Aurinkoa ja maatyön iloa


Kuten uutisistakin on saatu lukea, viime aikoina on riittänyt sadetta niin paljon että maanviljelystä on haitannut. Niin myös meillä. Edellisen kerran sateen tauotessa hetkeksi ehdimme kerätä viimeiset syysomenat ja kärrätä ne mehuasemalle. Sitten sade jatkui taas, ja syystyöt seisoivat kuin entinen puimuri. Tehtävälista joka oli hetken näyttänyt kohtuulliselta, venähti taas kun uudet syyskauden työn muuttuivat ajankohtaisista kiireellisiksi. Kasvimaan kunnostus ja valkosipulien istutus, varaston siivous ja puutarhakalusteiden siirtäminen talviteloille. Haravointi, talviomenoiden keruu soseutettaviksi, lahjoitettaviksi ja kompostiin. Sateessa venähtänyt ruohokin olisi hyvä ehtiä vielä leikata ennen talven tuloa, ja koko puutarhassa pitäisi tehdä siivouskierros. Siinäpä ne päällimmäiset puuhat, vaalikiireiden ynnä muun arkielämän ohella, ja siltä varalta että talvi sattuisi tulemaan tänä vuonna myöhään, tiedossa olisi lisäksi muutama tehtävä ”olisi hyvä saada joskus tehtyä”-listalta.
Ihmeiden aika ei kuitenkaan ole ohi. Nyt on viikonloppu ja jo toinen aurinkoinen päivä peräkkäin. Koko tehtävälistaa emme tietenkään saa kahdessa päivässä hoidettua, mutta ihmeen paljon saatiin tehtyä jo eilen.

Ehkäpä me siis selviämme tänäkin vuonna? Niukin naukin, miten kuten, mutta selviämmepä kuitenkin.Toimintatarmoa lisää sadepäivien aikana vahvistunut ymmärrys siitä ettei näitä aurinkoisia puuhapäiviä ehkä ole kovin montaa ennen kuin syys vaihtuu talveksi. Siispä tupaa joutaa siivoamaan sadepäivinäkin, sähköpostivuori jota minun piti selvitellä viikonloppuna, saa odottaa vielä tovin, kuten myös lukemattomat kirjat ja keskeneräiset kodin pienet projektit. Sillä välin kun rehkii puutarhassa, kasaantumista tapahtuu toisaalla. Mieliala on kuitenkin kaiken kiireenkin keskellä levollinen. Viimeistään talven saapuminen palauttaa tasapainon. Kun maa on jäässä ja lintulaudat heräävät elämään, on aikaa kaikille heitteille jääneille sisätöille. Sekin aika on jo näköpiirissä. Vielä ruska hehkuu kauniina, vielä puutarhassa on edessä viimeinen työrutistus, mutta pian lehdet ovat pudonneet ja saapuu marrasajan rauha. Vastoinkäymisten värittämä mutta luonnonvoimien kannattelema puutarhavuosi päättyy. Talven levon jälkeen edessä on uusi vuosi, uusi alku, ja uusi, omanlaisensa puutarhavuosi.

Aina ei pidä tuijottaa vain tehtävälistoihin, vaan on osattava tehdä niitä asioita joiden tekemisen hetki on käsillä juuri nyt. Sisäinen puutarhatonttuni sanoo, että tänään mikään ei ole niin tärkeää kuin valkosipulien istutus.

2 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Hieno postaus, Saara. Miten se onkin joskus niin vaikeaa valita juuri se tekeminen, joka on tämän päivän juttu. Kun suuri osa ihmisistä ei elä enää vuodenaikojen mukaan, kuten sinä onnistuneesti olet sen osoittanut mahdolliseksi, jää vain tehtäviä. Tekemisistä katoaa se syvempi mieli, jonka luonto on antanut, mutta jonka olemme hylänneet. Tunnistan sen myös itsessäni: aamupäivän olen kirjoitellut ja nyt olen lähdössä uimaan Yrjönkadun uimahalliin. Uimaan! Lokakuussa! Ei olisi tullut ennen kuuloonkaan. Illalla sentään sytytän kynttilät valaisemaan pimeää syysiltaa.

Saara kirjoitti...

Vuodenaikojen mukaan eläminen on kyllä mukavaa. Joka kaudella on omat puuhansa,värinsä ja makunsa. Siitä syntyy hyvä yhdistelmä vaihtelua ja turvallisuutta.
Oman opettelemisensa se kyllä vaatii ennen kuin tämän rytmin löytää, silti uskon että se on jokaisen löydettävissä.

Kynttilät palavat iltaisin meilläkin. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments