Negatiivisuuden pilvi


Olen tainnut täälläkin mainita muutaman kerran, että olen tuntenut itsetuntoni vähän rapistuneen viime aikoina. Tänään ymmärsin, että minun pienet epävarmuudentunteeni, hämmennykseni ja alakuloni ovat todellakin pieniä. Ne ovat suorastaan naurettavan pieniä verrattuna siihen mikä monille naisille on ilmeisesti normaalitila jossa yksikään hälytyskello ei kilahda. Ehkäpä jopa käsityksemme siitä miltä meikkaamaton nainen näyttää, saattaa olla hämärtymässä. Ainakin useiden mainoskuvien ”meikittömät” naiset olivat selvästi joko nudemeikattuja, photoshopattuja tai molempia.Tämä minulle valkeni, kun luin eilisen meikittömän päivän uutis- ja kommenttisatoa.

Olivia-lehdestä löytyi aiheesta kunnon avautuminen. Päätoimittaja Mari Paalosalo-Jussinmäki kuvaa luonnontilaista ulkomuotoaan seuraavasti: ”Näytän kuvassa 12 lapsen yksinhuoltajaäidiltä, jolla on pitkä päihdehistoria, kolmatta vuotta jatkuva syvä masennus ja työpaikka tuulenhalkojana jäänmurtajalla.”  Evita-lehden bloggaaja Endorfiinikoukussa puolestaan tunnusti että hänen oli pakko meikata tummia silmänalusiaan.” Näytin niin pahalta silmäpusseineni, että oli pakko vähän ehostaa, vaikka näytin kyllä ehostuksen jälkeenkin väsyneeltä.”, hän kirjoittaa. Meikittömästä päivästä uutisoivien lehtien kommenttiosioissa sama tunnelma jatkui. Tervetuloa taas Todellisuuteen, filosofi.

Minusta sekä Olivian että Evitan bloggaajat näyttivät postaamissaan kuvissa aivan tavallisilta suomalaisilta naisilta. Sellaisilta miltä ihmiset tapaavat näyttää ilman meikkiä, edullista valaistusta ja photoshoppausta. Tässä ei ole nyt kysymys epärealistisen minäkuvan hellimisestä. Kysymys ei ole siitä että ihmisen pitäisi kuvitella näyttävänsä huippumallilta, kun todellisuus on vakaasti keski-ikää kohti marssiva tukeva rouvasihminen Virkkalasta. Kysymys on perustavasta itsearvostuksesta ja rakkaudesta jonka meistä jokainen on velkaa itselleen, ulkomuodosta, terveydentilasta tai elämän aikaansaannoksista riippumatta. Puhuuko joku teistä tuohon sävyyn syvästi rakastamalleen ihmiselle? Tai edes hyvälle, tärkeällä ystävälle? En minäkään. Entä millainen ihminen ansaitsee kuulla kaiken tuon tylyttämisen? Millaisen ihmisen pitää kuunnella haukkujaisia nöyränä eikä käskeä arvostelijaa suksimaan lähimpään suonsilmäkkeeseen? Kuka sisäiseen kauneuteen ja sen ensisijaisuuteen uskova ihminen jaksaa analysoida ulkomuotonsa sentin kuutioiksi? Jos minä menisin pieksemään vierasta sikaa samalla intensiteetillä kuin tavallinen suomalainen nainen ruoskii henkisesti itseään, käräjillä rapsahtaisi oitis eläintenpitokielto. Vakavissaanko me naiset olemme sitä mieltä että emme saa näyttää väsyneiltä elämän ruuhkavuosien keskellä? Entä miksi tummat silmänaluset ovat paha asia, vaikka niitä on mahdotonta välttää jos omistaa vaalean skandinaavisen ihon? Entä miksi vaaleat hiukset ovat kauniit, mutta blondillakin pitäisi olla eteläiset tummat kulmat ja ripset? Onko tässä enää mitään järkeä?

Kerrankin tässä blogissa heiluu ajatelkaa edes lapsia- kortti. Mitä nuoret oppivat normaalista suhtautumisesta omaan kehoon, jos itseinho on täysin normaali,lähes huomaamaton aikuisen naisen olotila? Miten nuoret naiset oppivat suhtautumaan terveesti ruokaan, luottamaan itseensä, tulemaan kriittisiksi median kuluttajiksi ja nauttimaan seksuaalisuudestaan, jos he kasvavat ilmapiirissä jossa itseinho lyö naista nenään heti aamulla kun hän vilkaisee kylpyhuoneen peiliä? Miten me naiset voimme saavuttaa sen potentiaalin joka meillä on, jos kuljemme negatiivisuuden pilven keskellä, hengittäen kiukkua ja kielteisyyttä sisään ja ulos?

Meikki saa naisen näyttämään pirteämmältä, terveemmältä, ja kaikin puolin paremmalta. Joskus meikki piristää, antaa itseluottamusta tai saa tuntemaan itsensä kauniimmaksi. Joskus -esimerkiksi silloin jos omistaa sellaiset muuntautumiskykyiset kasvot kuin minä-, huolellisella meikillä voi tehdä pieniä ihmeitä. Peilikuvasta ja hetken tunnetilasta huolimatta pysymme kuitenkin sisältä samoina. Vaikka meikki maalaisi millaisia satuja, sisältä olemme yhä hauraita, väsyviä ja kuolevaisia. Ja sellaisina ansaitsemme tulla hyväksytyksi ja rakastetuiksi. Sillä meikki pestään illalla pois, mutta se mitä alla on, pysyy ja vanhenee kanssamme kuolinpäivään asti. Se mitä alla on, riittää ja on aivan hyvää. Kun mietin, miten valtava ja synkkä kulttuuriimme kasvanut negatiivisuuden pilvi on, tunnen itseni jotenkin voimattomaksi. Miten ihmeessä noin valtavaa voimaa voi vastustaa edes omalla kohdallaan, puhumattakaan siitä että yrittäisi kiskoa muita sen hampaista? On helppo kehottaa muita tekemään niin kuin minä teen: rajaamaan arjesta yksinkertainen, suhtautumaan kaikkeen ulkomuodon kohenteluun vähintään lievällä epäluulolla ja yrittämään päivä toisensa jälkeen sisäistää sitä seikkaa että olen hyvä ja riittävä maalaismekossa ja luonnontilassa. Että yksinkertaisimmassakin pakkauksessa kaikki kauneuteni on tallella ja jos joku on eri mieltä, vika on hänen silmissään. Niin on helppo sanoa, ja vaikea tehdä. Mutta jos haluamme olla niitä naisia joiksi olemme syntyneet, onko meillä vaihtoehtoja? Täytyy vain yrittää, yksin ja toivottavasti yhä useammin myös yhdessä.

PS. Taannoisessa teemaviikkokyselyssä monet teistä toivoivat että kirjoittaisin naisasiasta. Tässä viime aikoina Femakkolaaksoon on ropissut postauksia sellaista tahtia, että tekee mieli kysäistä, vieläkö toive on voimassa.

4 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Mä olen alkanut vasta viime aikoina meikata ja jo nyt on vaikea olla ilman meikkivoidetta ja huulipunaa. Tummat silmäpussit saa pois nukkumisella ja lukemisen välttämisellä, mutta se on niin vaikeaa. Kun aikansa meikkaa, niin naama oikeasti alkaa tarvita sitä meikkiä, koska iho ei saa hengittää ja jatkuva meikin rassaus varmaan rasittaa ihoa ja silmänympäryksiä. Joskus olen hämmästynyt, kun näen tutun naisen ilman meikkiä ja hän on ihan eri näköinen. Mutta ei se minua haittaa. Toivoisin, että ihminen uskaltaisi olla oma itsensä ilman meikkiä. Toisaalta koristautuminen on kivaa ja piristävää, mutta ilmankin voi hyvin olla.

Saara kirjoitti...

Hyvin uskon, että meikkaamiseen tottuu äkkiä ja siitä tulee kierre.
Minun tummat silmänaluseni johtuvat ihotyypistä eivätkä lähde pois millään muulla kuin hyvällä peitevoiteella. Ei minulta varmaan kestäisi montaa viikkoa koukuttua peitevoiteisiin ja alkaa pitämään luonnollisia piirteitäni tosi väsyneen oloisina. Nyt se menee niin päin, että yleensä näytän tavalliselta, ja sitten meikattuani tosi pirteältä.
Yritän rajoittaa meikkaamistani
enintään yhteen päivään viikossa, että pysyn varmasti piristyksen ja kivan puolella enkä ala kehittelemään kielteisiä ajatuksia. Mutta jokainen tekee kuten parhaaksi näkee...

Usein olemme kyllä paljon ankarampia itsellemme kuin muille- kaikessa mahdollisessa.

Rikissa kirjoitti...

Moi! Lueskelin blogiasi kiinnostuneena, taidanpa jäädä seurailemaan. Tosi syviä ajatuksia ja mietteitä, pistivät aivoriihen käyntiin. Niin monesta asiasta olen täysin samaa mieltä, että ihan pyörryttää. Jatkan lukemista paremmalla ajalla :)Minulle useimmiten käy niin, että jos oikein alan kommentoimaan, vastaukseni venyvät sivujen pituisiksi, eikä sellaisia kukaan jaksa lukea..

Ps. Tuli muuten mieleen, että jos kiinnostusta ja ideoita piisaa, niin sopisit tosi hyvin nettilehtemme Nollapisteen toimittajaksi. :) Itse koin lehteen kirjoittamisen vaihtoehdoksi bloggaamiselle - toki kumpaakin voi tehdä yhtä aikaa. Itse olen tehnyt niinkin, että olen kirjoittanut blogitekstin, ja liittänyt sen hieman tiivistetympänä versiona lehteen :) Sinulta varmasti tulisi tosi syvällisiä kolumneja ja tarinointia, sitä me tarvitaan! http://www.nollapiste.net/etusivu Tuolla saa käydä tutustumassa.. Olemme matkalla enemmän sloganimme "Astetta syvällisempi verkkolehti"- suuntaan, ja siksi tarvitaankin enemmän toimittajia - sellaisia, joilla piisaisi uudenlaisia näkökantoja asioihin!

Saara kirjoitti...

Tervetuloa vaan seurailemaan! Kommenttilaatikoissakin riittää tilaa. :)

Tsekkaan Nollapisteen, kiitos vinkistä!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments