Piti

Tänään minulla piti olla tärkeä seminaari ja tärkeä kokous. Sen sijaan löysin itseni taas huolelliselta ekskursiolta Lohjan terveyspalvelujen pariin. Se toki on lohjalaiselle kuntavaaliehdokkaalle soveliasta puuhaa, mutta tämän vuoden teema ”omituiset sairaudet” alkaa kyllä ottaa pattiin ihan kunnolla. ”Siis mistä sinä noita kehität?”, oli Puolison ensimmäinen kommentti päivän diagnoosiin. Minäkin haluaisin tietää. Ymmärtääkseni lääketiedekin haluaisi tietää. Kekriin on enää kuukausi. Jokohan sitten riittäisi tätä lajia? Vai pääsenkö viettämään marrasaikaa perinteisessä Halloween-asussa eli pää kainalossa? Pari vuotta sitten vietin marraskuun sohvan pohjalla loukattuani molemmat jalkani. Mitäköhän siis sopisi odottaa tällaisena vuotena jona virallinen terveystavoitteeni on ollut leikkauksesta toipumisen jälkeen selviytyä viikon päivät terveiden kirjoissa. Toistaiseksi en ole vielä onnistunut siinä, vaan joka viikolle on riittänyt vähintään pientä kremppaa. Voihan kiukku ja itsesääli.


Tänään minun piti myös postata älykäs blogikirjoitus. Luonnoksiakin olisi ollut, mutta särky, huonosti nukuttua yötä väistämättä seuraava univelka ja apteekista raahaamani lääkepussillinen ovat olleet kohtalokas yhdistelmä korkeimmille aivotoiminnoilleni. Joten Pierre Bourdieu, Lisieux'n pyhä Thérèse ja muut viime aikojen inspiraationlähteeni saavat nyt odottaa. Sen sijaan minulla on vihdoinkin aikaa lukea semiälyllistä kirjallisuutta, kuten uusinta Tiede-lehteä ja Umberto Ecoa. Saikkua on luvassa ainakin pari päivää, mikä on hyväksi syystöiden alle jääneille lukuhommille ja -harrastukselle. 

Jos olisitte kysyneet pari kuukautta sitten syksyn käsityösuunnitelmista, olisitte kenties saaneet kuulla, että ideana oli pitää taukoa hartiahuivien teosta kunnes entiset alkavat osoittaa selviä kulumisen merkkejä (käsin tehdyt huivit ovat kestäviä, joten oletin tauosta tulevan vähintään vuosikymmenen pituisen). Taukoa piti pitää, mutta kuinkas siinä kävikään? Kankaankudonnassa koko kudontaryhmä villiintyi ihanista marenki-huiveista. Keksin äkkiä, etten omistanut yhtään kudottua huivia, puhumattakaan höyhenenkevyestä hienosteluhuivista. Minun silkkivillasta ja alpakasta kudottu huivikaunottareni kotiutui viime keskiviikkona. Sen sijaan sitä että myös neulepuikoilta löytyy tällä hetkellä hartiahuivi, voin selittää vain vetoamalla siihen että sairastaminen on tylsää, vastustuskykyni kaipaa järkevien elintapojen sijasta naurettavuuksiin menevää paapomista, ja tietysti siihen että lankavarastoni koko on 9 suurenpuoleista laatikkoa. 

Mutta se hartiahuivi jonka neulominen on sujunut hiukan nihkeästi viikon ajan, edistyy vihdoin upeasti. Jostakin syystä olen lakannut kadottamasta silmukoita. Ja värit ovat upeat. Puolison Norjasta tuoma anilliininpunainen villalanka on vihdoinkin löytämässä hyvän sijoituspaikan.

Siitä olen yhä huolissani, että kalenterin ja talouden pyörittämisestä vastaavan Yliminän mielestä tällä viikolla on vielä paljon asioita jotka pitäisi saada tehdyksi. 

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments