Pari ajatusta lemmikkienpidon etiikasta

Otsikon kysymys nousee välillä esiin julkisessa keskustelussa, ja täälläkin Rulla kysyi asiasta vähän aikaa sitten. Minulla on refereiden riivittävänä tieteellinen artikkeli joka hiukan sivuaa aihetta, mutta ehkäpä onnistun kirjoittamaan aiheesta kuitenkin jotakin spoilaamatta sitä.

Ensinnäkin, olen huomannut että julkisessa (ei-filosofien käymässä) etiikkakeskustelussa menevät usein sekaisin kaalit ja salaatit, joten kysymys on syytä määritellä tarkasti. Tässä kirjoituksessa en pohdi eläinten rääkkäämistä tai kaltoinkohtelua, jotka toivottavasti ovat teidänkin mielestä väärin ilman pidempiä perusteluita. Jotta saisimme vastauksen täsmälleen siihen kysymykseen onko lemmikkien pito sinänsä väärin, meidän on kysyttävä, onko lemmikkien pito väärin myös silloin kun niitä hoidetaan hyvin ja asiantuntevasti. Kirjoitan nyt siis arvioiden sitä millaista elämä lemmikkien kanssa parhaimmillaan on. Juoni menee näin: jos havaitsemme, että parhaimmillaankin lemmikkien pito on eettisesti hyvin ongelmallista, siitä tulisi luopua. Jos taas havaitsemme, että parhaimmillaan lemmikkien pito johtaa hyviin asioihin, meidän ei tulisi luopua siitä vaan vastustaa eläinten huonoa kohtelua valistuksen ja kasvatuksen keinoin.

Kysymyksessä on siis toinenkin ulottuvuus: ovatko lemmikit vain esineitä ja viihdettä, vai tuoko lemmikki ihmistensä elämään jotakin sellaista hyvää jota ilman olemme jotenkin köyhempiä? Mielenkiintoista sinänsä, usein eläinten oikeuksien puolustajat implikoivat tahtomattaan eläinten tuovan ihmiselle vain viihdearvoa ja kumppanuutta, eli asioita jotka ovat suhteellisen helposti korvattavissa vain ihmisten välisiä ystävyyssuhteita vaalimalla. Itse taas olen sitä mieltä että lemmikit voivat tuoda ihmisten elämään erityistä rikkautta. Lajienvälisen ystävyyden kokemus, hiljalleen kehittyvä taito oppia näkemään maailmaa toisen lajin edustajan näkökulmasta, kokemus siitä että eläimet ovat yksilöitä joilla on oma tahto ja tunteet, sekä kokemus siitä että toisten lajien edustajilla on ihmiselle paljon annettavaa, ovat mielestäni arvokkaita ja sitä arvokkaampia mitä enemmän ihminen luonnosta vieraantuu. Lisäksi, usein meidän on helpointa välittää siitä mikä on tuttua. Eläintarhan eläinten katselu tai satunnaisiin eläimiin törmääminen luonnossa ovat aivan erilaisia (joskin omalla tavallaan yhtä arvokkaita) elämyksiä kuin kodin ja arjen jakaminen eläimen kanssa. Lemmikit voivat olla silta ihmisen ja luonnon välillä, ja väitän että tässä ympäristökatastrofin riivaamassa maailmassa sellaiset sillat ovat korvaamattomia.

Mutta se iso kysymys on, onko ihmisestä mitään hyötyä lemmikeilleen vai onko niin että eläimen kärsimys on yllä luettelemieni hienojen asioiden hinta? Mielestäni näin ei ole. On tietysti olemassa paljon lajeja jotka eivät voi menestyä lemmikkiolosuhteissa. Toisaalta on olemassa eläimiä jotka eivät ainoastaan säily hengissä vaan joille ihminen voi tarjota hyvän ja (eläimen omasta näkökulmasta katsottuna) onnellisen elämän. Mielestäni eläimen omaa näkökulmaa ei sovi sivuuttaa. Jos eläin selvästi ilmaisee olevansa onnellinen, onko oikein sivuuttaa sen kokemus toteamalla ettei se paremmasta tiedä? Kykenemme me ihmisetkin syvään onneen, vaikkemme olekaan ehtineet jokaista mahdollista elämäntapaa ja kiinnostavaa kulttuuria testaamaan. Muutenkin lemmikiksi soveltuvilla lajeilla tietyt edut ihmisen kanssa elämisestä ovat ilmeisiä. Lemmikkinä eläminen takaa eläimelle parhaimmillaan pitkän ja turvallisen elämän. Esimerkiksi kanin elinikä luonnossa on keskimäärin pari-kolme vuotta, ja ne vuodet ovat usein ankaria. Lemmikkikani sen sijaan elää helposti 5-12 tervettä vuotta. Suoja pedoilta, hyvä ravitsemus, terveelliset asuinolot, sairaanhoito sekä erityinen huolenpito vanhuudessa parantavat sekä lemmikkiemme elämän pituutta että laatua. Sivilisaation etujen hintana ovat lemmikeillä sivilisaation rajoitteet. Vaikka voimme ymmärtää ja huomioida lemmikkiemme lajinmukaisia tarpeita, esimerkiksi kotikani tulee aina elämään hyvin erilaista elämää kuin luonnossa. Lemmikkien pidon eettisyys palautuukin yksittäiskysymyksiin. Lemmikin pitäminen on nähdäkseni eettisesti oikeutettua ja jopa hyvä asia, jos eläin on enimmäkseen onnellinen. Esimerkiksi akvaariokalalle oleellista ei ole se, pääseekö se periaatteessa uimaan ympäri Amazonia, vaan liikkumisen vapaus korostuu silloin kun kalalla on jokin intressi (kuten saalistajien tai huonojen vesiolojen välttäminen) olla muualla kuin akvaarion rajallisessa tilassa. Hyvän akvaristin kaloilla on paljon intressejä elää juuri omassa akvaariossaan. Vapaus on teoreettinen käsite joka konkretisoituu juurikin intressien ilmaantumisen kautta. Jossain määrin sama pätee myös lajinmukaisen käyttäytymisen mahdollisuuteen. Esimerkiksi reviiritappelut voivat olla hyvinkin luonnollista käytöstä ja eläinten pitäminen siten ettei niitä pääse syntymään, on käyttäytymisen rajoittamista. Mutta onko se huono asia? Hyvä lemmikin pito onkin mielestäni sitä että eläimellä on mahdollisimman suuret vapaudet elää lajityypillisellä tavalla, sekä muutamia merkittäviä luontaisetuja joiden tulisi kompensoida tai ylittää ne rasitukset joita lemmikkinä elämiseen väistämättä liittyy.

Parhaimmillaan lemmikkien pito ei siis ole mielestäni eettisesti ongelmallista, vaan elämä lemmikkinä voi olla myös hyvä elämä.

Lemmikkien pitoon liittyy kuitenkin paljon eettisiä ongelmia. Osa niistä juontaa juurensa kulttuuriimme pesiytyneistä asenteista joiden mukaan eläimet ovat vähäarvoisia, sieluttomia esineitä ja niiden kohtelun tulee järjestelmällisesti ilmentää heikkoa asemaa. Osa johtuu välinpitämättömyydestä, tiedon puutteesta ja siitä että lemmikkieettiset kysymykset ovat yhteiskunnassamme vielä marginaalisia (mistä toki päästään niihin kulttuurisiin asenteisiin ja arvotuksiin). Yhteenvetona voisin sanoa, että yhteiskunnassa vallitseva asenneilmasto ja lainsäädäntö eivät vastaa eläinten todellista eettistä asemaa. Lemmikkien pitämistä olisi luultavasti syytä rajoittaa nykyisestä villistä menosta, enkä pitäisi lainkaan pahana jonkinlaisen koulutuksen vaatimista lemmikkiä haluavilta ihmisiltä. Pohjimmiltani ajattelen kuitenkin, että lemmikkien pito sinänsä on ilmiö jossa on potentiaalia myös suureen hyvään. Siksi en toivo lemmikitöntä maailmaa, vaan maailmaa jossa alistaminen ja vähättely olisi vaihtunut ystävyyteen, huolenpitoon ja eläinten arvostamiseen.

posted under etiikka, ilmiöt |

2 kommenttia:

Rulla kirjoitti...: Juurikin näin. Ihmisten tulisi ottaa suurempi vastuu lemmikkieläimensä valinnassa, koska ihminen yleensä valitsee lemmikkinsä, eikä lemmikillä ole siihen juuri sanomista... Esimerkiksi koirarotujen välillä on suuria eroja ja hyvin tarkasti tulisi miettiä millainen koira omaan elämään sopii. Liian usein ihmiset ottavat lemmikkejä sillä perusteella, että kun se on niin söpö ja ihq. Tästä taisi olla vähän aikaa sitten juttua mm. Aamulehdessä, kuinka koira on nykyään enemmänkin asuste tai koru kuin eläin. Pentutehtaista en edes aloitakaan puhumaan....

Myös näkisin suurena ongelmana lemmikkieläinten liiallisen jalostuksen. Vaikkapa kissojen ja koirien suhteen pitäisin hyvin epäeettisenä toimintana sellaisen kasvatustyön tukemista, joka johtavat eläimen terveydellisiin ongelmiin (esimerkkinä lyttykuonoisten koirien ja kissojen krooniset hengityvaikeudet).; 24. elokuuta 2012 9.33
Saara kirjoitti...: Joskus minusta tuntuu, että nykyään toisia ihmisiäkin käytetään oman elämän asusteena...joten miksi ei eläimiä?

Mun mielestä kaikki jalostus jossa keskeistä osaa näyttelee ulkonäköstandardi ja siihen pyrkiminen, on liiallista ja eläimen esineellistämistä. Terveysongelmat ovat yksi seuraus tästä, toinen ongelma on se että "ulkonäköviallisia" yksilöitä kohdellaan huonommin ja pidetään vähäarvoisempina kuin niitä jotka täyttävät ihmisen mielikuvituksessa syntyneen standardin.; 24. elokuuta 2012 10.20