Kohtuullistajan kädentaidot

Nykyään käsitöiden tekeminen on vähän trendikästä, ja tarjolle tuntuu tulevan joka vuosi uusia materiaaleja, tekniikoita ja ideoita. Yksinkertaistajan kannattaa kuitenkin suhtautua käsitöihin käytännöllisesti. Tavoitteena ei ole itseilmaisu eikä taituruus, vaan parhaita ovat sellaiset käsityötaidot joista on hyötyä itsellisen elämän näkökulmasta. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö käsityöt saisi olla myös kauniita ja hauskoja, mutta se ehkä auttaa suuntaamaan kiinnostusta mahdollisuuksien viidakossa. Skräppääminen, silkkinauhakirjonta ja helmityöt ovat mukavia taitoja mutta niiden käyttökohteet ovat ehkä hiukan rajalliset. Itse listaisin tärkeimmiksi tekstiilityötaidoiksi ompelemisen, neulomisen ja kankaankudonnan. Nämä ovat niitä taitoja, joiden perusteiden opettelemista suosittelen jokaiselle yksinkertaistajalle joka yhtään tuntee vetoa tekstiilitöihin. Mestaristasolle ei tarvitse kurottaa, vaan vaatimattomillakin taidoilla saa aikaan jo paljon hyödyllistä, kaunista ja käyttökelpoista. Jos näissä lajeissa on saavuttanut keskinkertaiset taidot, puhutaan jos isoista rahansäästöistä, hyvistä kierrätyskässätaidoista ja merkittävästä parannuksesta vaatetuksen ja kodintekstiilien laatuun. Toki muidenkin käsityön lajeista on paljon hyötyä ja iloa (enkä tässä kirjoituksessa edes puutu puutöiden ja koneiden korjaamisen kaltaisiin hyödyllisiin taitoihin joista itselläni on vain hämärä aavistus), mutta nämä ovat ne perusteet jotka minä soisin auttavasti hallittavan kaikissa kohtuullistajaperheissä. Ompelemalla voi tehdä vaikka mitä kotiin ja vaatteiksi, kutomalla saa tehtyä useimmat kodin perustekstiilit sellaisessa laatuluokassa josta hienommissakaan kaupoissa ei näy vilaustakaan, ja neulominen täydentää mukavasti edellisiä taitoja. Jos tehtävälistalleen sisällyttää kohtuullisen määrän ompelemista, neulomista ja kudontaa, voi huolehtia isosta määrästä arkisia tavarantarpeitaan. Se kaikki on poissa epäeettisestä massatuotannosta.

Käsityön puolesta voi keksiä hyvää sanottavaa vaikka miten pitkästi, mutta minulle rakkain on tietysti eettinen puoli. Nykyaikaisessa tekstiilituotannossa tuotantoketjut ovat usein pitkiä. Kangas voidaan hyvin kutoa yhdessä maassa, värjätä toisessa, leikata, ommella kolmannessa ja viimeistellä neljännessä. Monimutkaisiin tuotantoketjuihin saa piilotettua niin ympäristöhaittoja (jo pelkästään kaikki vaadittavat kuljetukset tuottavat paljon päästöjä) kuin ihmisoikeusrikkomuksiakin. Sen sijaan käsityön tekijä tulee ja vetää mutkat suoriksi. Hän ostaa materiaaleja ja ehkä työvälineitä, ja voi siten ohittaa pitkän pätkän hankalia pohdintoja. Siinäkään tapauksessa että materiaalit eivät ole erityisen eettisiä, käsityöläinen ohittaa edelleen suvereenisti suurimman osan tekstiilituotannon eettisistä ongelmista. Kun kuuntelee tekstiilialan valitusta valvontaongelmista, sertifikaattiviidakosta ja siitä miten tuote voi ansaita yhden sertifikaatin mutta silti olla toisesta näkökulmasta katsottuna epäeettinen, on komeaa kun voi aivan arkisesti todeta, etteivät nämä ongelmat koske minun tuotantolaitostani. 

Sitä paitsi, kun käsitöistä on kyse, huomattavan kiitettävästi tulee usein toimittua puolivahingossa. Pehmoiset pienyrittäjän käsin värjäämät  perinnelammasrotujen villat pomppaavat ostoskoriin melkein itsestään. Jämä- ja kierrätysmateriaaleista tulee väsättyä kaikenlaista, niin että tekstiilijäte tulee taatusti minimoitua ihan eri malliin kuin teollisessa tuotannossa. Kun itselle tekee, yrittää yleensä parastaan, sillä lopputuloksella että tarpeellinen tavara on paljon kestävämpi kuin teollisesti valmistettu vastineensa. Ja enimmäkseen tämä kaikki erinomainen toiminta on hauskaa ja leppoisaa ja sopii sekä kaupunkilaisille että maalaisille. Käsitöiden tekemisellä on sekä suuri vaikutus omaan hyvinvointiin että suorastaan ihmeenomaista tehoa eräiden erittäin hankaliksi kuvattujen eettisten ongelmien ratkomisessa. Lisäksi käsityö auttaa erääseen tavarasuhteemme sitkeimmistä asenneongelmista: tavaran arvostukseen ja pois heittämisen helppouteen. Kun tekee itse ja tietää tarkkaan tavaran tuottamiseen uponneen vaivan ja ajan määrän, halu sulloa se kirppissäkkiin muutaman kuukauden päästä pienenee kummasti. Itse tehdyn arvostamista ei tarvitse oppia pänttäämällä konsumeristisia kauhutarinoita tai ympäristöetiikkaa.

Kotoisella käsityöllä on kuitenkin imago-ongelma: se nähdään liian usein harrasteluna ja toisarvoisena puuhasteluna jolla on ehkä viihdearvoa, muttei mitään suurempaa merkitystä. Jopa yksinkertaiseen kuluttamiseen kannustavissa kirjoituksissa jaellaan osto-ohjeita paljon useammin kuin muistutetaan itse tekemisen mahdollisuudesta. Minusta asia on aivan päinvastoin. Vajaan sadan vuoden ajan kulttuurimme kokeili, josko kohtuuhinnalla olisi mahdollista tuottaa teollisin keinoin eettisesti kestäviä, laadukkaita ja ympäristörasitukseltaan siedettäviä tuotteita. Kokeilun lopputulos on todellinen epic fail, kun edellä lueteltujen ympäristö- ja muiden eettisten ongelmien kehittämisen ohella hukumme krääsään, hukkaamme itsekin laadun tajun, muutumme taitavista ja luovista kansalaisista pölhöiksi jotka osaavat vain valita siitä mitä tarjotaan ja maksaa.  Nyt kohtuullistajien on aika todeta, että huonosti kävi ja alkaa palailla takaisin kohti sitä itsellistä, taitavaa ja aikaansaavaa normaalitilaa jossa ihmiskunta on suurimman osan historiastaan viettänyt. Teollis-kapitalistinen kulttuuri on nimennyt käsityön joutavaksi puuhasteluksi seurauksin jotka ovat sekä empiirisesti todennettavia että tuhoisia. Kohtuullisemman, reilumman ja kestävämmän kehityksen tavoittelijan on parasta todeta, että tämä oli erehdys ja palautettava käsityö taas osaksi arkea. Harrastelun sijasta on nähtävä käsityö osana elämäntapaa, osa-alueena johon on syytä panostaa osa viikon tunneista ja jossa on hyvä olla omat kehitystavoitteensa. 

Meillä loppusyksyn sateet ja talven hiljaiset illat ovat vuoden parasta käsityöaikaa. Värien parissa vietetyt tunnit ovat terapeuttisia luonnon ollessa pimeä ja märkä tai lumen peittämä ja hiljainen. Tämä on parasta aikaa alkaa opettelemaan uusia taitoja tai hioa vanhoja, parasta aikaa miettiä, voisiko vaatekaappia ja sisustusta parantaa tekemällä itse. Vuoden hiljaisen ajan lähestymisen ei tarvitse tarkoittaa maailmanparantamisesta hellittämistä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments