Eutanasia lailliseksi ja itsemurhapillerit apteekkiin


Eutanasiakeskustelu nousi tovi sitten pinnalle Vihreiden uuden linjavedon myötä. Etiikan asiantuntijoiden mielipiteitä on kaipailtu, mutta minulle on tuttuun tapaan jäänyt vähän epäselväksi, keksikö kukaan oikeasti laittaa sähköpostia keskuudessamme oleville asiantuntijoille, tai peräti esittää että tieteellisen etiikan ammattilaisilta voisi tilata aiheesta tutkimuksen.
Minulla on asiasta tietysti oma alustava mielipiteeni, ja sille muutama perustelu. Niiden voimin, toivotan Suuren Eutanasiakeskustelun tervetulleeksi tähän blogiin.

Olen siis eutanasian laillistamisen puolesta, jopa vielä liberaalimmalla asenteella kuin Vihreät (joita, toisin kuin teoreetikkoja, painavat politiikan ja yhteiskunnan realiteetit). Tiivistetysti, olen sitä mieltä että ihmisen itsemääräämisoikeutta tulee ehdottomasti kunnioittaa, ja ihmisellä tulee kaikissa tilanteissa olla oikeus arvokkuuteen sellaisena kuin hän sen kokee. Nykykäytäntö pitää hengissä ruumiin, mutta tappaa ihmisen arvokkuuden ja ainutlaatuisuuden moraalisena agenttina.

Eutanasian vaihtoehdoksi on esitetty saattohoitoa ja tehokasta kivunlievitystä. Kuulostaa hyvältä- paitsi että hyvän ja inhimillisen saattohoidon tulisi olla itsestäänselvyys jo nyt. Toiseksi, fakta on, että nykyään ei ole olemassa kipulääkkeitä jotka olisivat tehokkaita kaikkein kovimpia kipuja vastaan. Sellaisia ei ole yksinkertaisesti keksitty. Asiantuntijana olen myös sitä mieltä, että jokaisen lääkekehitysuskovaisen olisi terveellistä lukea nivaska yksityiskohtaisia kuvauksia eläinkokeista joiden avulla kipulääkkeitä kehitetään. Valitettavasti se ei ole salassapitosäännösten vuoksi vielä mahdollista, joten sanon vain että unelma tehokkaasta kivunhoidosta nykymaailmassa edellyttäisi valmiutta laajamittaiseen, äärimmäiseen raakuuteen tuntoisia olentoja kohtaan. Se on kova hinta. Tällä hetkellä tehokkaimmilla käytössä olevilla kipulääkkeillä on rankkoja sivuvaikutuksia. Niitä syönyt ihminen ei enää todellakaan ole oma itsensä, vaan terminaalihoitotilanteessa raskas lääkitys johtaa persoonallisuuden ja inhimillisen arvokkuuden tuhoutumiseen. Kivun lisäksi terminaalivaiheen potilailla on usein monia muitakin kärsimyksiä joita ei edes voi mitata 1-10 kipuasteikolla. Jokaiseen vaivaan ei vain ole olemassa hoitoa, pilleriä tai leikkausta.

On ristiriitaista vastustaa eutanasiaa mutta hyväksyä lääketiede, joka pyrkii pidentämään ihmisen elinikää radikaalien ja mutkikkaiden toimenpiteiden kuten elinsiirtojen ja geeniterapian avulla. On ristiriitaista vastustaa aktiivista eutanasiaa, mutta hyväksyä nykyään vaihtoehtona oleva  ihmisen passiivinen näännyttäminen nälkään ja janoon. On ristiriitaista hurskastella eutanasian epäinhimillisyydestä, kun konkreettisia parannuksia terminaalivaiheen potilaiden hoitoon ei saada millään tehtyä ja ihmiset joutuvat tosiasiallisesti kärsimään jo nyt enemmän kuin heidän olisi pakko, jos he saisivat hoitoa joka on edes suunnilleen niin hyvää kuin nyky-yhteiskunta voisi hyvin resurssoituna tarjota.

Vielä tärkeämpää olisi huomata, ettei kenelläkään ole oikeutta pakottaa toisia toimimaan oman uskontonsa moraalinormien mukaan. Lain tasoisille normeille uskonnolliset arvot ovat huono pohja. Jos Jahve-jumala kieltää eutanasian ja itsemurhan, miksi esimerkiksi minun pitäisi totella häntä? Koska minulla on ollut jo jokunen läheltä piti-kokemus, olen noin 99-prosenttisen varma siitä että lopun lähestyessä en koe herätystä enkä ryhdy äkkiä kaipaamaan Jahvea. Se yhden prosentin varaus on siltä varalta että tuska tai lääkkeet sekoittavat pääni niin että en enää ole oma itseni- missä tapauksessa katumus on tyhjää. Jos Jahve-jumala vastoin kaikkea todennäköisyyttä on ainoa oikea jumala, joudun helvettiin joka tapauksessa, aivan riippumatta siitä teenkö vielä viime töikseni syntiä vai en. Keskeistä on, että pakotetut teot eivät voi koskaan olla moraalisia tekoja. Aito moraalinen toiminta edellyttää vapautta valita hyvin tai huonosti, ja on absurdia ajatella että mikään jumalolennon nimityksen ansaitseva olio olisi niin typerä että palkitsisi tai rankaisisi vastentahtoisista teoista tai tekemättä jättämisistä. Voi myös spekuloida, miten keskustelua maustaa se että kristinusko esittelee ei-kristityn kuoleman hirvittävänä, äärimmäisen ahdistavana ja pelottavana tapahtumana. Mikä häiritsisikään tämän maailmankuvan omaksuneita enemmän kuin uskonnottomat ja toisuskoiset jotka suhtautuvat odottavaan kuolemaan tyynesti, arvokkaasti ja hyväksyvät elämän rajallisuuden? Miten fundamentalistikristillistä maailmankuvaa uhkaisikaan se jos tälla tavalla suhtautuvien toisuskoisten runsaus tulisi yhteiskunnassamme esiin paljon nykytilannetta selvemmin? 

Vaikka eutanasian käytännön toteutukseen ilman muuta liittyy ongelmia (jotka luonnollisesti tulee pyrkiä kartoittamaan ja  ehkäisemään), kysymyksen ydin on yksinkertainen. Ihminen voi joskus vakaasti haluta kuolla, eikä tämä haluaminen ole itsessään moraalisesti tuomittavaa tai järjetöntä. Kaikki ihmiset eivät ehkä koskaan koe tällaista halua, mutta jotkut kokevat. Myös päätös lopettaa elämänsä voi olla yksilön päätös jota tulee kunnioittaa silloin kun se on tehty vapaasta ja vakaasta tahdosta. Yhteiskunta voi pyytää, suostutella ja toimia tarmokkaasti sen eteen että yksilöt valitsisivat elämän tai luonnollisen kuoleman myös vastoinkäymisten kohdatessa. Pakottaminen on kuitenkin väärin. Pohjimmiltaan olen niin liberaali, että mielestäni jokaisella joka vapaasti ja vakaasti ilmaisee haluavansa kuolla, tulisi olla oikeus arvokkaaseen ja tuskattomaan kuolemaan- olivat syyt mitkä tahansa. Yksilöllä tulee olla viimekätinen sananvalta myös siihen minkä hän kokee sietämättömänä kärsimyksenä josta ei ole ulospääsyä. Jo fyysisen kivun kokemus on varsin subjektiivinen. Entä sitten jos sairaus vie toimintakyvyn tai korkeammat mielen toiminnot?  Entä jos kokee elämässään vastoinkäymisiä jotka vievät elämänhalun ja tulevaisuuden? Kykyyn kestää koettelemuksia vaikuttavat uusimman vastoinkäymisen lisäksi myös persoonallisuus sekä aiempi elämänhistoria.  Jotkut ihmiset epäilemättä valitsevat kuoleman syistä jotka näyttävät ulkopuolisten mielestä typeriltä ja keveiltä. Niin tapahtuu jo nyt. Mutta moraalisen toimijuuden ydinajatus on, että täysivaltaisella yksilöllä on sekä valta päättää omista asioistaan että vastuu päätöksistään. Tämä on lopulta ainoa kestävä kanta. Eroamme toisistamme paitsi moraalin tason ja hengenvoimien suhteen, myös kärsimiskykymme ja emotionaalisen kapasiteetin suhteen. Jokaisella meistä on myös vastuu tekojen seurauksista- mukaan lukien peruuttamattomista seurauksista. Yhteiskunnassa jossa monet valitsisivat kuoleman jos vain saisivat siihen tilaisuuden, on jotakin pahasti vialla. Pelätäänkö tässä siis aivan varmasti tulevaisuuden dystopiaa, vaiko sitä millainen yhteiskuntamme jo tänä päivänä on?

Entä sitten lääkärien oikeudet ja velvollisuudet? Mielestäni lääkäriä ei voi pakottaa tekemään eutanasiaa vastoin vakaumustaan. Joissakin keskusteluissa esiin noussut ehdotus vapaaehtoisten käyttämisestä mahdollisen lääkäripulan sattuessa, on minusta hyvä ajatus. Voisin itsekin ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Tosiasiassa arvelen, että eutanasiasta tulisi erikoislääkäritason toimenpide, jonka suorittamista ei vaadittaisi rivilääkäreiltä. Etiikan kannalta voidaan tietysti tässäkin tapauksessa kysyä, kumpi on tiukan paikan tullen tärkeämpää, lääkärin hyvä mieli vaiko potilaan tahdonvapaus ja inhimillinen arvokkuus.

Hyvä elämä on pitkälti ihmisen vastuulla jo nyt.  Miksi hyvä kuolema olisi elämää isompi asia? Omalta osaltani, toivon hartaasti että jos minulla on mahdollisuus päättää asiasta, voin valita osakseni arvokkaan, tuskattoman kuoleman sitten kun koen aikani tulleen täyteen. Uskon, että kuoleman hyväksyminen osaksi elämää ja sen tekeminen tapahtumaksi johon yksilöllä on edes jotakin sananvaltaa, olisi myös kulttuurillemme terveempää kuin nykyinen kuoleman pelon ja välttelyn perinne.

posted under , , , |

2 kommenttia:

Rulla kirjoitti...

Juurikin näin. Itse olen myös lähtenyt katsomaan asiaa siltä vastakkaiselta kantilta, että kenelläkään (edes lääkärillä) ei ole oikeutta pitkittää kenenkään kärsimyksiä, jos potilas toivoo kärsimyksensä lopettamista. Viimesijaisesta kärsimyksen poistosta eli tässä tapauksessa eutanasian tekemisestä kieltäytyminen voidaan rinnastaa aktiiviseen kärsimyksen tuottamiseen jota itse tulkitsen kidutukseksi.

Lisäksi reaalinäkökulmasta ajatellen on aikamoista kettuilua lääkäriltä sanoa kärsivälle terminaalivaiheen potilaalle, että koitas nyt kestää vielä. Mitä lääkäri tietää potilaan kivuista, koska kipu on subjektiivista.

Lisäksi eutanasiakeskustelussa on jatkuvasti tullut esille se seikka, että ajatellaan mitä kaikkea eutanasiaa haluavalla potilaalla on vielä edessään. Tämä siis silloin kun kyse ei ole terminaalivaiheen potilaista. Mielestäni tämäntyylinen keskustelu on turhaa jossittelua, koska ei ole kenenkään toisen ihmisen asia arvioida mitä joku toinen voisi elämällään tehdä. Tämä on vain toisten henkilöiden sullomista omaan pieneen maailmankaikkeuteen välittämättä siitä, että toinen on oma erillinen olentonsa. Vallanhalu on mahdoton.

Zepa kirjoitti...

Hear hear sekä Saaralle että Rullalle.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments