Sananvapaus öhhöhhöö


Minullahan ei ole mitään hyviä provokaatioita vastaan. En kannata yhteiskunnallisten ongelmien lakaisemista maton alle, ja vaikka arvostan hyvää makua paljon enemmän kuin huonoa makua, minusta huonosti käyttäytyminen on suotavaa silloin kun vaihtoehtona on vääryyksiin alistuminen tai epäoikeudenmukaisuuden rehottaminen. Vapaus on arvokas asia, piste. Ei ”vastuullisena vapautena” kuten imaami Anas Hajjar esitti, vaan ilman mitään lisämääreitä.

Tämän toteaminen ei kuitenkaan estä minua pohtimasta sitä, miksi vapaus on arvokasta.  Klassinen vastaus on, että ihminen voi olla moraalinen agentti vain silloin kun hän tekee valintansa vapaana, tilanteessa jossa myös toisin valitseminen on todellinen vaihtoehto. Vapaus on arvokasta koska se mahdollistaa aidon viisauden, hyvyyden ja kauneuden tavoittelemisen pelkän normeille alistumisen sijaan. Sen paradoksi on siinä että vapaa ihminen voi myös elää elämänsä kuin vajaaälyinen sika. Eikä tällainen elämä ole arvokasta tai moraalisesti puolustettavissa olevaa. Vapaus on mahdollisuus, mutta voimme ihan hyvin paheksua niitä jotka haaskaavat saamansa mahdollisuudet ja aiheuttavat kärsimystä vaikka voisivat tehdä hyvää.Vapaus on parasta silloin kun vapaat ihmiset valitsevat elää viisaasti ja arvokkaasti. Jos taas vapaiden ihmisten ylivoimainen enemmistö päättää valita järjettömyyden, kysymys on anarkiasta tai anomiasta. Sitä voi kritisoida ja tilanteesta voi kärsiä, vaikka valitsemisen vapauden idean erinomaisuuden ymmärtäisi miten kirkkaasti. Käsittääkseni on siis niin, että vaikka vapautta tulee puolustaa, sen puolustajien on onnistuttava myös selvittämään sekä itselleen että muille, miksi vapaus on arvokasta, esimerkiksi demonstroimalla vapaan elämän kauneutta. Valinnanvapauden tulee olla olemassa, mutta on  silti oikein ja tarpeellista kannustaa ihmisiä valitsemaan viisaasti ja vastuullisesti.

Tämän olen huomannut olevan yhteiskunnassamme välillä hukassa, niin hukassa että monet ajattelevat korkean moraalin vaativan taustalleen tiukkapipoisten uskonyhteisöjen pakkoja ja omituisia uskomusmaailmoja. Jos maallistunut, vapaa yhteiskunta ja vapaa-ajattelu ovat niin hienoja asioita, miksi ne niin usein esiintyvät anomian, hillittömyyden ja tasapainottoman elämäntyylin näyttämöinä?  Miksi irrationaalisten moraalikäsitysten tilalle on usein tarjolla arvovapauden nimissä pelkkää tyhjää? Me kaikki haluamme olla vapaita, mutta toisaalta yhteisöllinen elämä on paljon helpompaa sellaisten ihmisten kanssa joiden vapaa tahto kannustaa heitä valitsemaan itselleen muitakin rajoja kuin ne mitkä liberaalin länsimaisen maan lainsäädäntö ihmiselle pakottaa. Inhimillinen kukoistus puolestaan edellyttää, että asetamme itsellemme ihanteita ja päämääriä, sellaisia joiden saavuttaminen vaatii ponnistelua, uhrauksia ja luopumistakin. Vapautta on puolustettava, mutta vapauteen on paha pysähtyä sillä se on vasta puolet siitä mitä hyvään elämään tarvitaan. Onko parempi elää kaunista elämää tiukan normipaineen pakottamana, vaiko vapaasti valittua vajaaälyisen sian elämää? Minusta molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja. Mielestäni tulee siis suhtautua kriittisesti idyllisimpiinkin uskonyhteisöihin, mutta toisaalta vastustaa myös vapaudesta öyhöttäjiä joilla on pelkkiä oikeuksia. Jälleen kerran hyveellinen keskiväli näyttäisi olevan siellä missä kuraa sataa niskaan joka suunnasta.

Mutta Muhammedin pilkkaamisestahan tässä piti puhua. Provosointi ja kaikenlainen yhteiskunnan ampiaspesien sörkkiminen on siis mielestäni oikein ja lämpimästi kannatettavaa silloin kun siihen on olemassa hyvä syy, SEKÄ silloin kun on perusteltua toivoa, että provokaatiolla on kohtalainen mahdollisuus saavuttaa julkilausutut tavoitteensa, esimerkiksi kiinnittää huomiota yhteiskunnalliseen epäkohtaan, herätellä ajatuksia ja keskustelua ja ehkä jopa sysätä alkuun yhteiskunnallinen muutos.  Mutta onko jollekulle ollut vuosiin epäselvää, että köyhistä, väkivaltaisista maista tulevat muslimit ovat takapajuista sakkia joka mellakoi herkästi? Onko jollekulle yllätys että sellaisia ihmisiä löytyy planeetaltamme joukoittain? Entä onko tällaisten ihmisten uskonnon pilkkaaminen tehokas tapa edistää kyseisten yhteiskuntien maallistumista? Onko se tehokas tapa herättää ihmiset pohtimaan kriittisesti suhdetta omaan kulttuuriin, perinnäistapoihin ja –arvoihin? Onko se tehokas tapa edistää länsimaisia arvoja, esimerkiksi esittelemällä länsimaisen sivistyksen ylivertaisuutta? Ei, ei ja ei. Uusin provokaatio ei eroa millään olennaisella tavalla aikaisemmista, vielä hyvässä muistissa olevista kohuista. Vai onko kyse vallankäytöstä: siitä että köyhille ja takapajuisille osoitetaan taas kerran heidän paikkansa maailmassa ja muistutetaan heitä heidän voimattomuudestaan? Onko kyse vihanlietsonnasta tai  snägäritason logiikasta jossa ensin ärsytetään ja sitten kauhistellaan miksi iso-Kalle veti taas turpaan? On se väkivaltainen! Eikä yhtään välitä siitä että pahoinpitely on laissa kielletty! Asettaisin hyvälle provokaatiolle vielä yhden vaatimuksen: sen pitää olla tuore. Islamin häpäiseminen jatkuvalla syötöllä haisee ummehtuneelta kuin vanha sukka. Eivätkö, kuten Esko Valtaoja huomauttaa, takapajuiset muslimit osaa itsekin huolehtia islamin maineen pilaamisesta? Onko alhaiselle öyhötykselle jokin syvällinen yhteiskunnallinen tarve? Onko vapauden parasta antia se ettei meillä joudu vankilaan raskaastakaan päänaukomisesta? Kuinka vaikeaa olisi, esimerkiksi, kommunikoida sellaista ideaa että vapaa yhteiskunta on kehittyvä yhteiskunta jossa hyvä ja moraalinen elämä toteutuu? Islam voi olla takapajuinen uskonto, mutta ihanko varmasti sen aatteita vastustetaan parhaiten heittäytymällä itse pahaisiksi kakaroiksi? Eikö olisi jotenkin tehokkaampaa esimerkiksi huolehtia oman yhteiskuntamme sivistyksen, vapauden, suvaitsevaisuuden, innovatiivisuuden ja hyvinvoinnin säilyttämisestä? Millä tavalla saman vanhan barbaarivirren hoilottaminen on rakentavaa?

Väkivallasta puhuttaessa tärkeää on huomata myös, että mediaväkivaltakin on väkivaltaa- se on vain hienostunutta, osaamista ja infrastruktuuria vaativaa väkivaltaa toisin kuin mellakointi ja ihmisten pieksäminen. Kaikki väkivaltaiset ihmiset joutuvat valitsemaan rikosvälineensä sen mukaan mitä tarjolla on, mutta itse teon väkivaltaisuuden arvioimisessa motiivikin painaa. Motiivi ei puolestaan ole aina se mikä sen sanotaan olevan, vaan usein motiivin erottaa paremmin kysymällä, mikä on se päämäärä johon nähden valittu keino on järkevä ja tehokas? Jos ihminen hyvin tietää (tai hän voi helposti päätellä sen kuuluisan yleisen elämänkokemuksen perusteella) teostaan seuraavan väkivaltaisia mellakoita, on häneltä jeesustelua väittää ettei hän itse ole lyönyt ketään. Myös informaatiosota on sotaa, ja vaikka sen menetelmät voivat olla sisäsiistejä, sen päämäärät ovat sodan päämääriä. Onko mediaväkivallan käyttäjä todella takapajuisten muslimien yläpuolella, vai onko hänen ”väkivallattomuutensa” pelkkä etuoikeutetun aseman tuoma valepuku? Jos emme suvaitse takapajuisten muslimien ulottuvilla olevia sodankäyntimenetelmiä kuten tappamista ja terrorismia, eikö meidän pitäisi vastustaa myös valkokauluksisia tuhoavuuden muotoja?

2 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

Ohhohhoo. That is so cute. What does it mean?

Saara kirjoitti...

It's very uncute expression in this context...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments