hankinnat ja todelliset löydöt säilyvät mielessä ostohetken jälkeen ennen kuin ne muuttuvat vain tavallisiksi tavaroiksi joissa ei ole mitään erityistä hohtoa. Sellaiset mietinnät ovat kuitenkin tolkun alku.

Tarjoushulinat ovat paitsi ostosten tekoa, myös tapahtuma ja puheenaihe, sosiaalisesti yhdistävä tekijä. "Mitä sinä ostit hulluilta päiviltä?" on kuitenkin huono keskustelunaihe. Mutta tavaroista ja niiden hankkimisesta puhuminen on juurtunut kulttuuriin. Emme uusinna kulutushysteriaa vain ostoksilla käydessämme, vaan myös puheiden tasolla. Jospa alkaisimme vahtia hiukan ajatuksiamme ja puhua suunniteltujen, nykyisten ja tehtyjen ostosten sijaan muista aiheista. Usein minusta kyllä tuntuu, että ostokset ja kuluttaminen ovat jo sulautuneet harrastuksiinkin. Matkustelu on kuluttamista, sisustaminen on sisustustuotteiden shoppailua, urheilu on välineurheilua... Minä arvelen, että tehokas keino pysäyttää shoppailukulttuuria olisi tiedostaa ostospuheiden osuus omista ajatuksista ja ryhtyä viljelemään parempia ideoita. Kirjat, kulttuuri, paikallispolitiikka, tiede, koko mielenkiintoinen maailma on yhä ulottuvillamme, ja sitä voi yhä lähestyä muutenkin kuin ostamisen kautta.

Voimme myös äänestää jaloillamme ja suosia sellaisia kauppoja jotka eivät järjestä kulutuskarnevaaleja, tai ainakin voimme jättää menemättä kauppaan hintahulinapäivien aikaan. Jos näin teemme, saatamme missata erikoistarjouksen tai pari. Mutta ovatko erikoistarjoukset oikeasti joskus loppuneet tästä maailmasta? Sitä paitsi, eivät kaupat ostoskarnevaaleja tappiokseen järjestä. Sisäänheittotuotteet voivat olla oikeasti edullisia, mutta kuinka moni voi varmasti luottaa siihen että mukaan ei tartu yhtään heräteostosta? Entä kuinka helppoa on välttää virheostosten tekemistä tilanteessa jossa ostokset tehdään erikoiseristä ja jonot sekä palautuksia käsitteleville kassoille että sovituskoppeihin ovat pitkät?  Kuinka huolellisesti ostopäätöksiä jaksaa harkita kiireessä, melussa ja tungoksessa? Kun näitä asioita miettii, alkavat paljon hehkutetut säästöt näyttää entistä epävarmemmilta. Epävarmalta alkaa myös näyttää oma luonteenlujuus, etenkin kun asiaa voi pohdiskella myös konkreettisten muistojen valossa. Omalla kohdallani olen päätynyt jo vuosia sitten siihen että sekä kukkaroni että krääsävuoreni ovat miellyttävämmällä tolalla jos välttelen visusti tarjouskarnevaaleja ja yritän sen sijaan pitää joka päivän tolkun päivänä.

3 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Joo, se on hyvä muistaa että alet ja erikoistarjoukset ei lopu koskaan. Niiden perässä ei tarvi välttämätä juoksennella.

Ikä korjaa jonkin verran ostohaluja. Kun koti tursuu tavaraa, kummasti alkaa hokata ettei ehkä tarvii enempää. Tai ainakin jos jotain niin erittäin hillitysti :-)

Pikkupaju kirjoitti...

Ehdottoman upea kannanotto! Minä en halua elää maailmassa, jossa ihmisen arvo määritellään tavaroiden arvon ja määrän perusteella j lapset opetetaan ihmisten sijaan kuluttajiksi tavaratalojen käytävillä vauvasta saakka. Ostamisesta ja kuluttamisesta on luotu elämyksiä, joita ilman jääneet ihmiset jäävät paitsi jostain tärkeästä...
Elän (pikku hiljaa erakoituen :)) maalla metsän kainalossa ja nautin haasteista, joita yksinkertaisen ja omavaraisen elämäntavan tavoittelu tuo. Olen nauttinut suunnattomasti kirjoituksistasi, kiitos!

Saara kirjoitti...

Zepa: Iän karttumisessa on kyllä paljon hyviä puolia. Ei ole ihme, että nuoret ovat paljon kiinnostavampi markkinointikohde kuin ostovoimaisemmat vanhemmat ihmiset.

Pikkupaju: Kiitos itsellesi kauniista sanoistasi! Pikku hiljaa erakoituminen maalla metsän lähellä on mukava vaihtoehto.Kauppojen tarjontaakaan ei pahemmin kaipaa jos sitä ei ole. Me ei asuta ihan metsän keskellä, mutta olen kyllä huomannut että täällä hiukan sivummalla on paljon helpompi erottaa tarpeet haluista.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments