Muodonmuutoksia
Viime aikoina täällä on todistettu monenlaisia muodonmuutoksia.
Pyrystä tuli edesmennyt kani ja se ryhtyi puskemaan pikkujasmiketta. Puutarhakirjan mukaan tämä pieni pensas tekee valkoisia kukkia joissa on ahomansikan tuoksu.

Ankaran aherruksen jälkeen huomasin, että kasvimaastakin saa jo otettua valokuvan jossa se näyttää kasvimaalta eikä vuohenputkipellolta. Vain yksi nurkka on vielä kunnostamatta.

Harsojen alla kasvaa kaikkea hyvää. Lehtikaali on lähtenyt kasvamaan oikein komeasti.
Ensimmäiset uuden sadon lehtikaalit muuttuivat nopeasti piiraaksi. Salaatissa on lehtisalaattia, retiisejä, punajuuren lehtiä ja vihannesportulaukkaa. Vaikka maanviljelyksessä on ollut tänäkin vuonna haasteensa, se on tuntunut jo parin viikon ajan hyvin kannattavalta.
Raadannan ohella täytyy välillä pysähtyä nuuhkimaan perinneruusujen tuoksua.
Vaikka hyötykasvien viljelyssä on paljon työtä, täytyy muistaa hiukan viljellä myös kauniita kasveja.

Puutarhapenkki odottaa väsyneitä viljelijöitä. Kun opin tekemään itse huopia, vanhat fleecehuovat hylättiin odottamaan kierrätystä. Huomasin, että kun vanhan huovan taitteli sopivasti ja sen päällysti vanhasta verhosta saadulla kankaalla, se muuttui mainioksi puutarhapenkin pehmusteeksi. Koska verhokangasta jäi vielä, tein tyynynkin. Tyynyn koristeluun käyttämäni napitkin ovat kierrätettyjä, joten uutta tässä setissä oli vain tyynyn täytevanu.

Kaikkien näiden muodonmuutosten keskellä on rauhoittavaa ajatella, että jotkut asiat pysyvät. Tässä on 28. omenapuumme, lajikkeeltaan punainen åkerö. Vaikka vanhat omenapuumme näyttävät siltä että ne eivät ehkä elä ikuisesti, omenapuumetsä säilyy.
5 kommenttia:
Siunatkoon! Kerään asennetta ja päätän että tämäkin oli lohduttava postaus :-)
Hihihihi! Huomasithan kuitenkin tuon kasvimaan takana leviävän läpitunkemattoman vihreän seinän?
Lovely! Did you make the pillow and cushion in the picture? Soooo pretty! What is the lovely dish of food? And the last picture, is that a new fruit tree?
Yes I did! It's the project I told you about, all recycled materials except the filling of the pillow. I'm quite happy of how it turned out.
My lunch in the picture is kale pie with a side of salad. Most veggies are from our garden.
Yes, the last picture is our apple tree #28. :D
Oh my! Now I hope you will share your recipe for kale pie!
Lähetä kommentti