Maalaisfilosofin potentiaalinen flaksi: epic fail


Miesasiamiesten guruna tunnettu Henry Laasanen ihmetteli blogissaan, miksi naiset tatuoivat itseään ja sabotoivat siten markkina-arvoaan. Ihmettelynsä tueksi hän linkitti tutkimuksen jonka mukaan 37% vastanneista ilmoitti tatuoinnin olevan suurin turn off naisissa. Ajatelkaapa sitä, siskot!


Koska, kuten viime postauksessa mainitsin, olen kärsinyt viime aikoina itsetunto-ongelmista, tatuoitua olkavarttani alkoi oitis poltella. Ennen kuin huomasinkaan, aloin laskeskella kuinka surkeasti asiani ovatkaan ja miten Potentiaalinen Flaksini mataa jossakin mariaanien haudan tietämillä. Myöntäkää pois, kyllä tällaisilla asioilla on ihan pikkuisen väliä vaikka kuinka eläisi onnellisessa parisuhteessa. Koska olen matematiikkarajoitteinen, myönsin itselleni sen helpotuksen että en ala sen tarkemmin erittelemään potentiaalisten kumppaneiden joukkoa, vaan käytin käsitettä "mies" merkityksessä potentiaalinen kumppani. Ei nyt mietitä homoja, seniilejä eikä Etelämantereen asukkeja ollenkaan.

Minusta on oikeastaan aika hienoa ajatella, että 37% miehistä pitää tatuointiani täydellisenä turn offina. Kun pieni lehti hihasta vilahtaa, niin karkuun miehet kavahtaa! Ettei tämä ihmissuhdematematiikka tämän monimutkaisempaa olekaan muualla kuin minun päässäni! Oletan, että koska lävistykseni ovat varsin huomaamattomat, miehet jotka saavat niistä suuria ällötysreaktioita sisältyvät tähän 37%:iin.

Jäljelle jää 63% miehistä. Tekisikö tuo pari miljardia tai jotakin. No hätä! :D

Osa miehistä juoksee karkuun jo nähdessään minut matkan päästä. Heidän mielestään olen väärän kokoinen, eli liian lihava tai liian pitkä. Koska etenkin lihavuus on kuulemma yleinen turn off, rokotan itseltäni siitä hyvästä 30%.

Jäljellä on 33% miehistä.

Muut ulkonäköni puutteet voivat karkoittaa arviolta 13%. Kaikki eivät pidä blondeista, tai sinisistä silmistä. Kaikki eivät pidä silmälaseista (on minulla piilaritkin, mutta käytän niitä harvemmin). Kaikki eivät pidä vartalotyypistäni muuten vain. Kaikki eivät pidä pukeutumisestani.

Luonteenvikojani pääsee ihmettelemään enää 20 prosenttia miehistä. Pinnallinen maailma, minkäs teet. Mutta onhan 20 prosenttiakin vielä paljon!

Tässä vaiheessa suurin este on todennäköisesti se että olen naimisissa. Monet miehet eivät voi ajatellakaan yrittävänsä naimisissa olevaa naista. Huomattavaa on, että sinkkunaisillakaan tähän kohtaan ei tulisi prosentiksi nollaa. On nimittäin olemassa sellaisiakin miehiä jotka lähestyvät mieluummin varattua kuin sinkkunaista joka voi alkaa haluamaan vaikka perheen perustamista.  Vaikken voikaan sanoa iskuyritysten painuneen täyteen nollaan rouviintumisen myötä, oletan kuitenkin aviosäädyn olevan varsin merkittävä miehenkarkotin. -5%

Minulle on sanottu suoraan että olen liian älyllinen ja että olen pelottava koska olen filosofi, mutta lasken näiden lauseiden päästelijöiden kanssa samaan kategoriaan miehet joiden mielestä koulutuksessani on ylipäätään jotakin vikaa. -3%

Joillekin uskontoni on tavalla tai toisella ylitsepääsemätön ongelma.  -2%

Joidenkin mielestä minulla on väärän puolueen jäsenkirja tai he eivät voi ylipäätään sietää poliittista aktiivisuuttani. -3%

Jotkut eivät voi sietää metallimusiikkia, scifi- ja toimintapläjäyksiä. -1% 

Joidenkin mielestä olen ihme viherhippi. Toisten mielestä  en ole tarpeeksi hippi. (-2%, miesten keskuudessa vihreät arvot ovat harvinaisempia kuin naisten keskuudessa joten vähemmistö on niitä joille esimerkiksi lihan syöntini on totaalinen turn off)

Tässä vaiheessa on mukana vielä 2% miehiä.

Joidenkin mielestä olen muuten vain moraalittoman tai pimeän oloinen tyyppi. Ehkä he ovat lukeneet mielipiteitäni seksuaalimoraalista tai heitä häiritsee se että olen kotonani multiversumissa jonka suuruudesta ja monimutkaisuudesta minulla on kohtalainen käsitys. -1%

Jäljellä on 1% miehistä.

Miinustan vielä puoli prosenttia niistä miehistä jotka eivät voi sietää jotakin minussa havaitsemaansa heikkoutta tai pahetta.

Viimeinen puoli prosenttia sisältää muun muassa miehet joille kynnyskysymyksiä ovat mieltymys taide-elokuviin, halukkuus muuttaa ulkomaille tai matkustella paljon, ne jotka haluavat välttämättä hankkia kanssani lapsia, sekä tietysti miehet joiden mielestä naisen olisi syytä olla alkoholisti, urheiluhullu tai suhtautua rennosti huumeisiin tai rikolliseen elämäntapaan. Lisäksi tähän joukkoon kuuluvat kaikki joita en kiinnosta jostakin sellaisesta syystä jota en ole huomannut mainita. Lisäksi johonkin pitää muistaa laskea miehet jotka ovat luonteeltaan niin yksiavioisia etteivät innostu kenestäkään muusta kuin vaimostaan ja joille ominaisuus ”ei ole vaimo” on siis turn off.

Jäljellä on enää yksi mies. Koska on käynyt niin onnellisesti, että hänellä on kaikki se mitä päähäni on pälkähtänyt hyvältä kumppanilta toivoa, tapahtui tilastoihme jonka johdosta hänet tunnetaan tässä blogissa Puolisona.

Pitäisikö nyt harmittaa? Vai voiko joillekin asioille vain nauraa ja olla onnellinen elämästään maailmassa jossa ihmiset eivät ole esineitä eikä rakkaus markkinamatematiikkaa?

EDIT: Päivystävällä tilastotieteen tuntijalla oli laskelmistani paljonkin sanomista...

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments