Marrasajan kynnyksellä


Tuuli tarttui kuolleisiin lehtiin ja heitti ne pyörteenä korkealle ilmaan. Se oli julma tuuli. ”Voin tarttua sinuunkin jos se sattuisi huvittamaan. Et sinäkään ole paljon lehtiä kummempi.”, se sanoi. "Jos päätän käydä kimppuusi, voit saada uuden flunssan vaikka Puolisosi kärvistelee vielä edellisen kourissa. Tai ehkä heitän silmillesi lehtiä kun kuljet jäisellä tiellä niin että kaadut ja katkot koipesi. Minä voin tehdä mitä haluan, olenhan vain luonnonvoima jolla ei ole moraalia eikä vakaata tahtoa." Vedin lämmintä mohairhuivia tiukemmin kaulani ympärille ja kaivoin taskustani kännykän. Kellon mukaan minulla oli arviolta viisi minuuttia odotusaikaa Virkkalan pimeäksi muuttuneessa alkuillassa ennen kuin näkisin ohimennen tuttavani, muutama tunti sen jälkeen kun aamun pakkanen oli vaihtunut kosteaan, navakkaan loppusyksyn tuuleen. Sillä välin kun olin yrittänyt pysytellä sisällä lämpimässä, marrasaika oli vaivihkaa tullut ja valloittanut pellot ja kylät. Tie oli hiljainen ja hämärä piti sitä otteessaan huolimatta muutamasta keltaisesta katuvalosta. Tuuli, tuo paha paimen, ajoi kuolleita lehtiä sen yli. Niistä taisi sittenkin olla sille enemmän hupia kuin tukevasta paikoillaan seisovasta naisesta. Tällä kertaa. Minulla ei ollut kylmä, flunssatoipilaana olin pukeutunut reilusti talvivaatteisiin. Silti värisin sisimmässäni. Viisi minuuttia ei ole paljon aikaa, mutta minä olen nopea ajattelija. Ajattelin menneitä marrasaikoja, vuosia jotka ovat opettaneet minut pelkäämään tätä hieman epämääräistä pimeää ajanjaksoa sadonkorjuun ja alkutalven välissä. Vanhan vuoden elinvoima on lähes loppuun kulutettu, uusi ei ole vielä alkanut muotoutua. Minulle sopii mitä parhaiten, että kulunut vastoinkäymisten ja sairauksien teemavuosi loppuu. Samalla mietin huolissani, millainen marrasaika tässä odottaa.

Palattuani kotiin päätin vilkaista suosikkiblogien päivitykset. Silmieni eteen hyppäsi tämä Down To Earthin Rhondan postaus, tai oikeastaan postaukseen liitetty kuva hänen kirjomuksestaan. Live simply, Be humble, Give more, Expect less, Show respect, Don’t judge. Elä yksinkertaisesti, ole vaatimaton, anna enemmän, odota vähemmän, osoita kunnioitusta, älä tuomitse. Aloin miettimään, kuinka suuri osa vaalienjälkeisestä ketutuksestani johtuu omista asenneongelmistani. Taas kerran olen pahalla päällä koska odotin liikoja, enkä ehkä antanut aikaani ja voimiani ihan niin pyyteettömästi kuin kuvittelin. Taas kerran olin kuvitellut, että jos muistan mainita asenteeni olevan terveen pessimistinen, tunne-elämäni seuraa perässä. Vaikka kuinka tiedän ettei tämä sanamagian laji kerta kaikkiaan toimi, tieto ei ole vielä täysin muuttunut viisaudeksi. Ääneen sanottu on minullekin joskus olevinaan puoliksi tehty. Myös kansan tahdon kunnioittaminen ja moralisoimatta oleminen näyttäisivät olevan asioita jotka sujuvat minulta paremmin teoriassa kuin käytännössä. 

Aina paras lohtu ei ole pumpulisimpia sanoja, vaan sanoja jotka naksauttavat tolkun taas päälle. Vaikka suuri maailma olisi miten sekaisin, oma suhtautumiseni sen oikkuihin voi aina olla enemmän tai vähemmän rakentavaa. Minä voin yrittää parhaani ja toivoa onnistuvani, mutta onnistuminen on tarkkaan määritellyt ehdot täyttävä asiantila siinä missä pieleen menemisen mahdollisuudet ovat rajattomat. Toiset ihmiset tekevät valintansa omista syistään, omien ja minulle vieraiden elämiensä puitteissa.  Show respect, Don’t judge.Useimmat meistä yrittävät kuitenkin parhaansa, kuka mitäkin. Monet kuluttavat kaikki voimavaransa yrittäessään vain elää seuraavaan päivään. Miksi paheksuisin toisten vikoja kun omatkin hyveeni ponnistavat monessa kohdassa hyväosaisuudesta ja onnekkuudesta?

Live simply. Marrasaikana elinpiiri kutistuu puutarhasta talon seinien sisälle. Ja ehkäpä juuri nyt minun on muutenkin näin tappiotunnelmissa viisasta siirtää huomiota Ulkomaailman myrskyistä  Sisämaailman tapahtumiin. Tänään kudontabunkkerilla minua odotti reilut kaksi metriä huovan lointa. Pehmeä villalanka alkoi taipua uuteen, hyödylliseen olomuotoonsa hiljaa ja pehmeästi. Sen vaaleat värit toivat mieleeni kesän, omenatarhan vehreyden ja lämmittävän auringonvalon. Uusi vuodenaika tuo pimeyden lisäksi tullessaan uudet puuhat kuten tuvan lämmittämisen ja vuoden isoimmat ompelu-urakat. Kun olen tarmokkaasti vältellyt talvisia raaka-aineita monta kuukautta, keittiössä valmistuvat talvikauden ruuat tuntuvat taas uusilta. Jonakin iltana täytyy taas kaivaa esiin talvitaivaan tähtikartat ja tehdä toimintasuunnitelma sopivan, tähtikirkkaan illan varalle. 

Marrasaika on täällä taas. Give more. Expect Less. Jos nautin jakamisesta ja antamisesta enkä odota ja vaadi, olen itsellinen ja vapaa ihminen joka voi tuntea tyytyväisyyttä silloinkin kun maailma tarjoaa kiitoksen sijasta kylmää ja kunnian sijasta räntää. Ja sitten sama mantra uudestaan. Julma tuuli repii puista lehtiä. Marrasajan kootessa tänäkin vuonna outoja voimiaan voin kuitenkin yhä sytyttää Sisämaailmaani lyhdyn. Niin kauan kuin se palaa, toivoakin on, ehkä jopa jaettavaksi asti. Ja jos vain ehdin, minun olisi ehkä hyvä kirjoa oma kappale Rhondan huoneentaulusta ja kehystää se jollekin hyvin näkyvälle paikalle.

4 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kiitos sinulle, taas! Myös blogivinkistä.



Saara kirjoitti...

Eipä kestä! :)

Zepa kirjoitti...

Sä voit vaikuttaa paljon paremmin ja laajemmin tämän blogin kautta kuin kunnanvaltuutettuna. Surut pois.

Saara kirjoitti...

Kiitos, Zepa :). Toivottavasti olet oikeassa.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments