Kauniista hetkistä kauniiseen elämään


Pian on kulunut vuosi siitä kun Esivanhemmat antoivat minulle uuden kehitystavoitteen Espanjan-retkellä. Aivan viime aikoina, siellä täällä, olen huomannut ankaran ajatustyön ja empiiristen kokeilujen alkaneen tuottaa pieniä edistyksen merkkejä.

Tehdessään kauneudesta hyödykkeen ja myyntiargumentin, kapitalismi  myös hämärtää koko käsitteen. Kauneus sekoittuu tyylikkyyteen, statukseen, hyvään makuun- asioihin jotka ovat sosiaalisia konstrukteja, eivät ikuisia arvoja. Konstruktit eivät aina ole kovin tukevaa tekoa. Onko siis mikään ihme, että arvot joita ne yrittävät jäljittää, jäävät helposti hyödyn, nopeuden, halpuuden jalkoihin? Jos sitten jonakin päivänä ymmärtää, että kauneudelle pitäisikin elää ja tätä arvoa tulisi toteuttaa yksinkertaisen ja lempeän elämän puitteissa, huomaa alkajaisiksi olevansa vähän pihalla siitä mitä nyt tarkalleen ottaen pitikään tehdä. Kauniisti eläminen on aivan eri asia kuin estetiikan kuluttaminen. Materian suhteen elämme ennennäkemättömän yltäkylläisesti. Silti vanhoina aikoina oli jokin paremmin. Ahdasmieliset ja epäoikeudenmukaiset moraalinormit? Köyhyys ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus? Vaiko pikemminkin se että kun tavaraa oli vähemmän, monen oli pakko elää jollekin muulle kuin Elintasolle ja viljellä myös muita rikkauden muotoja? Yhteiskunnassa jossa vain taivas on yksilön pyrkimysten rajana, luuserius on henkilökohtaisempaa, helpommin määriteltävää ja moitittavampaa kuin koskaan. Voiko ihminen jolla on upea auto, olla todella luuseri vaikka hänen henkinen köyhyytensä paistaisi kauas? Kunnollisen elämän kulissien pystyttelyn ja kauneudelle elämisen välinen iso ero on siinä ettei kauneus sittenkään ole kaupan. Päinvastoin: uudempi idea siitä että kauneus on jotakin joka täytyy hankkia ostamalla ja jonka tärkeimmät muodot saa rahalla, on ajatus joka vieraannuttaa sekä yksinkertaisesta elämästä että kauniisti elämisen eetoksesta.

Voimme kuitenkin tehdä pieniä valintoja kauneuden puolesta siinä miten kävelemme, miten puhumme, millaisia ajatuksia viljelemme (silloin kun velvollisuus ei kutsu pohtimaan maailman synkempiä puolia). Voimme kiirehtiä näiden mahdollisuuksien ohi tai uskoa että sen viljelemiseen annettu aika kannattaa. Tiedostava valittaminen ei tuo lisää aikaa. Nämä valinnat ovat usein hyvinkin pieniä. Harva suoranaisesti valitsee rumuutta ja epäviihtyisyyttä- useammin vain jätämme valitsematta kauniimman vaihtoehdon jonkin toisen arvon (tehokkuuden, käytännöllisyyden, edullisen hinnan) nimissä ellei kysymyksessä ole erityisesti esteettiseksi mielletty valinta. Ei kiroileva ihminen valitse rumuutta, vaan hän ilmaisee tunteitaan. Kuitenkin, ruma kielenkäyttö on myös valinta rumuuden puolesta ja rumuuden jakamista sosiaaliseen todellisuuteen. Kauniisti elämisen haaste ei ole siinä että negatiiviset tunteet pitäisi haudata ja kieltää vaan siinä että ne pitäisi oppia ilmaisemaan sellaisilla tavoilla jotka eivät rumenna maailmaa. Tämä on vaikea tehtävä. Vaikea se on etenkin siksi, että yksittäin tarkasteltuna pienet valintatilanteet vaikuttavat suorastaan merkityksettömiltä. Mutta ne kasautuvat, ja jossakin vaiheessa se tapa jolla pienet valinnat on tehty (tai ohitettu), muuttuukin näkyväksi todellisuudeksi joka läpäisee kaiken näkyvästä ympäristöstä yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.
Vuodessa ei ehdi ihmeitä, jos työstettävänä oleva ajatus on suuri ja monimutkainen. Ihmiskokeeni on ollut tähän mennessä sitä että olen yrittänyt havaita niitä hetkiä joissa on mahdollista valita kauneuden puolesta- ja valita sitten kauniisti toimimisen vaikka se olisikin hiukan hitaampaa ja vaivalloisempaa. Olen kyseenalaistanut aikaisempia ”se ei ole sen arvoista”-asenteitani ja yrittänyt sen sijaan kokeilla. Olen huomannut, että paljon maailman rumuudesta tosiaan näyttää liittyvän siihen että olemme tottuneet ostamaan kauneutta, mutta samalla vieraantuneet kauniisti elämisestä.  Olen myös oppinut, etteivät kauneus ja yksinkertaisesti eläminen ole mitenkään toisilleen vastakkaisia arvoja.

Tätä postausta luonnostellessani huomasin, että jollakin tapaa kauneudesta ja sen tavoittelusta on tullut tabu, aihe josta on hyvin vaikea kirjoittaa. Jos kauneudesta yrittää puhua tavaran ja designin- kapitalismin alimääräämän diskurssin- ulkopuolella, nousevat mieleen äkkiä kielteiset sanat: hienostelu, turhantärkeys, kukkahattuinen teeskentely. Aivan kuin perimmäinen todellisuus olisi raadollinen ja kaikki muu on jotenkin epäaitoa ja epärehellistä. Kivikautisten esivanhempien näkökulma on, kummallista kyllä, radikaali tässä ajassa. Myös kauneus on perimmäinen totuus, ja sellaisena jotakin jonka voi kaivaa esiin todellisuudesta, eikä vain hattaraisesta mielestä. Ehkäpä asiasta vakavasti ja syvällisesti puhuminen vaikeus ei kerrokaan aiheen turhuudesta, vaan siitä miten kauas elämän perustotuuksien ääreltä kulttuurimme on eksynyt.

3 kommenttia:

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kauneus ei häviä hyvyydelle ja totuudelle! :)

Aikatherine kirjoitti...

olen kirjoittanut kauneudesta dialogin joskus, voi olla vaikka blogissakin. se on kiehtova aihe.
Liitän tosikauneuden hyvyyteen, luonnollisuuteen, rakkauteen ja puhtauteen..
Tästä voisinkin kirjoitella vaikka uudenkin pohdinnan..
tavallaan tämän päivän proosarunoni kertoo kauneudesta juuri siten, millä tavalla se on luonut eniten iloa elämääni.

Saara kirjoitti...

Aikatherine, oletpa jäsennellyt hienosti. Itse taidan olla sen verran pyörällä päästäni, etten saa vastaavaa listaa heti syntymään. Kommenttisi antoi paljon ajateltavaa, kiitos siitä. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments