Kannattaako kotitarveviljely taloudellisesti?


Puutarhan vuosi ei vielä ole aivan ohi, mutta sadonkorjuu on siirtynyt loppusuoralle. Pakastearkku ja kellari ovat täydenpuoleisia, ja ruokalistalla on jo nähty perinteisten sadonkorjuuajan herkkujen lisäksi epätoivoisempiakin viritelmiä joita on motivoinut tarve vain jalostaa pirttiin vyöryvästä runsaudesta jotakin mielenkiintoista syötävää. Voimme jo varmasti sanoa, että vastoin kaikkia odotuksia ja todennäköisyyksiä, tänä vuonna sadosta tuli hyvä. Satoa ihastellessa mieleen tulee kuitenkin kysymys: päästiinkö me taloudellisesti voitolle? Kannattaako kotitarveviljely taloudellisesti, vai kasvattavatko hyötypuutarhurit vain herkkuruokaa kovilla kilohinnoilla?

Ruuan kasvattaminen ei tietenkään ole ilmaista. Siemenet, taimet ja lannoitteet maksavat. Ehkäpä meidän taajama-asukkaiden usein maksama korotettu kiinteistöverokin pitäisi huomioida (toisaalta verotetun kasvimaan pitäminen lienee sittenkin järkevämpää kuin verotetun kukkapenkin viljeleminen). Säilöminen maksaa: hillopurkit ja pullot, sokerit ja mehustus mehuasemalla aiheuttavat kuluja. Lisäksi viljelijä tarvitsee työkaluja ja aikaa. Toisaalta taas, kausikorttia kalliiseen kuntokeskukseen viljelijä ei tarvitse. Esimerkiksi perunan, sipulin ja juuresten kasvatus on joka tapauksessa helposti miinusmerkkistä. Samoin taimina ostettavat kasvikset tuottavat helposti  tappiota, elleivät ne sitten innostu tekemään huippusatoa. Näitä viljellään maun ja monipuolisuuden takia. Sillä vaikka salaatin ja yrttien kasvatus näyttää oikein tuottoisalta paperilla, yhteen perheeseen ei mahdu loputtomasti salaattia. Eikä niitä tuottoisia lehteviä vihanneksia oikein voi säilöäkään. Talvella syödään joka tapauksessa hyvin varastoituvia tai säilöttäviä vihanneksia.

Laskelmia monimutkaistaa sekin, että kun perunamaa tuottaa muutamankin kymmenen kiloa hyviä pottuja, riisin ja pastan kulutus perheessä laskee äkillisesti. Samoin tuontihedelmien kulutus putoaa kun omalta pihalta voi poimia sydämensä kyllyydestä marjoja, luumuja ja omenia. Herukoita, kriikunoita tai edes raparperia ei meillä juurikaan syöty kaupunkilaisaikoina. Hilloa kului pari purkillista talven aikana ja mehu oli kaupan appelsiinimehua. Nykyään omista omenoista tehtyä mehua on koko vuoden tarpeiksi, hillo on makeutusaine ja pakastearkku on täynnä marja- ja omenasatoa. Jos kaiken aikoo käyttää ennen seuraavaa satokautta, on ruokavalio äkkiä aivan eri näköinen kuin niillä jotka ostavat kaiken ruokansa kaupasta. Miten tässä voisi mitään vertailla?

Eikä kotitarveviljelyn kannattavuus riipu vain viljelijöiden taidoista ja ahkeruudesta. Yhteiskunnalliset olosuhteet näkyvät meilläkin, alkaen Lohjan kaupungin kiinteistöveroprosentista ja päättyen ruuan maailmanmarkkinatilanteeseen. Meidän puutarhamme  on ehtinyt nähdä monenlaisia aikoja. Se on perustettu aikana jolloin oma maatilkku oli tärkeässä osassa omistajiensa ruokaturvan ja hyvinvoinnin tuottamisessa. Viime vuosisadan alkupuolella työläisperheissä elettiin vaatimattomasti, ja pulakaudet, sodat ja niitä seuranneet pitkät säännöstelykaudet kannustivat hyötypuutarhan ja kotieläinten pitoon. Monelle puutarha tai kotieläimet merkitsivät hieman lisätulojakin. Niin kutsuttu vihreä vallankumous, maataloustuotannon teollistuminen halvan energian ja fosfaattilannoitteiden siivittämänä mullisti tilanteen yhdessä taloudellisen vaurastumisen myötä. Tilanteen täydensi naisten siirtyminen työelämään, mikä tiesi entistä vähemmän aikaresurssia kasvitarhan pitämiseen käytettäväksi. Tänä päivänä aika on taas muuttumassa ja sitä kuvaamassa on uusia sanoja. Kotona kasvatetun ruuan hintaa ei tarvitsekaan verrata marketin tarjouksiin vaan paljon kalliimpaan luomu- ja lähituotantoon. Ilmastonmuutos, öljyn tuotantohuipun saavuttaminen ja fosfaattikaivosten tuotantokapasiteetin rajallisuuden havaitseminen enteilevät sitä että halpa ruoka on vain vaihe jonka pysyvyydestä ei ole takeita. Globaalikapitalismi ja teknologian kehitys  sekä degrowth-ajattelun esiinmarssi sekoittavat työelämää siinä määrin että moni huomaa aikaresurssin lisääntyneen, joko omasta halusta tai pakosta. Kotitarveviljelylle on taas tilaa ja itse kasvatetun ruuan arvo ja arvostus ovat taas nousemaan päin. Minusta tuntuu, että aallonpohja on nyt ohitettu ja yhteiskunnalliset olosuhteet ovat muuttumassa taas kotitarveviljelylle myönteisempään suuntaan- niin hyvässä kuin pahassakin.

Kun pohdinnat menevät näin monimutkaisiksi, täytyy päätellä ettei kysymykseen kotitarveviljelyn kannattavuudesta ole yksinkertaista vastausta. Parasta on ehkä kysyä, vastaako kotitarveviljely niihin tavoitteisiin jotka  itse on sille asettanut? Kuinka tärkeässä asemassa oman maan sato on keittiön arjessa eri vuodenaikoina? Parantaako kotona kasvatettu elämänlaatua, lisääkö se turvallisuudentunnetta ja elämänhallinnan ja itsellisyyden kokemusta? Ovatko ruokakauppalaskut kohtuullistuneet? Onko ruokalista aiempaa ravitsevampi, kasvispitoisempi, monipuolisempi ja hauskempi? Nämä ovat sellaisia kysymyksiä joihin voi vastata vain kokemuksen perusteella ja vain omalta kohdaltaan. Minun vastaukseni on: kyllä, kyllä se kannattaa.

2 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

Näinhän se on. Ei ole yksinkertaista arvioida "kannattako" viljely, kotona kokkaaminen jne. Meillä oli juuri keskustelu täällä kotona siitä, kuinka kasvispihvit olivat kotonatehtyinä halvempia kuin ostetut. Toisaalta loppuhuomiona sanoinkin, että on aika turhaa verrata, koska ne ostetut eivät ravintoarvorltaan, maultaan tai aineksiltaan yllä edes kotitekoisten nilkkoihin.

Minulle ainakin tuo onnistumisen ja osaamisen tunnetta, kun ruoka voi tulla omasta puutarhasta. En suuremmin ostele taimia, joko kasvatan itse tai joku tuttavistani lahjoittaa minulle mattimyöhäiselle. Olenkin ajatellut, että taloudellisen puolen parantamiseksi meidän perheeseen tarvitaan toinen pakastin ensi kesän sadonkorjuuseen. Olen kuitenkin aivan samaa mieltä kanssasi, että kannattavuutta on katseltava aika monelta kulmalta, eikä suoria vertailuita ole helppo tehdä. Miten esimerkiksi vertailisimme sitä, että en käy kodin ulkopuolella töissä, joten on vähemmän rahaa ostaa vihanneksia, mutta enemmän aikaa viljellä niitä ja tehdä niistä jotain kivaa, hoitaa omaa ja läheistensä hyvinvointia ja siten tarvita esimerkiksi vähemmän terveydenhuollon palveluita. Varmasti ajatukseni karmii niitä ekonomeja, joiden mielestä meidän kaikkien olisi tehtävä jotain, jota rahassa mitatataan ja josta maksetaan veroja, mutta omasta mielestäni rikastutan omaa ja muidenkin elämää eläessäni näin.

Saara kirjoitti...

Erilaisten elämäntyylien vertailu on tosi vaikeaa, vaikka yritettäisiin puhua "vain" rahasta. Elämässä kun kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kuten kirjoitinkin, uskon että ajat ovat muuttumassa. Ehkäpä yhteiskunta on pian valmis myöntämään ettei raha ole ainoa eikä edes paras työn arvon mitta, vaan esimerkiksi kodinrakentajat tekevät arvokasta ja koko yhteiskuntaa hyödyttävää työtä.

Jos et ole lukenut vanhempia kirjoituksiani, laitapa hakusanaksi "koti". :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments