Hyvyys-teemaviikko: Aristoteles ja arkinen hyvyys


Ei, enpä näytä sittenkään kykenevän pitämään teemaviikkoa hyvyydestä lipsumatta etiikan puolelle. Ihan huomaamattani ajatukset alkoivat kiertyä tämän blogin suosikkiteeman, arkisen filosofoinnin ympärille. Eikä aikaakaan, kun ymmärsin ettei tästäkään selvitä ilman Aristotelesta.

Oletteko jo kyllästyneet kuuntelemaan tarinointiani siitä miten hieno ajattelija Aristoteles oli? Toivottavasti ette, sillä tänään kerron eräästä hänen parhaista ideoistaan, joka samalla on mielestäni hienoimpia älynväläyksiä koko länsimaisen filosofisen etiikan historiassa (tiedän, hieman masentavaa ottaen huomioon koska herra eli. Mitä tähän pitäisi sanoa? Filosofian tutkimus tarvitsee selvästi lisää voimavaroja).

Hyvyys ymmärretään tänäkin päivänä usein hieman mystiseksi ”sydämen asiaksi”. Jotkut ovat sydämeltään hyviä ihmisiä, toiset taas läpeensä korruptoituneita, useimmat jotakin epämääräistä siltä väliltä. Tämä käsitys johtuu ymmärtääkseni suurelta osin siitä ettei Aristoteles vieläkään ole tarpeeksi kuuluisa. Aristoteles nimittäin keksi, että hyvyys on pohjimmiltaan arkista. Hyvyys ei piile geeneissä eikä hyvä ihminen ole jumalten lahja ympäristölleen. Ehei. Nikomakhoksen etiikassa Aristoteles esittää, että hyvyys on arkinen asia. Se on jotakin josta voimme oppia enemmän järkeä käyttämällä, se on jotakin jonka tekemiseen voimme harjaantua harjoittelemalla. Hyväksi ihmiseksi tulemiseen ei vaadita jonkinlaista synnyinlahjana saatua hyväsydämisyyttä.  Kuka tahansa voi ottaa hyvyyden tavoitteekseen, opiskella hyveitä kunnes ymmärtää suunnilleen, mistä niissä on kyse ja millaisilla teoilla niitä tavoitellaan. Sitten tarvitaan enää aikaa ja sitä harjoittelua. Niin syntyy sekä hyvää että ihmisiä joita voidaan sanoa hyviksi. Jos emme olisi rohkeita, meidän ei tarvitse tyytyä toteamaan asiaa surullisella äänellä. Sen sijaan on aivan järkevää ottaa vaikkapa rohkeuden hyve henkilökohtaiseksi kehitystavoitteeksi, pyrkiä ymmärtämään järjen avulla mistä tämän hyveen harjoittamisessa on kysymys, mikä on rohkeuden suhde suurempaan inhimilliseen hyvyyteen, ja mitkä ovat sellaisia tilanteita joissa juuri minä voin tehdä valintoja jotka ilmentävät tätä hyvettä.  Huomatkaa taas sana ”voin”: tässä ollaan hyvin käytännönläheisten asioiden äärellä. Usein maallikot puhuvat etiikasta ideaaleina, eli tekoina joita poikkeuksellisen erinomaiset ihmiset tekisivät. Aristoteleen lanseeraama ajatus hyveen harjoittelemisesta palauttaa meidät tässäkin kohdassa maan pinnalle. Hyveen harjoitteijan ei tarvitse olla pyhimys eikä supersankari. Jo pienillä valinnoilla ja vilpittömällä yrittämisellä ansaitsee tulla kutsutuksi hyvään pyrkiväksi ihmiseksi.

Aristoteles kohottaa myös vähälahjaisten puuhaksi leimatun matkimisen sille kuuluvaan arvoon. Hyvää tehdessään ei aina tarvitse tuntea oloaan erityisen jalomieliseksi ja ihanteelliseksi. Aivan niin kuin töitä tehdessään ei aina tarvitse kokea syvästi olevansa hyödyllinen yhteiskunnan osa. Riittää, että osaa kuvitella miten hyveellinen ihminen toimisi tai valitsisi, ja tehdä perässä. Tunteet ovat voimakas motivaation lähde, mutta ne ovat usein myös kovin häilyväisiä ja saattavat jopa johtaa harhaan, kuten jokainen mielihalujensa perässä juossut ja seinään törmännyt hyvin tietää. Parempi on puurtaa järjen ohjauksessa, ja kun harjoitusta kertyy, tulevat ne tunteetkin. Aristoteleen hyveellinen ihminen on ihminen jolle hyveellinen toiminta on helppoa. Ei siksi että hän olisi moraalinen luonnonlahjakkuus jolle oikein toimiminen tilanteessa kuin tilanteessa vaan on helppoa, vaan siksi että hän on harjoitellut niin kauan että on jo voittanut ne vaikeudet joiden kanssa me muut  vielä painimme.

Aristoteleen hyvä on arkista. Se on arjen pieniä tekoja, joiden tekeminen on välillä helppoa ja välillä musertavan raskasta. Tärkeintä eivät ole välittömät tulokset vaan päämäärät, motiivit ja taito joka karttuu harjoituksen myötä. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä enemmän sähellän, sitä lohdullisempaa ja vapauttavampaa on ajatella aristotelisesti. Ei haittaa, vaikka sai synnyinlahjakseen vain ihan tavallisen sydämen. Ei haittaa, vaikka järkikään ei ole aina riittänyt korkeimpien ihanteiden mukaiseen toimintaan. Tärkeimpiä valintoja ovat ne joita teen nyt, tässä ainoassa hetkessä johon minulla on valtaa. Tärkeintä on, mihin suuntaan päätän ottaa seuraavan askeleen. Tavallisten päivien pienillä valinnoilla on väliä. Jos vain jaksan harjoitella, jos vain muistan pitää mielessäni hyvyyden arvon, tulevaisuudessa olen parempi kuin tänään.


posted under , |

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Hitsi. Hyvää pointtii! Kuten sulla aina, mutta sanoinpa nyt taas.

Saara kirjoitti...

Kiitos! Saa sanoa, se ilahduttaa joka kerta. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments