Huivitetut naiset passiivissa


Naista alistavaa retoriikkaa on montaa sorttia. Ei siitä niin montaa päivää ole, kun puhisin naisen seksuaalisuutta, rakastumista ja ihastumista halventavasta puheesta. Tänään esittelen teille uuden inhokkini jonka bongasin oikein verkkohesarista. Se on ”huivitettu nainen”.  Tarkoituksena oli viitata naiseen jonka päässä on hijab (oliko niitä huivipäitä muitakin?). Se kuulostaa naiselta jolle huivi on pakotettu, ehkä peräti väkivallalla uhkaamalla. Uutisen nainen, Fatma Nabil, oli uutistenlukija, eli oletettavasti uranainen ja ammattilainen jolle pääsy lukemaan uutisia hijabiin pukeutuneena merkitsi unelman toteutumista. Egyptissä hijabia käyttävät naiset ovat tähän asti saaneet tyytyä työskentelemään uutistoimittajana kameralta piilossa. Heitä on siis syrjitty, rajoitettu, estetty ja sanktioitu. Mitä syytä tässä siis oli vihjailla, että Nabil olisi mitään muuta kuin urallaan onnistunut ja ennakkoluulon asettamia rajoja rikkonut edelläkävijäyksilö? Mielenkiintoista on myös, että uutisessa mainittiin Nabilin nimi yhden kerran. Kaikki muu aika käytettiin keskusteluun huivitetuista naisista, yksilöllisyyttä vailla olevista passiiveista.

Voitaisiinko lakata puhumasta huivitetuista ja hunnutetuista naisista? Minun tietääkseni terveet aikuiset naiset kautta maailman joutuvat pukeutumaan ihan itse. Miksi emme voi lähteä siitä että naiset päättävät itse myös siitä mitä päähänsä pistävät tai ovat pistämättä, olkoonkin että kulttuurista riippuen paineita on suuntaan jos toiseenkin? Huivitettu nainen on passiivinen, alistettu raukka. Huivia käyttävä nainen on neutraali (sanamuoto ei ota kantaa siihen millä ilveellä huivi on päähän saatu). Huiviin pukeutunut nainen on aktiivinen toimija joka on itse syystä tai toisesta valinnut pukeutua huiviin ja liikkua julkisella paikalla näin asustettuna. Neutraaliin uutisointiin sopisi neutraali ilmaisu. Puheet hunnuttautumisista ja huivittautumisista kuulostavat myös kovin vakavilta ja juhlallisilta. Sekin lienee harkittua. Ainakin minun mieleeni nousee oitis kuva mustien saudikaapujen ankeasta merestä ja oudon uskonnon riiteistä, ei netin muslimikauppojen värikkäistä valikoimista. Se väriloistokin kuitenkin on yksi totuus hijabista. On totta että islamilaisessa maailmassa naisilla on joskus paineita valita huivi. Vietettyäni useamman vuoden huivipäänä voin toisaalta kertoa omasta kokemuksesta, että meidän kulttuurissamme taas naisia toisinaan painostetaan kulkemaan paljain päin. Vai mitä pitäisi sanoa esimerkiksi niistä kantasuomalaisista suomenuskoisista naisista jotka kulkevat paljain päin koska eivät uskalla alkaa käyttämään huivia syrjinnän tai ikävän huomion herättämisen pelossa? Kuka keksisi sille sopivan passiivisanan? Vai voiko länsimainen Valtakulttuuri vain vapauttaa ihmisiä jolloin on korkeintaan niin ettei yksilö vain tajua omaa parastaan ilman pientä paimentamista?
 Itse kuitenkin lähtisin siitä, että jokaisella naisella tulee paitsi olla oikeus paitsi päättää itse siitä mikä häntä alistaa tai ei alista, myös tulla kunnioitetuksi päätöksineen.  Naisetkin on nähtävä yksilöinä, ja vain yksilöön tutustumalla voimme saada selville erottuvien valintojen taustalla olevat syyt. Naisten leimaaminen passiivisiksi raukoiksi kuulematta heidän mielipidettään on sortavaa. Ajatus siitä että me tiedämme naisten tilanteen paremmin kuin he itse ilman että edes kysymään tarvitsee vaivautua, on alistamista. Se on tapa hukata yksilöt ja heidän ainutlaatuisuutensa vieraaksi, jopa pelottavaksi massaksi.

Pukeutuminen on itseilmaisua, mutta se on  myös kommunikaatiota. Olennaista on ymmärtää, että pukeutumisessakin on olemassa paitsi erilaisia esteettisiä ihanteita, myös erilaisia kieliä. Pukeutumisenvapaus on upea idea, mutta todellinen vapaus ulottuu aina jopa Valtakulttuurin ulkopuolelle. Minusta vapaus on parhaimmillaan silloin kun se ei ole mielihalujen tai Valtakulttuurin normien orjuutta vaan ihmisen toimintaa parhaan arvostelukykynsä ja hyvien arvojen mukaan. Vapaus kulkea avopäin on toki hieno asia. Kokemus kuitenkin kertoo minulle, että joidenkin ihmisten on viisaampaa käyttää huivia. Miksi on ahdistavaa, että joillekin oma maku, varallisuuden ja vaatteiden saatavuuden rajat tai edes muodinluojat eivät ole pukeutumisen ainoita auktoriteetteja, vaan aamulla tulee muistettua ohimennen omaa jumalaa, arvoja, perinteitä tai järkeä? Miksi nainen jonka vaatekaappi on täynnä mustaa koska hän ei pidä väreistä, on vapaa mutta nainen jonka vaatekaappi on täynnä mustaa koska hän tavoittelee yksinkertaisuutta, on jotenkin outo ja rajoitettu? Tässä on järkeä vain jos ajattelemme että mielihalujen orjuus on ainoa arvokas vapauden muoto ja itseään suurempien päämäärien tavoitteleminen pukeutumisen tapaisten arkisten ja pienten asioiden kautta on pahasta. Aluksi, minulle riittäisi että jokainen nainen, uskontoon ja etniseen taustaan katsomatta, saisi itse päättää pukeutumisestaan ilman minkäänlaista painostusta ja uhriuttamista.

-kirjoittajalla on oma lehmä tukevasti ojassa. Jos rakas äidinkieleni kehittyy siihen suuntaan että naisten vapaaehtoinen huivin käyttö katoaa siitä, mitä tapahtuu meille ylpeille huivipäisille ei-musliminaisille?-

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments