Onni ja samat vanhat kotityöt


Kevyeksi kesälukemisekseni on tänä vuonna valikoitunut feminismin klassikoita ja naisen historiaa. Klassiselle feminismille kotityöt tuntuvat kilpailevan kärkipaikoista suurten saatanoiden listalla, heti Avioliiton ja Patriarkaatin hännillä. Esimerkiksi Simone de Beauvoir ei nähnyt kotitöissä mitään hyvää. Ne ovat yksinkertaisia, toistuvat päivästä ja vuosikymmenestä toiseen samanlaisina. Ne ovat luonteeltaan ylläpitäviä, eivät luovia tai edes tuottavia, eivätkä ne tarjoa mahdollisuutta itseilmaisuun (mitäköhän kakkubloggarit tähän sanoisivat?), itsensä kehittämiseen. Ne orjuuttavat naista, hukkaavat hänen tuotteliaan aikansa joutavaan puuhasteluun. Poikkeuksen ankeasta kuvasta muodostavat vain käsityöt ja puutarhanhoito, jotka nekin ovat turhaa piperrystä. Onhan torit ja kaupat keksitty, joten kotitarvetuotantokin on pohjimmiltaan turhuutta.
Tällaisia minulla oli hyvä aika miettiä tänään samalla kun siivosin kuivatavarakaappiani. Mieleeni tuli, että feminismin kunnianarvoisilta vanhemmilta taisi sittenkin unohtua yksi asia: kodit ovat tärkeitä. Ja kaikista kodeista tärkeimpiä ovat viihtyisät, onnelliset kodit jotka rakentavat asukkaitaan. Ja maailma olisi nykyistä aika paljonkin parempi paikka, jos täällä olisi enemmän onnellisia koteja ja niiden hoitajia. Onko niin, että klassinen feminismi nimesi naisten työt turhiksi ja alentavaksi siksi että ne sisällöllisesti olivat sitä, vai stigmatisoituivatko kotityöt siksi että ne olivat töitä jotka olivat perinteisesti naisten, eli alempiarvoisten ihmisten, tehtäviä?

Feministis-kapitalistinen malli lähtee siitä että perheessä tarvitaan oikeastaan vain rahaa. Kapitalismille feminismi sopi mainiosti. Olihan edullista tehdä naisistakin rahantakojia joiden vapaa-aika on kuluttamista ja jossa kotityötkin on ulkoistettu siivoojille, pesuloihin, maksulliseen päivähoitoon, einesteollisuudelle, eli vaihdantajärjestelmän piiriin.Klassiselle feminismille tämä on sopinut oikein hyvin, sillä kun koti on ollut vuosisatojen ajan vankila, miesten maailman vapaus, mahdollisuudet  ja jopa arkinen puurtaminen palkkatyössä ovat näyttäytyneet epärealistisen houkuttelevina. On täysin unohdettu se, että perheeseen voi tuoda muutakin arvokasta kuin rahaa, kuten aikaa. Kun suurin osa kotitöistä tulee tehdyksi työaikana, töissäkäyvälle puolisolle jää töidensä jälkeen lepoaikaa. Molemmille jää arkenakin aikaa keskustella muustakin kuin siitä miten selvitään kotityövuoresta ja kuka saa tänään tunnin omaa aikaa. Toisaalta se että perheellä on käytettävissä aika- ja taitoresursseja kotiin tarkoittaa, että yksityinen elämänpiiri on mahdollista valloittaa takaisin kapitalismilta. Se tarkoittaa, että palaamme tekijöiksi ja luojiksi sen sijaan että vain valitsisimme tarvitsemamme valikoimasta joka markkinoilta sattuu löytymään. Se voi tarkoittaa parempaa ravitsemusta ja viihtyisämpää kotia. Ei ihme, että downshiftaajat ovat kiinnostuneet aiheesta.

Varhaiset feministit taistelivat päästäkseen pois hellan ja nyrkin välistä. Miesten maailmassa houkuttelivat vapaus ja valta, mahdollisuus siirtyä prosessielämästä projektielämään.Heidän tyttärentyttäristään jotkut alkavat huomata, että valta ja vapaus kuuluvat miestenkin maailmassa vain harvoille etuoikeutetuille. Ja toisekseen, maailma jossa parasta mitä naisesta voi sanoa on että hän pärjää siinä missä miehetkin, on edelleen alistava, vaikkakin toisella tavalla kuin hellan ja nyrkin väli. On hienoa että tämän päivän ihmisillä on ainakin toisinaan mahdollisuus valita elämä sukupuoliroolin odotusten vastaisesti. Se mitä vielä tarvittaisiin on sosiaalinen tila ja yhteiskunnallinen arvostus erilaisuudelle. Kotitöissä on kyllä mielekkyyttä, mutta se on erilaista ja yhteismitatonta verrattuna projektityön mielekkyyteen.

Kolmas klassisen feminismin virhe oli ajatella, että tasa-arvoinen ja onnellinen rakkaus miesten ja naisten välillä syntyisi taloudellisen tasa-arvon ja samankaltaisuuden perustalle. Näyttää siltä, että todellisuus on tässä kohtaa monimutkaisempi. Sata vuotta sitten naisten ja miesten maailmat olivat niin eriytyneet lapsuudesta lähtien, että sukupuolten oli haastavaa kohdata toisiaan ihmisinä ja rakentaa inhimillistä onnea. Seksi vie ja taksi tuo-maailmassa tilanne on päinvastainen. On vaikeampi löytää syitä pysyä yhdessä , vaikeampi löytää syitä panostaa puolison ja perheen hyvinvointiin jos ne ovat ristiriidassa omien mielihalujen kanssa. Jos ajattelemme, että raha ei ole ainoa perheen kannalta olennainen resurssi, voimme huomata että puolisoiden välinen tasa-arvo on mahdollista myös yhden rahantekijän perheissä. Kyllä, avioerotilanteessa toisella on tällaisessa perheessä enemmän rahaa. Mutta miten on hänen elämänhallintansa laita? Ainakin tutkimustiedon valossa avioeron vaikutukset mieheen ovat keskimäärin huomattavasti kielteisempiä kuin naiseen, vaikka tänäkin päivänä miehet ovat keskimäärin vaimojaan parempituloisia. Eikö rahalla saakaan kaikkea tarpeellista? Entä onko kotona tehty työ sittenkään korvattavissa eineksillä, palkatulla siivoojalla ja ”ryhdistäytymisellä”? Vai olisiko järkevää nähdä perhe yhteisenä yrityksenä jossa tuotetaan ja kulutetaan erilaisia mutta yhtä tarpeellisia resursseja ja rakennetaan yhteistä elämää joka on enemmän kuin osiensa summa? Ehkäpä sitoutumisen perustaksi ei riitä vapaus ja lähtökohtien tasa-arvo, vaan tarvitaan myös ymmärrystä siitä miten monin tavoin puoliso on tarpeellinen?

1900-luvun alkupuolella koti oli naiselle usein vankila. Kotityöt olivat raskaita ja asenneilmasto vaikeutti vähäisen vapaa-ajan mahdollisuuksia opiskella, osallistua politiikkaan ja harrastaa kodin ulkopuolella. Myös peruskoulutuksen puute vaikeutti osallistumista muihin kuin perinteisiin naisten toimiin. Miten pärjätä, kun looginen ajattelu sekä yhteiskunnan ja politiikan keskeiset rakenteet ja käsitteet olivat naisille keskimäärin yhtä outoja kuin höyrylaivan konehuoneen laitteistot? Ehkäpä historiallinen vierailu toisessa äärilaidassakin on siten ollut tarpeellinen. 2000-luvulla kotipuolison osa ei enää ole itsestään selvästi naisen osa, vaan myös miehen jääminen kotiin ja vuorottelu ovat realistisia, vaikkakaan eivät vielä tavallisia ratkaisuja. Nykyään, kun oman elämänsä ulkoistaminen on monelle arkea,  on myös helpompi ymmärtää että kodin hoitaminenkin on työtä jonka tekijällä on oikeus omaan aikaan. Tasa-arvon kehitys on huolehtinut siitä että yhteiskunnallinen osallistuminen, opiskelu ja harrastukset ovat kotityöläistenkin ulottuvilla eikä kodinrakentajaksi ryhtyminen enää tarkoita yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Vaikka sukupuolten välisessä tasa-arvossa on tänäkin päivänä ongelmia puolin ja toisin, voi olla että nyt on hyvä aika pohtia myös feministisen teorian perusteita. Arkisemmin, nyt voi olla hyvä aika miettiä, josko onni voisi onnea ja kestävää arvoa voisi sittenkn sisältyä myös samoihin vanhoihin kotitöihin.



0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments