Taivaat tippuu ja korvat putoaa

Muistanette varmaan vielä kolmevuotiaan sisäisen ääneni? Tiistain vastaisena yönä vakuutuin tehneeni siitä tosiaan oikeat johtopäätökset, kun kolmevuotiaana ahkerasti potemani lastentauti eli korvatulehdus pamahti päälle täydellä voimalla. Puolison piti kesken lomaansa käydä supersankarin hommiin: arvatkaapa, kuinka helppoa on pitää ärtyisä ja kipeä nainen kiltisti sohvannurkassa lepäämässä ja noudattamassa särkylääkkeiden annostusohjeita?


No, tehtävä on tietysti lastenleikkiä sille joka osaa pistää pyörimään tv-sarjan Falling Skies. Postapokalyptisen Bostonin seudulla pyörii inhoja alieneita (jee!) jättiläistappajarobotteineen (jee!), ja vastaansa he saavat Bostonin seudun eloonjääneistä koostuvan vastarintasolun, jonka kärkikaartiin kuuluu ihkaoikea humanisti, sotahistoriasta pätevyytensä ammentava historian professori (jippijaijei!). Kerrankin näemme taistelevan humanistin jolla pysyy tarpeen tullen myös rynkky kädessä. Erikoiskunniamaininta jo Reaalimaailmassa kakkoskaudelle ehtineelle sarjalle tulee myös siitä, että vaikka monet sarjan henkilöistä ovat lapsia ja nuoria, yksikään heistä ei ole ärsyttävä niin kuin amerikkalaissarjojen nuoret hahmot melkein aina ovat. Iso juoni etenee varsin verkkaisesti, ja se on hyvä sillä vaikka sarjan aihe ja lähtöasetelma ovat varsin klassista scifiä, putoilevien taivaiden universumissa on paljon raikasta ja kiinnostavaa.

Alienien hyökkäyksessä maailma on tyhjentynyt äkkiä, mutta rippeinäkin ihmiskunta on entisensä. 2nd Massachusettsin vastarintataistelijat huomaavat, että alieneiden lisäksi myös toisiin eloonjääneisiin on usein parasta suhtautua epäluulolla. On niitä, jotka ”sopeutuvat olosuhteisiin” laskelmoimalla, että yhteistyö vihollisen kanssa kannattaa, samoin kuin niitä jotka havaitsevat että yhteiskunnan romahtaminen tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia vahvimmille ja häikäilemättömimmille. On niitä jotka haluavat vain piiloutua ja selviytyä seuraavaan päivään. Eivätkä kaikki ole mitenkään selvästi hyviksiä tai pahiksia, vaan jotakin siltä väliltä. Jos postapokalyptisestä maailmasta poistaa alienit, rauniot ja tappajarobotit, se näyttää varsin tutulta. Todellisuudelta on siellä vain vaikeampi sulkea silmänsä kuin täällä missä maailman epäkohtia voi helposti paeta viihteeseen, shoppailuun, päihteisiin. 

Falling Skies kuvitti myös hienosti edellisen postauksen ainutlaatuisuuden teemaa. Tyhjentyneessä maailmassa ihmisillä on vain toisensa, ja ne ”toiset” ovat varsin sekalainen seurakunta muita henkiinjääneitä. Yhteistyön ja selviytymisen ehtona on toisten hyväksyminen, henkilökohtaisten ennakkoluulojen ylitse kapuaminen, vahvuuksien ja toivon kaivaminen esiin epätäydellisistä ja epätoivoisista ihmisistä. Nykymaailma tarjoaa tässäkin asiassa vaihtoehtoja. Mutta kannattaako se?

Postauksen lopuksi soundtrack toisesta, ennen aikojaan kuopatusta hienosta alienienhyökkäyssarjasta V 2009. 

ETA: Edit-täti tuli lisäämään vielä trailerin!

posted under , , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments